keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Hipaise tai skannaa viiniarvostelut kännykkääsi – Cor.kz


Älypuhelimien ja niille tehtyjen sovellusten lisääntyessä kasvaa myös viiniharrastajan ulottuvilla oleva arsenaali. Varsinaisen läpimurron on tuonut Applen iPhone, jolle löytyy jo useita kymmeniä nk. appeja eli applikaatioita. (Monet niistä toimivat myös iPod touchilla, verkkoyhteyttä vaativat appit tosin vain jos laitteen ulottuvilla on langaton verkkoyhteys.)

Rypäletietoutta, viinisanastoa, ehdotuksia ruoan ja viinin yhdistämisestä yms löytyy toki kirjamuodossa yllin kyllin, mutta kuinka kätevää onkaan kantaa tämä tieto mukanaan omassa kännykässään. Monista viinisivustoista löytyy jo nyt mobiililaitteeseen soveltuva versio, josta on riisuttu ylimääräiset tilaa vievät kilkkeet. (Kunhan Blogger saisi aikaan mobiililaite-layoutin, tämäkin blogi olisi helpommin luettavissa pienellä ruudulla. Toistaiseksi blogin rss-syöte toimii parhaiten mobiililaitteella.)

Kovaäänisiä riemunkiljahduksia viiniharrastajassa saa aikaan visuaalisesti hyvin toteutetut interaktiiviset sovellukset, joiden avulla voi helposti hakea tietoa haluamastaan viinistä.

Uskomattomin sovellus lienee iPhonelle ja iPod touchille kehitetty Cor.kz Wine Info. Sovellus on kytketty maailman ehkä kattavimpaan viinitietokantaan Cellartrackeriin, josta löytyy toista miljoonaa viiniarvostelua vajaasta miljoonasta viiniä. Näppäilemällä viinin nimen saat laitteen ruudulle Cellartracker-käyttäjien arvostelut tästä viinistä. Jos viinin nimen näpyttäminen tuntuu hankalalta, voit käyttää viivakoodinlukua. Sovelluksen avulla laite lukee pullon viivakoodin ja tuo näytölle arvostelut viinistä – wow!

Cor.kz-sovellus sisältää myös viinisanaston sekä tietoa viinialueista ja -rypäleistä, joten sitä voi käyttää jopa opiskeluun.

Ehkä maata järisyttävin ominaisuus on kuitenkin sen yhdistäminen omiin viinikellaritietoihisi. Mikäli käytät oman viinikellarisi hallintaan verkkopohjaista  Cellartracker-tietokantaa (käytä ihmeessä, se on niin hyvä! Kts. aikaisempi juttuni Cellartrackerista) nämä tiedot päivittyvät automaattisesti Cor.kziin. Voit siis omalta iPhoneltasi (tai iPod touchiltasi) selata oman viinikellarisi sisältöä, tarkastaa mitä viimeksi on tullut juotua tai mitkä viinit alkavat olla ehtoopuolella eli pitää kohta juoda pois. Voit valita omasta kellaristasi sopivan viinin valitsemaltasi alueelta tai rypäleen perusteella, tai vaikkapa selata koko kellarin sisältöä. Kaikista viineistä näet arvostelut sekä hyllypaikan mistä ne kellaristasi löydät.

Jos intoa riittää, voit jopa puhelimestasi näpyttää Facebookiin ja/tai Cellartrackeriin arvostelut ”on-line” juomisen aikana (ehkä vähän extreme).

Koko sovellus maksaa uskomattomat 2,99€, joten sen hankkimista ei tarvitse kauan miettiä.

Muita hyviä viiniappeja ovat 0,79€ maksavat iPairings (ruoka-viiniyhdistelmät) ja  World Wine Vintages (vuosikertataulukot) ja tietenkin WineSpectator Mobile (käyttö edellyttää tilausta).

Vaikkei sinulla (vielä) olisikaan iPhonea tai iPod Touchia voit käydä tutkailemassa viiniaiheisia sovelluksia verkosta esim. MacWorldista.

Toivoa sopii, että kotimaisia palveluntarjoajiakin pian löytyisi. Alkon hinnasto ja suomenkieliset viiniarvostelut/-vinkit olisi kiva saada kännykkään älykkäässä muodossa.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Viini-Virén nyt myös facebookissa


Viini-Virén löytyy nyt myös facebookissa. Sivuilta löydät viimeisimmät päivitykset sekä Viini-Virén-blogista että Viini-Virénin lasissa tänään-blogista sekä ajan myötä toivottavasti myös keskustelua, kuvia, linkkejä yms.

Klikkaa Viini-Virénin facebook-sivulle, liity faniksi ja varmista näin että saat uusimmat päivitykset omalle facebook-sivullesi.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Vuoden 2009 mielenkiintoisimmat viinit

Viinin maistaminen on tunnetusti muutakin kuin pisteiden metsästystä, ennen kaikkea elämysten ja kokemusten metsästämistä. Olen alla olevaan listaan keränyt kymmenen mielenkiintoisinta viiniä vuonna 2009. Listaa kasatessani olen painottanut erityisesti ”vau”-elämystä, jonka kyseinen viini tuotti.

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2009 perusteluineen

1. Antinori Chianti Classico Peppoli (vk 2006 ja 2007)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Superalko-Tallinna 14€

Hyvin tehty moneen tilanteeseen sopiva viini, josta tuli vuoden kestosuosikkini

Linkki uusimpaan arvosteluun




2. Renato Ratti Barolo Marcenasco (vk 2004 ja 2005)

Weinfinger.de 25€
Silja Line Bon Vivant 48€

Kohtuullisesti hinnoiteltu upea Barolo, joka tarjoaa nuorenakin hienon kokemuksen

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Vietti Langhe Nebbiolo Perbacco (vk 2005)

Alko 22€ (tilausvalikoima)
Superiore.de 14€

Ehdoton lämpimien kesäpäivien viini, joka mykisti monet suut upealla maullaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Chateau Senilhac (vk 2005)

Alko 13€

Bordeaux’n punaviini, joka on sekä hyvä että halpa - harvinainen yhdistelmä

Linkki uusimpaan arvosteluun





5. Donnafugata Passito di Pantelleria Ben Ryé (vk 2007)

Silja Line Bon Vivant 20€ (375ml)

Makea valkoviini, jossa aivan erityisen huikea aprikoosin tuoksu ja maku yhdistettynä mm. rusinaan

Linkki uusimpaan arvosteluun


6. Brancaia TRE (vk 2007)

Superiore.de 12€

Halpa mutta silti vaikuttava toskanalainen, joka kaipaa pitkää usean tunnin ilmaamista ennen kuin se puhkeaa kukkaan

Linkki uusimpaan arvosteluun


7. Ruffino Chianti Classico Riserva Ducale (vk 2006)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Vinexus.de 12€.

Hapokas ja vivahteikas erilainen Chianti, joka jää mieleen

Linkki uusimpaan arvosteluun



8. Yarden Pinot Noir (vk 2003)

Alko 21€ (tilausvalikoima)

Hedelmäinen, silti tasapainoinen vivahteikas Pinot Noir

Linkki uusimpaan arvosteluun





9. La Vieille Ferme Cotes du Ventoux (vk 2007 ja 2008)

Alko 8€

Aivan ehdoton kevyenkarhea Rhonelainen ja mihin hintaan

Linkki uusimpaan arvosteluun


10. Beringer Clear Lake Zinfandel (vk 2005)

Alko 17€

Alkon vakiovalikoiman ainoa kunnon Zinfandel. mutta sitäkin parempi

Linkki uusimpaan arvosteluun

tiistai 12. tammikuuta 2010

Viiniä ja alkoholipolitiikkaa

Viinivuosi 2009 on päättynyt. Tilastot paljastavat, että kellaristani on vuoden aikana tullut avattua 309 viinipulloa. Viiniä on litkitty 146 eri päivänä yhteensä noin 4.400 euron arvosta. Samaan aikaan kellariin on hankittu noin 6.500 eurolla 393 uutta pulloa, joten kellarin pullomäärä on siten hieman kasvanut ja harrastukseni kuukausibudjetti, 500 €, on pitänyt aika hyvin. Edelliseen tulee toki lisätä muualla kuin kotona nauttimani viinit, joita epäilemättä on jonkun verran.

Viiniharrastajana olen syvästi harmissani siitä kuinka holhoavaa ja rajoittavaa suomalainen alkoholipolitiikka on. Monopolin ylläpitäminen, kaavamainen hinnoittelu, mielivaltainen tuotehankinta, alkoholiverotuksen veivaaminen edestakaisin sekä surkuhupaisat säännökset viinin tuonnista omaan käyttöön eivät vakuuta.

Vapaampien aikojen toivossa pyrin mahdollisuuksieni mukaan ohjaamaan viiniharrastustani siten, että tuen mahdollisimman vähän nykyisiä vinoutuneita rakenteita ja pyrin samalla levittämään tietoa vaihtoehtoisista toimintatavoista. Ostan mahdollisimman vähän viinejä monopoliyhtiöstä, tuon viinini itse vapaasta maailmasta joko kuriirin avulla tai haen ne itse. Tietoutta vaihtoehtoisista toimintatavoista pyrin levittämään mm. tämän blogin kautta. Myönnän, että laiskuuttani käytän joskus Alkon palveluja, mutta enenevässä määrin pyrin käyttämään Alkoa vain referenssinä ja teen ostokseni muualta.

Varsin tragikoominen piirre alkoholipoliittisessa ajattelussamme on, että koska vähemmistö ei osaa käyttää alkoholia vastuullisesti, on päätetty rajoittaa kaikkien kansalaisten alkoholinkäyttöä. Vastaavia ”kollektiivisia rangaistuksia” on toki käytössä muitakin, mutta se tuskin on mikään puolustus.

Alkoholinkäytön lieveilmiöiden torjumiseksi tulisi kohdistaa rangaistukset suoraan väärinkäyttäjiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä en saa ostaa viiniä ruokakaupasta vain siksi että naapurini saattaisi juovuspäissään pahoinpidellä perhettään, jos tällainen mahdollisuus suotaisiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä joudun maksamaan harrastuksestani erityisveroa alkoholiveron muodossa kun naapurini keräilee postimerkkejä aivan verovapaasti.

On oikeasti kohtuutonta, etten halutessani saa myydä hankkimiani viinejä vaikkapa naapurilleni valitsemaani hintaan jne., jne...

Olen pohdinnoissani päätynyt siihen, että vapaamman kehityksen jarruna on asiassa kuin asiassa pitkälti julkinen terveydenhuolto. Jos tästä poliitikoiden suitsuttamasta – mutta varsin kehnossa maineessa olevasta – kalliista ”hyvinvointipalvelusta” luovuttaisiin siten, että kansalaiset joutuisivat enenevässä määrin huolehtimaan itse omista terveyspalveluistaan, viranomaisilla ei olisi enää syytä holhota kansalaisia rajoittavilla määräyksillään.

Alkoholipoliittisten rajoitusten perimmäinen tarkoitushan on tänä päivänä hoitokulujen kurissa pitäminen. Koska tänä päivänä alkoholin aiheuttamat sairaudet hoidetaan yhteiskunnan varoin on jossain määrin ymmärrettävää, että alkoholista johtuvien haittojen vähentäminen on tarkoituksenmukaista.

Päättäjiltä unohtuu, että tässä ajattelussa ”häntä heiluttaa koiraa” eikä päinvastoin.

On oikeasti kohtuutonta, että minun viiniharrastustani vaikeutetaan vain jotta Reiska Ryyppäjä ei saattaisi itseään hoidettavaan tilaan. Näillä kahdella asialla kun ei ole minkäänlaista syy-yhteyttä.

Toivoa antaa kuitenkin se, että suunta kohti vapaampaa alkoholipolitiikkaa on väistämätön eikä se ole käännettävissä. Tuskin kukaan uskoo, että viinit esim. voitaisiin vetää pois ruokakaupoista, jos niitä nyt siellä olisi myynnissä. Askeleet kohti täydellistä vapautta ovat kovin harvassa ja lyhyitä, mutta joskus aika vielä koittaa, kun nykymeno kompastuu omaan mahdottomuuteensa.

Minä en oikeasti kaipaa sellaista päättäjää yhtään mihinkään, joka päätöksillään vaikeuttaa elämääni. Viranomaisten ja poliitikoiden säätelyinto on kuitenkin valitettavan loputonta. Yhdysvaltain edesmenneen presidentin Ronald Reaganin kuuluisia lausahduksia oli “Government is not a solution to our problem, government is the problem.” Kunpa joku täällä Suomessakin tuon joskus oivaltaisi.

Ehkä pidät myös näistä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...