Syyskuun alussa (3.9.) metsästäjänvaistoni heräävät jälleen. Alkon verkkosivuille ilmestyy kiinnostavia tuoteuutuuksia, kiinnostavimpina vuoden 2005 Bordeaux Grand Crut Chateau Clerc Milon ja Chateau Beychevelle. Kuten yleensä tuoteuutuuksien kohdalla saatavuustiedoista ei ole mitään iloa. Kun tuotesivulta valitsee ”Missä tuotetta on?”, valitsee hakukriteeriksi ”koko maan” ja napsauttaa ”Hae”-painiketta ruutuun ilmestyy kryptinen tiedote: ”Saatavuustietoa ei ole. Tuotetta ei ole valitsemallasi alueella tai kyseessä on tilausvalikoiman tuote.”
En tiedä kuka näitä tiedotteita laatii tai oikolukeeko niitä kukaan, mutta näiden kahden lauseen informaatioarvo on varsin kyseenalainen. Ensimmäisessä lauseessa todetaan, että saatavuustietoja ei ole, mutta heti perään kerrotaan saatavuustieto; ”tuotetta ei ole valitsemallasi alueella”. Varsin ristiriitaista. Lisäksi, jos uutta tuotetta ei ole valitsemallani alueella ”koko maa”, niin missä sitten? Sitten kerrotaan, että syy tietojen puuttumiseen voi johtua siitä, että ”kyseessä on tilausvalikoiman tuote”. Tilausvalikoiman tuotteet on Alkon sivustolla lueteltu erikseen ja niiltä sivuilta ei edes ole linkkiä saatavuushakuun. Vai käykö Alkolla usein niin, että tilausvalikoimatuote lipsahtaa väärälle sivustolle, jolloin em. kryptinen selitys on paikallaan. Varmuuden vuoksi Alko ilmoittaa, että ”tiedoissa voi olla virheitä”.
Uskoisin, että kuka tahansa valistunut asiakas reagoi närkästyneesti moiseen hölynpölyviestiin. Siksi onkin kummallista, että kyseinen viesti on ollut käytössä Alkon sivuilla jo useita kuukausia.
Kokeneena viinimetsästäjänä tiedän, että näitä tuoteuutuuksia ei todennäköisesti ole myynnissä suuria eriä ja että ne tullaan ripottelemaan ilmeisen sattumanvaraisesti pääasiallisesti muutamaan pääkaupunkiseudun myymälään. On siis toimittava nopeasti ja laadittava hyvä metsästysstrategia.
Päätän aloittaa kartoittamalla tilanteen käyttämällä verkostoa. Kirjoitan Viini-webiin kirjoituksen otsikolla ”Ostovinkkejä syyskuulle”. Kirjoitan lyhyet arviot uusista punaviineistä, siteeraan muutamia arvosteluja ja jään odottamaan, että ensimmäiset kommentit alkavat ilmestyä kirjoitukseni perään. Jo saman päivän aikana ilmestyy kullanarvoista tietoa. Viinien rajallisesta saatavuudesta tulee raportteja. ”Koko Alkossa enää muutama pullo” (3.9 klo 15.49).
On aika tarttua puhelimeen ja soittaa myymälään. Soitan tuttuun myymälään, jossa yleensä on laatuviinejä kaupan ja tiedustelen tilannetta. ”Ei ole, eikä vielä voi varata. En osaa sanoa milloin tulee ja jos tulee. Soita uudelleen ensi viikolla”. Tähän en tyydy. Soitan toiseen myymälään. ”Ei ole vielä, mutta varmasti tulee meille. Ihan lähipäivinä. Tottakai voi varata. Soitamme heti kun tuotteet ovat täällä”. Teen pahan virheen – luotan Alkolta saamaani tietoon ja varaan tuotteet. Jään odottamaan soittoa. Pari päivää myöhemmin (perjantai 5.9.) myymälästä soitetaan. ”Clerc Milonia ei tullut koskaan meille. Nyt on loppu koko maasta. Ei valitettavasti saa enää mistään. Ei ole tulossa lisää näillä näkymin. Pahoittelen.”
Epätoivo valtasi mieleni. Olinko ollut liian herkkäuskoinen. Miten olinkaan saattanut uskoa, että viinin ostaminen onnistuu vain muutamalla puhelinsoitolla pariin myymälään.
On jo perjantai-iltapäivä. Ensimmäinen viesti siitä, että Clerc Milon on jo loppu oli tullut jo keskiviikkona. Vielä en kuitenkaan luovuta. Viestejä, joiden mukaan tuotetta ei enää ole, ei kannata ottaa liian vakavasti. Ensin uusi vilkaisu viini-webin kommentteihin. Lippulaivamyymälässä ja Munkkivuoressa on ainakin ollut tätä tuotetta. Soitan Lippulaivaan. ”Ei ole. Loppu. Kaikki meni hyvin nopeasti, aika vähän niitä tulikin. Sori.” Uusi yritys. Soitan Munkkivuoreen. ”On toki meillä Clerc Milonia, montako haluat? Meille tuli puolet koko maan pulloista. Täältä vielä saa.” OSUMA! YES! Varaan pullot ja lähden samantien ajamaan myymälään ennenkuin ne ”vahingossa” luovutetaan toiselle asiakkaalle. Luottamus annettuihin lupauksiin kun ei enää ole kovin korkealla. Ajon aikana pohdiskelen olisiko Alkon syytä koordinoida tiedotustaan hieman paremmin. Myymälöissä ei selvästikään osata informoida asiakasta tuotteiden saatavuudesta. Onkohan heillä käytössä sama järjestelmä kuin asiakkailla verkossa (”saatavuustietoja ei ole”)? Pohdin myös miksi juuri Helsingin Munkkivuoren myymälään rahdattiin puolet koko maan myyntierästä. Heitetäänkö asiasta lanttia vai sattuiko vain jakeluautolla olemaan keikka Munkkivuoreen kun Clerc Milonia lastattiin?
No, Munkkivuoressa taas ei sitten ollut Chateau Beychevelleä, joten sitä piti lähteä metsästämään muista pääkaupunkiseudun myymälöistä. Soittokierros paljasti, että Espoon Tapiolasta löytyy pulloja, joten Munkkivuoresta matka jatkuu Tapiolaan.
Tulipahan taas soiteltua, ajettua, kirottua ja naureskeltua tätä touhua. Kotimatkalla mietin oliko sokerin ostaminen Neuvostoliitossa helpompaa? Mietin myös miten strategiaa voisi muuttaa seuraavaan kertaan. Ehkäpä jokaisesta pääkaupunkiseudun täyden valikoiman liikkeestä pitää varata pulloja heti ensimmäisenä päivänä. Joku varaus sitten saattaa onnistua.
Saavuin kotiin, kävin suihkussa, avasin pullon Chateau Carsin Cuvée Noire 2003 ja annoin pulssin laskea pimenevässä illassa hyvän viinin seurassa. ... ja nauroin ääneen.