Top Ten 2010

Seuraavassa vuoden 2010 aikana maistamani viinien top ten lista. Listalla eivät ole välttämättä parhaat viinit. Kuten aikaisempina vuosina listalle pääsivät ne viinit, jotka tuotttivat suurimmat wow-elämykset ylittämällä  odotukset kirkkaasti tai tarjoamalla yllättäviä positiivisia makuelämyksiä. 

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2010 perusteluineen

1. Jacques Selosse Initiale Blanc de Blancs Brut (NV)

Silja Bon Vivant 69€

Juoma, joka peruuttamattomasti avasi minulle ovet laatusamppanjan maailmaan.

Linkki uusimpaan arvosteluun

2. Marchese Antinori Chianti Classico Riserva (vk 2004 ja 2005)

Viking Line Tax free 13€

Alko 20€

Tämä pysyy suosikkilistallani vuodesta toiseen.  Nahka-kirsikka-hedelmä-tanniini-mix on kuin tehty minun makuaistiani varten.

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Fog Head Pinot Noir (vk 2008)

Alko 15€

Vuoden ehkä positiivisin yllättäjä. Mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa maailmaa. Karvas ja täyteläinen Pinot Noir ilman yliyöntejä, ja kohtuulliseen hintaan. 

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Il Feuduccio Fonte Venna (vk 2006)

Winestore 6€

Vuoden löytö. Edullinen viini ilman esanssisia sivumakuja.

Linkki uusimpaan arvosteluun

5. Aalto (vk 2003)

Viking Line Tax Free 24€
Alko  38€

Täyteläinen lämmin ja pitkä viini, jonka eleganssista muut voisivat ottaa oppia. 

Linkki uusimpaan arvosteluun

6. Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich (vk 2009)

Alko 14€

Uusi-Seelanti on noussut maineeseen maukkailla Sauvignon Blanc-viineillään. Tämä on mielestäni yksi parhaita  Alkon valikoimassa.

Linkki uusimpaan arvosteluun

7. Famiglia Bianchi Malbec (vk 2007)

Alko 11€ 

Vihdoin löytyi taas edullinen Malbec, jossa ei ole ällöttävää makeutta.

Linkki uusimpaan arvosteluun

.8 Château de Pibarnon (vk 2005)

Vinexus.de  26€

Mustikkainen, tyylikäs ja vivahteikas. Ehkä vuoden yllätyksellisin ja nautinnollisin viini.

Linkki uusimpaan arvosteluun

9. Bodegas Arzuaga Navarro Ribera del Duero Reserva(vk 2004)

Alko 40€

Vuoden viiniksi valittu. Mainio suklaan seuralainen. Hedelmäinen, täyteläinen, ekstraktiota vaikka muille jakaa, silti tyylikäs.

Linkki uusimpaan arvosteluun

10. Charles Vienot Pommard Clos Blanc (vk 2005)

Alko 32€ (poistunut valikoimasta)

Vuoden ehkä upein kokonaisuus ansaitsee paikkansa listalla. Bourgogne on maineensa ansainnut.

Linkki uusimpaan arvosteluun 

Viikko viinejä maistellen

Mielenkiintoinen viiniviikko takana. Tiistaina maistelin unkarilaisia viinejä, joita esitteli Juhani Huotari.

Alkon tilausvalikoiman kuohuviini Chateau Vincent Extra Brut on luonteikas kuohari, jossa omenakodan ja leivän maku vei ajatukset laatusamppanjaan. Alle 20€:n hintaan tämä pesee helposti saman hintaluokan halpissamppanjat. Voisi hankkia kellariin.

Alkon tilausvalikoiman valkoviini Pannonhalmi Tricollis Cuvée on varsinainen aromipommi, jonka parfyymituoksut toivat mieleen mummolan vaatekaapit. Traminer-rypäleestä pitää tai siteen ei. En pitänyt.

Toinen kuiva valkoviini oli myös Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Disznókö Tokaji Dry Furmint. Tokajin alueen Furmint-rypäleen ominaistuoksu on agressiivisen hyökkäävä, enkä mitenkään saa viinin aromimaailmaa muistuttamaan mitään miellyttävää. Varsin vastenmielinen kokemus.

Bock Villányi Pinot Noir Barrique 2006 on melko tyypillinen lämpimän alueen Pinot Noir. Täyteläinen, tulinen ja jopa tanniininen. Alkoholin tulisuus puski läpi ja häiritsi kokonaisvaikutelmaa. Taannoin   Alkon Arkadian myymälässä myynnissä yli 40€:n hintaan. Ei tarjoa rahoille vastinetta.

Tüzkö Domb Cuvée 2005 on Cabernet-Merlot-pohjainen punaviini. Hapokkuus ja kirsikka yhdistettynä lyijykynätuoksuihin tekee tästä viinistä mielenkiintoisen sekoituksen Bordeaux'ta ja Toskanaa. Laadukas ja hyvin tehty viini yllätti positiivisesti. Viinitilan omistaa italialainen Antinori, joten laatuun on panostettu. Taannoin myynnissä Alkossa yli 30€:n hintaan, joka on tästä viinistä hieman liikaa. Tilan verkkosivuilla kauppaavat viiniä hintaan 16,50€, joka on kohtuullinen hinta hyvälle viinille.

Oremus Late Harvest Tokaj on makea ja hapokas valkoviini, jonka mielellään joisi esimerkiksi hyvien homejuustojen kera.

Illan päätti Dobogó Tokaji Aszú 6 puttonyos 2000, jonka syvä kullankeltainen väri ja uhkea aprikoosintuoksu valloittaa. Varsinaista nektaria, joka täytyy itse kokea. Sanat eivät riitä kuvaamaan  sen monimuotoisuutta.

Torstaina jatkoin viinin maistamista minulle perinteisemmässä muodossa eli aterian yhteydessä. Illan isäntä oli valinnut kolme varsin erilaista viiniä tarjolle, joka teki illasta mielenkiintoisen.

Ensimmäisenä maistamisvuorossa oli Winedirect.co.uk:sta hankittu uusi-seelantilainen Nautilus Pinot Noir 2008  Marlboroughn alueelta. Täyteläinen ja tulinen viini, joka ei kärsi hillomaisuudesta. Mansikka toki maistuu voimakkaasti ja viini on muutenkin melko tuhti, mutta kokonaisuus on hillitty ja miellyttävä. Ehkä hieman nuori vielä.

Väliviininä helteisenä päivänä maistui Beaujolais-viini Raisins Gaulois 2009. Gamay-rypäleestä tehty viini tuoksuu ja maistuu oikeaoppisesti vaahtokarkille. Mehumainen helppo seurusteluviini tämän tyylilajin kannattajille löytyy Alkon tilausvalikoimasta.

Lopuksi vuorossa oli Hesarin hehkuttama Alkon portugalilaisuutuus Sá de Baixo 2008. Viinissä maistuu pippuriset mausteet ja neilikka.  Portugalilaisrypäleistä tehtyä viiniä ei vaivaa maan viineille tyypillinen kukkaisuus ja vihreys. Tämä varsin karvas kokonaisuus kantaa melko hyvin. Erilaisuudessaan mielenkiintoinen.

Perjantai kului kotioloissa. Kun viikon mittaan oli päässyt vertailun makuun, teemaa jatkettiin vertaamalla espanjalainen Museum Crianza 2004 ja eteläafrikkalainen The Gunnar 2005.
Pihviateria toteutettiin siten, että ruoan valmistusviininä nautimme espanjalaista pehmeää ja rustiikkia hyvin pyöristynyttä tiilenpunaista tempranilloa, jonka kirsikkavivahteet nostattivat ruokahalua. Pystyn vieläkin muistamaan pitkän tanniinisen jälkimaun. Ruokailun koittaessa lasiin kaadettiin etelä-afrikkalaista Cabernet-Merlot-Petit Verdot-viiniä. Intensiivinen runsaan hedelmäinen, mutta myös herukka-lyijykynävivahteita tarjoava kelpo pihviviini maistui sekin.

Tänään lauantaina vuorossa on vuohenjuustolla täytetyt kanafileet ja viinivalinta on kohta edessä. Ei ne viinit juomalla lopu, onneksi.

Vuoden 2009 mielenkiintoisimmat viinit

Viinin maistaminen on tunnetusti muutakin kuin pisteiden metsästystä, ennen kaikkea elämysten ja kokemusten metsästämistä. Olen alla olevaan listaan keränyt kymmenen mielenkiintoisinta viiniä vuonna 2009. Listaa kasatessani olen painottanut erityisesti ”vau”-elämystä, jonka kyseinen viini tuotti.

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2009 perusteluineen

1. Antinori Chianti Classico Peppoli (vk 2006 ja 2007)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Superalko-Tallinna 14€

Hyvin tehty moneen tilanteeseen sopiva viini, josta tuli vuoden kestosuosikkini

Linkki uusimpaan arvosteluun

2. Renato Ratti Barolo Marcenasco (vk 2004 ja 2005)

Weinfinger.de 25€
Silja Line Bon Vivant 48€

Kohtuullisesti hinnoiteltu upea Barolo, joka tarjoaa nuorenakin hienon kokemuksen

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Vietti Langhe Nebbiolo Perbacco (vk 2005)

Alko 22€ (tilausvalikoima)
Superiore.de 14€

Ehdoton lämpimien kesäpäivien viini, joka mykisti monet suut upealla maullaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Chateau Senilhac (vk 2005)

Alko 13€

Bordeaux’n punaviini, joka on sekä hyvä että halpa - harvinainen yhdistelmä

Linkki uusimpaan arvosteluun

5. Donnafugata Passito di Pantelleria Ben Ryé (vk 2007)

Silja Line Bon Vivant 20€ (375ml)

Makea valkoviini, jossa aivan erityisen huikea aprikoosin tuoksu ja maku yhdistettynä mm. rusinaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

6. Brancaia TRE (vk 2007)

Superiore.de 12€

Halpa mutta silti vaikuttava toskanalainen, joka kaipaa pitkää usean tunnin ilmaamista ennen kuin se puhkeaa kukkaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

7. Ruffino Chianti Classico Riserva Ducale (vk 2006)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Vinexus.de 12€.

Hapokas ja vivahteikas erilainen Chianti, joka jää mieleen

Linkki uusimpaan arvosteluun

8. Yarden Pinot Noir (vk 2003)

Alko 21€ (tilausvalikoima)

Hedelmäinen, silti tasapainoinen vivahteikas Pinot Noir

Linkki uusimpaan arvosteluun

9. La Vieille Ferme Cotes du Ventoux (vk 2007 ja 2008)

Alko 8€

Aivan ehdoton kevyenkarhea Rhonelainen ja mihin hintaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

10. Beringer Clear Lake Zinfandel (vk 2005)

Alko 17€

Alkon vakiovalikoiman ainoa kunnon Zinfandel. mutta sitäkin parempi

Linkki uusimpaan arvosteluun

Tarjous, josta et voi kieltäytyä?

Mikä yhdistää luvut 93 ja 11,5? No yleensä ei yhtään mikään, varsinkin jos ensimmäinen luku edustaa Wine Spectatorin viinille antamia pisteitä ja toinen luku viinin hintaa euroissa.

Viinien pisteyttämisestä voidaan olla montaa mieltä. Omat mieltymykset esimerkiksi erilaisiin viinityyppeihin ja makumaailmoihin toki usein ajavat pisteiden ohi. Mutta jos viinin alkuperä, rypälesekoitus ja tuottaja ovat muuten kiinnostavia, hyvät pisteet tuskin haittaavat. Hyvät pisteet usein tarkoittavat myös korkeaa hintaa –ymmärrettävästi laatu maksaa. Keskimääräistä useammin hyvät pisteet indikoivat kuitenkin hyvää viiniä, joten tottakai arvosteluja kannattaa hyödyntää.

Tuttujen ja hyviksi koettujen viinien osalta pisteytys ei ole kovin tärkeä. Jos viiniä on maistanut ja se oli mieleinen, sen voi huoletta hankkia uudestaan riippumatta muiden arvosteluista.

Uusia tuttavuuksia haen kuitenkin usein pisteiden perusteella. Metsästän yli 90 pisteen viinejä, ostan niitä pienehkön erän, joskus vain yhden pullon, maistan ja opin samalla tunnistamaan mistä ”asiantuntijat” pitävät ja miten heidän makunsa mahdollisesti eroavat omastani. Usein näin löytää uuden hyvän viinin itselleen, joskin matkalle sattuu pettymyksiäkin.

Kun itse satun pitämään kovasti italialaisista Toskanan viineistä (Chiantit, Brunellot, super-toskanalaiset yms.) innostuin kovasti kun uusin Wine Spectator hehkutti peräti 93 pisteen arvoiseksi Brancaian 2007 Tre Toscana IGT-viiniä. Innostus ei suinkaan hellittänyt kun huomasin että Superiore.de kauppaa kyseistä viiniä 11,50 euron hintaan. Harvemmin 93 pisteen viinejä löytää kympin hintaluokasta.

Samalta istumalta tilasin tusinan verran puteleita ja äsken postinkantaja kantoi viinit eteiseeni. Kätevää ja upeata palvelua, toimitus Saksasta kotiovelle neljässä arkipäivässä maksoi n. 2€/pullo.

Nyt jää enää nähtäväksi oliko Wine Spectatorin viininmaistaja kesäterässä vai onko kyseessä (omasta mielestäni) todella 93 pisteen arvoinen viini. Kunhan ehdin maistamaan, julkaisen oman arvioni viiniarvioblogissani ”Viini-Virénin lasissa tänään”.

Sadan pisteen arvosteluasteikon kuvauksia:
Wine Spectator
Robert Parker

Madonna ja Sancerre Pinot Noir

Tänä iltana Madonna konsertoi Helsingissä. Omia perheenjäseniä ja runsaasti tuttuja halusi mennä paikan päälle. Itse päätin kutsuista huolimatta jäädä kotiin, jolloin minulle lankesi lapsenvahdin osa – pitää hoitaa konserttiin menevien aikuisten lapsia. Käytännössä se tarkoittaa, että joudun keittämään spagetit viiden aikaan iltapäivällä. Tämän jälkeen 5-9-vuotiaat lapset hoitavat toisiaan ja minulle jää runsaasti aikaa viinin nauttimiseen.

Säätiedotus lupasi lämmintä ja aurinkoista iltaa, joten viinimaistelu ulkoilmassa omalla pihalla tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Valmistautumisen aloitin jo alkuiltapäivästä paikallisessa Alkossa. Kun suunnittelee juovansa viiniä yksin - mitä en yleensä suosittele - viinin on tarjottava jotain erikoista. Yksioikoiset Etelä-Afrikkalaiset Shirazit, halvat Chileläiset Cabernet Sauvignonit tai Argentiinalaiset Malbec-pihviviinit saavat odottaa. Nyt tarvitaan vivahteikasta, eleganttia viiniä, joka toimii innostajana ja elämyksentuottajana ihan eri tavalla kun jos auttamassa on hyvä ruoka ja hyvä seura.

Kiertelin myymälän hyllyjä etsiskellen uusia tuttavuuksia, joita en ollut aikaisemmin maistanut. Ensimmäiseksi osui silmään Autralialainen Ninth Island Pinot Noir. Se jäi kuitenkin hyllyyn, koska paremman tiedon puutteessa pelkäsin sen mahdollisesti olevan hillomainen ”uuden maailman” tuote. Ranskan hyllyssä osui silmään Chateauneuf-du-Pape Juliette Avril. Alle kahdenkympin CdP on kuitenkin aina sen verran epävarma ostos, että hyllyyn jäi. Mitään pettymystä en tälle illalle halunnut ostaa. Seuraava mielenkiintoa herättävä viini oli tilausvalikoimasta hyllyyn poimittu Peppoli Chianti Classico 2006. Tiesin, että tämä viini on saanut hyviä arvosteluja, mutta Chiantia on tullut lipiteltyä viime aikoina sen verran paljon, että kaipasin jotain muuta. Mistä löytyisi eksotiikkaa, jotain erikoista ja uutta? Aloin jo vaipua epätoivoon kun päätin vielä suorittaa toisen hyllykierroksen. Lopulta erikoisuus löytyi, Laporte Sancerre La Cresle Rouge 2007,

Ranskan Loiren laaksosta Sancerren alueen punainen viini! Sancerrestä tulee loistavia valkoviinejä, mutta miltä mahtavat maistua alueen punaviinit? Sattumalta olin eilen lukaissut uusimmasta Decanter-lehdestä jutun Sancerren Pinot Noir-viinien uudesta tulemisesta. Jutun innoittamana ja innoissani siitä, että Alkoon oli saatu tällainen uutuus kaappasin hetimmiten pullollisen mukaani.

Spagetinkeittoon kului kahdeksan minuuttia ja lasten ruokkimiseen toinen mokoma. Tämän jälkeen areena oli minun ja La Creslen. Kuuden aikaan illalla ulkolämpötila oli edelleen yli kahdenkymmenen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Siirryin pihaterassille mukanani viinipullo ja kunnollinen isokupuinen kristallilasi. Istahdin mukavasti tuoliin, avasin pullon ja annoin viinin virrata lasiin. Katselin viiniä, joka oli vaaleata, lähes roséviinin väristä. Viinilasin läpi näkyi sinistä taivasta ja vehreä puutarha. Ainoastaan metsäkyyhkyn ääntely ja naapurin kaukaa kuuluva sadettajan ääni rikkoivat hiljaisuuden. Idylli tuntui olevan luotu nimenomaan tätä maistelutilaisuutta varten.

Ensinuuhkaisu paljasti karheat marjaisat tuoksut, karpaloa ja kypsää kirsikkaa. Ensikulauksen myötä makuaisti vahvisti hajuaistin havainnot. Lasissani oli mausteinen ja karheamarjainen melko kevyt viini, jossa näkymättömät tanninit kuitenkin aiheuttivat voimakkaan suuta kuivattavan tunteen. Ilkeästi tällaista viiniä voisi kuvata viherpipertäjäviiniksi. Siitähän näytti puuttuvan kokonaan äijämäisyys. Ei runsasta hedelmäisyyttä, täyteläistä makua, tallintaustaa tai kiristävää tanniinisuutta. Toisaalta tämä on Pinot Noir, jonka parhaita ominaisuuksia ovat nimenomaan keveys ja eleganssi. Kyseessä ei suinkaan ole mikään mitätön vähäpätöinen nössöviini, vaan elegantti ja vivahteikas nektari, jonka hennot piirteet ansaitsevat rauhallisen ja pitkäkestoisen arvioinnin.

Myönnän kernaasti, etten sokkotestissä pystyisi erottamaan tätä Bourgognen viinistä. Jo ensimmäisten kulausten jälkeen hymyilin leveästi kun kelasin mielessäni Alkossa suorittamaani valintaprosessia – olin onnistunut valitsemaan täydellisen viinin tarkoitukseensa.

Maistoin kokeilumielessä lasten spagettijämiä jauheliha- ja tomaattikastikkeeesa. Viinin kitalakea kuivattava ominaisuus hävisi samantien. Ruoan rasvaisuus pehmensi viiniä mukavasti.

Lasillinen seurasi toistaan ja ajatukset pyörivät vinhaan viinin ympärillä. Tuoksuja, makuja, marjoja, mausteita. Kuinka ihanaa onkaan vaihteeksi nauttia viiniä, jonka alkoholipitoisuus on vain 12,5%. Hyvä viini ei tarvitse korkeaa alkoholipitoisuutta vaan hyvää makumaailmaa. Maukas viini inspiroi pyörittämään lasia yhä vinhammin, nuuhkimaan yhä uudelleen ja löytämään yhä uusia makuja. Lintujen viserrys aurinkoisessa illassa vuorotteli kaatojen aiheuttamien virtausäänien kanssa. Elämisen siedettävää keveyttä – taas kerran (courtesy of Alko à 20€ ja luonto for free).

Puolitoista tuntia myöhemmin pullo oli tyhjä. Mielihyvän valtaamana siirryin sisätiloihin miettimään ystäviäni, jotka olivat päättäneet seistä kuutisen tuntia Helsinkiläisellä asfalttikentällä korvia huumaavassa metelissä katsellen, sikäli kun näköyhteyttä on, silinterihattuun ja verkkosukkiin sonnustautunutta keski-ikäistä rouvaa, joka loikkii edestakaisin vartavasten kyhätyllä lavalla. Mahtavatko he nauttia yhtä paljon kuin minä nauttiessani Loiren laakson punavinistä, jonka vivahteikkuutta ja nautiskelun ainutkertaisuutta kesäillassa arvostin suunnattomasti. Saattavat nauttiakin. Itse hankin ensimäisen Madonna-levyni jo 1980-luvun alussa. Vaikka Madonnan musiikista aina olen pitänytkin, täytyy rehelliseti tunnustaa, ettei Madonna ikinä ole pystynyt tuottamaan minulle samanlaista tyydytystä kuin tämäniltainen viini. Tässäkin suhteessa valintani siis osui nappiin.

Toisaalta olin tietenkin onnellinen siitä, ettei satatuhatta ihmistä ollut päättänyt nauttia tätä viiniä nimenomaan tänä iltana. Silloin olisin saattanut jäädä ilman. Olisin ehkä siinä tapauksessa joutunut menemään yksin kuuntelemaan Madonnaa – kokemus ehkä sekin.

PS.

Madonnalla on muuten vankka yhteys viiniin. Hänen isänsä omistaa viinitilan, joka myös on käyttänyt Madonnaa markkinoinnissaan. Viinitila on mm. tuottanut Madonna-nimisiä viinejä, joiden etikettiä komistaa, kuinkas muuten, Madonna itse. Ihan vain faneille tiedoksi.

Tätä viiniä ei juo Erkkikään!

Milloin olet viimeksi nähnyt vastaavanlaisen otsikon merkittävällä viinipalstalla? Väitän, että et koskaan. Olen pannut merkille, että viinitoimittajat kirjoittavat enimmäkseen hyvistä viineistä, tai ainakin antavat viineille enemmän tai vähemmän hyviä arvosteluja. Perusteluna käytetään usein hokemaa, että ei kannata uhrata palstatilaa huonoille viineille. Olisikohan noin? Itse suhtaudun kyynisen hymyilevästi moiseen selitykseen.

Jos toimittaja rehellisesti on sitä mieltä että vain hyvistä viineistä kannattaa kirjoittaa, olkoon se hänen oikeutensa. Tietenkin on silloin myös hyvä, että kyseinen kirjoittaja tuo julki vastenmielisyytensä negatiivisen kritiikin tuottamiseen. Mutta onko totuus todella näin yksinkertainen? Ettei vain olisi niin, ettei haluta riskeerata sinänsä tärkeitä suhteita maahantuojiin, tuottajiin ja ravintoloihin kirjoittamalla negatiiviseen sävyyn jostakin viinistä. Voisivat ilmaisnäytteet ja maistelukutsut loppua, kun asianomainen kehtaa kirjoittaa tuotteesta kriittiseen sävyyn.

Nimenomaan Suomen kaltaisessa maassa, jossa tarjonta on pelkästään Alkon varassa luulisi kuitenkin, että kuluttajalle olisi tärkeä kertoa ei vain helmistä vaan myös surkeista viineistä. Väitän jopa, että kuluttajan pettymys huomatessaan laittaneensa roposensa huonoon viiniin ylittää hänen kokemansa nautinnon kun kohdalle sattuu oikein hyvä viini – ainakin yleisellä tasolla.

Autojen kolaritesteistä tai lasten turvaistuimista kirjoittavat toimittajat tuskin pitäisivät työpaikkansa kovin pitkään, jos jättäisivät kirjoittamatta huonoista tuotteista vetoamalla siihen, että sellaiset tuotteet eivät ansaitse palstatilaa. He harvemmin myös käyttävät kiertoilmaisuja kuten ”sopii mutkattomiin tilanteisiin kauniina kesäpäivinä”. Harva uutismedia myöskään kertoo pelkästään hyvät uutiset – pikemminkin päinvastoin. Miksi viinitoimittajat sitten usein pitäytyvät hymistelyjournalismissa?

Parhaiten tähän vastaisivat tietenkin asianomaiset itse, sikäli kun katsovat voivansa tai haluavat. Onhan se tietenkin turvallista ja ehkä mukavampaakin, kun aina kirjoitetaan kivoista ja hyvistä asioista, eikä tarvitse pelätä suututtavansa ketään. Voidaan myös ajatella, että viininjuominen on luonteeltaan aristokraattista nautiskelua piireissä, joissa ymmärretään olla arvostelematta toisten virheitä. Kohteliasta ja sivistynyttä hauskanpitoa siis. Nykyinen hymistelyjournalismi ei valitettavasti edusta parasta mahdollista kuluttajavalistusta. Lehtien viiniarvostelut kamppailevat lähinnä samassa sarjassa horoskooppien ja ”testaa millainen olet”-palstojen kanssa; harmitonta ajanvietettä, jossa analyyttisyys ja krittisyys loistavat poissaolollaan. Herää kysymys kokevatko viinitoimittajat edes olevansa kuluttajan asialla?

Viinipalstojen uskottavuus kasvaisi merkittävästi, jos välillä myös lyötäisiin huonot viinit maan rakoon tai jos yksittäisen viinin ”väärästä” hinnoittelusta nostettaisiin meteli - ei vain huomaamattomasti sivulauseessa, vaan ihan avoimesti vaikka otsikossa. Uskon, että kuluttajien lisäksi myös maahantuojat ja vastaavat tahot ajan myötä osaisivat antaa arvoa toimittajille, jotka eivät noudattaisi Pohjois-Korealaisia journalismioppeja.

Kriittinen journalismi on tietenkin vaativampaa kuin ”horoskooppien” kirjoittaminen. En kuitenkaan usko, että kyse olisi tietotaidon puutteesta. Suomesta löytyy kyllä taitavia ja osaavia viinitoimittajia. Kyse on ennemmin kunnianhimon ja uskalluksen puutteesta. Jos on tyytyväinen elämäänsä kun kirjoittaa puolihauskoja hymistelyjuttuja, jotka viikosta toiseen somistaa samoilla tähdillä, pisteillä ja kenolasisymboleilla ja joista vielä jonkun verran maksetaankin, niin miksi vaivautua kertomaan rehellinen mielipiteensä, joka pahimmillaan saattaisi vielä suututtaa jonkun.

Optimistisesti haluan ajattella, että kyse on kehitysvaiheesta. Suomen viinipiirit saattavat olla vielä niin pienet, että muuhun kuin hymistelyjournalismiin ei ole mahdollisuuksia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja odotan innolla sitä päivää kun viineistä kirjoitetaan samaan avoimeen sävyyn kuin muista kulutustuotteista.

Sitä päivää odotellessa onneksi on verkkoblogeja ja keskustelupalstoja, joiden kirjoittajilla ei ole samanlaisia sidonnaisuuksia ja estoja kuin monella työkseen kirjoittavilla. Näistä löytyy kyllä kriittisyyttä ihan ylilyönteihin saakka. Uskottavuus on myös näissä foorumeissa ansaittava.

Viini-Virénin Lasissa Tänään

Avasin tänään rinnakkaisblogin "Viini-Virénin lasissa tänään". Tähän rinnakkaisblogiin on tarkoitus kerätä lyhyet havainnot ja arviot nauttimistani viineistä. Cellartracker paljastaa armotta, että nautin vuodessa n. 300 pulloa viiniä (tosin perheeni ja ystävieni seurassa ja avustuksella), joten miksen jakaisi arvioni myös lukijoideni kanssa.

Tämä blogi rauhoitetaan jatkossa pidemmille jutuille, joissa tarkastellaan laajemmin viineihin liittyviä kokonaisuuksia. Yksittäisten viinien arviot siirtyvät siten rinnakkaisblogiin. Molemmat blogit on vasemman palstan ylälaidasta linkitetty toisiinsa ja linkistä näkyy myös toisen blogin viimeisimmän jutun päivityaika ja sisällön alku.

Rinnakkaisblogin osoite on http://viinivireninlasissa.blogspot.com/ .

Viinikokemuksia Imatralta

FINE-lehden viiniravintola-arvostelussa muutamat Helsingin ulkopuoliset ravintolat mahtuivat 40 parhaan joukkoon. Ainoana Karjalan edustajana komeilee sijalla 36 Imatran Buttenhoff, eli paikallisesti ”Puteri”. Buttenhoffin tunnistaa jo kaukaa räikeänoransseista valokirjaimista, jotka kerrostalon seinässä kaikessa yksinkertaisuudessaan vievät ajatukset lähinnä rautakauppaan. Jos ymmärtää raottaa ovea ja kävellä portaat yläkertaan, paikan tunnistaa jo ravintolaksi. Sisätilat ovat kaikkea muuta kuin räikeän oransseja. Viinit ovat merkittävä osa ravintolan charmikkan romanttista sisustusta. Eri puolelle ravintolaa on sijoitettu viinikaappeja näkyville paikoille, keskellä salia on pöytä, jossa on kutsuvasti esillä tarjolla olevia viinejä. Ikkunalautaa koristaa komea tyhjien arvoviinipullojen rivistö. Oman ikkunapöytämme viereen oli kasattu runsaasti viinikirjallisuutta, jota oli mukava selailla ruokailun lomassa. Kaiken kaikkiaan miljöö on hieno ja antaa odottaa erinomaista ruokailukokemusta.

Tarjoilu oli ystävällistä ja välitöntä joskin hieman ailahtelevaa. Kesken tilauksen tarjoilija vaihtui pariinkin otteeseen eikä uudelleen pöytäämme palannut tarjoilija ollut tietoinen siitä, että alkuruokatilaus oli jo tehty. Helsingin Demossakin aikoinaan työskennellyt tarjoilija jutteli mukavia, muut eivät montaa sanaa suustaan päästäneet. Alkuruoaksi tilasimme erinomaisiksi alkupaloiksi osoittautuneet mätiblinit ja lasilliset Jacquart Brut-samppanjaa. Täytetyt lasit tuotiin pöytään pulloa näyttämättä ja vasta ruoka-annoksen oltua edessämme jo tovin. Jo sitä ennen oli kuitenkin asiantuntevasti tarjoiltu pääruoalle tilaamamme punaviini Poggio Antico Brunello 2001 (87€, joten ravintolan hintakerroin jäänee alle kahden!). Pullo tuotiin näytille, vuosikerta vahvistettiin vielä erikseen ja asianmukaisen maistatuksen jälkeen viiniä kaadettiin laseihin tuulettumaan. Viini oli erinomaista Brunelloa; täyteläinen ja marjaisa, mutta suurimman vaikutuksen teki erittäin pitkät ja pehmeät tanniinit. Jo tätä viiniä nauttiessani olin valmis hyväksymään Buttenhoffin Suomen viiniravintoloiden aateliin.

Pääruokanamme oli yrttilammas, joka tarjoiltiin bataatin, yrttien ja valkosipuliperunoiden kera.”Medium miinus”-tilauksemme oli toteutettu siten, että osa lammassiivuista oli paistettu läpikypsiksi ja osa jätetty täysin raaoiksi. Liha oli kuitenkin sen verran laadukasta ja mureaa, että annos maistui tästä huolimatta. Runsaasti suolattua valkosipuliperunaa oli lautaselle mätkitty sellainen keko, että ruokailijan vastuulle jäi jättää osa syömättä jos halusi nauttia lihan, yrttien, bataatin ja viinin vivahteikkaasta yhteiselosta.

Jälkiruokasi valitsimme Suklaakakku a la Buttenhoffin. Olikohan kakussa taikinaa lainkaan - kermaa, voita ja suklaata sitäkin enemmän. Herkullista ja näyttävää annosta oli koristeltu vaniljajäätelöllä, kermalla ja tuoreilla mansikoilla. Jälkiruokaviinilista oli turhan lyhyt - tasan kolme vaihtoehtoa. Kun tarjoilija ei osanut kertoa viineistä kattavasti, hän pelasti tilanteen hienosti kaatamalla kahta niistä laseihin maistettavaksi. Tarjoilija suositteli itävaltalaista Lenz Moseria, mutta koska sitä on tullut juotua jo miltei puhki (taitaa olla joka toisen ravintolan listalla) valitsin minulle tuntemattoman viinin, Mas Janeil. Raikkaampi ja makeampi Lenz Moser olisi kyllä sopinut paremmin rasvasokeripommin seuraksi. Olisi pitänyt uskoa tarjoilijaa.

Kokonaisuus oli miellyttävä. Mukava ympäristö, yritteliäs asenne ja tietenkin hyvät kohtuullisesti hinnoitellut viinit antoivat anteeksi pienet virheet. Kaiken kaikkiaan Buttenhoffista jäi mielikuva positiivisena poikkeuksena ”muun Suomen” ravintolatarjonnassa. Yritystä ja kunnianhimoa lienee enempäänkin, mutta jotenkin paistoi läpi se, että ravintolan on täytynyt mukautua paikalliseen kysyntään pärjätäkseen. Isot, rasvaiset ja suolaiset ruoka-annokset sekä salaattipöytä à la S-ryhmän Rosso riitelee ikävästi hienon miljöön ja upean viinilistan kanssa. Ei ihme jos tarjoilijat tuntevat olonsa hieman tukalaksi viineistä kysyttäessä, kun he henkisesti jo valmistautuvat hokemaan 70-lukulaista ”Olkaa hyvä ja aloittakaa salaattipöydästä.”

Ainoa samassa sarjassa kamppaileva kilpailija saattaisi olla parin sadan metrin päässä sijaitseva Imatran Valtionhotelli (osa Rantasipi-ketjua), mutta täällä pallo on reippaasti hukassa. Puitteet ovat mitä mahtavimmat, mutta ravintolan viinilista ei vakuuttanut; yksinkertaisia tai keskinkertaisia viinejä myydään jopa viisinkertaiseen hintaan Alkoon verrattuna. Yhdistetyssä baarissa ja vastaanotossa henkilöstö keskittyi juttelemaan keskenään päivän mokista. Pyytäesssäni juomia viereiseen loungeen sain tuiman katseen ja päättäväisen ”Ne tilataan tästä” määräyksen. Palvelu ei näyttänyt kiinnostavan.

Ruokalista näytti paperilla mielenkiintoiselta, mutta se jäi tällä kertaa kokeilematta. Aamiaista söimme samassa tilassa ja jos siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä a la carte-ravintolan tasosta, en koskisi tähän tikullakaan. Aamiaiseksi oli jostain keskuskeittiöstä kasattu erilaisia eineksiä valikoimaksi, joka päihittää keskivertosuomalaisen aamiaislautasen määrällisesti, mutta ei laadullisesti. Kovareunaiset letut, sitkeät leivät, harmaat nakit ja nahkeat juustot kuvaavat hyvin aamiaisen harmaata yllätyksettömyyttä. Loma-Suomen riesa, ylipitkissä vaakaraita-T-paidoissaan ja sandaaleissaan lyllertävät jokinorsuperheet, ei tietenkään nostanut tunnelmaa. No, paikka oli joka tapauksessa täyteen myyty, joten miksi vaivautua parantamaan palvelua.

Hotellin (näkyvän) henkilöstön määrä suhteessa asiakasmäärään oli huolestuttavan pieni. Uudella kylpyläosastolla, asiakkaat harhailivat omin päin, mitä nyt allasbaarissa joku näytti laatikoita availevan. Ikävä totuus on, että kun kilpailua ei ole niin laatu kärsii. Plussaa siitä, että hotellihuoneet ovat siistit, tilavat ja mukavat.

Buttenhoffiin tulen uudelleen! Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Gourmetaterian äärellä

Olen vuosien varrella istunut lukuisissa illallispöydissä ja nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Siksi on mukava huomata, että hyvä ruoka ja viini kykenee jatkuvasti tarjoamaan uusia ikimuistettavia elämyksiä. Hyvin toteutettuna ateria voi olla kokemus, joka nostattaa ruokailijan yhä uusiin nautinnon sfääreihin.

Pääsin nauttimaan tällaisesta kokemuksesta kun vastasin myöntävästi keskiviikkoillaksi perheellemme osoitettuun illalliskutsuun. Isäntäpariskunta oli päättänyt toteuttaa arkiaterian ”hieman toisin”. Ruokaan ja viineihin oli panostettu, tunnetta oli mukana runsaasti ja yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Kulmakarvani kohosivat ensimmäisen kerran kun minulle selvisi, että aterian suunnitteluun ja valmistukseen oli laadittu kirjallinen koko päivän kattava minuuttiaikataulu. Vaikuttavaa! Ruoka oli valmistettu tuoreista raaka-aineista itse alusta loppuun ja viinilista oli laadittu huolella tukemaan aterian etenemistä.

Alkujuomaksi ja tunnelmankohottajaksi tarjottiin australialainen ”samppanjarypäleistä” valmistettu kuohuviini Taltarni Brut Taché. Kaunis punertava täyteläinen hapokas viini, jossa paahtoleivänkin tuoksut on hyvin erotettavissa. Siemailun lomassa pääsin seuraamaan karitsankyljysrivien ruskistamista ja munakoisojen grillaamista pihagrillissä.

Kauniisti katettuun pöytään tarjottiin ensin alkuruoka, täytettyä raviolia itse valmistetusta pastataikinasta huhtasienikastikkeessa. Maukasta pastaa täydensi erinomaisesti varsin hento ja vivahteikas Tommasin Valpolicella.

Alkruoan jälkeen nostettiin uudet lasit pöytään ja kaadettiin ”väliviini”, niinikään Tommasin Poggio al Tufo Rompicollo 2006 (varoituksen sana; tämän viinin vuosikerta 2007 on aika karmea). Täyteläisempänä ja hedelmäisempänä viininä se valtasi heti paikkansa ruoka-annosten välissä. Annosten välissä ruokaseurue keskittyi vertaamaan kahta edessään olevaa viiniä, joka tosin osoittautui vasta alkusoitoksi.

Viinejä oli luvassa lisää, edellisten kahden lasin viereen katettiin lupaavasti toiset kaksi lasia. Toiseen niistä kaadettiin Zenaton Ripassa Valpolicella Superiore, erittäin täyteläinen, lämmin ja hedelmäinen tanniininen viini. Tässä vaiheessa lautaselle ilmestyi vaaleanpunaiseksi kypsytettyä karitsankyljysriviä, uunissa kypsytettyä kirsikkatomaattia ja basilikaa, minttukastiketta ja grillattua munakoisoa. Taivaallinen yhdistelmä huippuunsa valmistettua karitsaa ja kolmea varsin erilaista makumaailmaa edustavaa viiniä kruunattiin kaatamalla neljänteen lasiin Alonso Del Yerro Mariaa (saatavana mm. Silja Linen Bon Vivant myymälästä), espanjalaista lakritsalle, tammelle ja yrteille maistuvaa pureksittavan täyteläistä tempranillorypäleestä valmistettua viiniä.

Karitsa lisukkeinen piti erinomaisuudessaan huolen siitä, ettei viinien vertailu vienyt siltä kaikkea huomiota. Ilta eteni rattoisasti kun viini kaadettaessa liplatti äänekkäästi milloin mihinkin lasiin. Isäntä onnistui kiitettävästi tehtävässään muistaa mihin lasiin mitäkin viiniä piti kaataa.Viinien paremmuudesta ja varsinkin niiden eroista käytiin vilkasta keskustelua. Lopulta pullot ja lasit kuitenkin tyhjenivät ja päästiin käsiksi jälkiruokaan.

Pöytään tuotiin kotitekoista mansikkajäätelöä ja suklaaseen kastettu mansikalla ja kermalla täytetty vohvelirulla. Sitä ei ehtinyt kauan ihastelemaan kun taustalta kuulunut korkin ääni paljasti jälkiruokaviinin ajan koittaneen. Chateau Roumieu, Sauternes jonka hankintapaikka jäi hieman hämäräksi, oli sopivan täyteläinen ja viikunainen. Sopivasti viilennettynä viini sinetöi täydellisen aterian.

Siirryimme olohuoneeseen nauttimaan vielä muutamasta raikastavasta Gin Tonicista ja odottamaan kuljettajan saapumista. Intensiivinen ksekustelu ruoasta ja nautituista viineistä olisi voinut jatkua pitkään, mutta oli aika kiittää illasta. Tällaisia iltoja soisi mielellään kaikille silloin tällöin. Maailma olisi varmasti paljon parempi paikka, jos ihmiset keskittyisivät syömään ja juomaan hyvin ja pitämään hauskaa.

Autossa kotimatkalla oli aikaa selailla kalenteria. Perjantaiksi on luvassa rapukeittoa ja Drappier samppanjaa, grillattua entrecotea ja Beringerin Clear Lake Zinfandelia sekä mansikoilla kuorutettua kermamarenkikakkua ja Florion Targa Marsala Superiore Riservaa. Lauantaiksi on buukattu hummeri-illallinen ja Montanan Gisborne Chardonnayta. Mitä sitten vaikka ulkona on kylmää ja sateista. Kippis ja Röyh!

Viiniä itämerellä

Kesän parhaita nautiskeluhetkiä ovat eittämättä Silja Serenadella tai Symphonylla vietetyt risteilyvuorokaudet. Tämän kesän kokemus oli Serenadelta. Jo laivaan astuttaessa Suomen holhousyhteiskunta tuntuu etäiseltä kun aurinkoisella kannella vapauden tuuli pyyhkii alkoholiverot ja monopolit mielestä. Sukellus laivan syvyyksiin tuo uusia elämyksiä. Bon Vivantin baaritiskillä voisi viettää useampiakin päiviä. Myymälän viinejä voi maistella laseittain ja siten perustaa ostopäätöksensä viinin ominaisuuksiin. Näinhän pitäisi tietenkin olla kaikissa viinimyymälöissä, mutta kun ei niin ei.

Bon Vivant-ravintola tarjoaa herkullisen yhdistelmän gourmetruokaa ja hyvän palvelun viinimyymälän. Asiantuntevat viinimyyjät opastavat mielellään ja hartaasti ja osaavat myös kuunnella asiakkaan toiveita. Ruokaravintolan ruoan taso ylittää kirkkaasti laivan – kuten myös muiden itämeren laivojen - muun ruokatarjonnan. Mitä tärkeintä, saat rauhallisen ruokailuhetken ilman huutavia tahmatassuisia lapsia ja riiteleviä perheitä, jotka usein kansoittavat laivojen bulkkiravintolat.

Seurueemme valitsi listalta Seasons Menun, viiden ruokalajin illallisen viineineen. Viineinä oli saman tuottajan, Etelä-afrikkalaisen Lanzeracin, eri viinejä läpi aterian. Alkuruoan Sauvignon Blanc oli parasta antia. Voimakas herukkamainen maku sai runsaasti kiitosta. Seuraavina tarjoiltavat Pinotage ja ’Bordeaux Blend’ olivat melko tavanomaisia tasapaksuja viinejä, joita ei jäänyt erityisesti kaipaamaan. Jälkiruoalle tarjoiltu Semillon oli suorastaan epäonnistunut kumppani jäätelölle, mansikoille ja marengille. Makeahko jälkiruoka olisi kaivannut huomattavasti makeamman viinin. Ateriakokonaisuus oli kuitenkin miellyttävä. Ruoka oli erinomaista, mutta viinikokonaisuus turhan vaatimaton. Olisi tietenkin pitänyt jo hinnasta arvata. Onneksi on vielä paluumatka, jolloin viinit valitaan itse.

Tukholmassa päivä alkoi vierailulla Viini- ja viinahistorialliseen museoon. Tämän näkemisen arvoisen paikan parasta antia ovat hyvin toteutetut näyttelyt, jotka tarjoavat historiakatsauksen ruotsalaiseen juomatapakulttuuriin. Museon voi kiertää omassa tahdissa ja kuulokkeista voi kuunnella ruotsin- tai englanninkielistä opastusta niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Itse jätin viinaosuuden vähemmälle. Tietenkin olisi kaivannut mahdollisuutta maistaa viinejä, mutta Ruotsissa kun ollaan, piti tyytyä katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan.

Tukholman helteessä (30 C ) vietimme herkullisen hetken Östermalmshallenin kala- ja äyriäisravintolassa Lisa Elmqvist. Herkullinen Toast Skagen ja pullollinen Pol Roger samppanjaa ilmastoidussa upeassa hallissa piristi kummasti. Tähän ravintolaan tulen vielä palaamaan useasti.

Paluumatkalla unohdimme Bon Vivantin valmismenut ja valitsimme listalta alkuruoaksi tuorejuustomoussea, punajuurisorbettia ja kesävihanneksia. Viiniksi valitsimme sommelierien suosittelemana pullollisen Autralialaista vuoden 2006 Yabby Lake Pinot Noiria. Tämä viini osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Uuden maailman mansikkahillosta ei ollut tietoakaan. Kokonaisuus oli erittäin hillitty ja viinin voisi helposti kuvitella valmistetun Burgundissa. Tätä piti toki hankkia matkalaukkuun muutama pullollinen (35,50€/plo).

Pääruoaksi valitun tournedon, ankanmaksavoin ja tryffelikastikkeen seuraksi valikoitui pullollinen Renato Rattin Barolo Marcenasco 2004. Tämä yhdistelmä hipoi jo täydellisyyttä ja särmikkääksi ja multaisen tanniiniseksi osoittautunutta Baroloa tarttui myös mukaan matkalaukun täytteeksi (43,50€/plo).

Matka- ja vatsalaukut täynnä herkkuja palasimme tyytyväisinä onnistuneelta gourmetristeilyltä. Näin viineistä tulee nauttia. Hyvässä seurassa, miellyttävässä ympäristössä ja hyvien ruokien saattelemina. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Tasapainotetaan nyt kuitenkin tätä ylistyslaulua myös muutamalla kritiikin sanalla. Bon Vivant on perinteisesti ollut paikka, jossa hyviä viinejä on saanut ostaa edulliseen hintaan. Onkohan hinnoittelussa tapahtunut joku tietoinen muutos, koska muutamia viinejä myytiin melko poskettomaan hintaan? Esimerkiksi Hermitage Farconnet oli myynnissä hintaan 49 €, kun Alkosta saa saman tuotteen hintaan 47,90€. Kehumani Renato Rattin Barolo maksoi 43,50 €, kun esimerkiski weinfinger.de myy samaa tuotetta hintaan 24,80 €. Hinnoitella saa toki miten haluaa, mutta mielestäni on vaikea perustella tämänkaltaisia tax free hintoja. Lieneekö yhteensattuma, että Bon Vivantin verkkosivujen linkit tax free viinihinnastoon eivät toimi, jolloin hintojen vertailu etukäteen vaikeutuu. Toimimattomat linkit verkkosivulla ja tökerö hinnoittelu himmentävät muuten erinomaista Bon Vivantin kokonaisvaikutelmaa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan tiedustella tuotteita myös muualta mikäli hinta vaikuttaa ostopäätökseen.

Viinipopulismia – helppoja yksinkertaistuksia Alkon viinihyllyviidakosta

Alkossa viinit lajitellaan hyllyyn alkuperämaan mukaan. Lukuisiin kymyyksiin siitä, minkä maan hyllystä saa hyvää viiniä olen tyypillisesti vastannut poliitikkomaisesti että kyse on pohjimmiltaan omasta maustasi, eikä alkuperämaa suinkaan yksinomaan määrää viinin makumaailmaa. Mm. käytetyt rypäleet, maaperä, yksittäisen viinintekijän taito ja monet muut seikat ovat tärkeitä tekijöitä viinejä arvioitaessa.

Käytyäni taas kerran pitkän keskustelun aiheesta ja saatuani taas kerran kuulla kuinka tuollaiset vastaukset eivät auta hyllyjen välissä seikkailevaa tietämätöntä viininkuluttajaa, joka kaipaa ehdottomia vastauksia silläkin uhalla etteivät ne joka tilanteessa olekaan lopullisia totuuksia, intouduin keskusteluun viinien stereotyypeistä. Aivan kuten monilla meistä on varmat käsitykset eri maiden kansalaisten ominaisuuksista kuten laiskuudesta, epärehellisyydestä yms. täytynee eri maiden viinejäkin pystyä lokeroimaan osittain ennakkoluulojen ja osittain kokemusperäisen tiedon varassa. Keskustelun lopputulemana syntyi viinipopulistinen ehdoton totuus siitä mitä eri maiden viinihyllyistä sopii odottaa. Joten jos vivahteet ja yksityiskohdat eivät jaksa kiinnostaa osut seuraavien totuuksien avulla joskus oikeaan.

Keskityn tarkastelussa vain punaviineihin, joten seuraavassa Alkon punaviinhyllyjen viidakon navigointiohjeita:

Argentiina

Argentiinan punaviinihylly on helppo. Jos rypälelajike on joku muu kuin Malbec voit unohtaa sen saman tien. Parhaimmillaan Argentiinan Malbec-viinit ovat hyviä. Osta n. 15 euron hintaisia Malbec-pulloja.

Australia

Suurimmaksi osaksi Australian punaviinit ovat täyteläisiä, erittäin voimakkaita ja hyvin alkoholipitoisia. Ne maistuvat usein hillolle, eukalyptukselle ja pippurille. Jos tällainen maku jostain syystä miellyttää, kannattaa valita summamutikassa joku pullo hintahaarukassa 10-15 euroa.

Chile

Jos viinejä saisi ruokakaupoissa Chilen punaviinit löytyisivät halpaketjujen hyllyistä. Jos olet tykästynyt laatikkoviineihin, vastaavanlaisen kokemuksen saat Chilen punaviinipulloista. Esanssin maku tulee kaupan päälle. Osta alle kympin Cabernet Sauvignon ja ihmettele mikset käyttänyt rahojasi johonkin muuhun.

Espanja

Espanjalainen punaviini on kuin vaniljajäätelö. Varma valinta, joka ei tarjoa mitään yllätyksiä. Pehmeä, pyöreä ja helppo juoda. Jos etsit makukokemuksia, etsi muualta . Jos kuitenkin arvostat enemmän kullanväristä kirjoitusta etiketissä tai verkkosukkaan pukeutuneita pulloja, voit valita ihan minkä tahansa tuotteen ja tarjota sen päivällisvieraille. Kukaan ei valita, mutta kukaan ei myöskään muista sitä seuraavana päivänä.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikan punaviinihylly on haasteellinen. Aivan karmeat ja ihan kohtuulliset tuotteet seisovat sulassa sovussa samassa hyllyssä. Hintakaan ei välttämättä ohjaa oikeaan. Pahimmillaan saat palaneelle kumille ja esanssille maistuvaa huonosti tehtyä litkua. Parhaimmillaan saat tasapainoisen, joskin runsaan hedelmäisen viinin, josta ei löydy samoja ylilyöntejä kuin Australian hedelmähillopommiviineistä (esim. Rust en Vrede, Radford, Vergelegen).

Italia

Italian punaviinihyllystä löytyy hyviä viinejä kohtuuhintaan. Jos rypäle on Sangiovese ja viini on tuotettu Toscanassa se on suurella todennäköisyydellä hyvä. Pullon kyljessä oleva merkintä ”Chianti Classico” tai ”Brunello” on sekin yleensä hyvä merkki. Kokeilemalla eri vaihtoehtoja löytyy lopulta mieleinen. Piemonten viineillä, Baroloilla ja Barbarescoilla, on maailmalla hyvä maine, mutta totuus on se, että halvalla ei saa hyvää. Unohda Alkossa myytävät alle viidenkympin pullot. Veneton Valpolicellat ja Amaronet ovat hyviä, edelliset vieläpä edullisia. Hanki Toscanassa tai Venetossa tuotettuja pulloja. Muut Italian viinialueet ovat mitä ovat, sattuman kauppaa.

Portugali

Portugalin punaviinihyllyssä enemmistö tuotteista maistuu vihreille koville tanniineille, parfyymille, kukille ja ovat usein tasapainottomia. Hyvä vertaus on Suomen miesten jalkapallomaajoukkue, muutamia hyvä yksilöitä, mutta tulosta syntyy harvoin. Molemmat ovat tulevaisuuden nousevia tähtiä - nyt ja ikuisesti? Hypeä on enemmän kuin substanssia. Jos kaipaat kummallisia makuelämyksiä, hanki toki viinisi tästä hyllystä. Ne eivät ole hinnalla pilattuja.

Ranska

Ranskalaiset punaviinit ja niiden maineen tuntee kaikki. Ehkä juuri siksi tässä mennään usein vikaan. Hankitaan hienoon tilaisuuteen ranskalainen punkku ja petytään raskaasti. Totuus on että suurin osa Ranskassa tuotetusta viinistä on häpeällisen huonolaatuista.

Ranskaa ei voi tarkastella kokonaisuutena vaan alueittain. Useimmiten kuitenkin hinta on hyvä laadun mittari.

Bordeaux

Bordeaux’n maine perustuu pitkälti muutamaan huippukalliseen viiniin, jota pitää ensin säilyttää toistakymmentä vuotta ennen kuin viini on pehmennyt juotavaan kuntoon. Lisäksi alle 20 euron hyvän Bordeaux-viinin löytäminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin jääkarhun kohtaaminen kadulla. Jollet ole valmis uhraamaan paljon rahaa ja säilyttämään viinisi pitkään, unohda Bordeaux. Tulet pettymään nuoren viinin liian karvaaseen makuun, joka ei edes säilyttämällä parane. Jos nyt välttämättä pitää jotain hankkia heti juotavaksi, valitse edes Merlot-pohjainen St Emilionin viini hintaluokassa yli 20 euroa.

Bourgogne

Burgundilaisten hyvä maine perustuu kuten Bordeaux’ssakin muutamaan huippuviiniin. Alle 30 euron hintaan tuskin löydät kuin heikkolaatuista marjamehua. Unohda tai satsaa paljon rahaa ja säilytä pullo pitkään.

Rhone

Hinta ratkaisee. Yli 20 euron viinit ovat kelvollisia, esim Chateauneuf-du-papet jopa hyviä. Halvat Rhonelaiset tuottavat usein pettymyksen.

Muut alueet

Hakuammuntaa. Beaujolias Nouveaux ja Alsace ovat punaviineistä puhuttaessa lähinnä hauska vitsi.

Uusi Seelanti

Kohtuullisia hedelmäisiä Pinot Noir viinejä. Hieman kalliinpuoleisia, mutta ihan juotavia.

Yhdysvallat

Alkoon rahdataan ilmeisesti punaviinejä, joita amerikkalaiset eivät itse halua juoda. USA:ssa tehdään kyllä erinomaisia punaviinejä, mutta niitä ei Alkossa näy. Muutamat kelvolliset taas ovat ylihintaisia. Nautittavia ostokandidaatteja on tasan kaksi, Beringerin Clear Lake Zinfandel ja Northstar Wineryn Stella Maris.

Muut maat

Bulgaria ja Romania - tarjoa pahimmille vihamiehillesi ja varmistu ettei sinun tarvitse maistaa itse. Saksa ja Itävalta – siihen on syynsä, että näissä maissa valmistetaan nimenomaan valkoviiniä, jätä suosiolla punaviinit muille.

Libanon – erikoista kyllä, Alkon suppea valikoima on erinomainen. Ch Musar on taivaallinen.

Muut maat – hakuammuntaa. Tuskin ostaisit Uruguaylaista autoakaan. Punaviiinin ostaminen näistä maista on erikoisuuden tavoittelua, maun takia tuskin kannattaa ostaa.

Laatikkoviinit maasta riippumatta

Jos olet sitä mieltä, että pakkauksella ei ole väliä et ole ajanut Trabantilla. Sekin valmistettiin osaksi pahvista ja kulki kyllä eteenpäin, mutta ajonautinto oli kyseenalainen. Laatikkoviinistäkin juopuu, mutta makuelämys on ala-arvoinen. Hinta on paras laadun mittari. Mitä kalliimpi boxi, sitä vähemmän pahanmakuista se on. Hanki boxi jos on tärkeää että vieraillasi on punainen juoma muovimukissaan ja että he juopuvat. Hanapakkaukset pitäisi lailla kieltää - ugh!

Tästä on hyvä lähteä, kunhan muistaa että säännöt vahvistavia poikkeuksia saattaa löytyä yllättävän runsaasti. Ja jos totta puhutaan, poikkeuksien metsästäminen on joskus viiniharrastuksen suola.

Elämisen siedettävä keveys

Useimmiten nautin viinini hyvän ruoan saattelemana. Kesäkuun ensimmäinen sunnuntai oli kuitenkin kuin tehty rentoutumiseen pelkästään hyvän viinin seurassa. Pitkään jatkunut sateinen ja kolea sää oli muuttunut aurinkoiseksi. Ruokailu sai odottaa. Kävin aamulla ännestämässä EU-vaaleissa, palasin kotiin ja siirryin viinipullon, korkkiruuvin ja lasin kanssa kotipihan puutarhaan. Otin mukavan asennon aurinkotuolissani, avasin pullon ja kaadoin lasini puoleksi täyteen.

Viiniksi olin valinnut ruotsinlaivojen kestosuosikin Marchese Antinori Chianti Classico Riserva. Vuosikerta oli yksi parhaista, 2004. Vaikka viini sopii erinomaisesti hyvän pastan tai vaikkapa naudanmaksapihvien kera nautittavaksi, siitä on nopeasti tullut oma siemailusuosikkini. Harva viini näet näyttää parhaat puolensa ilman ruokaa. Joko tanniinit tai hapot dominoivat tai sitten viini ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi virheetön, jotta se yksinään jaksaisi inspiroida . Marchese Antinori ei tuota vaikeuksia. Jokaisen sieamilun jälkeen suu kääntyy hymyyn ja pää nyökyttää hyväksyvästi. Siitä tulee hyvä mieli.

Lievä tallin tuoksu antaa odottaa talonpoikaista viiniä. Happojen ja hedelmän tasapaino kuitenkin viehättää. Maku kantaa pitkään ja tanniinit ovat kohdallaan. Viinin vahvuus on sen kantavuudessa. Talliaromit herättävät mielenkiinnon, hedelmä ja hapot hurmaavat ja pitkä tanniinen jälkimaku kruunaa siemailukokemuksen jättäen nahkaisen ja täyteläisen jälkivaikutelman pitkäksi aikaa. Missän vaiheessa lento ei katkea, mikä on hyvin tehdyn viinin tärkeä ominaisuus.

Aurinkoisena kesäpäivänä on mukava siemailla viiniä, katsella ohi kiitäviä pilviä ja pohtia maailman menoa. Niinpä lasillinen seuraa toista. Parin lasillisen jälkeen valkoiset pilvenhattarat näyttävät liikkuvan taivaalla hieman aikaisempaa nopeammin. Linnut visertävät entistä kauniimmin ja elämä hymyilee.

Selailen Decanter-lehteä, joka vuosien saatossa on noussut suosikikseni maailman viinilehdistä. Asiantuntemus paistaa lehden jutuista ja upea kuvitus innostaa seuraavaan lasilliseen. Lehdessä on juttu, jossa luetellaan maailman vaikuttavimmat viinipersoonat. Sijalta 22 löytyy Piero Antinori, jonka kuva lehdessä tuijottaa minua kysyvästi. Nostan lasini ja nyökkään hyväskyvästi. Viinisi on erinomaista. Mietin onkohan Piero käynyt aamulla äänestämässä samoissa EU-vaaleissa kuin minäkin. Äänestämme Pieron kanssa samoissa vaaleissa, olemme siis melkein maanmiehiä. Alan tuntea merkillistä yhteenkuuluvuutta italialaisen viini-ikonin kanssa.

Aurinkoinen sää, mukava ympäristö, kiinnostavat jutut Decanterissa ja nautittavan ihana viini täyttävät päivän. Muu maailma sulkeutuu idyllin ulkopuolelle. Neljä tuntia myöhemmin pullo on tyhjä, lehti on luettu ja maailman menoa on tullut pohdittua. Hyvällä mielellä voi vetäytyä päiväunille ja katsoa sitten illalla vaalivalvojaisia televisiosta. Pääsiköhän Pieron ehdokas läpi?

---

Marchese Antinori Chianti Classico Riservaa on myynnissä Vikingin ja Siljan taxfree-myymälöissä n. 15 euron hintaan sekä Tallinkin Tallinnan-reitillä n. 18 euron hintaan. Hinta on edullinen ja viini on ehdottomasti hintansa arvoinen. Ennen kuin varaa risteilyn ja kauhoo korikaupalla kyseistä viinä kannattaa ehkä Alkon valikoimasta tutustua ”pikkuveljeen” Villa Antinoriin. Sen makumaailma on samansuuntainen, joskaan ei tarjoa ihan samantasoista päätä räjäyttävää kokemusta kuin isoveljensä.

Lopuksi pettynyt purkaus. Toinen miellyttävä siemailuviini on tähän asti ollut Poggio al Tufo Rompicollo. Nyt Alkoon tullut uusi vuosikerta 2007 ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Epätasapainoisena ja pirskahtelevana viini tuntuu hieman epäonnistuneelta. En enää suosittele. Kokemus on kahdesta pullosta, kolmannelle pullolle annan vielä mahdollisuuden, mutta vasta perusteellisen monen tunnin ilmauksen jälkeen.

Portugal – muutakin kuin kukkaa, parfyymia ja vihreitä parkkihappoja

Viininharrastaja kohtaa usein palan Portugalia. Korkki, joka pitää poistaa pullosta ennen kuin viinistä pääsee nauttimaan on useimmiten juuri Portugalista. Mitä itse juomiin tulee, Portugal tunnetaan lähinnä portviineistään ja madeirasta. Mietojen pöytäviinien tuottajana Portugalia on jo jonkun aikaa pidetty ”nousevana viinimaana” – luonnehdinta, joka parhaimmilllaan on totta, pahimmillaan taas on kohtelias kiertoilmaisu kuvaamaan hieman omituisia viinejä. Oma kokemukseni Portugalin pöytäviineistä on rajallinen, joten osallistuin innolla ja avoimin mielin ViniPortugalin Helsingissä järjestämään tastingtilaisuuteen, jossa edustettuna oli yli kahdenkymmenen tuottajan viinejä.

Yleisenä havintona täytyy valitettavasti todeta, että perinteisiä käsityksiä kukkaisista, parfyymisista ja karvaista tanniinisista punaviineistä ei voi täysin haudata. Varsin moni tarjolla ollut tekele edusti vähemmän mairittelevaa makumaailmaa. Kukka- ja parfyymiaromit ovat tyypillisiä paikallisille rypäleille, mutta se ei selitä miksi viinin pitää maistua rypälerangalle. Valkoviiniit osoittautuivat varmemmaksi valinnaksi. Niiden makumaailma on täyteläisen vivahteikas, joskin melko voimakas, ja tuo mieleen Alsacen rieslingit ja gewürztraminerit.

Miellyttäviä yllätyksiä toki löytyi. Mm. Casa Santos Liman Pinot Noir 2005 erottui edukseen. Varsinainen tilaisuuden tähti oli Quinta do Vale Meao. Heidän vuoden 2006 Quinta do Vale Meao ja Meandro do Vale Meao ovat erinomaisia viinejä. Molemmat ovat sekoituksia portugalilaisia rypäleitä. Täyteläisiä luumua, kirsikkaa ja mausteita tihkuvia viinejä, joissa pitkä jälkimaku ja tasapainoiset tanniinit pelastivat illan. Annettiin jopa ymmärtää, että näitä herkkuja tulisi myyntiin myös Suomessa.

Hieman vaatimattomammassa sarjassa Portugalin perinteinen pöyäviini Periquita loisti; hedelmäinen ja pehmeätanniininen. Se, että tätä vuodesta 1840 valmistettua punaista ikonia ei ole Alkon Portugal-valikoimassa on jonkin asteen häpeä. Mm. Ruotsissa se kuuluu Systembolagetin vakiokalustoon ja myydään alle kuuden euron hintaan. Tämä pitää saada takaisin Suomen Alkoihin.

Suomessa myynnissä olevista viineistä huomionarvoisia ovat ainakin Fonte de Beco sekä Quinta da Espiga. Molemmat ovat hyviä ja huokeita arkiviinejä. Oma portugalilainen suosikkini Quinta da Cortezia Touriga Nacional ei ollut esillä, mutta tätä viiniä maistoin joskus vuosi sitten. Täyteläisenä ja yrttisenä viininä se sopii erinomaisesti monelle liharuoalle.

Yhteenvetona totean, että Portugalissa osataan kyllä tehdä hyviä pöytäviinejä, joista moni on hyvinkin edullinen. Joukossa on kuitenkin paljon ’kuraa’, joten onnistuneen valinnan tekeminen, varsinkin kun laatu ei välttämättä näy hinnassa, on haastavaa. Sen verran tilaisuus innosti kokeiluihin, että pitänee hankkia Alkosta pullollinen Redoma Tintoa (Quinta do Vale Meaoa odotellessa...)

Ai niin, Winestaten standilla oli tarjolla hapokasta raikasta ja rusinaista madeiraa. Vuoden 1971 Blandy´s Bual on nyt myynnissä mm. Viking Linellä alle kuudenkympin hintaan. Loisto-ostos!