maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jeltsin tulee, oletko valmis? - alkoholikaupan absurdit kuviot

Menneinä vuosikymmeninä viini piti hankkia Alkosta. Valikoima oli pieni, juomat ostettiin ”virkailijalta”, joka tiskin yli tarkkaili jokaista asiakasta; Tulivathan juomat varmasti omaan käyttöön? Voiko kyseiselle asiakkaalle myydä kahdeksan pulloa kerralla? Myyjät eivät olleet asiakaspalvelijoita, vaan viranomaisten politrukkeja, joiden tehtävä oli varmistaa, että hallintoalamaisten käytös vastasi viranomaisten määräyksiä. Poikkeava käytös rangaistiin myyntikiellolla.

Ruotsinristeilyt ja ulkomaan lentomatkat soivat kansalaiselle harvinaisen kurkistuksen vapaampaan maailmaan.  Muutama pullo viiniä sai olla tuomisina. Tosin tällöinkin rajatarkastuksessa oli vastassa tullivirkailija, jonka viipyvä ja syyttävä katse siirtyi matkailijasta toiseen. Jokainen kerta, kun tullimies ei valinnut sinua tarkastettavaksi uhrikseen, tuntui voitolta. Vaikket ollut mitään laitonta tehnytkään, sinulla oli syyllinen olo ja helpotus oli suuri kun rajatarkastus oli onnistuneesti selvitetty.

Nyttemmin maailma on muuttunut. Kylmä sota on päättynyt ja olemme EU:ssa. Tavarat, palvelut ja ihmiset liikkuvat vapaasti maasta toiseen ja kansalaisten kyttääminen on loppunut. Verottaja ja katsastusmies tarjoavat oikeasti asiakaspalvelua. Kansalaisella on nyt vapaus valita, päättää itse omasta elämästään. Neuvostoliitto ja sen heijastusvaikutukset kuuluvat menneeseen maailmaan.

Jos tämä olisi elokuva, kaunis musiikki loppuisi tähän, levysoittimen neulan kirskuisi, kuva tärähtäisi ja muuttuisi mustavalkoiseksi. Vakavalla ja vakuuttavalla äänellä todettaisiin… ”mutta onhan meillä vielä alkoholipolitiikka, Alkon monopoli ja tulli”.

Oikeasti museoon kuuluvat instituutiot ovat edelleen arkipäivää. Kansalaisten kyttäily ja uuteen globaaliin maailmaan tottuneiden ihmisten pakottaminen aikansa eläneisiin käytöstapoihin, ei ole mitään muuta kuin ihmisten kiusaamista. Kiusatuksi tuleminen on nöyryyttävää, eikä nöyryytyksen tunne suinkaan helpota sen johdosta, että kiusaajat perustelevat toimintaansa yleisellä hyvällä.

Katsoin jokin aika sitten Neuvostoliiton johtajien haastatteluja, jotka ajoittuvat imperiumin loppuaikoihin. Kuin yhdestä suusta, he kaikki olivat vakuuttuneita muutosten tarpeellisuudesta. Samaan hengenvetoon he kuitenkin muistuttivat, että Neuvostoliiton ei voi antaa kaatua, koska kansalaiset eivät osaisi toimia uudessa vapaammassa ympäristössä – seuraisi kaaos. Käsitys siitä, että maan johto tietää asiat paremmin kuin kansa, oli vankkumaton - ja ilmeisen aito.

Nämä haastattelut tulevat mieleen aina kun Valviran ja Alkon viestintä julistaa pohjoismaisen alkoholimonopolin autuutta ja ihanuutta: ”järjestelmä, joka on vastuullinen, takaa hyvän valikoiman ja jolla on kansalaisten luottamus”, ”suomalainen alkoholipolitiikka on harvinaisen onnistunut”. Tämä viestintä on samanlaista tyhjyyteen huutamista kuin aikoinaan oli Neuvostoliiton propaganda, jonka mukaan yhteiskunta on täydellinen. Kukaan ei kuuntele – juna meni jo!

Sanoma, jonka mukaan nykyinen kieltoihin, rajoituksiin, korkeaan alkoholiverotukseen ja holhoukseen perustuva alkoholipolitiikka suojaisi onnistuneesti alkoholin haitoilta, kaikuu aivan yhtä ontolta kuin aikoinaan väite, että (kieltoihin, rajoituksiin ja holhoukseen perustuva) neuvostoyhteiskunta takaa tasa-arvoisen elämän.

Perestroikka ja glasnost eivät pelastaneet Neuvostoliittoa. Yhtä vähän Alkon myyjien uudet univormut ja iloiset ilmeet pelastavat suomalaisen aikansa eläneen holhoavan, valvovan ja syrjivän alkoholipolitiikan. Mutta aivan kuten Grobatshov ja kumppanit aikanaan uskoivat Neuvostoliiton säilymiseen, myös Valviran virkamiehet ja Alkon johto näyttävät uskovan omaan sanomaansa. Ja he uskovat siihen vilpittömästi. He saattavat yksityisesti jopa tunnustaa järjestelmän heikkoudet, mutta päätyvät silti yhä uudestaan siihen, että parempaa järjestelmää ei ole. Siksi muutos ei koskaan tule sieltä suunnalta.

Onko muutos mahdollinen?

Muutos on mahdollinen ja se on lähempänä kuin uskotkaan.

Voimme ottaa oppia historiasta. Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa.  Viranomaisten viestinnän valheellisuus oli jo pitkään ollut kansan tiedossa, mutta vaihtoehtoihin ei uskallettu tarttua. Laki oli ankara ja rikkomuksista seurasi kovat rangaistukset. Kun lopulta pelko hävisi, muutos tapahtui nopeasti.

Viranomaiset yrittivät aluksi hillitä muutoksia lisäämällä vapauksia. Muutokset olivat kosmeettisia, eivätkä tietenkään hillinneet muutoshaluja. Lopulta maan johto tarttui viimeiseen oljenkorteen, armeijaan ja sen panssarivaunuihin. Se oli kuitenkin myöhäistä, kansa ei enää pelännyt. Sen sijaan se oli raivoa täynnä. Kansalaiset halusivat päättää itse omista asioistaan. Armeija vaihtoi puolta, Jeltsin kiipesi panssarivaunun päälle puhumaan – ja vapaus koitti.

Mutta takaisin suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. Olisi tietenkin mukavaa, jos muutos voisi tapahtua vähemmän dramaattisissa merkeissä. Tuskin tarvitsemme katumellakoita tai panssarivaunuja, mutta kuvaavaa on, että yhtäläisyydet edellä kuvattuihin tapahtumiin ovat ilmeiset.
Suomalaiset ovat sopeutuneet uuteen globaaliin maailmaan. Matkoilla suomalaiset ovat tutustuneet muun maailman vapaampaan ja rennompaan alkoholikulttuuriin. Olemme jo pitkään olleet tietoisia siitä, että meille syötetty propaganda on valheellista. Olemme muka erilaisia, ja siksi meitä pitää holhota. Pötyä.

Mutta aivan kuten Neuvostoliitossa aikanaan, viranomaiset eivät halua luopua nykymallista. Vaikka Keski- ja Etelä-Euroopasta löytyvät jo toimivat mallit, sellainen ei sovi meille. Muutospaineiden alla nyhrätään kosmeettisten muutosten parissa. Alkon myyjät puetaan kivasti ja he oppivat hymyilemään. Mietitään voisiko tiettyyn aikaan pressujen alle peitettävät kaupan olutpullot peittää johonkin toiseen kellonaikaan. Keskustellaan jopa mietojen viinien tuomisesta ruokakauppaan ja ravintoloiden ulosmyyntioikeudesta, mutta todetaan, että ehkä riittää jos S- ja K-kaupan kupeessa olevista Alkon myymälöistä osa tuodaan Lidlin viereen.

Kun kansalaiset keksivät ostaa viiniä verkosta, viranomaisten ensimmäinen vastaus noin kymmenen vuoden takaa on tyly. Ei käy. Kun EU-säännöksiä tutkittiin tarkemmin, jouduttiin myöntämään että täysimittainen kielto ei taida olla ihan säännösten mukainen. Tällöin luotiin epävarmuutta, jonka tarkoitus oli saada kansalaiset hillitsemään vapauden kaipuuta. Asian laillisuus kyseenalaistettiin. Valvira totesi, ja toteaa edelleen, että ns. etämyynti (esim. verkkomyynti EU:sta Suomeen) on ristiriidassa Alkon monopolin kanssa ja on siksi kiellettyä. Etäosto (suomalainen kuluttaja ostaa viinit ulkomailla ja kuljetuttaa ne itse Suomeen) on Valviran mielestä kyllä sallittu, mutta Suomen korkeat alkoholiverot on maksettava.

Tulli puolestaan kertoo tiedotteissaan, että myös etämyynti on sallittua, ja jatkaa että tällöin verovelvollinen on myyjä – ei ostaja. Tulli antoi sen verran Valviralle periksi, että sellainen etämyynti, jossa myyjä itse kuljettaa viinit Suomeen on laitonta – mutta jos käyttää erillistä kuljetusliikettä, toiminta on laillista. Kas kun ei jakeluauton värillä ole vaikutusta asiaan.

Siltä varalta, että e.m. viranomaisten ristiriitaiset ja tulkinnanvaraiset ohjeistukset eivät hillitsisi ihan kaikkia mahdollisia verkko-ostajia, on myös tavalliset kuluttajat velvoitettu käyttämään aikanaan elinkeinonharjoittajille luotua hankalahkoa veronmaksujärjestelmää.

Jos näet kansalainen haluaa noudattaa viranomaisten määräyksiä ja tuoda alkoholia maahan säännösten mukaan, se on varsin hankalaa.

Valmisteverotuksen käytäntöjä ei ole luotu kuluttajakaupan tarpeisiin. Vakuusmenettely ja veroilmoitukset monisivuisine lomakkeineen ja maksuineen vaativat melkoista asiakirjajumppaa muutaman viinipullon tähden.

Ilmeisesti lisääntyneestä työmäärästä tuskaantuneena, tulli keksi ”helpottaa” veroilmoituksen tekoa mahdollistamalla verkkotullauksen myös kuluttajille.

Tästä uudistuksesta tuli kyllä luvalla sanoen torso. Se helpompi tullaustapa toimii nyt sitten näin:

Kuluttaja kirjautuu ennen verkkotilauksen tekemistä tullin sivuille pankkitunnuksia käyttäen. Hän ”asettaa vakuuden” alkoholiverolle kertomalla minkälaista alkoholia ja kuinka paljon hän on ostamassa. Järjestelmä laskee vakuuden määrän ja ohjaa asiakkaan maksamaan summan tullille omasta verkkopankistaan.

Kun viinilähetys on tullut perille, asiakkaan pitää taas kerran kirjautua tullin palveluun kertoakseen kuinka paljon mitäkin alkoholia oikeasti tuli perille asti. Tätä kutsutaan veroilmoitukseksi. Veroilmoituksen yhteydessä maksetaan alkoholivero, josta saa vähentää aikaisemmin maksettu vakuus. Maksettavaa on siis yleensä nolla euroa. Mutta, mutta. Nyt on vielä maksettava juomapakkausvero. Tätä ei pysty maksamaan vakuuden asettamisen yhteydessä, joten maksettavaa tulee myös veroilmoituksen yhteydessä.

(Tullin puhelinneuvonnassa asiakkaalle kerrotaan verojen viiden euron vähimmäismääristä, mutta järjestelmä ei mitenkään huomioi sellaista.)

Kahdet ilmoitukset ja maksamiset sekä ennen että jälkeen tilauksen on kaikkea muuta kuin nykyaikainen sujuva kaupantekoprosessi, mutta tällaisen järjestelmän viranomaiset tarjoavat heille, jotka haluavat tuoda alkoholia maahan laillisesti.

Eivätkä ongelmat lopu tähän. Edellä mainittu prosessi soveltuu vain ns. etäostoihin. Etämyyntitapauksissa myyjä maksaa verot, sanoo tulli.

Mutta entä jos myyjä ei maksakaan? Tällöin tulli katsoo oikeudekseen tulkita tapauskohtaisesti josko sittenkään on ollut kyse etämyynnistä. Tullin asiakaspalvelu on näet useissa vastauksissaan todennut, että jos etämyyjä ei aiokaan käyttäytyä kuten etämyyjä, silloin ei ehkä olekaan kyse etämyynnistä. Mutta onko silloin kenties kyse etäostosta, jolloin asiakkaan pitää maksaa vero – vai jostain muusta. Vai onko kenties koko tapahtuma laiton? Tähän ei tulli vastaa, mutta toteaa lopuksi että asiaan ei ole lisättävää ja että vastaus ei ole sitova, aamen.

Tulli toteaa lisäksi, että asiakas ei mitenkään etukäteen pysty varmistumaan siitä onko etämyyjä varmasti etämyyjä ja siitä maksaako hän alkoholiverot Suomeen. Toisin sanoen, asiakas ei mitenkään voi suojautua siltä mahdollisuudelta, että tulli takavarikoisi lähetyksen. Aika erikoista asiakaspalvelua.

Kuten arvata saattaa, harva kuluttaja omaksuu ihan kaikki edellä selostetut tulkinnat ihan helposti. Mitä hän silloin tekee? Joko hän jättää käyttämättä mahdollisuutensa verkkotilaukseen tai hän tilaa joka tapauksessa, ja katsoo mitä tapahtuu.

Jälkimmäisen joukon varalle tulli on kehittänyt seuraavan toimintatavan. EU:n alueelta tulevat viinilähetykset avataan tullin toimesta, mukaan liitetään ”selventävä” kirje, jossa kuvataan edellä selostettuja veronmaksukäytäntöjä. Lähetys suljetaan keltaisella tulliteipillä ja toimitetaan asiakkaalle. Jotkut asiakkaat ilmeisesti pelästyvät kirjettä ja maksavat alkoholiverot (ehkä verkossa em. tavalla), toiset toteavat, että tullin omankin tulkinnan mukaan verovastuu on myyjällä. Suurin osa todennäköisesti vain heittää kirjeen pois, mutta ihmettelee miksi tulli syyllistää asiakasta, joka osti laillisen tuotteen.

Tulli on myös lähestynyt kirjeitse eurooppalaisia verkkomyyjiä ja muistuttanut heitä siitä, että heidän on suoritettava alkoholiverot Suomeen.

Julkisuudessa tulli kertoo usein oikeudestaan takavarikoida lähetykset, ja tätä kirjoitettaessa tulli on juuri julkaissut tiedotteen, jossa tämän mahdollisuuden käyttöönottoa harkitaan (tuodaanko panssarivaunut nyt kaduille?).

Epätoivoinen asemapuolustus johtaa välillä tilanteisiin, jotka näyttävät vähintäänkin huvittavilta. Ministeriö on esimerkiksi määrännyt lisää tullivirkailijoita Helsingin satamaan valvomaan matkustajatuontia Tallinnasta. Mitään määrärajoituksia ei ole, kunhan juomiset on tarkoitettu omaan käyttöön. Tulli on lisäksi ottanut käyttöön omat hyväksyttävän tuonnin ylärajansa eri alkoholijuomille. Jos raja ylittyy, pitää aina osata perustella oma käyttö, jos raja alittuu saattaa joutua perustelemaan omaa käyttöä. Vastoin yleistä käsitystä, mistään rajoituksista ei siis ole kyse. Pitää vain osata perustella.

Samaan aikaan Tukholmasta tai Maarianhaminasta saapuvien lauttojen satamissa (Turussa ja Helsingissä) ei yleensä näy yhtään tullivirkailijaa, vaikka määrärajoitukset ovat nimenomaan voimassa nälillä reiteillä.

Jokseenkin huvittavaa on myös, että samaan aikaan kun valtio toisaalla on suitsimassa matkustajatuontia lisäämällä valvontaa, toinen valtion laitos, VR, tarjoaa viiden euron kesähintoja mm. helsinkiläisille Turun satamaan, josta voi sitten jatkaa kymmenen euron Viking Linen päiväristeilyllä Maarianhaminaan. Kun matkakulut jäävät pariin kymppiin, on huomattavasti edullisempaa hankkia pienikin määrä verotonta alkoholia laivalta, kuin hankkia se verotettuna helsinkiläisestä Alkosta. En väitä, että VR olisi edes ajatellut tätä mahdollisuutta, mutta absurdien sääntöjen maassa vaikutukset ovat joskus arvaamattomat.

Olemme ilmeisesti keskellä perestroikka-prosessia, jossa viranomaiset edelleen yrittävät ylläpitää vanhoja rakenteita, vaikka kansalaiset selvästi jo haluavat muuta. Viinien verkkokaupan yleistyminen kertoo myös osaltaan siitä, että kansalaisten pelko on väistymässä.

Jossain vaiheessa älyttömät säännökset ja oikeustajun vastaisiksi koetut käytännöt nostavat raivon, joka voittaa pelon. Tällöin säännöksistä ei enää välitetä, viranomaisia ei kunnioiteta ja yleinen lainkuuliaisuus häviää. Tämä johtaa järjestelmän romahtamiseen.

Haluan kuitenkin hieman puolustaa Tullia. Tulli on julkisuudessa joutunut vastaanottamaan suurimman osan raivosta ja kritiikistä. Mutta ei toki ole tullin vika, että määräykset ja säännökset ovat huonoja. Tulli saa ministeriöstä toimintaohjeita ja määräyksiä ja eduskunta säätää lait. Tullia voidaan toki arvostella kömpelyydestä ja ammattitaidottomuudesta, mutta varsinainen syy siihen, että lukuisat tullivirkailijat käyttävät aikansa laatikoiden teippailuun ja tulkintaohjeiden kirjoittamiseen löytyy ministeriöstä ja poliittisista päättäjistä. Tahdon jopa uskoa, että suuri osa tullin henkilökunnasta pyörittelee ihmetellen päätäänsä. Onko meidän todella käytettävä työaikaa tähän?

Miksi viranomaisten toimintatavasta ja säännöksistä ei sitten pidetä. Siihen on monta syytä. Kuten jo totesin, nykyinen holhoava kieltoihin ja rajoituksiin perustuva järjestelmä on vanhentunut, aikansa elänyt. Ihmiset haluavat ostaa viininsä mistä haluavat; verkosta, ruokakaupasta, ravintolasta ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Viranomaisilla ei pitäisi olla tähän asiaan nokan koputtamista. Tarvitsenko todella verorahoillani ylläpidettävää virkamieskuntaa, joka kertoo minulle miten ja koska hankin viinini? Yhä useamman henkilön vastaus tähän on kielteinen.

Toiseksi, viranomaisten perestroikka-hengessä esittämät sekavat tulkinnat eivät vakuuta. Säännöt ja rajoitukset eivät tunnu luontevilta.

Otetaan esimerkki:

Alkosta voin ostaa viiniä mukaan. Tällöin ostoksen hintaan sisältyy Suomen alkoholivero.
Ravintolasta voin ostaa viiniä, mutta vain jos nautin sen paikan päällä. Alkoholiverot on maksettava. Mukaan ei voi ostaa.
Voin matkustaa mihin tahansa EU-alueelle, esimerkiksi Tallinnan, ja tuoda mukanani niin paljon alkoholia kun haluan, kunhan se tulee omaan käyttööni. Tällöin minun ei tarvitse maksaa Suomen alkoholiveroa.
Voin käydä laivaristeilyllä Ruotsissa, tai vaikkapa vain Maarianhaminassa, jolloin voin ostaa laivalta rajoitetun määrän (esim. 4 litraa viiniä) verotta.
Voin ostaa EU-alueen verkkokaupasta viiniä, jolloin se on joko laitonta (Valvira), sallittua kunhan myyjä maksaa alkoholiverot (Tulli) tai harmaalla alueella, jos myyjän pitäisi maksaa verot muttei aiokaan maksaa.
Voin itse järjestää kuljetuksen EU-alueelta ostamilleni viineille, jolloin minun pitää maksaa Suomen alkoholiverot tullin kankeaa järjestelmää käyttäen.
Voin vastaanottaa enintään viisi litraa viiniä sisältävän postilähetyksen, joka EU-alueelta lähetetään minulle lahjana. Tällöin minun ei tarvitse maksaa Suomen alkoholiveroja.

Mikähän se jalo päämäärä on, jonka takia erilaiset ostotavat ansaitsevat oman verokohtelunsa? Miksi yksi tapa on sallittu, toinen ei? Erottelu on keinotekoinen ja siksi tämä tuntuu kiusaamiselta. Kansalaisen on melko vaikea ymmärtää miksi pullojen mukana matkustaminen tai postilähetyksenä vastaanotettu lahja tuo vapautuksen veronmaksusta, mutta esimerkiksi verkkokaupasta hankitusta pullosta pitäisi maksaa veroa. Tai miksi Alkosta voi ostaa pullon mukaan, muttei ravintolasta?
Viranomaisen näkökanta on toinen. Jokaiselle erityistapaukselle on oma perustelunsa. Näin onkin, mutta kysymys, joka tulisi asettaa on: ”Pitääkö näin olla?”.

Mikä sitten on ongelma ja miten se ratkaistaan?

Ensiksi olisi tunnustettava, että nykyisenkaltaisella näpertelyllä (vrt. glasnost ja perestroikka) ei saavuteta mitään. Kun järjestelmä on mätä, sitä ei voi eikä kannata pelastaa. Uudet tuulet ja vaikutteet ovat jo saavuttaneet meidät Euroopasta. Olemme hyvin tietoisia siitä miten vapaampi alkoholipolitiikka toimii muissa maissa. EU-jäsenyys toi meille uusia mahdollisuuksia esim. verkkokaupan muodossa. Sen sijaan, että olisimme antaneet näiden mahdollisuuksien parantaa elämänlaatuamme, olemme kehittäneet uskomattoman tulkintaviidakon ja mittavan seurantajärjestelmän. Ja vain siksi, että vanhan järjestelmän tukijat eivät halua päästää irti.

Ongelma on tiivistettävissä kahteen sanaan; Alko ja alkoholivero.

Ratkaisu on yhtä yksinkertainen ja lyhyt: Alkon vähittäismyyntimonopoli on lakkautettava ja alkoholivero on laskettava yleiseurooppalaiselle tasolle.

Alkon monopolin lakkauttaminen merkitsisi, että alkoholituotteita saisi myydä vapaasti. Viinit ja muut juomat tulisivat ruokakauppojen ja kioskien hyllyille ja Suomeen syntyisi Alkon kanssa kilpailevia alkoholikauppoja ja alkoholin verkkokauppoja. Myös ravintolat voisivat myydä alkoholijuomia asiakkaalle mukaan.

Oikeudenmukainen kilpailuasetelma edellyttää myös, että alkoholivero lasketaan yleiseurooppalaiselle tasolle. Muussa tapauksessa ”viinaralli” Viroon ja ongelmat eurooppalaisten verkkokauppojen kanssa jatkuisivat.

Muutos johtaisi lyhyellä tähtäyksellä todennäköisesti kulutuksen lievään kasvuun. Samalla kasvu todennäköisesti painottuisi mietoihin juomiin. Juomatottumukset todennäköisesti muuttuisivat siten, että viikonlopun juomapiikit tasoittuisivat ja esimerkiksi viinit koettaisiin osaksi arkista kanssakäymistä.

Pelko siitä, että viinin myynnin vapauttaminen johtaisi huonompaan valikoimaan, on absurdi ja turha. Verkkokaupoista voi jo nyt ostaa ihan mitä tahansa viiniä. Se mahdollisuus säilyy myös jatkossa.

Kuinka kauan edellä kuvattu absurdi järjestelmä saa jatkua?

Nähtäväksi jää, kuka on oma Jeltsinimme, joka kiipeää viinitynnyrin päälle julistamaan uuden vapaamman ajan alkaneeksi. Hän on luultavasti jo joukossamme. Emme vain vielä tiedä kuka hän on ja koska hän ilmestyy. Jeltsin tulee – oletko valmis?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Voiko viiniä ostaa netistä laillisesti?

Pohdimme kaverin kanssa nettiostamisen sääntöjä ja julkaisimme asiasta tietopaketin.

www.vinetti.fi

Tsekkaa ja jaa eteenpäin!

torstai 24. toukokuuta 2012

Pinot Noir ja Sangiovese hakusessa


Viime aikoina olen hauskuuttanut itseäni etsimällä Alkon valikoimasta edullisia mutta hyviä viinejä. Minulle viini on ennen kaikkea ruokajuoma ja siksi rypälelajike on viinivalinnan tärkeimpiä osatekijöitä. Grillatulle lihalle Cabernet tai Malbec, rasvaiselle kalalle Chardonnay, valkoiselle lihalle ja pataruoille Pinot Noir saattaa kuulostaa kliseeltä ja tylsältä - mutta yleensä yhdistelmä toimii hyvin.

Liian usein olen törmännyt seuraavanlaiseen ongelmaan; keittiössä valmistuu yllättäen ankanrintaa, mutta sopivan hintaista Pinot Noiria ei löydy kellarista. Yhtä ikävää on huomata, että pastaruoan tuoksu leviää asunnossa eikä Sangioveseä ole lähimaillakaan. Kannattaako suklaakonvehtirasiaa edes avata jos uuden maailman tuhtia Shirazia ei ole saatavilla?

Viikonlopun juhlaillallisiin osaa yleensä varautua, mutta ex tempore kokatut maukkaat arkiateriat ja television äärellä vietetyt herkutteluhetket vaativat nekin osakseen huomiota laadukkaan arkiviinin muodossa. Liian usein olen jotunut turvautumaan "kellarin aarteisiin" kun laadukasta sopivaa arkiviiniä ei ole käsillä.

Pitkän päälle tämä tulee kalliiksi (elämä on?), joten päätin tehdä asialle jotakin. (Toive siitä, että viiniä voisi lähitulevaisuudessa tilata kotiinsa pizzan tapaan puolen tunnin toimitusajalla tuskin toteutuu.)

Listasin paperille tavallisimmat rypälelajikkeet. Haasteeni on jokaisen rypäleen osalta löytää Alkon valikoimasta sopiva arkiviini ja hankkia sitten riittävä varasto kyseistä viiniä vastaamaan yllättävien tilanteiden asettamiin haasteisiin.

Viinin tulee olla edullinen (alle 20€, mieluiten alle 15€), siinä pitää olla kyseiselle rypäleelle tyypillisiä ominaisuuksia ja tietenkin sen tulee vastata omia makumieltymyksiäni.

Ensimmäiseksi Pinot Noirin kimppuun. Alkossa löytyy parisenkymmentä vaihtoehtoa hintahaarukassa 10-20€. Suurin osa edustaa uuden maailman "mansikkamehua", pahimmissa saa vielä esanssin maun kaupan päälle. Uuden-Seelannin viineistä löytyy toki muutama kelvollinen ehdokas hintahaarukan yläpäästä, mutta niidenkin usein kovin hedelmäinen ja mausteinen maku jyrää helposti ruoan hienostuneimmat vivahteet.

Burgundia sen olla pitää. Pari vaihtoehtoa jää jäljelle jos haluaa edullista muttei kuitenkaan  puolukkamehua; Bouchard ja Sauvestre. Rinnakkaismaistelun jälkeen valintani osui Roger Sauvestren Côte de Beaune Villages-viiniin - hieman halvempi Bouchard oli turhan yksioikoinen.

Viini on edullisesta hinnasta (15€) huolimatta varsin vivahteikas. Viinistä erottaa kevyttä kirsikkaa ja vadelmaa sekä mielenkiintoista mausteisuutta. Se ei ole aivan kevyimmästä päästä, Pinot Noiriksi jopa melko täyteläistä, mutta kokonaisuus on juuri sopivan hapokas,  hillitty ja elegantti ruokajuomaksi.

Itse nautin tätä kevyesti maustettujen linturuokien tai pitkään haudutetun kevyesti maustetun lihapadan kanssa. Parsa- tai kinkkurisoton kanssa Pinot Noir on ehdoton valinta!

Seuraava haaste on Sangiovese. Olen itse tämän rypäleen viinien suurkuluttaja, joten vaatimustasoni on korkea. Alkon parikymmentä Sangioveseä hintahaarukassa 10-20€ olen jo aikoja sitten kahlannut läpi. Marchese Antinori ja Cafaggio ovat huippuja, mutta kalliimmasta päästä tätä projektia ajatellen. Halvimmat ovat vaihtelevasa määrin esanssikamaa. Italian ulkopuoliset Sangioveset unohdan suosiolla.

Koska olen maailmalla tämän tästä törmännyt yllättävän hyviin halpoihin Sangioveseihin en luovuta vielä. Suuntaan katseet Alkon tilausvalikoimaan. Turhan usein tilausvalikoiman viineissä on huikea hintapreemio, mutta joskus lykästää. Niin nytkin. Italian vähemmän tunnetuilta viinialueilta löytyy joskus unohdettuja timantteja ja vieläpä edullisesti. Unohdan Toscanan ja otan umbrialaisen viinin Le Poggetten Colli Amerini Rosso Superiore (11€) kokeiluun. Viinin voi tilata vain 12 pullon erissä, mutta ainakin Helsingin Stockmannin Alkossa viiniä löytyi hyllystä.

Viini on positiivisin yllätys, johon olen tänä vuonna törmännyt. Sangiovesen lisäksi viinissä on ripaus Canaioloa. Sangiovesen kirsikkaan sekoittuu mustikkaa, joka tuo makuun syvyyttä. Viini ei ole erityisen täyteläinen vaikka tammi maistuukin. Tanniinit siivittävät viinin pitkää jälkimakua. Viini ei ole supertoskanalaismaisen runsas eikä myöskään brunellomaisen elegantti, mutta se on ennen kaikkea vivahteikas ja tarjoaa mielenkiintoisen yhdistelmän Sangioveselle tyypillisiä makuja edulliseen hintaan.

Nautin Sangioveseä pasta- tai  jauheliharuokien kanssa. Viini sopii myös mainiosti sellaisenaan juotavaksi sen kiehtovan makumaailman ansiosta. (Mm. tämä kirjoitus on tuotettu puutarhatuolissa kyseisen viinin innoittamana ).

Varoituksen sana lienee paikallaan. Tämän hintaluokan Sangioveseissä vuosikertojen väliset erot saattavat olla hurjia. Siksi hankin tarpeellisen määrän 2007 vuosikertaa ennen kuin se vaihtuu Alkossa toiseen.

Seuraavaksi uudet rypäleet ja uudet kujeet, mutta se on jo seuraavan jutun aihe...

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tekoja suomalaisen viinikulttuurin puolesta

Viiniexpo-vierailuni kohokohta oli kiistatta Arrape, muutaman vuoden Suomessa toiminut laadukkaiden viinien maahantuoja.

Arrapen esittelytila oli monessa suhteessa ”kuin toiselta planeetalta”. Keskustelu viineistä kävi vilkkaana. Esittelijä Arja Rautakallio huomioi jokaisen asiakkaansa, teki parhaansa että jokainen asiakas viihtyisi ja ja käänsi keskustelun sujuvasti esittelemiinsä viineihin. Monet vierailijat näyttivät olevan yrityksen vakioasiakkaita. Välillä tuntui kuin kaikki olisivat yhtä suurta perhettä kun joukolla maistelimme upeita italialaisia viinejä. Esittelijän intohimoinen suhtautuminen viineihinsä näkyi ja kuului – ja teki vaikutuksen.

Hyviä tuotteita on tietenkin helppo markkinoida. Viinit olivat kaikkea muuta kuin tusinatuotteita. Vilkaisu yrityksen verkkosivuille kertoo paljon. Sivut ovat varsin askeettiset ja niukat, mutta sanoma tuodaan esille ytimekkäästi. Hyvien ja kohtuuhintaisten viinielämyksien tuottaminen suomalaisille on yrityksen kunnianhimoinen tavoite. Viinit myydään lähinnä suomalaisille ravintoloille, joten toivoa sopii että ravintolat ymmärtävät hinnoitella nämä helmet tavalla, joka houkuttelee asiakkaat tutustumaan laadukkaaseen juomaan.

Omia suosikkejani olivat erityisesti Canonica A Cerreton Chianti Classicot sekä Magian Brunello. Aromimaailman runsaus ja viipyvä monivivahteinen maku saivat suun hymyyn. Hieman rauhallisemmassa ympäristössä olisin mieluusti tutustunut paremmin myös lukuisiin aromaattisiin valkoviineihin, joita jatkossa aion metsästää ravintoloiden viinilistoilta. 

Viinien maahantuontiyritys, jonka omistajat suhtautuvat toimintaansa innolla ja rakkaudella on erinomainen esimerkki siitä miten viiniä voi markkinoida  gastronomisena tuotteena, joka tuottaa ihmisille iloa ja mielihyvää.

Katsellessani hieman myöhemmin etäältä esittelytilan lämminhenkistä tunnelmaa, en voinut välttyä ajatukselta kuinka hienoa on että tässä rajoitusten luvatussa maassa jotkut ihmiset vielä jaksavat yrittää levittää viinin ilosanomaa. Jos tämänkaltaiset ihmiset saisivat avata pikkupuotejaan, jossa kauppaisivat intohimonsa kohteita meille kuluttajille, lähiympäristö ja sen myötä monen elämä voisi muuttua hieman iloisemmaksi.

Viini on olennainen osa meidän eurooppalaisten kulttuuriperintöä ja ansaitsisi myös meidän maassamme arvolleen sopivan kohtelun. 

Viranomaisemme sen sijaan kuvittelevat suojelevansa ongelmakäyttäjiä itseltään rajoittamalla kaikkien kansalaisten mahdollisuuksia nauttia elämästään haluamallaan tavalla. Surkeata. Elämämme on aivan turhaan astetta harmaampi ja säännellympi kuin mitä se voisi olla.

Muutosta odotellessa – tsemppiä Arrape!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Top Ten 2011

Seuraavassa vuoden 2011 aikana maistamani viinien top ten lista. Kuten aikaisempina vuosina listalle pääsivät ne viinit, jotka tuotttivat suurimmat wow-elämykset ylittämällä  odotukset kirkkaasti tai tarjoamalla yllättäviä positiivisia makuelämyksiä. Ja jottei tulisi liikaa toistoa täytynee jättää kestosuosiikit Marchese Antinori Chianti Classico ja Renato Ratti Marcenasco Barolo pois listalta tällä kertaa. 

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2011 perusteluineen

 1.  Ronc di Vico 2007

Silja Bon Vivant ja weinkeller-online.at 40€

Intensiivinen, elegantti ja vivahteikas. Makuelämys vailla vertaa.





2. Milavuolo Aglianico  Colli di Salerno IGT 2006

Silja Bon Vivant 35€


Hedelmää, lakritsaa, kirsikkaa....you name it!



3. Antinori Tignanello IGT 2006

Viking Line Tax free 37€
Alko  63€

Taidolla tehty viini, joka saa hyvälle mielelle. Joka kerta yhtä positiivinen yllätys.


[gm.jpg]
4. Donnafugata Passito di Pantelleria  Ben Ryé 2007

superiore.de 21€

Kaikki kunnia  Sauternen jalohomeviineille, mutta tämä pitkämakuinen aprikoosi-rusina-nektari  ansaitsee  kaiken kehun.


 5. Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin 2010

Alko  20€

Nautittava ja elegantti Sauvignon Blanc ilman uuden maailman ylilyöntejä.



6. Bogle Vineyards  Cabernet Sauvignon 2007

Alko 15€

Kohtuullisesti hinnoiteltu  lämmin jenkkiviini  grillatulle entercotelle.

 7. Mezzacorona Teroldego Rotaliano 2008

Alko 11€ 

Vuoden löytö.  Tähän hintaan harvoin lyöytää yhtä hyvän rakenteen omaavan viinin.  Valitettavasti vk 2009 ei ole yhtä hyvä.






 .8 Plan B Shiraz 2009

Alko 12€

Pimeiden syysiltojen  runsas, hedelmäinen ja halpa suklaan seuralainen.  






9. De Bortoli Gulf Station Pinot Noir 2009

Alko 21€

Tilausvalikoiman tyylikäs Pinot Noir. Ei mansikkahilloa. 





10.
Wither Hills Pinot Noir 2008 

Alko 20€ 

Alkon vakiovalikoiman ehkä paras uuden maailman Pinot Noir. Raikas ja  marjainen  burgundimainen.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Alkoholin vähittäismyyntimonopoli purettava

Me allekirjoittaneet viinibloggaajat vastustamme alkoholin vähittäismyynnin monopolijärjestelmää ja esitämme sen purettavaksi. Jaamme ajatuksen monopolin kilpailua vääristävästä luonteesta ja kulttuuria kuihduttavasta vaikutuksesta.
Katsomme, että monopoli on kuluttajalle kallis ja suljettuna järjestelmänä altis väärinkäytöksille. Monopolijärjestelmä edustaa poikkeamaa hyväksi havaitusta suomalaisesta käytännöstä, joka perustuu lainkäytön oikeudenmukaisuuteen, läpinäkyvyyteen ja kohtuullisuuteen.
Paheksumme politiikkaa, jossa yhteiskunnassa esiintyvien alkoholiongelmien ratkaisuna ylläpidetään monopolin keinoin kaikkiin kuluttajiin kohdistuvia rajoitteita, jotka hankaloittavat tavallisen kuluttajan elämää kykenemättä ratkaisemaan itse ongelmaa.
Haluamme viinikirjoittajina romuttaa kohdallamme myytin monopolijärjestelmän nauttimasta suosiosta viinin harrastajien parissa.
Kirjoitus on julkaistu samanaikaisesti seuraavilla sivuistoilla. 

Arto Koskelo
Mikko Ruuhonen
Johan Lindberg
Otto Nieminen
Ilkka Sirén
Janne Salo
Aleksi Mehtonen Kampanjan yhteyteen on perustettu myös Facebook-sivusto, Monopoliton perjantai, jossa kuka tahansa voi ottaa osaa tapahtumaan pidättäytymällä monopolista ostettujen tuotteiden nauttimisesta kuluvan päivän aikana.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Suomessa viini on viiniä

Osallistuin alkuvuodesta Helsingissä järjestettävään seminaariin, jossa mm. pohdittiin Burgundin viinien menekinedistämiskeinoja. Kovasti ihmeteltiin miksei Burgundin viinit myy paremmin ja miksi kuluttajat eivät ota niitä omakseen.

Burgundin viinien paras myyntivaltti on eittämättä niiden maine maailman parhaimpina viineinä. Hieman paradoksaalisesti tässä piilee myös markkinointiongelma. ”Maiilman paras viini” kun nostattaa kaikenlaisia odotuksia – ja kun ne eivät toteutdu, petytään raskaasti.

Burgundin viinien ansioita ovat ennenkaikkea monivivahteisuus, eleganssi ja terroirin ilmentäminen. Lisäksi viinit ovat parhaimmillaan usein vasta pitkän säilytysjaan jälkeen.

Kun peruskuluttaja astelee Alkoon hankkimaan ensimmäisen Burgundin viininsä hintaluokassa 7-15 euroa hän todennäköisesti pettyy raskaasti. Viini ei muistuta lainkaan hedelmäisen runsaita espanjalaisia tai tanniinisia chileläisiä punaviinejä, joiden makumaailma hallitsee suomalaisten viinivalintoja.

Sen sijaan lasissa maistuu kevyt ja hapokas "kitkerä" puolukkamehu, josta puuttuu kaikki hedelmäisyyden ja hillomaisuuden piirteet. Monen burgundikokeilut päättyvät tähän.

Itse seminaarissa menekin kasvattamseksi esitettin kaikenlaisia konsteja. Alueen oma väki näytti luottavan perintesiin keinoihin. Kuluttajanvalistusta tulee lisätä. Yksittäisten viinialueiden terroir-tarinoiden saloja tulisi kertoa kuluttajille. Onnea vaan yrityksille, heh! Muut vippaskonstit liittyivät sitten lähinnä etikettien yksinkertaistamiseen ja rypäletiedon korostamiseen aluepainotusten sijaan. Ratkaisu sekin, mutta tuskin toimiva, kun ongelma on muualla.

Karu totuus on ettei Burgundin viinien myynti lähde nousuun muuta kuin itse viinikulttuuriin panostamalla. Vain jos kuluttajat kokevat Burgundin viinien ansiot tärkeäksi osaksi omaa viininautintoaan, muutos voi tapahtua.

Milloin tälläinen muutos sitten tapahtuu. Oma arvioni on karu - ei koskaan. 

Monelle suomalaiselle, ilmeisesti myös monelle veroja pohtivalle poliitikolle, viini on vain alkoholia. Viinin vaihtoehto on olut tai kossu. 

Hieman ylemmällä evoluution portaalla istuskelevat arvostavat jo viiniä ruokajuomana. Kuitenkin Suomessa juodan viiniä enimmäkseen sanan geneerisessä merkityksessä. Viinikulttuuri on tasolla, jolloin puna- ja valkoviini erotetaan toisistaan ja niiden ympärille on kehkeytynyt tietynlaisia ruokatottumuksia. Kakki tämän yli menevä on pienen piirin hifistelyä – ja tulee myös olemaan.   

Mihin perustuu viininystävän kannalta synkähkö olettamukseni? Verrataan vaikka suomalaisten suosikkijuomaan kahviin. Voidaanko Suomessa puhua kahvikulttuurista, tuskin? Erilaisia latteviritelmiä toki on syntynyt vuosien saatossa lisää pienten erikoiskahviloiden ja erikoiskahvimyymälöiden ansioista. Kehitys alkoi jo vuosikymmeniä sitten, mutta mitän läpimurtoa ei ole tapahtunut. Suomessa juodaan Juhlamokkaaa tai Presidenttiä – muu on hifistelyä. Ruokakulttuurin kanssa asiat eivät ole paljon paremmin; vatsa nopeasti täyteen jotakin moskaa.

Jos suomalaisen perinnejuoman, kahvin ympärille ei muodostu kukoistavaa kulttuuria, miten voidaan olettaa että tiukassa monopoliohjauksessa oleva suomalaisille varsin eksoottinen viini voisi koskaan olla olennainen osa kansalaisten arkea.

Alko on jo määritellyt viinin Juhlamokaksi – ainoaksi viralliseksi totuudeksi - alle kympin Chileläisen. 

Suomessa kahvi on kahvia ja viini vain viiniä. Pardon, Bourgogne.

P.S. Jos joku nyt kuitenkin kiinnostui Burgundin viineistä kannatttaa lukea lisää www.burgundy-wines.fr sivustolta.  

torstai 6. tammikuuta 2011

Top Ten 2010

Seuraavassa vuoden 2010 aikana maistamani viinien top ten lista. Listalla eivät ole välttämättä parhaat viinit. Kuten aikaisempina vuosina listalle pääsivät ne viinit, jotka tuotttivat suurimmat wow-elämykset ylittämällä  odotukset kirkkaasti tai tarjoamalla yllättäviä positiivisia makuelämyksiä. 

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2010 perusteluineen

1. Jacques Selosse Initiale Blanc de Blancs Brut (NV)

Silja Bon Vivant 69€

Juoma, joka peruuttamattomasti avasi minulle ovet laatusamppanjan maailmaan.





2. Marchese Antinori Chianti Classico Riserva (vk 2004 ja 2005)

Viking Line Tax free 13€
Alko 20€

Tämä pysyy suosikkilistallani vuodesta toiseen.  Nahka-kirsikka-hedelmä-tanniini-mix on kuin tehty minun makuaistiani varten.



3. Fog Head Pinot Noir (vk 2008)

Alko 15€

Vuoden ehkä positiivisin yllättäjä. Mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa maailmaa. Karvas ja täyteläinen Pinot Noir ilman yliyöntejä, ja kohtuulliseen hintaan. 


4. Il Feuduccio Fonte Venna (vk 2006)

Winestore 6€

Vuoden löytö. Edullinen viini ilman esanssisia sivumakuja.


5. Aalto (vk 2003)

Viking Line Tax Free 24€
Alko  38€

Täyteläinen lämmin ja pitkä viini, jonka eleganssista muut voisivat ottaa oppia. 


6. Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich (vk 2009)

Alko 14€

Uusi-Seelanti on noussut maineeseen maukkailla Sauvignon Blanc-viineillään. Tämä on mielestäni yksi parhaita  Alkon valikoimassa.

7. Famiglia Bianchi Malbec (vk 2007)

Alko 11€ 

Vihdoin löytyi taas edullinen Malbec, jossa ei ole ällöttävää makeutta.




.8 Château de Pibarnon (vk 2005)

Vinexus.de  26€

Mustikkainen, tyylikäs ja vivahteikas. Ehkä vuoden yllätyksellisin ja nautinnollisin viini.


9. Bodegas Arzuaga Navarro Ribera del Duero Reserva(vk 2004)

Alko 40€

Vuoden viiniksi valittu. Mainio suklaan seuralainen. Hedelmäinen, täyteläinen, ekstraktiota vaikka muille jakaa, silti tyylikäs.



10. Charles Vienot Pommard Clos Blanc (vk 2005)

Alko 32€ (poistunut valikoimasta)

Vuoden ehkä upein kokonaisuus ansaitsee paikkansa listalla. Bourgogne on maineensa ansainnut.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Miksi en nauti viineistä suomalaisessa ravintolassa?

Otsikon voi käsittää kategoriseksi väitteeksi. Ihan näin jyrkkää kantaa en kuitenkaan edusta. Tässä jutussani haluan pikemminkin tuoda esille syyt siihen miksen nykyistä useammin käytä ravintoloiden palveluja ja samalla ihmetellä monien ravintoloiden valitsemaa ansaintalogiikkaa.

Olisi mukava poiketa useammin hyvään ravintolaan syömään hyvin valmistettua ruokaa ja nauttimaan samalla tasokkaasta viinistä. On kuitenkin syitä miksi näin en tee – ja keskusteltuani aiheesta olen huomannut että en ole mielipiteineni yksin. Seuraavassa mainitsen kolme syytä siihen miksi suomalainen ravintolapalvelu viinien kohdalla ei yksinkertaisesti innosta. 

1. Hyperhinnoittelu 

Ylivoimaisesti tärkein rajoite useammalle ravintolakäynnille on tasokkaiden viinien hinnoittelu. Ymmärrän, että Helsingin ydinkeskustan huippuravintolat hinnoittelevat viininsä kertoimella, joka liikkuu kolmen ja viiden välillä. Lukuisten yritysasiakkaiden ansiosta kauppa ilmeisesti käy näilläkin hinnoilla ja katetta tulee. 

Sen sijaan minulle on täysi mysteeri että myös muualla Suomessa kopioidaan vastaavanlainen hinnoittelu, joka johtaa siihen että myydään muutamaa halpaa viiniä arvokkaampien viinien jäädessä hyllyyn pölyttymään. 

Olen valmis maksamaan kolmekymppiä ”kympin viinistä”. Parinkymmenen euron korvaus pullon varastoinnista, avaamisesta, tarjoilemisesta jne tuntuu kohtuulliselta. Mutta kun kuudenkympin samppanjasta tai burgundilaisesta pyydetään yli 150 euroa, mennään jo pahasti metsään. Miksei sama kahdenkympin korvaus ”pullon käsittelystä” enää toimikaan?

Olen monesti keskustellut ravintolanomistajien kanssa näiden arvoviinien menekistä ja moni tuntuu olevan uskossa, että koska niitä menee niin vähän täytyy saada edes hyvä kate. Olisikohan niin, että ”niitä menee niin vähän” koska ne on hinnoiteltu väärin?

Kun pullo on hinnoiteltu pilviin, viiniä ei usein suostuta myymään laseittain, "koska loput viinit happanevat avattuun pulloon". Näin hyllyynpölyyntymiskierre vahvistuu entisestään.

Jos kaikissa viineissä olisi kiinteä (vaikkapa kahdenkympin) kate kävisin ainaikin itse paljon useammin ravintolassa. Hyvän viinin lisäksi ostaisin myös ruoka-annoksia ja  ravintoloitsijalle syntyisi katetta lisääntyneen volyymin ansiosta. Varmaa on ainakin se, että hyllyssä pölyttyvä pullo ei tuo mielihyvää kenellekään. 

Itse en näet suostu juomaan ”kympin viiniä” jos tarjolla on hyvin valmistettua ruokaa. Yhtä vähän olen kuitenkin valmis maksamaan satasia paremmasta viinistä – ainakaan joka viikko. Lopputulema on se, että syön ja juon ennemmin kotona tai ystävien luona.

Olisi mukava kuulla ravintola-alalla toimivilta, onko vallalla todella käsitys, että hyvä viini ei toimi sisäänheittotuotteena ja myynnin edistäjänä. Kun viinilistalla on pari halpisviiniä ja liuta arvoviinejä, jotka pölyttyvät varastoon, pääpaino näyttää ennemmin olevan kattavan viinilistan tuottamisessa – arvoviinejä ei edes yritetä myydä. 

Toki kalliimpi viini sitoo hieman enemmän pääomaa, mutta en jaksa uskoa, että se on syy arvoviinien hyperhinnoitteluun. Itse uskon, että hyvien viinien merkitystä myynninedistäjänä ei ymmärretä. Ainakin kunnes joku minulle toisin todistaa.

2. Viinin väärä lämpötila

Kun ravintola veloittaa sievoisen summan viineistään, voisi olettaa että ne edes tarjoillaan oikein. Liian usein punaviinit tarjoillaan ”huoneenlämpöisinä”, mikä etenkin kesällä joskus saattaa tarkoittaa 25-30 astetta. Sellaisen viini juominen ei välttämättä ole nautinto. Haluan punaviinini 16-18-asteisena, kiitos! Viinikaappi, jos sellainen on, varataan usein vain valkoviineille, jotka vastaavasti tarjotaan jääkaappikylminä. 

Kun huomauttaa liian lämpimästä punaviinistä saa usein osakseen kysyvän hieman epäuskoisen katseen. Jos sen sijaan valittaisi kylmästä kahvista, se todennäköisesti vaihdettaisiin välittömästi. 

3. Viinilistan suppea tietomäärä

Monessa paikassa listalta voi lukea vain viinin nimen ja hinnan. Usein nimikin on puutteellinen, mainitaan vain viinin tyyppi, ei tuottajaa. Esim. pelkkä ”Brunello di Montalcino 120€” tai ”Shiraz Barossa 60€” ei hirveästi vielä kerro. Ruokalistoissa on usein seikkaperäiset selostukset annoksen aineksista, gluteenittomuudesta, laktoosittumuudesta  ym. ym., mutta viinit pitäisi pystyä valitsemaan lyhyen nimikuvauksen perusteella.

Ongelmaa ei tietenkään ole, jos tarjoilija osaa asiantuntevasti kuvailla ja suositella viinejä, mutta näinhän harvoin on. Ymmärrän hyvin, että ammattitaitoisia sommelierejä ei riitä joka kyläravintolaan, mutta juuri siksi viinien kirjallinen kuvaus listassa on tärkeää.

En näe tähän puutteeseen muuta syytä kuin välinpitämättömyys. Viinin toimittajalta ravintoloitsija saa takuuvarmasti kuvauksen viinistä, jonka helposti voisi painattaa listaan jos ei henkilökunta kykene omaksumaan viinien ominaisuuksia.

Alkoa tai viranomaisia em. ongelmista ei tällä kertaa voi syyttää. Ravintoloitsijat saavat itse katsoa peiliin. Toki omien pullojen nauttiminen ravintoloissa korvausta vastaan olisi tervetullut muutos lainsäädäntöön. En usko, että ravintolat silloin kehtaisivat pyytää korkkausmaksua, joka määräytyisi viinin arvon perusteella. Silloin viimeistään nykyisen hinnoittelumallin kieroutuneisuus paljastuisi. 

Onneksi muutamia poikkeuksia edellä kuvatusta valtavirrasta on. Välinpitämätön suhtautuminen viineihin elää kuitenkin edelleen voimakkaana suomalaisessa ravintolamaailmassa. Ja niin kauan kuin se jatkuu, toimin kuten monet muut viininystävien kasvavassa joukossa – nautin viinini ja ruokani muualla. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Useita laatuviinejä juhlapöytään

Tulossa isot juhlat - paljon vieraita ja hyvää ruokaa. Mutta miten valitsen viinit? Melko yleinen tapa on hankkia ”vähän alle kympin maksavaa Alkon myyjän suosittelemaa viiniä” – käytännöllistä ja melko edullista. Mutta mistä juontaa juurensa tapa tarjota einesmakaroonilaatikon tasoista viiniä pitkään ja hartaasti valmistetulle juhlaruoalle?

Varmasti osasyynä on Suomen lyhyt viiniperinne. Toinen syy löytyy viinin hinnoittelussa. Suomalainen alkoholipolitiikka veroineen ja monopolikatteineen rankaisee taloudellisesti niitä, jotka haluvat panostaa iloiseen mielenkiintoiseen viinikulttuuriin. Miksi, sopii kysyä, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

Viiniin ei panosteta – se kuuluu kyllä aterialle, mutta vain kylkiäisenä, jolla välillä kostutetaan suuta. Valitettavan moni ravintola sortuu samaan. Ruoan laatuun ja annosten ulkonäköön kyllä panostetaan, mutta heikkolaatuinen viinilista ei mahdollista kokonaisvaltaista nautintoa. Prosenttipohjainen katehinnoittelu johtaa siihen, että vain halvimmat kuraviinit menevät kaupaksi. Muut, jos niitä listalla on, jäävät varastoon. En ymmärrä tuota businesslogiikkaa. Viinikulttuuria se ei ainakaan edistä.

Jos syön ravintolassa hyvää ruokaa, haluan myös hyvää viiniä – en halua maksaa neljäkymppiä heikkolaatuisesta liian lämpimänä tarjoillusta punkusta. Sama koskee yksityisiä juhlia.

Ruokaan on usein panostettu paljonkin, mutta notkuvan pitopöydän antimien juomaksi on tarjolla usein vain yksi vaatimaton viini, jota pahimmillaan vielä annostellaan muovimukeihin valmiiksi. Jos välttämättä pitäisi valita, tyydyn itse mieluusti jopa hieman vaatimattomampaan ruokaan kunhan viini on hyvää.

Olen toistuvasti törmännyt ”helmiä sioille”-väitteeseen, että viiniin ei kannata panostaa, koska ei keskivertoihminen erota hyvää viiniä huonosta. Olisikohan näin? Väitän, että aika moni viininjuoja tunnistaa hyvän viinin kun se sattuu kohdalle. Siihen ei tarvita syvää tietämystä terroirin merkityksestä, mikro-oksidaatiosta tai tammilastujen käytöstä viininvalmistuksessa.

Hyvin valmistettu ruoka maistuu koska se on hyvää, ei siksi että olisi etukäteen tutustunut sen proteiini- tai hiilihydraattipitoisuuteen. Sama koskee viinejä, laadun aistii – kukin omalla tavallaan.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen – miten valitsen juhlaviinit. Valitettavan yleinen tapa on tarjota pakollinen hymistelycocktail (halpa kuplajuoma, pahimmillaan makea), snapsi (joka tuhoaa makuaistin), ”joku Alkon hyllystä löytyvä valkkari” alkuruoalle , taskulämmin cabernet-pohjainen chileläinen esanssipunkku pääruoalle ja kahvi ja konjakki jälkiruoalle. Tämän jälkeen nostetaan J.P.Chenet-tonkka ja muovimukit pöydälle ja vieraat saavat huolehtia itsestään loppuillan.

On selvää, että e.m. setupissa viinit ovat vain välttämättömän sivuosan esittäjänä – samalla tasolla kuin lautasliinat ja salaatinottimet. Hyvä ruoka ja ennenkaikkea vieraasi ansaitsevat parempaa.

Suurehko vierasmäärä tekee helpommaksi useampien viinien käyttöä. Miksei alkucocktailiksi olisi vaihtoehtoja – useampia kuohuviinejä ja raikkaita mineraalisia valkoviinejä. Vastaanotto tuntuu ihan erilaiselta kun pääsee heti alkuun maistamaan ja vertailemaan pinkkiä samppanjaa, kullankeltaista cavaa ja vaikkapa miltei väritöntä kuivaa saksalaista rieslingiä.

Moninaisuus ja vaihtoehtojen tarjoilu voi jatkua läpi ruokailun. Pihvin kanssa on luontevaa tarjota erilaisia lisukkeita kuten perunaa, vihanneksia ja kastikkeita, mutta viinejä on usein vain yhtä laatua – aivan turha rajoitus.

Kun useita erilaisia viinejä on samanaikaisesti pöydässä se mahdollistaa vertailun ja viinistä keskustelemisen ihan eri tavalla. Toki viinit on sovitettava tarjolla olevaan ruokaan, mutta miksi hankkia kaksitoista pulloa samaa tavaraa, kun voi helposti maistattaa neljää eri punaviiniä ruoan aikana. Lasi tyhjäksi ja toista laatua samaan lasiin ja vertailemaan.

Riskinä on railakkaiksi rinnakkaismaistajaisiksi kehittyvä tilaisuus, jolloin juomalasien määrä helposti karkaa käsistä. Tosin, juhlissa on pahempiakin riskejä kuin se, että vieraat viihtyvät liian hyvin.

Jälkiruoan kanssa rinnan maistettavat portviinit, makeat sherryt ja jalohomeiset makeat valkoviinit varmasti tekevät vieraisiin suuremman vaiktuksen kuin iänikuinen Juhlamokan ryystäminen liian pienistä kupeista.

Kun ruokapöydästä noustaan ja aloitetaan vapaampi seurustelu hyvää mieltä ei tarvitse tappaa tarjoamalla ala-arvoista punkkua humaltumistarkoitukseen. Voi valita mielenkiintoisia viinejä, jotka herättävät keskustelua ja innoittavat uusiin iloisiin tutkimusmatkoihin viinin maailmaan.

Okei, vastaväite on että useisiin mielenkiintoisiin juomiin satsaaminen on melko kallista. Mutta juuri Suomessa, jossa laatuviinin nauttiminen ravintolassa on tehty monelle miltei mahdottomaksi hinnoittelemalla se pilviin, kannattaisi satsata edes kotioloissa laatuviineihin. Enkä nyt tarkoita välttämättä kalliita huippuviinejä. Jo hintaluokassa 10-30 euroa löytyy paljon mielenkiintoisia viinejä.

Monipuolisen viinintarjonnan tuominen juhlapöytiin on lastenkengissä. Vaikka vieras uskaltaa empimättä pyytää lisää pippuria ruokaansa, matkaa on vielä kuljettavana ennenkuin yhtä luonteva pyyntö olisi pyytää isännältä hieman Pinot Noiria koska se sopisi aterialle hyvin.

Ehkä pidät myös näistä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...