perjantai 16. lokakuuta 2009

Etelä-Afrikan laatuviinit eivät löydä Suomeen

Suurimmalle osalle suomalaisia kuluttajia Etelä-Afrikka merkitsee halpaa yksinkertaista viiniä erikoisissa pakkauksissa. Etelä-afrikkalaisia tonkkaviinejä on Alkon hyllyissä pilvin pimein. Uusimpana vitsauksena hyllyihin on ilmestynyt myös muovipussiin pakatut viinit ja Café Culture-tyyppiset laatuviinin irvikuvat. Markkinointiviestintä keskittyy kauniisiin viinitarhoihin, halpaan hintaan, reilu kauppa-merkintöihin ja muuhun vastaavaan hörhöilyyn. Viinin laadulla ei ole väliä. Tilastot puhuvat puolestaan. Huonosti säilyvä litku myy! Isot volyymit tuovat katetta, eikä maahantuojia voi syyttää tuottavan toiminnan pyörittämisestä.

Viini, jos näitä tuotteita sellaiseksi voi kutsua, on korkeintaan sivuroolissa. Tällaisten tököttien kauppaaminen ei valitettavasti millään tavalla edesauta pyrkimystä nostaa Suomen viinikulttuurin tasoa, pikemminkin päinvastoin. Kun alle entry-levelin tason tuotteita mainostetaan laadullisilla ylisanoilla moni kuluttaja valitettavasti uskoo nauttivansa hyvää viiniä ja tyytyy siihen, etenkin kun vaihtoehtoja on hyvin vähän tarjolla eikä harvoja vaihtoehtoja yleisesti mediassa edes hehkuteta sen paremmiksi kuin halpatuotteet. Syyttävän sormen voi toki osoittaa maahantuojien ja Alkon lisäksi myös sylttytehtaalle, eli viinintuottajiin. Etelä-Afrikan viiniteollisuus on osin omilla toimenpiteillään aiheuttanut tilanteen, jossa koko maan brändiksi on vakiintunut ”cheap and cheerful” bulkkiviinituotanto. Britannia ja Skandinavia ovat olleet helppoja kaatopaikkoja viineille, jotka on tehty halvalla ja nopeasti väärän kasvupaikan rypäleistä.

Silti – Etelä-Afrikassa osataan tehdä myös hyvää viiniä. Kuten muuallakin uudessa maailmassa pyrkimys korvata määrä laadulla on voimakas myös täällä. Iso laiva kääntyy kuitenkin hitaasti eikä halvan viinin leimasta pääse helposti eroon. WOSA järjesti Helsingissä eilen seminaarin, jossa oli mahdollisuus maistaa rinnan kuutta eri Sauvignon Blanc-viiniä. Laadullisesti erinomaiset viinit edustivat makumaailmaa laidasta laitaan, pippuri-parsasta vastaleikattuun ruohoon aina trooppisiin hedelmiin asti. Markkinoijien tarkoituksena oli osoittaa kuinka Etelä-Afrikassa on ryhdytty painottamaan alueellisia eroja ja tekemään persoonallisia viinejä, jotka kestävät kanainvälisen vertailun. Sama teema jatkui kuin siirryttiin sekoiteviineihin, eli useasta rypälelajikkeesta valmistettuihin viineihin. Kahdentoista viinin voimalla todistettiin kuinka samantapainen sekoitus eri kasvuolosuhteiden ja erilaisen valmistuksen ansiosta saadaan maistumaan erilaiselle (upein viini oli eittämättä Waterfordin 2004 The Jem.)

Kysymykseeni, eikö tonkkaviinien rynnistys pohjoisille markkinoille ole ristiriidassa laatupyrkimysten kanssa suhtauduttiin selvästi vaivautuneesti. Ristiriitaa ei myönnetty, tyydyttiin huomauttamaan että laatu on kaikissa laatuluokissa kohentunut vuosien mittaan. Käytännössä asia tuskin on näin yksinkertainen. Esimerkiksi Alkon Etelä-Afrikka-paletin kääntäminen laatupainotteiseksi lienee vuosikymmenien työ, eikä laadun nostaminen ja markkinaosuuksien kasvattaminen ole helposti yhteensovitettavissa. Toistaiseksi pyrkimys ei ole juurikaan näkynyt hyllyissä.

Maahantuojat olivat tilaisuuteen tuoneet kiitettävän määrän laatuviinejä (litkujen lisäksi!). Saatavuuskysymykseen vastaus oli kuitenkin miltei poikkeuksetta tyly. Viiniä ei valitettavasti ole saatavissa Suomesta, ”me vain edustamme merkkiä täällä”. Huoh!

Vilkaisu Alkon hinnastoon kertoo karun totuuden. Tonkkaviinien lisäksi tarjolla on runsas joukko vaatimattomia ”entry-level” tuotteita. Maagisen kymmenen euron myyntihinnan alittamisen tärkeys on silmiinpistävä. Muutama laatupunkku löytyy, maininnan arvoinen on Rust en Vrede Cabernet Sauvignon. Nederburgin ja KWV:n kaupallisen pehmeät helposti juotavat tuotteet menettelevät. Tilausvalikoimasta löytyy perinteikkään Kanonkopin viinejä. Siinä kaikki. Silmiinpistävä aukko valikoimassa löytyy hintaluokassa 15-20 euroa.

Onneksi Etelä-Afrikan viineihin pääsee käsiksi verkon kautta. Oma suosikkiviiniini on alle kahdenkymmenen euron Warwick Trilogy ”Bordeax Blend”. Muita varteenotettavia tuottajia ovat Boekenhoutskloof (jolta Alkon hyllystä löytyy yksi ylihintainen edustaja) sekä halvemmassa kategoriassa useita kanasainvälisiä laatupalkintoja pokannut Cederberg. Etelä-Afrikan viinejä kannattaa selailla esimerkiksi sivustolla ewine.eu ja vinexus.de.

Toistaiseksi Etelä-Afrikan on valitettavasti tyytyminen Alkon sylkykuppihyllyn osaan. Kun asiakkaita totutetaan juomaan sylkykupista ja viinimedia jaksaa hehkuttaa näitä juomia, oravanpyörä on valmis. Mutta jonain päivänä muuri murtuu ja janoisa kansa pääsee nauttimaan laadukkaasta etelä-afrikkalaisesta viinistä. Tämä päivä saattaa olla lähempänä kun uskotkaan – tai sitten ei.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Tarjous, josta et voi kieltäytyä?

Mikä yhdistää luvut 93 ja 11,5? No yleensä ei yhtään mikään, varsinkin jos ensimmäinen luku edustaa Wine Spectatorin viinille antamia pisteitä ja toinen luku viinin hintaa euroissa.

Viinien pisteyttämisestä voidaan olla montaa mieltä. Omat mieltymykset esimerkiksi erilaisiin viinityyppeihin ja makumaailmoihin toki usein ajavat pisteiden ohi. Mutta jos viinin alkuperä, rypälesekoitus ja tuottaja ovat muuten kiinnostavia, hyvät pisteet tuskin haittaavat. Hyvät pisteet usein tarkoittavat myös korkeaa hintaa –ymmärrettävästi laatu maksaa. Keskimääräistä useammin hyvät pisteet indikoivat kuitenkin hyvää viiniä, joten tottakai arvosteluja kannattaa hyödyntää.

Tuttujen ja hyviksi koettujen viinien osalta pisteytys ei ole kovin tärkeä. Jos viiniä on maistanut ja se oli mieleinen, sen voi huoletta hankkia uudestaan riippumatta muiden arvosteluista.

Uusia tuttavuuksia haen kuitenkin usein pisteiden perusteella. Metsästän yli 90 pisteen viinejä, ostan niitä pienehkön erän, joskus vain yhden pullon, maistan ja opin samalla tunnistamaan mistä ”asiantuntijat” pitävät ja miten heidän makunsa mahdollisesti eroavat omastani. Usein näin löytää uuden hyvän viinin itselleen, joskin matkalle sattuu pettymyksiäkin.

Kun itse satun pitämään kovasti italialaisista Toskanan viineistä (Chiantit, Brunellot, super-toskanalaiset yms.) innostuin kovasti kun uusin Wine Spectator hehkutti peräti 93 pisteen arvoiseksi Brancaian 2007 Tre Toscana IGT-viiniä. Innostus ei suinkaan hellittänyt kun huomasin että Superiore.de kauppaa kyseistä viiniä 11,50 euron hintaan. Harvemmin 93 pisteen viinejä löytää kympin hintaluokasta.

Samalta istumalta tilasin tusinan verran puteleita ja äsken postinkantaja kantoi viinit eteiseeni. Kätevää ja upeata palvelua, toimitus Saksasta kotiovelle neljässä arkipäivässä maksoi n. 2€/pullo.

Nyt jää enää nähtäväksi oliko Wine Spectatorin viininmaistaja kesäterässä vai onko kyseessä (omasta mielestäni) todella 93 pisteen arvoinen viini. Kunhan ehdin maistamaan, julkaisen oman arvioni viiniarvioblogissani ”Viini-Virénin lasissa tänään”.


Sadan pisteen arvosteluasteikon kuvauksia:
Wine Spectator
Robert Parker

Ehkä pidät myös näistä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...