Ruotsinristeilyt ja ulkomaan lentomatkat soivat kansalaiselle harvinaisen kurkistuksen vapaampaan maailmaan. Muutama pullo viiniä sai olla tuomisina. Tosin tällöinkin rajatarkastuksessa oli vastassa tullivirkailija, jonka viipyvä ja syyttävä katse siirtyi matkailijasta toiseen. Jokainen kerta, kun tullimies ei valinnut sinua tarkastettavaksi uhrikseen, tuntui voitolta. Vaikket ollut mitään laitonta tehnytkään, sinulla oli syyllinen olo ja helpotus oli suuri kun rajatarkastus oli onnistuneesti selvitetty.
Nyttemmin maailma on muuttunut. Kylmä sota on päättynyt ja olemme EU:ssa. Tavarat, palvelut ja ihmiset liikkuvat vapaasti maasta toiseen ja kansalaisten kyttääminen on loppunut. Verottaja ja katsastusmies tarjoavat oikeasti asiakaspalvelua. Kansalaisella on nyt vapaus valita, päättää itse omasta elämästään. Neuvostoliitto ja sen heijastusvaikutukset kuuluvat menneeseen maailmaan.
Jos tämä olisi elokuva, kaunis musiikki loppuisi tähän, levysoittimen neulan kirskuisi, kuva tärähtäisi ja muuttuisi mustavalkoiseksi. Vakavalla ja vakuuttavalla äänellä todettaisiin… ”mutta onhan meillä vielä alkoholipolitiikka, Alkon monopoli ja tulli”.
Oikeasti museoon kuuluvat instituutiot ovat edelleen arkipäivää. Kansalaisten kyttäily ja uuteen globaaliin maailmaan tottuneiden ihmisten pakottaminen aikansa eläneisiin käytöstapoihin, ei ole mitään muuta kuin ihmisten kiusaamista. Kiusatuksi tuleminen on nöyryyttävää, eikä nöyryytyksen tunne suinkaan helpota sen johdosta, että kiusaajat perustelevat toimintaansa yleisellä hyvällä.
Katsoin jokin aika sitten Neuvostoliiton johtajien haastatteluja, jotka ajoittuvat imperiumin loppuaikoihin. Kuin yhdestä suusta, he kaikki olivat vakuuttuneita muutosten tarpeellisuudesta. Samaan hengenvetoon he kuitenkin muistuttivat, että Neuvostoliiton ei voi antaa kaatua, koska kansalaiset eivät osaisi toimia uudessa vapaammassa ympäristössä – seuraisi kaaos. Käsitys siitä, että maan johto tietää asiat paremmin kuin kansa, oli vankkumaton - ja ilmeisen aito.
Nämä haastattelut tulevat mieleen aina kun Valviran ja Alkon viestintä julistaa pohjoismaisen alkoholimonopolin autuutta ja ihanuutta: ”järjestelmä, joka on vastuullinen, takaa hyvän valikoiman ja jolla on kansalaisten luottamus”, ”suomalainen alkoholipolitiikka on harvinaisen onnistunut”. Tämä viestintä on samanlaista tyhjyyteen huutamista kuin aikoinaan oli Neuvostoliiton propaganda, jonka mukaan yhteiskunta on täydellinen. Kukaan ei kuuntele – juna meni jo!
Sanoma, jonka mukaan nykyinen kieltoihin, rajoituksiin, korkeaan alkoholiverotukseen ja holhoukseen perustuva alkoholipolitiikka suojaisi onnistuneesti alkoholin haitoilta, kaikuu aivan yhtä ontolta kuin aikoinaan väite, että (kieltoihin, rajoituksiin ja holhoukseen perustuva) neuvostoyhteiskunta takaa tasa-arvoisen elämän.
Perestroikka ja glasnost eivät pelastaneet Neuvostoliittoa. Yhtä vähän Alkon myyjien uudet univormut ja iloiset ilmeet pelastavat suomalaisen aikansa eläneen holhoavan, valvovan ja syrjivän alkoholipolitiikan. Mutta aivan kuten Grobatshov ja kumppanit aikanaan uskoivat Neuvostoliiton säilymiseen, myös Valviran virkamiehet ja Alkon johto näyttävät uskovan omaan sanomaansa. Ja he uskovat siihen vilpittömästi. He saattavat yksityisesti jopa tunnustaa järjestelmän heikkoudet, mutta päätyvät silti yhä uudestaan siihen, että parempaa järjestelmää ei ole. Siksi muutos ei koskaan tule sieltä suunnalta.
Onko muutos mahdollinen?
Muutos on mahdollinen ja se on lähempänä kuin uskotkaan.
Voimme ottaa oppia historiasta. Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa. Viranomaisten viestinnän valheellisuus oli jo pitkään ollut kansan tiedossa, mutta vaihtoehtoihin ei uskallettu tarttua. Laki oli ankara ja rikkomuksista seurasi kovat rangaistukset. Kun lopulta pelko hävisi, muutos tapahtui nopeasti.
Viranomaiset yrittivät aluksi hillitä muutoksia lisäämällä vapauksia. Muutokset olivat kosmeettisia, eivätkä tietenkään hillinneet muutoshaluja. Lopulta maan johto tarttui viimeiseen oljenkorteen, armeijaan ja sen panssarivaunuihin. Se oli kuitenkin myöhäistä, kansa ei enää pelännyt. Sen sijaan se oli raivoa täynnä. Kansalaiset halusivat päättää itse omista asioistaan. Armeija vaihtoi puolta, Jeltsin kiipesi panssarivaunun päälle puhumaan – ja vapaus koitti.
Mutta takaisin suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. Olisi tietenkin mukavaa, jos muutos voisi tapahtua vähemmän dramaattisissa merkeissä. Tuskin tarvitsemme katumellakoita tai panssarivaunuja, mutta kuvaavaa on, että yhtäläisyydet edellä kuvattuihin tapahtumiin ovat ilmeiset.
Suomalaiset ovat sopeutuneet uuteen globaaliin maailmaan. Matkoilla suomalaiset ovat tutustuneet muun maailman vapaampaan ja rennompaan alkoholikulttuuriin. Olemme jo pitkään olleet tietoisia siitä, että meille syötetty propaganda on valheellista. Olemme muka erilaisia, ja siksi meitä pitää holhota. Pötyä.
Mutta aivan kuten Neuvostoliitossa aikanaan, viranomaiset eivät halua luopua nykymallista. Vaikka Keski- ja Etelä-Euroopasta löytyvät jo toimivat mallit, sellainen ei sovi meille. Muutospaineiden alla nyhrätään kosmeettisten muutosten parissa. Alkon myyjät puetaan kivasti ja he oppivat hymyilemään. Mietitään voisiko tiettyyn aikaan pressujen alle peitettävät kaupan olutpullot peittää johonkin toiseen kellonaikaan. Keskustellaan jopa mietojen viinien tuomisesta ruokakauppaan ja ravintoloiden ulosmyyntioikeudesta, mutta todetaan, että ehkä riittää jos S- ja K-kaupan kupeessa olevista Alkon myymälöistä osa tuodaan Lidlin viereen.
Kun kansalaiset keksivät ostaa viiniä verkosta, viranomaisten ensimmäinen vastaus noin kymmenen vuoden takaa on tyly. Ei käy. Kun EU-säännöksiä tutkittiin tarkemmin, jouduttiin myöntämään että täysimittainen kielto ei taida olla ihan säännösten mukainen. Tällöin luotiin epävarmuutta, jonka tarkoitus oli saada kansalaiset hillitsemään vapauden kaipuuta. Asian laillisuus kyseenalaistettiin. Valvira totesi, ja toteaa edelleen, että ns. etämyynti (esim. verkkomyynti EU:sta Suomeen) on ristiriidassa Alkon monopolin kanssa ja on siksi kiellettyä. Etäosto (suomalainen kuluttaja ostaa viinit ulkomailla ja kuljetuttaa ne itse Suomeen) on Valviran mielestä kyllä sallittu, mutta Suomen korkeat alkoholiverot on maksettava.
Tulli puolestaan kertoo tiedotteissaan, että myös etämyynti on sallittua, ja jatkaa että tällöin verovelvollinen on myyjä – ei ostaja. Tulli antoi sen verran Valviralle periksi, että sellainen etämyynti, jossa myyjä itse kuljettaa viinit Suomeen on laitonta – mutta jos käyttää erillistä kuljetusliikettä, toiminta on laillista. Kas kun ei jakeluauton värillä ole vaikutusta asiaan.
Siltä varalta, että e.m. viranomaisten ristiriitaiset ja tulkinnanvaraiset ohjeistukset eivät hillitsisi ihan kaikkia mahdollisia verkko-ostajia, on myös tavalliset kuluttajat velvoitettu käyttämään aikanaan elinkeinonharjoittajille luotua hankalahkoa veronmaksujärjestelmää.
Jos näet kansalainen haluaa noudattaa viranomaisten määräyksiä ja tuoda alkoholia maahan säännösten mukaan, se on varsin hankalaa.
Valmisteverotuksen käytäntöjä ei ole luotu kuluttajakaupan tarpeisiin. Vakuusmenettely ja veroilmoitukset monisivuisine lomakkeineen ja maksuineen vaativat melkoista asiakirjajumppaa muutaman viinipullon tähden.
Ilmeisesti lisääntyneestä työmäärästä tuskaantuneena, tulli keksi ”helpottaa” veroilmoituksen tekoa mahdollistamalla verkkotullauksen myös kuluttajille.
Tästä uudistuksesta tuli kyllä luvalla sanoen torso. Se helpompi tullaustapa toimii nyt sitten näin:
Kuluttaja kirjautuu ennen verkkotilauksen tekemistä tullin sivuille pankkitunnuksia käyttäen. Hän ”asettaa vakuuden” alkoholiverolle kertomalla minkälaista alkoholia ja kuinka paljon hän on ostamassa. Järjestelmä laskee vakuuden määrän ja ohjaa asiakkaan maksamaan summan tullille omasta verkkopankistaan.
Kun viinilähetys on tullut perille, asiakkaan pitää taas kerran kirjautua tullin palveluun kertoakseen kuinka paljon mitäkin alkoholia oikeasti tuli perille asti. Tätä kutsutaan veroilmoitukseksi. Veroilmoituksen yhteydessä maksetaan alkoholivero, josta saa vähentää aikaisemmin maksettu vakuus. Maksettavaa on siis yleensä nolla euroa. Mutta, mutta. Nyt on vielä maksettava juomapakkausvero. Tätä ei pysty maksamaan vakuuden asettamisen yhteydessä, joten maksettavaa tulee myös veroilmoituksen yhteydessä.
(Tullin puhelinneuvonnassa asiakkaalle kerrotaan verojen viiden euron vähimmäismääristä, mutta järjestelmä ei mitenkään huomioi sellaista.)
Kahdet ilmoitukset ja maksamiset sekä ennen että jälkeen tilauksen on kaikkea muuta kuin nykyaikainen sujuva kaupantekoprosessi, mutta tällaisen järjestelmän viranomaiset tarjoavat heille, jotka haluavat tuoda alkoholia maahan laillisesti.
Eivätkä ongelmat lopu tähän. Edellä mainittu prosessi soveltuu vain ns. etäostoihin. Etämyyntitapauksissa myyjä maksaa verot, sanoo tulli.
Mutta entä jos myyjä ei maksakaan? Tällöin tulli katsoo oikeudekseen tulkita tapauskohtaisesti josko sittenkään on ollut kyse etämyynnistä. Tullin asiakaspalvelu on näet useissa vastauksissaan todennut, että jos etämyyjä ei aiokaan käyttäytyä kuten etämyyjä, silloin ei ehkä olekaan kyse etämyynnistä. Mutta onko silloin kenties kyse etäostosta, jolloin asiakkaan pitää maksaa vero – vai jostain muusta. Vai onko kenties koko tapahtuma laiton? Tähän ei tulli vastaa, mutta toteaa lopuksi että asiaan ei ole lisättävää ja että vastaus ei ole sitova, aamen.
Tulli toteaa lisäksi, että asiakas ei mitenkään etukäteen pysty varmistumaan siitä onko etämyyjä varmasti etämyyjä ja siitä maksaako hän alkoholiverot Suomeen. Toisin sanoen, asiakas ei mitenkään voi suojautua siltä mahdollisuudelta, että tulli takavarikoisi lähetyksen. Aika erikoista asiakaspalvelua.
Kuten arvata saattaa, harva kuluttaja omaksuu ihan kaikki edellä selostetut tulkinnat ihan helposti. Mitä hän silloin tekee? Joko hän jättää käyttämättä mahdollisuutensa verkkotilaukseen tai hän tilaa joka tapauksessa, ja katsoo mitä tapahtuu.
Jälkimmäisen joukon varalle tulli on kehittänyt seuraavan toimintatavan. EU:n alueelta tulevat viinilähetykset avataan tullin toimesta, mukaan liitetään ”selventävä” kirje, jossa kuvataan edellä selostettuja veronmaksukäytäntöjä. Lähetys suljetaan keltaisella tulliteipillä ja toimitetaan asiakkaalle. Jotkut asiakkaat ilmeisesti pelästyvät kirjettä ja maksavat alkoholiverot (ehkä verkossa em. tavalla), toiset toteavat, että tullin omankin tulkinnan mukaan verovastuu on myyjällä. Suurin osa todennäköisesti vain heittää kirjeen pois, mutta ihmettelee miksi tulli syyllistää asiakasta, joka osti laillisen tuotteen.
Tulli on myös lähestynyt kirjeitse eurooppalaisia verkkomyyjiä ja muistuttanut heitä siitä, että heidän on suoritettava alkoholiverot Suomeen.
Julkisuudessa tulli kertoo usein oikeudestaan takavarikoida lähetykset, ja tätä kirjoitettaessa tulli on juuri julkaissut tiedotteen, jossa tämän mahdollisuuden käyttöönottoa harkitaan (tuodaanko panssarivaunut nyt kaduille?).
Epätoivoinen asemapuolustus johtaa välillä tilanteisiin, jotka näyttävät vähintäänkin huvittavilta. Ministeriö on esimerkiksi määrännyt lisää tullivirkailijoita Helsingin satamaan valvomaan matkustajatuontia Tallinnasta. Mitään määrärajoituksia ei ole, kunhan juomiset on tarkoitettu omaan käyttöön. Tulli on lisäksi ottanut käyttöön omat hyväksyttävän tuonnin ylärajansa eri alkoholijuomille. Jos raja ylittyy, pitää aina osata perustella oma käyttö, jos raja alittuu saattaa joutua perustelemaan omaa käyttöä. Vastoin yleistä käsitystä, mistään rajoituksista ei siis ole kyse. Pitää vain osata perustella.
Samaan aikaan Tukholmasta tai Maarianhaminasta saapuvien lauttojen satamissa (Turussa ja Helsingissä) ei yleensä näy yhtään tullivirkailijaa, vaikka määrärajoitukset ovat nimenomaan voimassa nälillä reiteillä.
Jokseenkin huvittavaa on myös, että samaan aikaan kun valtio toisaalla on suitsimassa matkustajatuontia lisäämällä valvontaa, toinen valtion laitos, VR, tarjoaa viiden euron kesähintoja mm. helsinkiläisille Turun satamaan, josta voi sitten jatkaa kymmenen euron Viking Linen päiväristeilyllä Maarianhaminaan. Kun matkakulut jäävät pariin kymppiin, on huomattavasti edullisempaa hankkia pienikin määrä verotonta alkoholia laivalta, kuin hankkia se verotettuna helsinkiläisestä Alkosta. En väitä, että VR olisi edes ajatellut tätä mahdollisuutta, mutta absurdien sääntöjen maassa vaikutukset ovat joskus arvaamattomat.
Olemme ilmeisesti keskellä perestroikka-prosessia, jossa viranomaiset edelleen yrittävät ylläpitää vanhoja rakenteita, vaikka kansalaiset selvästi jo haluavat muuta. Viinien verkkokaupan yleistyminen kertoo myös osaltaan siitä, että kansalaisten pelko on väistymässä.
Jossain vaiheessa älyttömät säännökset ja oikeustajun vastaisiksi koetut käytännöt nostavat raivon, joka voittaa pelon. Tällöin säännöksistä ei enää välitetä, viranomaisia ei kunnioiteta ja yleinen lainkuuliaisuus häviää. Tämä johtaa järjestelmän romahtamiseen.
Haluan kuitenkin hieman puolustaa Tullia. Tulli on julkisuudessa joutunut vastaanottamaan suurimman osan raivosta ja kritiikistä. Mutta ei toki ole tullin vika, että määräykset ja säännökset ovat huonoja. Tulli saa ministeriöstä toimintaohjeita ja määräyksiä ja eduskunta säätää lait. Tullia voidaan toki arvostella kömpelyydestä ja ammattitaidottomuudesta, mutta varsinainen syy siihen, että lukuisat tullivirkailijat käyttävät aikansa laatikoiden teippailuun ja tulkintaohjeiden kirjoittamiseen löytyy ministeriöstä ja poliittisista päättäjistä. Tahdon jopa uskoa, että suuri osa tullin henkilökunnasta pyörittelee ihmetellen päätäänsä. Onko meidän todella käytettävä työaikaa tähän?
Miksi viranomaisten toimintatavasta ja säännöksistä ei sitten pidetä. Siihen on monta syytä. Kuten jo totesin, nykyinen holhoava kieltoihin ja rajoituksiin perustuva järjestelmä on vanhentunut, aikansa elänyt. Ihmiset haluavat ostaa viininsä mistä haluavat; verkosta, ruokakaupasta, ravintolasta ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Viranomaisilla ei pitäisi olla tähän asiaan nokan koputtamista. Tarvitsenko todella verorahoillani ylläpidettävää virkamieskuntaa, joka kertoo minulle miten ja koska hankin viinini? Yhä useamman henkilön vastaus tähän on kielteinen.
Toiseksi, viranomaisten perestroikka-hengessä esittämät sekavat tulkinnat eivät vakuuta. Säännöt ja rajoitukset eivät tunnu luontevilta.
Otetaan esimerkki:
• Alkosta voin ostaa viiniä mukaan. Tällöin ostoksen hintaan sisältyy Suomen alkoholivero.
• Ravintolasta voin ostaa viiniä, mutta vain jos nautin sen paikan päällä. Alkoholiverot on maksettava. Mukaan ei voi ostaa.
• Voin matkustaa mihin tahansa EU-alueelle, esimerkiksi Tallinnan, ja tuoda mukanani niin paljon alkoholia kun haluan, kunhan se tulee omaan käyttööni. Tällöin minun ei tarvitse maksaa Suomen alkoholiveroa.
• Voin käydä laivaristeilyllä Ruotsissa, tai vaikkapa vain Maarianhaminassa, jolloin voin ostaa laivalta rajoitetun määrän (esim. 4 litraa viiniä) verotta.
• Voin ostaa EU-alueen verkkokaupasta viiniä, jolloin se on joko laitonta (Valvira), sallittua kunhan myyjä maksaa alkoholiverot (Tulli) tai harmaalla alueella, jos myyjän pitäisi maksaa verot muttei aiokaan maksaa.
• Voin itse järjestää kuljetuksen EU-alueelta ostamilleni viineille, jolloin minun pitää maksaa Suomen alkoholiverot tullin kankeaa järjestelmää käyttäen.
• Voin vastaanottaa enintään viisi litraa viiniä sisältävän postilähetyksen, joka EU-alueelta lähetetään minulle lahjana. Tällöin minun ei tarvitse maksaa Suomen alkoholiveroja.
Mikähän se jalo päämäärä on, jonka takia erilaiset ostotavat ansaitsevat oman verokohtelunsa? Miksi yksi tapa on sallittu, toinen ei? Erottelu on keinotekoinen ja siksi tämä tuntuu kiusaamiselta. Kansalaisen on melko vaikea ymmärtää miksi pullojen mukana matkustaminen tai postilähetyksenä vastaanotettu lahja tuo vapautuksen veronmaksusta, mutta esimerkiksi verkkokaupasta hankitusta pullosta pitäisi maksaa veroa. Tai miksi Alkosta voi ostaa pullon mukaan, muttei ravintolasta?
Viranomaisen näkökanta on toinen. Jokaiselle erityistapaukselle on oma perustelunsa. Näin onkin, mutta kysymys, joka tulisi asettaa on: ”Pitääkö näin olla?”.
Mikä sitten on ongelma ja miten se ratkaistaan?
Ensiksi olisi tunnustettava, että nykyisenkaltaisella näpertelyllä (vrt. glasnost ja perestroikka) ei saavuteta mitään. Kun järjestelmä on mätä, sitä ei voi eikä kannata pelastaa. Uudet tuulet ja vaikutteet ovat jo saavuttaneet meidät Euroopasta. Olemme hyvin tietoisia siitä miten vapaampi alkoholipolitiikka toimii muissa maissa. EU-jäsenyys toi meille uusia mahdollisuuksia esim. verkkokaupan muodossa. Sen sijaan, että olisimme antaneet näiden mahdollisuuksien parantaa elämänlaatuamme, olemme kehittäneet uskomattoman tulkintaviidakon ja mittavan seurantajärjestelmän. Ja vain siksi, että vanhan järjestelmän tukijat eivät halua päästää irti.
Ongelma on tiivistettävissä kahteen sanaan; Alko ja alkoholivero.
Ratkaisu on yhtä yksinkertainen ja lyhyt: Alkon vähittäismyyntimonopoli on lakkautettava ja alkoholivero on laskettava yleiseurooppalaiselle tasolle.
Alkon monopolin lakkauttaminen merkitsisi, että alkoholituotteita saisi myydä vapaasti. Viinit ja muut juomat tulisivat ruokakauppojen ja kioskien hyllyille ja Suomeen syntyisi Alkon kanssa kilpailevia alkoholikauppoja ja alkoholin verkkokauppoja. Myös ravintolat voisivat myydä alkoholijuomia asiakkaalle mukaan.
Oikeudenmukainen kilpailuasetelma edellyttää myös, että alkoholivero lasketaan yleiseurooppalaiselle tasolle. Muussa tapauksessa ”viinaralli” Viroon ja ongelmat eurooppalaisten verkkokauppojen kanssa jatkuisivat.
Muutos johtaisi lyhyellä tähtäyksellä todennäköisesti kulutuksen lievään kasvuun. Samalla kasvu todennäköisesti painottuisi mietoihin juomiin. Juomatottumukset todennäköisesti muuttuisivat siten, että viikonlopun juomapiikit tasoittuisivat ja esimerkiksi viinit koettaisiin osaksi arkista kanssakäymistä.
Pelko siitä, että viinin myynnin vapauttaminen johtaisi huonompaan valikoimaan, on absurdi ja turha. Verkkokaupoista voi jo nyt ostaa ihan mitä tahansa viiniä. Se mahdollisuus säilyy myös jatkossa.
Kuinka kauan edellä kuvattu absurdi järjestelmä saa jatkua?
Nähtäväksi jää, kuka on oma Jeltsinimme, joka kiipeää viinitynnyrin päälle julistamaan uuden vapaamman ajan alkaneeksi. Hän on luultavasti jo joukossamme. Emme vain vielä tiedä kuka hän on ja koska hän ilmestyy. Jeltsin tulee – oletko valmis?
