Gourmetaterian äärellä

Olen vuosien varrella istunut lukuisissa illallispöydissä ja nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Siksi on mukava huomata, että hyvä ruoka ja viini kykenee jatkuvasti tarjoamaan uusia ikimuistettavia elämyksiä. Hyvin toteutettuna ateria voi olla kokemus, joka nostattaa ruokailijan yhä uusiin nautinnon sfääreihin.

Pääsin nauttimaan tällaisesta kokemuksesta kun vastasin myöntävästi keskiviikkoillaksi perheellemme osoitettuun illalliskutsuun. Isäntäpariskunta oli päättänyt toteuttaa arkiaterian ”hieman toisin”. Ruokaan ja viineihin oli panostettu, tunnetta oli mukana runsaasti ja yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Kulmakarvani kohosivat ensimmäisen kerran kun minulle selvisi, että aterian suunnitteluun ja valmistukseen oli laadittu kirjallinen koko päivän kattava minuuttiaikataulu. Vaikuttavaa! Ruoka oli valmistettu tuoreista raaka-aineista itse alusta loppuun ja viinilista oli laadittu huolella tukemaan aterian etenemistä.

Alkujuomaksi ja tunnelmankohottajaksi tarjottiin australialainen ”samppanjarypäleistä” valmistettu kuohuviini Taltarni Brut Taché. Kaunis punertava täyteläinen hapokas viini, jossa paahtoleivänkin tuoksut on hyvin erotettavissa. Siemailun lomassa pääsin seuraamaan karitsankyljysrivien ruskistamista ja munakoisojen grillaamista pihagrillissä.

Kauniisti katettuun pöytään tarjottiin ensin alkuruoka, täytettyä raviolia itse valmistetusta pastataikinasta huhtasienikastikkeessa. Maukasta pastaa täydensi erinomaisesti varsin hento ja vivahteikas Tommasin Valpolicella.

Alkruoan jälkeen nostettiin uudet lasit pöytään ja kaadettiin ”väliviini”, niinikään Tommasin Poggio al Tufo Rompicollo 2006 (varoituksen sana; tämän viinin vuosikerta 2007 on aika karmea). Täyteläisempänä ja hedelmäisempänä viininä se valtasi heti paikkansa ruoka-annosten välissä. Annosten välissä ruokaseurue keskittyi vertaamaan kahta edessään olevaa viiniä, joka tosin osoittautui vasta alkusoitoksi.

Viinejä oli luvassa lisää, edellisten kahden lasin viereen katettiin lupaavasti toiset kaksi lasia. Toiseen niistä kaadettiin Zenaton Ripassa Valpolicella Superiore, erittäin täyteläinen, lämmin ja hedelmäinen tanniininen viini. Tässä vaiheessa lautaselle ilmestyi vaaleanpunaiseksi kypsytettyä karitsankyljysriviä, uunissa kypsytettyä kirsikkatomaattia ja basilikaa, minttukastiketta ja grillattua munakoisoa. Taivaallinen yhdistelmä huippuunsa valmistettua karitsaa ja kolmea varsin erilaista makumaailmaa edustavaa viiniä kruunattiin kaatamalla neljänteen lasiin Alonso Del Yerro Mariaa (saatavana mm. Silja Linen Bon Vivant myymälästä), espanjalaista lakritsalle, tammelle ja yrteille maistuvaa pureksittavan täyteläistä tempranillorypäleestä valmistettua viiniä.

Karitsa lisukkeinen piti erinomaisuudessaan huolen siitä, ettei viinien vertailu vienyt siltä kaikkea huomiota. Ilta eteni rattoisasti kun viini kaadettaessa liplatti äänekkäästi milloin mihinkin lasiin. Isäntä onnistui kiitettävästi tehtävässään muistaa mihin lasiin mitäkin viiniä piti kaataa.Viinien paremmuudesta ja varsinkin niiden eroista käytiin vilkasta keskustelua. Lopulta pullot ja lasit kuitenkin tyhjenivät ja päästiin käsiksi jälkiruokaan.

Pöytään tuotiin kotitekoista mansikkajäätelöä ja suklaaseen kastettu mansikalla ja kermalla täytetty vohvelirulla. Sitä ei ehtinyt kauan ihastelemaan kun taustalta kuulunut korkin ääni paljasti jälkiruokaviinin ajan koittaneen. Chateau Roumieu, Sauternes jonka hankintapaikka jäi hieman hämäräksi, oli sopivan täyteläinen ja viikunainen. Sopivasti viilennettynä viini sinetöi täydellisen aterian.

Siirryimme olohuoneeseen nauttimaan vielä muutamasta raikastavasta Gin Tonicista ja odottamaan kuljettajan saapumista. Intensiivinen ksekustelu ruoasta ja nautituista viineistä olisi voinut jatkua pitkään, mutta oli aika kiittää illasta. Tällaisia iltoja soisi mielellään kaikille silloin tällöin. Maailma olisi varmasti paljon parempi paikka, jos ihmiset keskittyisivät syömään ja juomaan hyvin ja pitämään hauskaa.

Autossa kotimatkalla oli aikaa selailla kalenteria. Perjantaiksi on luvassa rapukeittoa ja Drappier samppanjaa, grillattua entrecotea ja Beringerin Clear Lake Zinfandelia sekä mansikoilla kuorutettua kermamarenkikakkua ja Florion Targa Marsala Superiore Riservaa. Lauantaiksi on buukattu hummeri-illallinen ja Montanan Gisborne Chardonnayta. Mitä sitten vaikka ulkona on kylmää ja sateista. Kippis ja Röyh!

Säännökset viinin tuonnista EU:n alueelta omaan käyttöön järkeistettävä - ja vähän äkkiä!

Viranomaiset (tulli ja Valvira) ovat 9.7.2009 julkaisseet tiedotteen, jonka mukaan internetistä tilatusta alkoholista tulee maksaa verot Suomeen. Tiedote ei sinänsä sisällä mitään uutta, vaan toistaa aikaisempia tulkintoja.

Tiedotteesta käy ilmi, että tulli voi takavarikoida viinilähetykset, jos ulkomailla sijaitseva verkkokauppa ei ole maksanut valmisteveroja Suomeen. Tulkintaa voidaan syystä arvostella, koska ei voida mitenkään olettaa, että EU:n alueella toimivat lukuisat verkkokaupat ymmärtäisivät tai osaisivat suorittaa veroja antaessaan myytyjä tuotteitaan kuljetusliikkeelle kuljetettaviksi Suomeen. Ostaja taas ei voi tietää suorittaako myyjä verot vai ei - eikä sen tietenkään pitäisi edes olla ostajan ongelma. Tällainen verovelvollisuus mielestäni selvästi muodostaa "kaupan esteen", jota EU:n alueella ei pitäisi olla.

Koko tulkinnan huvittavuushan näkyy myös siinä, että jos itse matkustaa viiniensä mukana ulkomailta Suomen rajan yli, mitään verovelvollisuutta myyjällä ei ole, mutta jos pullot toimittaa rajan yli kuljetusliike, pitäisi myyjän ymmärtää maksaa verot. Mitähän järkeä siinä sitten on?

Viranomaisten tarve tulla julkisuuteen vanhoilla linjauksillaan liittyy tietenkin mediassa julkisuutta saaneeseen virolaisfirmaan alkotaxi.eu. Alkotaxista voi perustellusti olla montaa mieltä. Hutaisten tehdyt runsaasti kielivirheitä sisältävät halvan näköiset verkkosivut eivät luo kuvaa vastuuntuntoisesta yrityksestä. Sillä perusteella ei kuitenkaan toimintaa voi eikä pidä julistaa laittomaksi.

Alkotaxin olisi ehkä kannattanut selvittää asioita hieman tarkemmin, koska lienee selvä että noinkin korkealla profiililla nykyisten tulkintojen vastaista toimintaa viranomaiset eivät voi kovin kauan sallia.

Tutkitaanpa miten pienillä muutoksilla "tulkintojenvastainen toiminta" saadaan vastaamaan viranomaisten nykyisiä tulkintoja. Kas tässä:

Alkotaxin toimintaa katsotaan lainvastaiseksi, koska he eivät ole eriyttänet myyntitoimintaa ja kuljetustoimintaa eri yhtiöiksi. Alkotaxin oma perustelu, jonka mukaan kuljetus on ilmainen, puhuu itse asiassa heitä vastaan, koska näin ilmaistuna on helppo tulkita että kyse on "myynnnistä Suomeen", joka on kiellettyä muilta kuin Alkolta.

Perustamalla alkomyynti-yhtiön, joka Virossa myy tuotteita verkon välityksellä sekä erillisen alkotaxi-yhtiön, joka ottaa kuljetettavakseen suomalaisten asiakkaiden ostoksia, homma olisi täysin laillista nykytulkintojenkin mukaan. Eihän tällaisessa pykäläviilauksessa paljoakaan järkeä ole, mutta jotenkin viranomaisten pitää tehdä pesäero sallitun "kuljettamisen" ja kielletyn "Suomeen myynnin" välillä.

Valmisteverovelvollisuutta em. yhtiöittäminen ei nykytulkinnalla poistaisi vaan alkomyynti-yhtiö tulisi Suomen viranomaisten tulkinnan mukaan maksaa valmisteverot Suomeen mahdollisten Viroon maksettavien verojen lisäksi.

Jotta tämäkin viranomaisten vaatimus voitaisiin välttää, tulisi alkotaxi-yhtiön muuttaa liiketoimintaansa siten, että taksi hakisi aamulla suomalaiset asiakkaat kotoaan, kuljettaisi ne Tallinnaan, jossa ostokset lastataan taksiin ja asiakkaat ja ostokset kuljetetaan taas illalla kotiinsa. Samalla reissulla taksi voisi sitten kerätä uudet asiakkaat Viroon kuskattavaksi. Tällä tavalla toimien myynti- ja kuljetustoiminta olisi laillista eikä valmisteverovelvollisuutta olisi, koska ostajat ylittävät Suomen rajan yhdessä ostoksensa kanssa.

Jo se, että laittomaksi tulkitun liiketoiminnan pystyy vääntämään lailliseksi muutamin yksinkertaisin viilauksin, kuten edellä kuvasin, osoittaa, että nykyiset rajoitukset ovat keinotekoisia eivätkä palvele mitään järkevää tarkoitusta. Viranomaiset yrittävät epätoivoisesti keksiä tulkintoja, joiden varassa vanhentuneita lakipykäliä voisi noudattaa.

Eiköhän kaikille olisi helpointa jos lakia muutettaisiin siten, että minkäänlainen alkoholijuomien kuljettaminen EU:n alueelta omaan käyttöön ei olisi kiellettyä eikä Suomen valmisteverotuksen alaista. Viranomaisten ajan käyttäminen sen tutkimiseen onko kuljetusliike eri kuin myyjä, vai onko ostaja ylittänyt valtakunnan rajan viiniensä mukana vai ei, olisi syytä siirtää historiaan. Sellainen kun ei palvele kenenkään etua sivistyneessä yhteiskunnassa.

Tarkempi kuvaus viinituonnin nykytulkinnoista löytyy aikaisemmasta kirjoituksestani Viinin ostaminen ulkomailta – mitä saa tehdä ja mitä voi tehdä 27.2.2009 .

Viiniä itämerellä

Kesän parhaita nautiskeluhetkiä ovat eittämättä Silja Serenadella tai Symphonylla vietetyt risteilyvuorokaudet. Tämän kesän kokemus oli Serenadelta. Jo laivaan astuttaessa Suomen holhousyhteiskunta tuntuu etäiseltä kun aurinkoisella kannella vapauden tuuli pyyhkii alkoholiverot ja monopolit mielestä. Sukellus laivan syvyyksiin tuo uusia elämyksiä. Bon Vivantin baaritiskillä voisi viettää useampiakin päiviä. Myymälän viinejä voi maistella laseittain ja siten perustaa ostopäätöksensä viinin ominaisuuksiin. Näinhän pitäisi tietenkin olla kaikissa viinimyymälöissä, mutta kun ei niin ei.

Bon Vivant-ravintola tarjoaa herkullisen yhdistelmän gourmetruokaa ja hyvän palvelun viinimyymälän. Asiantuntevat viinimyyjät opastavat mielellään ja hartaasti ja osaavat myös kuunnella asiakkaan toiveita. Ruokaravintolan ruoan taso ylittää kirkkaasti laivan – kuten myös muiden itämeren laivojen - muun ruokatarjonnan. Mitä tärkeintä, saat rauhallisen ruokailuhetken ilman huutavia tahmatassuisia lapsia ja riiteleviä perheitä, jotka usein kansoittavat laivojen bulkkiravintolat.

Seurueemme valitsi listalta Seasons Menun, viiden ruokalajin illallisen viineineen. Viineinä oli saman tuottajan, Etelä-afrikkalaisen Lanzeracin, eri viinejä läpi aterian. Alkuruoan Sauvignon Blanc oli parasta antia. Voimakas herukkamainen maku sai runsaasti kiitosta. Seuraavina tarjoiltavat Pinotage ja ’Bordeaux Blend’ olivat melko tavanomaisia tasapaksuja viinejä, joita ei jäänyt erityisesti kaipaamaan. Jälkiruoalle tarjoiltu Semillon oli suorastaan epäonnistunut kumppani jäätelölle, mansikoille ja marengille. Makeahko jälkiruoka olisi kaivannut huomattavasti makeamman viinin. Ateriakokonaisuus oli kuitenkin miellyttävä. Ruoka oli erinomaista, mutta viinikokonaisuus turhan vaatimaton. Olisi tietenkin pitänyt jo hinnasta arvata. Onneksi on vielä paluumatka, jolloin viinit valitaan itse.

Tukholmassa päivä alkoi vierailulla Viini- ja viinahistorialliseen museoon. Tämän näkemisen arvoisen paikan parasta antia ovat hyvin toteutetut näyttelyt, jotka tarjoavat historiakatsauksen ruotsalaiseen juomatapakulttuuriin. Museon voi kiertää omassa tahdissa ja kuulokkeista voi kuunnella ruotsin- tai englanninkielistä opastusta niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Itse jätin viinaosuuden vähemmälle. Tietenkin olisi kaivannut mahdollisuutta maistaa viinejä, mutta Ruotsissa kun ollaan, piti tyytyä katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan.

Tukholman helteessä (30 C ) vietimme herkullisen hetken Östermalmshallenin kala- ja äyriäisravintolassa Lisa Elmqvist. Herkullinen Toast Skagen ja pullollinen Pol Roger samppanjaa ilmastoidussa upeassa hallissa piristi kummasti. Tähän ravintolaan tulen vielä palaamaan useasti.

Paluumatkalla unohdimme Bon Vivantin valmismenut ja valitsimme listalta alkuruoaksi tuorejuustomoussea, punajuurisorbettia ja kesävihanneksia. Viiniksi valitsimme sommelierien suosittelemana pullollisen Autralialaista vuoden 2006 Yabby Lake Pinot Noiria. Tämä viini osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Uuden maailman mansikkahillosta ei ollut tietoakaan. Kokonaisuus oli erittäin hillitty ja viinin voisi helposti kuvitella valmistetun Burgundissa. Tätä piti toki hankkia matkalaukkuun muutama pullollinen (35,50€/plo).

Pääruoaksi valitun tournedon, ankanmaksavoin ja tryffelikastikkeen seuraksi valikoitui pullollinen Renato Rattin Barolo Marcenasco 2004. Tämä yhdistelmä hipoi jo täydellisyyttä ja särmikkääksi ja multaisen tanniiniseksi osoittautunutta Baroloa tarttui myös mukaan matkalaukun täytteeksi (43,50€/plo).

Matka- ja vatsalaukut täynnä herkkuja palasimme tyytyväisinä onnistuneelta gourmetristeilyltä. Näin viineistä tulee nauttia. Hyvässä seurassa, miellyttävässä ympäristössä ja hyvien ruokien saattelemina. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Tasapainotetaan nyt kuitenkin tätä ylistyslaulua myös muutamalla kritiikin sanalla. Bon Vivant on perinteisesti ollut paikka, jossa hyviä viinejä on saanut ostaa edulliseen hintaan. Onkohan hinnoittelussa tapahtunut joku tietoinen muutos, koska muutamia viinejä myytiin melko poskettomaan hintaan? Esimerkiksi Hermitage Farconnet oli myynnissä hintaan 49 €, kun Alkosta saa saman tuotteen hintaan 47,90€. Kehumani Renato Rattin Barolo maksoi 43,50 €, kun esimerkiski weinfinger.de myy samaa tuotetta hintaan 24,80 €. Hinnoitella saa toki miten haluaa, mutta mielestäni on vaikea perustella tämänkaltaisia tax free hintoja. Lieneekö yhteensattuma, että Bon Vivantin verkkosivujen linkit tax free viinihinnastoon eivät toimi, jolloin hintojen vertailu etukäteen vaikeutuu. Toimimattomat linkit verkkosivulla ja tökerö hinnoittelu himmentävät muuten erinomaista Bon Vivantin kokonaisvaikutelmaa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan tiedustella tuotteita myös muualta mikäli hinta vaikuttaa ostopäätökseen.

Viinipopulismia – helppoja yksinkertaistuksia Alkon viinihyllyviidakosta

Alkossa viinit lajitellaan hyllyyn alkuperämaan mukaan. Lukuisiin kymyyksiin siitä, minkä maan hyllystä saa hyvää viiniä olen tyypillisesti vastannut poliitikkomaisesti että kyse on pohjimmiltaan omasta maustasi, eikä alkuperämaa suinkaan yksinomaan määrää viinin makumaailmaa. Mm. käytetyt rypäleet, maaperä, yksittäisen viinintekijän taito ja monet muut seikat ovat tärkeitä tekijöitä viinejä arvioitaessa.

Käytyäni taas kerran pitkän keskustelun aiheesta ja saatuani taas kerran kuulla kuinka tuollaiset vastaukset eivät auta hyllyjen välissä seikkailevaa tietämätöntä viininkuluttajaa, joka kaipaa ehdottomia vastauksia silläkin uhalla etteivät ne joka tilanteessa olekaan lopullisia totuuksia, intouduin keskusteluun viinien stereotyypeistä. Aivan kuten monilla meistä on varmat käsitykset eri maiden kansalaisten ominaisuuksista kuten laiskuudesta, epärehellisyydestä yms. täytynee eri maiden viinejäkin pystyä lokeroimaan osittain ennakkoluulojen ja osittain kokemusperäisen tiedon varassa. Keskustelun lopputulemana syntyi viinipopulistinen ehdoton totuus siitä mitä eri maiden viinihyllyistä sopii odottaa. Joten jos vivahteet ja yksityiskohdat eivät jaksa kiinnostaa osut seuraavien totuuksien avulla joskus oikeaan.

Keskityn tarkastelussa vain punaviineihin, joten seuraavassa Alkon punaviinhyllyjen viidakon navigointiohjeita:

Argentiina

Argentiinan punaviinihylly on helppo. Jos rypälelajike on joku muu kuin Malbec voit unohtaa sen saman tien. Parhaimmillaan Argentiinan Malbec-viinit ovat hyviä. Osta n. 15 euron hintaisia Malbec-pulloja.

Australia

Suurimmaksi osaksi Australian punaviinit ovat täyteläisiä, erittäin voimakkaita ja hyvin alkoholipitoisia. Ne maistuvat usein hillolle, eukalyptukselle ja pippurille. Jos tällainen maku jostain syystä miellyttää, kannattaa valita summamutikassa joku pullo hintahaarukassa 10-15 euroa.

Chile

Jos viinejä saisi ruokakaupoissa Chilen punaviinit löytyisivät halpaketjujen hyllyistä. Jos olet tykästynyt laatikkoviineihin, vastaavanlaisen kokemuksen saat Chilen punaviinipulloista. Esanssin maku tulee kaupan päälle. Osta alle kympin Cabernet Sauvignon ja ihmettele mikset käyttänyt rahojasi johonkin muuhun.

Espanja

Espanjalainen punaviini on kuin vaniljajäätelö. Varma valinta, joka ei tarjoa mitään yllätyksiä. Pehmeä, pyöreä ja helppo juoda. Jos etsit makukokemuksia, etsi muualta . Jos kuitenkin arvostat enemmän kullanväristä kirjoitusta etiketissä tai verkkosukkaan pukeutuneita pulloja, voit valita ihan minkä tahansa tuotteen ja tarjota sen päivällisvieraille. Kukaan ei valita, mutta kukaan ei myöskään muista sitä seuraavana päivänä.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikan punaviinihylly on haasteellinen. Aivan karmeat ja ihan kohtuulliset tuotteet seisovat sulassa sovussa samassa hyllyssä. Hintakaan ei välttämättä ohjaa oikeaan. Pahimmillaan saat palaneelle kumille ja esanssille maistuvaa huonosti tehtyä litkua. Parhaimmillaan saat tasapainoisen, joskin runsaan hedelmäisen viinin, josta ei löydy samoja ylilyöntejä kuin Australian hedelmähillopommiviineistä (esim. Rust en Vrede, Radford, Vergelegen).

Italia

Italian punaviinihyllystä löytyy hyviä viinejä kohtuuhintaan. Jos rypäle on Sangiovese ja viini on tuotettu Toscanassa se on suurella todennäköisyydellä hyvä. Pullon kyljessä oleva merkintä ”Chianti Classico” tai ”Brunello” on sekin yleensä hyvä merkki. Kokeilemalla eri vaihtoehtoja löytyy lopulta mieleinen. Piemonten viineillä, Baroloilla ja Barbarescoilla, on maailmalla hyvä maine, mutta totuus on se, että halvalla ei saa hyvää. Unohda Alkossa myytävät alle viidenkympin pullot. Veneton Valpolicellat ja Amaronet ovat hyviä, edelliset vieläpä edullisia. Hanki Toscanassa tai Venetossa tuotettuja pulloja. Muut Italian viinialueet ovat mitä ovat, sattuman kauppaa.

Portugali

Portugalin punaviinihyllyssä enemmistö tuotteista maistuu vihreille koville tanniineille, parfyymille, kukille ja ovat usein tasapainottomia. Hyvä vertaus on Suomen miesten jalkapallomaajoukkue, muutamia hyvä yksilöitä, mutta tulosta syntyy harvoin. Molemmat ovat tulevaisuuden nousevia tähtiä - nyt ja ikuisesti? Hypeä on enemmän kuin substanssia. Jos kaipaat kummallisia makuelämyksiä, hanki toki viinisi tästä hyllystä. Ne eivät ole hinnalla pilattuja.

Ranska

Ranskalaiset punaviinit ja niiden maineen tuntee kaikki. Ehkä juuri siksi tässä mennään usein vikaan. Hankitaan hienoon tilaisuuteen ranskalainen punkku ja petytään raskaasti. Totuus on että suurin osa Ranskassa tuotetusta viinistä on häpeällisen huonolaatuista.

Ranskaa ei voi tarkastella kokonaisuutena vaan alueittain. Useimmiten kuitenkin hinta on hyvä laadun mittari.

Bordeaux

Bordeaux’n maine perustuu pitkälti muutamaan huippukalliseen viiniin, jota pitää ensin säilyttää toistakymmentä vuotta ennen kuin viini on pehmennyt juotavaan kuntoon. Lisäksi alle 20 euron hyvän Bordeaux-viinin löytäminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin jääkarhun kohtaaminen kadulla. Jollet ole valmis uhraamaan paljon rahaa ja säilyttämään viinisi pitkään, unohda Bordeaux. Tulet pettymään nuoren viinin liian karvaaseen makuun, joka ei edes säilyttämällä parane. Jos nyt välttämättä pitää jotain hankkia heti juotavaksi, valitse edes Merlot-pohjainen St Emilionin viini hintaluokassa yli 20 euroa.

Bourgogne

Burgundilaisten hyvä maine perustuu kuten Bordeaux’ssakin muutamaan huippuviiniin. Alle 30 euron hintaan tuskin löydät kuin heikkolaatuista marjamehua. Unohda tai satsaa paljon rahaa ja säilytä pullo pitkään.

Rhone

Hinta ratkaisee. Yli 20 euron viinit ovat kelvollisia, esim Chateauneuf-du-papet jopa hyviä. Halvat Rhonelaiset tuottavat usein pettymyksen.

Muut alueet

Hakuammuntaa. Beaujolias Nouveaux ja Alsace ovat punaviineistä puhuttaessa lähinnä hauska vitsi.

Uusi Seelanti

Kohtuullisia hedelmäisiä Pinot Noir viinejä. Hieman kalliinpuoleisia, mutta ihan juotavia.

Yhdysvallat

Alkoon rahdataan ilmeisesti punaviinejä, joita amerikkalaiset eivät itse halua juoda. USA:ssa tehdään kyllä erinomaisia punaviinejä, mutta niitä ei Alkossa näy. Muutamat kelvolliset taas ovat ylihintaisia. Nautittavia ostokandidaatteja on tasan kaksi, Beringerin Clear Lake Zinfandel ja Northstar Wineryn Stella Maris.

Muut maat

Bulgaria ja Romania - tarjoa pahimmille vihamiehillesi ja varmistu ettei sinun tarvitse maistaa itse. Saksa ja Itävalta – siihen on syynsä, että näissä maissa valmistetaan nimenomaan valkoviiniä, jätä suosiolla punaviinit muille.

Libanon – erikoista kyllä, Alkon suppea valikoima on erinomainen. Ch Musar on taivaallinen.

Muut maat – hakuammuntaa. Tuskin ostaisit Uruguaylaista autoakaan. Punaviiinin ostaminen näistä maista on erikoisuuden tavoittelua, maun takia tuskin kannattaa ostaa.

Laatikkoviinit maasta riippumatta

Jos olet sitä mieltä, että pakkauksella ei ole väliä et ole ajanut Trabantilla. Sekin valmistettiin osaksi pahvista ja kulki kyllä eteenpäin, mutta ajonautinto oli kyseenalainen. Laatikkoviinistäkin juopuu, mutta makuelämys on ala-arvoinen. Hinta on paras laadun mittari. Mitä kalliimpi boxi, sitä vähemmän pahanmakuista se on. Hanki boxi jos on tärkeää että vieraillasi on punainen juoma muovimukissaan ja että he juopuvat. Hanapakkaukset pitäisi lailla kieltää - ugh!

Tästä on hyvä lähteä, kunhan muistaa että säännöt vahvistavia poikkeuksia saattaa löytyä yllättävän runsaasti. Ja jos totta puhutaan, poikkeuksien metsästäminen on joskus viiniharrastuksen suola.

Zinfandel - äijäviinien aatelia

Zinfandelia pidetään Yhdysvaltojen kansallisrypäleenä, vaikka on pystytty osoittamaan että kyseessä on aivan sama rypäle kuin Italiasta tuttu Primitivo. ”Aitoja” Zinfandel-viinejä tehdään kuitenkin vain Yhdysvalloissa.

Kokeneen punaviinisiepon kannattaa ehdottomasti tutustua Zinfandeleihin. Kunnon Zinin makumaailma edustaa jotain aivan muuta kuin mitä esimerkiksi espanjalainen tusinatuote tarjoaa. Parhaassa tapauksessa löytää itselleen uuden viini-ihastuksen, kuten kävi minun kohdallani. Hyvä Zin tuoksuu ja maistuu rahalle – sen tunnistaa välittömästi arvoviiniksi.

Varoituksen sana on paikallaan. Zinfandel-viinejä on kolmea lajia. Huonosti tehtyjä pahalle maistuvia yksinkertaisia tekeleitä, hyvin tehtyjä ärjyjä luonneviinejä sekä hieman hillomaisia pehmeitä viinejä.

Vilkaisu Alkon valikoimaan osoittaa, että suurin osa Alkon Zinfandel-viineistä valitettavasti löytää itsensä ensimmäisestä kategoriasta. Alle kymmenen euron Zinfandelit eivät tarjoa kummempaa makunautintoa, enkä suosittele niiden hankkimista ainakaan jos haluaa selvittää mille Zinfandel parhaimmillaan voi maistua.

Kahdenkympin Ravenswood edustaa hilloluokkaa. Ainakin minun makuuni se on aivan liian hillomainen ja makea poiketakseen merkittävästi edukseen.

Jäljelle jää alle 18 euron Beringer Clear Lake Zinfandel. Tässä viinissä riittää potkua. Kyseessä on vahva äijäviini, jossa maistuu lakritsa ja yrtit. Mausta tunnistaa myös selkeän luumuvivahteen. Voimakkaasta ja pitkästä jälkimausta tämän viinin erottaa missä tahansa sokkotestissä.

Viini valloittaa tyrmäävällä raakuudellaan ja illallisvieraat tuntevat takuulla nauttivansa jotain erikoista. Voimakkaana viininä se vaatii seurakseen voimakasmakuista ruokaa. Grillattu mausteinen liha tai vaikkapa homejuustorisotto ei peitä alleen tämän viinin makumaailmaa. Lipitysviiniksi illanistujaisiin en suosittele.

Jos haluaa nostaa Zinfandel-kokemuksensa vielä ylempiin sfääreihin kannattaa kokeilla Seghesion Old Vine Zinfandeliä Alkon tilausvalikoimasta. Hintaa on jo yli kolmekymmpiä, mutta makunautinto ei jätä kylmäksi. Suosittelen .

Elämisen siedettävä keveys

Useimmiten nautin viinini hyvän ruoan saattelemana. Kesäkuun ensimmäinen sunnuntai oli kuitenkin kuin tehty rentoutumiseen pelkästään hyvän viinin seurassa. Pitkään jatkunut sateinen ja kolea sää oli muuttunut aurinkoiseksi. Ruokailu sai odottaa. Kävin aamulla ännestämässä EU-vaaleissa, palasin kotiin ja siirryin viinipullon, korkkiruuvin ja lasin kanssa kotipihan puutarhaan. Otin mukavan asennon aurinkotuolissani, avasin pullon ja kaadoin lasini puoleksi täyteen.

Viiniksi olin valinnut ruotsinlaivojen kestosuosikin Marchese Antinori Chianti Classico Riserva. Vuosikerta oli yksi parhaista, 2004. Vaikka viini sopii erinomaisesti hyvän pastan tai vaikkapa naudanmaksapihvien kera nautittavaksi, siitä on nopeasti tullut oma siemailusuosikkini. Harva viini näet näyttää parhaat puolensa ilman ruokaa. Joko tanniinit tai hapot dominoivat tai sitten viini ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi virheetön, jotta se yksinään jaksaisi inspiroida . Marchese Antinori ei tuota vaikeuksia. Jokaisen sieamilun jälkeen suu kääntyy hymyyn ja pää nyökyttää hyväksyvästi. Siitä tulee hyvä mieli.

Lievä tallin tuoksu antaa odottaa talonpoikaista viiniä. Happojen ja hedelmän tasapaino kuitenkin viehättää. Maku kantaa pitkään ja tanniinit ovat kohdallaan. Viinin vahvuus on sen kantavuudessa. Talliaromit herättävät mielenkiinnon, hedelmä ja hapot hurmaavat ja pitkä tanniinen jälkimaku kruunaa siemailukokemuksen jättäen nahkaisen ja täyteläisen jälkivaikutelman pitkäksi aikaa. Missän vaiheessa lento ei katkea, mikä on hyvin tehdyn viinin tärkeä ominaisuus.

Aurinkoisena kesäpäivänä om mukava siemailla viiniä, katsella ohi kiitäviä pilviä ja pohtia maailman menoa. Niinpä lasillinen seuraa toista. Parin lasillisen jälkeen valkoiset pilvenhattarat näyttävät liikkuvan taivaalla hieman aikaisempaa nopeammin. Linnut visertävät entistä kauniimmin ja elämä hymyilee.

Selailen Decanter-lehteä, joka vuosien saatossa on noussut suosikikseni maailman viinilehdistä. Asiantuntemus paistaa lehden jutuista ja upea kuvitus innostaa seuraavaan lasilliseen. Lehdessä on juttu, jossa luetellaan maailman vaikuttavimmat viinipersoonat. Sijalta 22 löytyy Piero Antinori, jonka kuva lehdessä tuijottaa minua kysyvästi. Nostan lasini ja nyökkään hyväskyvästi. Viinisi on erinomaista. Mietin onkohan Piero käynyt aamulla äänestämässä samoissa EU-vaaleissa kuin minäkin. Äänestämme Pieron kanssa samoissa vaaleissa, olemme siis melkein maanmiehiä. Alan tuntea merkillistä yhteenkuuluvuutta italialaisen viini-ikonin kanssa.

Aurinkoinen sää, mukava ympäristö, kiinnostavat jutut Decanterissa ja nautittavan ihana viini täyttävät päivän. Muu maailma sulkeutuu idyllin ulkopuolelle. Neljä tuntia myöhemmin pullo on tyhjä, lehti on luettu ja maailman menoa on tullut pohdittua. Hyvällä mielellä voi vetäytyä päiväunille ja katsoa sitten illalla vaalivalvojaisia televisiosta. Pääsiköhän Pieron ehdokas läpi?

---

Marchese Antinori Chianti Classico Riservaa on myynnissä Vikingin ja Siljan taxfree-myymälöissä n. 15 euron hintaan sekä Tallinkin Tallinnan-reitillä n. 18 euron hintaan. Hinta on edullinen ja viini on ehdottomasti hintansa arvoinen. Ennen kuin varaa risteilyn ja kauhoo korikaupalla kyseistä viinä kannattaa ehkä Alkon valikoimasta tutustua ”pikkuveljeen” Villa Antinoriin. Sen makumaailma on samansuuntainen, joskaan ei tarjoa ihan samantasoista päätä räjäyttävää kokemusta kuin isoveljensä.

Lopuksi pettynyt purkaus. Toinen miellyttävä siemailuviini on tähän asti ollut Poggio al Tufo Rompicollo. Nyt Alkoon tullut uusi vuosikerta 2007 ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Epätasapainoisena ja pirskahtelevana viini tuntuu hieman epäonnistuneelta. En enää suosittele. Kokemus on kahdesta pullosta, kolmannelle pullolle annan vielä mahdollisuuden, mutta vasta perusteellisen monen tunnin ilmauksen jälkeen.

Portugal – muutakin kuin kukkaa, parfyymia ja vihreitä parkkihappoja

Viininharrastaja kohtaa usein palan Portugalia. Korkki, joka pitää poistaa pullosta ennen kuin viinistä pääsee nauttimaan on useimmiten juuri Portugalista. Mitä itse juomiin tulee, Portugal tunnetaan lähinnä portviineistään ja madeirasta. Mietojen pöytäviinien tuottajana Portugalia on jo jonkun aikaa pidetty ”nousevana viinimaana” – luonnehdinta, joka parhaimmilllaan on totta, pahimmillaan taas on kohtelias kiertoilmaisu kuvaamaan hieman omituisia viinejä. Oma kokemukseni Portugalin pöytäviineistä on rajallinen, joten osallistuin innolla ja avoimin mielin ViniPortugalin Helsingissä järjestämään tastingtilaisuuteen, jossa edustettuna oli yli kahdenkymmenen tuottajan viinejä.

Yleisenä havintona täytyy valitettavasti todeta, että perinteisiä käsityksiä kukkaisista, parfyymisista ja karvaista tanniinisista punaviineistä ei voi täysin haudata. Varsin moni tarjolla ollut tekele edusti vähemmän mairittelevaa makumaailmaa. Kukka- ja parfyymiaromit ovat tyypillisiä paikallisille rypäleille, mutta se ei selitä miksi viinin pitää maistua rypälerangalle. Valkoviiniit osoittautuivat varmemmaksi valinnaksi. Niiden makumaailma on täyteläisen vivahteikas, joskin melko voimakas, ja tuo mieleen Alsacen rieslingit ja gewürztraminerit.

Miellyttäviä yllätyksiä toki löytyi. Mm. Casa Santos Liman Pinot Noir 2005 erottui edukseen. Varsinainen tilaisuuden tähti oli Quinta do Vale Meao. Heidän vuoden 2006 Quinta do Vale Meao ja Meandro do Vale Meao ovat erinomaisia viinejä. Molemmat ovat sekoituksia portugalilaisia rypäleitä. Täyteläisiä luumua, kirsikkaa ja mausteita tihkuvia viinejä, joissa pitkä jälkimaku ja tasapainoiset tanniinit pelastivat illan. Annettiin jopa ymmärtää, että näitä herkkuja tulisi myyntiin myös Suomessa.

Hieman vaatimattomammassa sarjassa Portugalin perinteinen pöyäviini Periquita loisti; hedelmäinen ja pehmeätanniininen. Se, että tätä vuodesta 1840 valmistettua punaista ikonia ei ole Alkon Portugal-valikoimassa on jonkin asteen häpeä. Mm. Ruotsissa se kuuluu Systembolagetin vakiokalustoon ja myydään alle kuuden euron hintaan. Tämä pitää saada takaisin Suomen Alkoihin.

Suomessa myynnissä olevista viineistä huomionarvoisia ovat ainakin Fonte de Beco sekä Quinta da Espiga. Molemmat ovat hyviä ja huokeita arkiviinejä. Oma portugalilainen suosikkini Quinta da Cortezia Touriga Nacional ei ollut esillä, mutta tätä viiniä maistoin joskus vuosi sitten. Täyteläisenä ja yrttisenä viininä se sopii erinomaisesti monelle liharuoalle.

Yhteenvetona totean, että Portugalissa osataan kyllä tehdä hyviä pöytäviinejä, joista moni on hyvinkin edullinen. Joukossa on kuitenkin paljon ’kuraa’, joten onnistuneen valinnan tekeminen, varsinkin kun laatu ei välttämättä näy hinnassa, on haastavaa. Sen verran tilaisuus innosti kokeiluihin, että pitänee hankkia Alkosta pullollinen Redoma Tintoa (Quinta do Vale Meaoa odotellessa...)

Ai niin, Winestaten standilla oli tarjolla hapokasta raikasta ja rusinaista madeiraa. Vuoden 1971 Blandy´s Bual on nyt myynnissä mm. Viking Linellä alle kuudenkympin hintaan. Loisto-ostos!