Viiniä ja alkoholipolitiikkaa

Viinivuosi 2009 on päättynyt. Tilastot paljastavat, että kellaristani on vuoden aikana tullut avattua 309 viinipulloa. Viiniä on litkitty 146 eri päivänä yhteensä noin 4.400 euron arvosta. Samaan aikaan kellariin on hankittu noin 6.500 eurolla 393 uutta pulloa, joten kellarin pullomäärä on siten hieman kasvanut ja harrastukseni kuukausibudjetti, 500 €, on pitänyt aika hyvin. Edelliseen tulee toki lisätä muualla kuin kotona nauttimani viinit, joita epäilemättä on jonkun verran.

Viiniharrastajana olen syvästi harmissani siitä kuinka holhoavaa ja rajoittavaa suomalainen alkoholipolitiikka on. Monopolin ylläpitäminen, kaavamainen hinnoittelu, mielivaltainen tuotehankinta, alkoholiverotuksen veivaaminen edestakaisin sekä surkuhupaisat säännökset viinin tuonnista omaan käyttöön eivät vakuuta.

Vapaampien aikojen toivossa pyrin mahdollisuuksieni mukaan ohjaamaan viiniharrastustani siten, että tuen mahdollisimman vähän nykyisiä vinoutuneita rakenteita ja pyrin samalla levittämään tietoa vaihtoehtoisista toimintatavoista. Ostan mahdollisimman vähän viinejä monopoliyhtiöstä, tuon viinini itse vapaasta maailmasta joko kuriirin avulla tai haen ne itse. Tietoutta vaihtoehtoisista toimintatavoista pyrin levittämään mm. tämän blogin kautta. Myönnän, että laiskuuttani käytän joskus Alkon palveluja, mutta enenevässä määrin pyrin käyttämään Alkoa vain referenssinä ja teen ostokseni muualta.

Varsin tragikoominen piirre alkoholipoliittisessa ajattelussamme on, että koska vähemmistö ei osaa käyttää alkoholia vastuullisesti, on päätetty rajoittaa kaikkien kansalaisten alkoholinkäyttöä. Vastaavia ”kollektiivisia rangaistuksia” on toki käytössä muitakin, mutta se tuskin on mikään puolustus.

Alkoholinkäytön lieveilmiöiden torjumiseksi tulisi kohdistaa rangaistukset suoraan väärinkäyttäjiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä en saa ostaa viiniä ruokakaupasta vain siksi että naapurini saattaisi juovuspäissään pahoinpidellä perhettään, jos tällainen mahdollisuus suotaisiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä joudun maksamaan harrastuksestani erityisveroa alkoholiveron muodossa kun naapurini keräilee postimerkkejä aivan verovapaasti.

On oikeasti kohtuutonta, etten halutessani saa myydä hankkimiani viinejä vaikkapa naapurilleni valitsemaani hintaan jne., jne...

Olen pohdinnoissani päätynyt siihen, että vapaamman kehityksen jarruna on asiassa kuin asiassa pitkälti julkinen terveydenhuolto. Jos tästä poliitikoiden suitsuttamasta – mutta varsin kehnossa maineessa olevasta – kalliista ”hyvinvointipalvelusta” luovuttaisiin siten, että kansalaiset joutuisivat enenevässä määrin huolehtimaan itse omista terveyspalveluistaan, viranomaisilla ei olisi enää syytä holhota kansalaisia rajoittavilla määräyksillään.

Alkoholipoliittisten rajoitusten perimmäinen tarkoitushan on tänä päivänä hoitokulujen kurissa pitäminen. Koska tänä päivänä alkoholin aiheuttamat sairaudet hoidetaan yhteiskunnan varoin on jossain määrin ymmärrettävää, että alkoholista johtuvien haittojen vähentäminen on tarkoituksenmukaista.

Päättäjiltä unohtuu, että tässä ajattelussa ”häntä heiluttaa koiraa” eikä päinvastoin.

On oikeasti kohtuutonta, että minun viiniharrastustani vaikeutetaan vain jotta Reiska Ryyppäjä ei saattaisi itseään hoidettavaan tilaan. Näillä kahdella asialla kun ei ole minkäänlaista syy-yhteyttä.

Toivoa antaa kuitenkin se, että suunta kohti vapaampaa alkoholipolitiikkaa on väistämätön eikä se ole käännettävissä. Tuskin kukaan uskoo, että viinit esim. voitaisiin vetää pois ruokakaupoista, jos niitä nyt siellä olisi myynnissä. Askeleet kohti täydellistä vapautta ovat kovin harvassa ja lyhyitä, mutta joskus aika vielä koittaa, kun nykymeno kompastuu omaan mahdottomuuteensa.

Minä en oikeasti kaipaa sellaista päättäjää yhtään mihinkään, joka päätöksillään vaikeuttaa elämääni. Viranomaisten ja poliitikoiden säätelyinto on kuitenkin valitettavan loputonta. Yhdysvaltain edesmenneen presidentin Ronald Reaganin kuuluisia lausahduksia oli “Government is not a solution to our problem, government is the problem.” Kunpa joku täällä Suomessakin tuon joskus oivaltaisi.