Pinot Noir ja Sangiovese hakusessa

Viime aikoina olen hauskuuttanut itseäni etsimällä Alkon valikoimasta edullisia mutta hyviä viinejä. Minulle viini on ennen kaikkea ruokajuoma ja siksi rypälelajike on viinivalinnan tärkeimpiä osatekijöitä. Grillatulle lihalle Cabernet tai Malbec, rasvaiselle kalalle Chardonnay, valkoiselle lihalle ja pataruoille Pinot Noir saattaa kuulostaa kliseeltä ja tylsältä - mutta yleensä yhdistelmä toimii hyvin.

Liian usein olen törmännyt seuraavanlaiseen ongelmaan; keittiössä valmistuu yllättäen ankanrintaa, mutta sopivan hintaista Pinot Noiria ei löydy kellarista. Yhtä ikävää on huomata, että pastaruoan tuoksu leviää asunnossa eikä Sangioveseä ole lähimaillakaan. Kannattaako suklaakonvehtirasiaa edes avata jos uuden maailman tuhtia Shirazia ei ole saatavilla?

Viikonlopun juhlaillallisiin osaa yleensä varautua, mutta ex tempore kokatut maukkaat arkiateriat ja television äärellä vietetyt herkutteluhetket vaativat nekin osakseen huomiota laadukkaan arkiviinin muodossa. Liian usein olen jotunut turvautumaan "kellarin aarteisiin" kun laadukasta sopivaa arkiviiniä ei ole käsillä.

Pitkän päälle tämä tulee kalliiksi (elämä on?), joten päätin tehdä asialle jotakin. (Toive siitä, että viiniä voisi lähitulevaisuudessa tilata kotiinsa pizzan tapaan puolen tunnin toimitusajalla tuskin toteutuu.)

Listasin paperille tavallisimmat rypälelajikkeet. Haasteeni on jokaisen rypäleen osalta löytää Alkon valikoimasta sopiva arkiviini ja hankkia sitten riittävä varasto kyseistä viiniä vastaamaan yllättävien tilanteiden asettamiin haasteisiin.

Viinin tulee olla edullinen (alle 20€, mieluiten alle 15€), siinä pitää olla kyseiselle rypäleelle tyypillisiä ominaisuuksia ja tietenkin sen tulee vastata omia makumieltymyksiäni.

Ensimmäiseksi Pinot Noirin kimppuun. Alkossa löytyy parisenkymmentä vaihtoehtoa hintahaarukassa 10-20€. Suurin osa edustaa uuden maailman "mansikkamehua", pahimmissa saa vielä esanssin maun kaupan päälle. Uuden-Seelannin viineistä löytyy toki muutama kelvollinen ehdokas hintahaarukan yläpäästä, mutta niidenkin usein kovin hedelmäinen ja mausteinen maku jyrää helposti ruoan hienostuneimmat vivahteet.

Burgundia sen olla pitää. Pari vaihtoehtoa jää jäljelle jos haluaa edullista muttei kuitenkaan  puolukkamehua; Bouchard ja Sauvestre. Rinnakkaismaistelun jälkeen valintani osui Roger Sauvestren Côte de Beaune Villages-viiniin - hieman halvempi Bouchard oli turhan yksioikoinen.

Viini on edullisesta hinnasta (15€) huolimatta varsin vivahteikas. Viinistä erottaa kevyttä kirsikkaa ja vadelmaa sekä mielenkiintoista mausteisuutta. Se ei ole aivan kevyimmästä päästä, Pinot Noiriksi jopa melko täyteläistä, mutta kokonaisuus on juuri sopivan hapokas,  hillitty ja elegantti ruokajuomaksi.

Itse nautin tätä kevyesti maustettujen linturuokien tai pitkään haudutetun kevyesti maustetun lihapadan kanssa. Parsa- tai kinkkurisoton kanssa Pinot Noir on ehdoton valinta!

Seuraava haaste on Sangiovese. Olen itse tämän rypäleen viinien suurkuluttaja, joten vaatimustasoni on korkea. Alkon parikymmentä Sangioveseä hintahaarukassa 10-20€ olen jo aikoja sitten kahlannut läpi. Marchese Antinori ja Cafaggio ovat huippuja, mutta kalliimmasta päästä tätä projektia ajatellen. Halvimmat ovat vaihtelevasa määrin esanssikamaa. Italian ulkopuoliset Sangioveset unohdan suosiolla.

Koska olen maailmalla tämän tästä törmännyt yllättävän hyviin halpoihin Sangioveseihin en luovuta vielä. Suuntaan katseet Alkon tilausvalikoimaan. Turhan usein tilausvalikoiman viineissä on huikea hintapreemio, mutta joskus lykästää. Niin nytkin. Italian vähemmän tunnetuilta viinialueilta löytyy joskus unohdettuja timantteja ja vieläpä edullisesti. Unohdan Toscanan ja otan umbrialaisen viinin Le Poggetten Colli Amerini Rosso Superiore (11€) kokeiluun. Viinin voi tilata vain 12 pullon erissä, mutta ainakin Helsingin Stockmannin Alkossa viiniä löytyi hyllystä.

Viini on positiivisin yllätys, johon olen tänä vuonna törmännyt. Sangiovesen lisäksi viinissä on ripaus Canaioloa. Sangiovesen kirsikkaan sekoittuu mustikkaa, joka tuo makuun syvyyttä. Viini ei ole erityisen täyteläinen vaikka tammi maistuukin. Tanniinit siivittävät viinin pitkää jälkimakua. Viini ei ole supertoskanalaismaisen runsas eikä myöskään brunellomaisen elegantti, mutta se on ennen kaikkea vivahteikas ja tarjoaa mielenkiintoisen yhdistelmän Sangioveselle tyypillisiä makuja edulliseen hintaan.

Nautin Sangioveseä pasta- tai  jauheliharuokien kanssa. Viini sopii myös mainiosti sellaisenaan juotavaksi sen kiehtovan makumaailman ansiosta. (Mm. tämä kirjoitus on tuotettu puutarhatuolissa kyseisen viinin innoittamana ).

Varoituksen sana lienee paikallaan. Tämän hintaluokan Sangioveseissä vuosikertojen väliset erot saattavat olla hurjia. Siksi hankin tarpeellisen määrän 2007 vuosikertaa ennen kuin se vaihtuu Alkossa toiseen.

Seuraavaksi uudet rypäleet ja uudet kujeet, mutta se on jo seuraavan jutun aihe...

Tekoja suomalaisen viinikulttuurin puolesta

Viiniexpo-vierailuni kohokohta oli kiistatta Arrape, muutaman vuoden Suomessa toiminut laadukkaiden viinien maahantuoja.

Arrapen esittelytila oli monessa suhteessa ”kuin toiselta planeetalta”. Keskustelu viineistä kävi vilkkaana. Esittelijä Arja Rautakallio huomioi jokaisen asiakkaansa, teki parhaansa että jokainen asiakas viihtyisi ja ja käänsi keskustelun sujuvasti esittelemiinsä viineihin. Monet vierailijat näyttivät olevan yrityksen vakioasiakkaita. Välillä tuntui kuin kaikki olisivat yhtä suurta perhettä kun joukolla maistelimme upeita italialaisia viinejä. Esittelijän intohimoinen suhtautuminen viineihinsä näkyi ja kuului – ja teki vaikutuksen.

Hyviä tuotteita on tietenkin helppo markkinoida. Viinit olivat kaikkea muuta kuin tusinatuotteita. Vilkaisu yrityksen verkkosivuille kertoo paljon. Sivut ovat varsin askeettiset ja niukat, mutta sanoma tuodaan esille ytimekkäästi. Hyvien ja kohtuuhintaisten viinielämyksien tuottaminen suomalaisille on yrityksen kunnianhimoinen tavoite. Viinit myydään lähinnä suomalaisille ravintoloille, joten toivoa sopii että ravintolat ymmärtävät hinnoitella nämä helmet tavalla, joka houkuttelee asiakkaat tutustumaan laadukkaaseen juomaan.

Omia suosikkejani olivat erityisesti Canonica A Cerreton Chianti Classicot sekä Magian Brunello. Aromimaailman runsaus ja viipyvä monivivahteinen maku saivat suun hymyyn. Hieman rauhallisemmassa ympäristössä olisin mieluusti tutustunut paremmin myös lukuisiin aromaattisiin valkoviineihin, joita jatkossa aion metsästää ravintoloiden viinilistoilta. 

Viinien maahantuontiyritys, jonka omistajat suhtautuvat toimintaansa innolla ja rakkaudella on erinomainen esimerkki siitä miten viiniä voi markkinoida  gastronomisena tuotteena, joka tuottaa ihmisille iloa ja mielihyvää.

Katsellessani hieman myöhemmin etäältä esittelytilan lämminhenkistä tunnelmaa, en voinut välttyä ajatukselta kuinka hienoa on että tässä rajoitusten luvatussa maassa jotkut ihmiset vielä jaksavat yrittää levittää viinin ilosanomaa. Jos tämänkaltaiset ihmiset saisivat avata pikkupuotejaan, jossa kauppaisivat intohimonsa kohteita meille kuluttajille, lähiympäristö ja sen myötä monen elämä voisi muuttua hieman iloisemmaksi.

Viini on olennainen osa meidän eurooppalaisten kulttuuriperintöä ja ansaitsisi myös meidän maassamme arvolleen sopivan kohtelun. 

Viranomaisemme sen sijaan kuvittelevat suojelevansa ongelmakäyttäjiä itseltään rajoittamalla kaikkien kansalaisten mahdollisuuksia nauttia elämästään haluamallaan tavalla. Surkeata. Elämämme on aivan turhaan astetta harmaampi ja säännellympi kuin mitä se voisi olla.

Muutosta odotellessa – tsemppiä Arrape!

Top Ten 2011

Seuraavassa vuoden 2011 aikana maistamani viinien top ten lista. Kuten aikaisempina vuosina listalle pääsivät ne viinit, jotka tuotttivat suurimmat wow-elämykset ylittämällä  odotukset kirkkaasti tai tarjoamalla yllättäviä positiivisia makuelämyksiä. Ja jottei tulisi liikaa toistoa täytynee jättää kestosuosiikit Marchese Antinori Chianti Classico ja Renato Ratti Marcenasco Barolo pois listalta tällä kertaa. 

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2011 perusteluineen

 1.  Ronc di Vico 2007

Silja Bon Vivant ja weinkeller-online.at 40€

Intensiivinen, elegantti ja vivahteikas. Makuelämys vailla vertaa.

Linkki uusimpaan arvosteluun

2. Milavuolo Aglianico  Colli di Salerno IGT 2006

Silja Bon Vivant 35€

Hedelmää, lakritsaa, kirsikkaa....you name it!

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Antinori Tignanello IGT 2006

Viking Line Tax free 37€
Alko  63€

Taidolla tehty viini, joka saa hyvälle mielelle. Joka kerta yhtä positiivinen yllätys.

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Donnafugata Passito di Pantelleria  Ben Ryé 2007

superiore.de 21€

Kaikki kunnia  Sauternen jalohomeviineille, mutta tämä pitkämakuinen aprikoosi-rusina-nektari  ansaitsee  kaiken kehun.

Linkki uusimpaan arvosteluun

 5. Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin 2010

Alko  20€

Nautittava ja elegantti Sauvignon Blanc ilman uuden maailman ylilyöntejä.

Linkki uusimpaan arvosteluun

6. Bogle Vineyards  Cabernet Sauvignon 2007

Alko 15€

Kohtuullisesti hinnoiteltu  lämmin jenkkiviini  grillatulle entercotelle.

Linkki uusimpaan arvosteluun

 7. Mezzacorona Teroldego Rotaliano 2008

Alko 11€ 

Vuoden löytö.  Tähän hintaan harvoin lyöytää yhtä hyvän rakenteen omaavan viinin.  Valitettavasti vk 2009 ei ole yhtä hyvä.

 .8 Plan B Shiraz 2009

Alko 12€

Pimeiden syysiltojen  runsas, hedelmäinen ja halpa suklaan seuralainen.  

9. De Bortoli Gulf Station Pinot Noir 2009

Alko 21€

Tilausvalikoiman tyylikäs Pinot Noir. Ei mansikkahilloa. 

10. Wither Hills Pinot Noir 2008 

Alko 20€ 

Alkon vakiovalikoiman ehkä paras uuden maailman Pinot Noir. Raikas ja  marjainen  burgundimainen.

Linkki uusimpaan arvosteluun 

Alkoholin vähittäismyyntimonopoli purettava

Me allekirjoittaneet viinibloggaajat vastustamme alkoholin vähittäismyynnin monopolijärjestelmää ja esitämme sen purettavaksi. Jaamme ajatuksen monopolin kilpailua vääristävästä luonteesta ja kulttuuria kuihduttavasta vaikutuksesta.

Katsomme, että monopoli on kuluttajalle kallis ja suljettuna järjestelmänä altis väärinkäytöksille. Monopolijärjestelmä edustaa poikkeamaa hyväksi havaitusta suomalaisesta käytännöstä, joka perustuu lainkäytön oikeudenmukaisuuteen, läpinäkyvyyteen ja kohtuullisuuteen. 

Paheksumme politiikkaa, jossa yhteiskunnassa esiintyvien alkoholiongelmien ratkaisuna ylläpidetään monopolin keinoin kaikkiin kuluttajiin kohdistuvia rajoitteita, jotka hankaloittavat tavallisen kuluttajan elämää kykenemättä ratkaisemaan itse ongelmaa.

Haluamme viinikirjoittajina romuttaa kohdallamme myytin monopolijärjestelmän nauttimasta suosiosta viinin harrastajien parissa.

Kirjoitus on julkaistu samanaikaisesti seuraavilla sivuistoilla. 

Viinipiru
Arto Koskelo 

Rypäleistä viis
Mikko Ruuhonen

Viini-Virén
Johan Lindberg

Repository of useless information
Otto Nieminen

ViiniTV
Ilkka Sirén

Viinijano
Janne Salo

Aleksimehtonen
Aleksi Mehtonen


Kampanjan yhteyteen on perustettu myös Facebook-sivusto, Monopoliton perjantai, jossa kuka tahansa voi ottaa osaa tapahtumaan pidättäytymällä monopolista ostettujen tuotteiden nauttimisesta kuluvan päivän aikana.

Suomessa viini on viiniä

Osallistuin alkuvuodesta Helsingissä järjestettävään seminaariin, jossa mm. pohdittiin Burgundin viinien menekinedistämiskeinoja. Kovasti ihmeteltiin miksei Burgundin viinit myy paremmin ja miksi kuluttajat eivät ota niitä omakseen.

Burgundin viinien paras myyntivaltti on eittämättä niiden maine maailman parhaimpina viineinä. Hieman paradoksaalisesti tässä piilee myös markkinointiongelma. ”Maiilman paras viini” kun nostattaa kaikenlaisia odotuksia – ja kun ne eivät toteutdu, petytään raskaasti.

Burgundin viinien ansioita ovat ennenkaikkea monivivahteisuus, eleganssi ja terroirin ilmentäminen. Lisäksi viinit ovat parhaimmillaan usein vasta pitkän säilytysjaan jälkeen.

Kun peruskuluttaja astelee Alkoon hankkimaan ensimmäisen Burgundin viininsä hintaluokassa 7-15 euroa hän todennäköisesti pettyy raskaasti. Viini ei muistuta lainkaan hedelmäisen runsaita espanjalaisia tai tanniinisia chileläisiä punaviinejä, joiden makumaailma hallitsee suomalaisten viinivalintoja.

Sen sijaan lasissa maistuu kevyt ja hapokas "kitkerä" puolukkamehu, josta puuttuu kaikki hedelmäisyyden ja hillomaisuuden piirteet. Monen burgundikokeilut päättyvät tähän.

Itse seminaarissa menekin kasvattamseksi esitettin kaikenlaisia konsteja. Alueen oma väki näytti luottavan perintesiin keinoihin. Kuluttajanvalistusta tulee lisätä. Yksittäisten viinialueiden terroir-tarinoiden saloja tulisi kertoa kuluttajille. Onnea vaan yrityksille, heh! Muut vippaskonstit liittyivät sitten lähinnä etikettien yksinkertaistamiseen ja rypäletiedon korostamiseen aluepainotusten sijaan. Ratkaisu sekin, mutta tuskin toimiva, kun ongelma on muualla.

Karu totuus on ettei Burgundin viinien myynti lähde nousuun muuta kuin itse viinikulttuuriin panostamalla. Vain jos kuluttajat kokevat Burgundin viinien ansiot tärkeäksi osaksi omaa viininautintoaan, muutos voi tapahtua.

Milloin tälläinen muutos sitten tapahtuu. Oma arvioni on karu - ei koskaan. 

Monelle suomalaiselle, ilmeisesti myös monelle veroja pohtivalle poliitikolle, viini on vain alkoholia. Viinin vaihtoehto on olut tai kossu. 

Hieman ylemmällä evoluution portaalla istuskelevat arvostavat jo viiniä ruokajuomana. Kuitenkin Suomessa juodan viiniä enimmäkseen sanan geneerisessä merkityksessä. Viinikulttuuri on tasolla, jolloin puna- ja valkoviini erotetaan toisistaan ja niiden ympärille on kehkeytynyt tietynlaisia ruokatottumuksia. Kakki tämän yli menevä on pienen piirin hifistelyä – ja tulee myös olemaan.   

Mihin perustuu viininystävän kannalta synkähkö olettamukseni? Verrataan vaikka suomalaisten suosikkijuomaan kahviin. Voidaanko Suomessa puhua kahvikulttuurista, tuskin? Erilaisia latteviritelmiä toki on syntynyt vuosien saatossa lisää pienten erikoiskahviloiden ja erikoiskahvimyymälöiden ansioista. Kehitys alkoi jo vuosikymmeniä sitten, mutta mitän läpimurtoa ei ole tapahtunut. Suomessa juodaan Juhlamokkaaa tai Presidenttiä – muu on hifistelyä. Ruokakulttuurin kanssa asiat eivät ole paljon paremmin; vatsa nopeasti täyteen jotakin moskaa.

Jos suomalaisen perinnejuoman, kahvin ympärille ei muodostu kukoistavaa kulttuuria, miten voidaan olettaa että tiukassa monopoliohjauksessa oleva suomalaisille varsin eksoottinen viini voisi koskaan olla olennainen osa kansalaisten arkea.

Alko on jo määritellyt viinin Juhlamokaksi – ainoaksi viralliseksi totuudeksi - alle kympin Chileläisen. 

Suomessa kahvi on kahvia ja viini vain viiniä. Pardon, Bourgogne.

P.S. Jos joku nyt kuitenkin kiinnostui Burgundin viineistä kannatttaa lukea lisää www.burgundy-wines.fr sivustolta.  

Top Ten 2010

Seuraavassa vuoden 2010 aikana maistamani viinien top ten lista. Listalla eivät ole välttämättä parhaat viinit. Kuten aikaisempina vuosina listalle pääsivät ne viinit, jotka tuotttivat suurimmat wow-elämykset ylittämällä  odotukset kirkkaasti tai tarjoamalla yllättäviä positiivisia makuelämyksiä. 

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2010 perusteluineen

1. Jacques Selosse Initiale Blanc de Blancs Brut (NV)

Silja Bon Vivant 69€

Juoma, joka peruuttamattomasti avasi minulle ovet laatusamppanjan maailmaan.

Linkki uusimpaan arvosteluun

2. Marchese Antinori Chianti Classico Riserva (vk 2004 ja 2005)

Viking Line Tax free 13€

Alko 20€

Tämä pysyy suosikkilistallani vuodesta toiseen.  Nahka-kirsikka-hedelmä-tanniini-mix on kuin tehty minun makuaistiani varten.

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Fog Head Pinot Noir (vk 2008)

Alko 15€

Vuoden ehkä positiivisin yllättäjä. Mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa maailmaa. Karvas ja täyteläinen Pinot Noir ilman yliyöntejä, ja kohtuulliseen hintaan. 

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Il Feuduccio Fonte Venna (vk 2006)

Winestore 6€

Vuoden löytö. Edullinen viini ilman esanssisia sivumakuja.

Linkki uusimpaan arvosteluun

5. Aalto (vk 2003)

Viking Line Tax Free 24€
Alko  38€

Täyteläinen lämmin ja pitkä viini, jonka eleganssista muut voisivat ottaa oppia. 

Linkki uusimpaan arvosteluun

6. Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich (vk 2009)

Alko 14€

Uusi-Seelanti on noussut maineeseen maukkailla Sauvignon Blanc-viineillään. Tämä on mielestäni yksi parhaita  Alkon valikoimassa.

Linkki uusimpaan arvosteluun

7. Famiglia Bianchi Malbec (vk 2007)

Alko 11€ 

Vihdoin löytyi taas edullinen Malbec, jossa ei ole ällöttävää makeutta.

Linkki uusimpaan arvosteluun

.8 Château de Pibarnon (vk 2005)

Vinexus.de  26€

Mustikkainen, tyylikäs ja vivahteikas. Ehkä vuoden yllätyksellisin ja nautinnollisin viini.

Linkki uusimpaan arvosteluun

9. Bodegas Arzuaga Navarro Ribera del Duero Reserva(vk 2004)

Alko 40€

Vuoden viiniksi valittu. Mainio suklaan seuralainen. Hedelmäinen, täyteläinen, ekstraktiota vaikka muille jakaa, silti tyylikäs.

Linkki uusimpaan arvosteluun

10. Charles Vienot Pommard Clos Blanc (vk 2005)

Alko 32€ (poistunut valikoimasta)

Vuoden ehkä upein kokonaisuus ansaitsee paikkansa listalla. Bourgogne on maineensa ansainnut.

Linkki uusimpaan arvosteluun 

Miksi en nauti viineistä suomalaisessa ravintolassa?

Otsikon voi käsittää kategoriseksi väitteeksi. Ihan näin jyrkkää kantaa en kuitenkaan edusta. Tässä jutussani haluan pikemminkin tuoda esille syyt siihen miksen nykyistä useammin käytä ravintoloiden palveluja ja samalla ihmetellä monien ravintoloiden valitsemaa ansaintalogiikkaa.

Olisi mukava poiketa useammin hyvään ravintolaan syömään hyvin valmistettua ruokaa ja nauttimaan samalla tasokkaasta viinistä. On kuitenkin syitä miksi näin en tee – ja keskusteltuani aiheesta olen huomannut että en ole mielipiteineni yksin. Seuraavassa mainitsen kolme syytä siihen miksi suomalainen ravintolapalvelu viinien kohdalla ei yksinkertaisesti innosta. 

1. Hyperhinnoittelu 

Ylivoimaisesti tärkein rajoite useammalle ravintolakäynnille on tasokkaiden viinien hinnoittelu. Ymmärrän, että Helsingin ydinkeskustan huippuravintolat hinnoittelevat viininsä kertoimella, joka liikkuu kolmen ja viiden välillä. Lukuisten yritysasiakkaiden ansiosta kauppa ilmeisesti käy näilläkin hinnoilla ja katetta tulee. 

Sen sijaan minulle on täysi mysteeri että myös muualla Suomessa kopioidaan vastaavanlainen hinnoittelu, joka johtaa siihen että myydään muutamaa halpaa viiniä arvokkaampien viinien jäädessä hyllyyn pölyttymään. 

Olen valmis maksamaan kolmekymppiä ”kympin viinistä”. Parinkymmenen euron korvaus pullon varastoinnista, avaamisesta, tarjoilemisesta jne tuntuu kohtuulliselta. Mutta kun kuudenkympin samppanjasta tai burgundilaisesta pyydetään yli 150 euroa, mennään jo pahasti metsään. Miksei sama kahdenkympin korvaus ”pullon käsittelystä” enää toimikaan?

Olen monesti keskustellut ravintolanomistajien kanssa näiden arvoviinien menekistä ja moni tuntuu olevan uskossa, että koska niitä menee niin vähän täytyy saada edes hyvä kate. Olisikohan niin, että ”niitä menee niin vähän” koska ne on hinnoiteltu väärin?

Kun pullo on hinnoiteltu pilviin, viiniä ei usein suostuta myymään laseittain, "koska loput viinit happanevat avattuun pulloon". Näin hyllyynpölyyntymiskierre vahvistuu entisestään.

Jos kaikissa viineissä olisi kiinteä (vaikkapa kahdenkympin) kate kävisin ainaikin itse paljon useammin ravintolassa. Hyvän viinin lisäksi ostaisin myös ruoka-annoksia ja  ravintoloitsijalle syntyisi katetta lisääntyneen volyymin ansiosta. Varmaa on ainakin se, että hyllyssä pölyttyvä pullo ei tuo mielihyvää kenellekään. 

Itse en näet suostu juomaan ”kympin viiniä” jos tarjolla on hyvin valmistettua ruokaa. Yhtä vähän olen kuitenkin valmis maksamaan satasia paremmasta viinistä – ainakaan joka viikko. Lopputulema on se, että syön ja juon ennemmin kotona tai ystävien luona.

Olisi mukava kuulla ravintola-alalla toimivilta, onko vallalla todella käsitys, että hyvä viini ei toimi sisäänheittotuotteena ja myynnin edistäjänä. Kun viinilistalla on pari halpisviiniä ja liuta arvoviinejä, jotka pölyttyvät varastoon, pääpaino näyttää ennemmin olevan kattavan viinilistan tuottamisessa – arvoviinejä ei edes yritetä myydä. 

Toki kalliimpi viini sitoo hieman enemmän pääomaa, mutta en jaksa uskoa, että se on syy arvoviinien hyperhinnoitteluun. Itse uskon, että hyvien viinien merkitystä myynninedistäjänä ei ymmärretä. Ainakin kunnes joku minulle toisin todistaa.

2. Viinin väärä lämpötila

Kun ravintola veloittaa sievoisen summan viineistään, voisi olettaa että ne edes tarjoillaan oikein. Liian usein punaviinit tarjoillaan ”huoneenlämpöisinä”, mikä etenkin kesällä joskus saattaa tarkoittaa 25-30 astetta. Sellaisen viini juominen ei välttämättä ole nautinto. Haluan punaviinini 16-18-asteisena, kiitos! Viinikaappi, jos sellainen on, varataan usein vain valkoviineille, jotka vastaavasti tarjotaan jääkaappikylminä. 

Kun huomauttaa liian lämpimästä punaviinistä saa usein osakseen kysyvän hieman epäuskoisen katseen. Jos sen sijaan valittaisi kylmästä kahvista, se todennäköisesti vaihdettaisiin välittömästi. 

3. Viinilistan suppea tietomäärä

Monessa paikassa listalta voi lukea vain viinin nimen ja hinnan. Usein nimikin on puutteellinen, mainitaan vain viinin tyyppi, ei tuottajaa. Esim. pelkkä ”Brunello di Montalcino 120€” tai ”Shiraz Barossa 60€” ei hirveästi vielä kerro. Ruokalistoissa on usein seikkaperäiset selostukset annoksen aineksista, gluteenittomuudesta, laktoosittumuudesta  ym. ym., mutta viinit pitäisi pystyä valitsemaan lyhyen nimikuvauksen perusteella.

Ongelmaa ei tietenkään ole, jos tarjoilija osaa asiantuntevasti kuvailla ja suositella viinejä, mutta näinhän harvoin on. Ymmärrän hyvin, että ammattitaitoisia sommelierejä ei riitä joka kyläravintolaan, mutta juuri siksi viinien kirjallinen kuvaus listassa on tärkeää.

En näe tähän puutteeseen muuta syytä kuin välinpitämättömyys. Viinin toimittajalta ravintoloitsija saa takuuvarmasti kuvauksen viinistä, jonka helposti voisi painattaa listaan jos ei henkilökunta kykene omaksumaan viinien ominaisuuksia.

Alkoa tai viranomaisia em. ongelmista ei tällä kertaa voi syyttää. Ravintoloitsijat saavat itse katsoa peiliin. Toki omien pullojen nauttiminen ravintoloissa korvausta vastaan olisi tervetullut muutos lainsäädäntöön. En usko, että ravintolat silloin kehtaisivat pyytää korkkausmaksua, joka määräytyisi viinin arvon perusteella. Silloin viimeistään nykyisen hinnoittelumallin kieroutuneisuus paljastuisi. 

Onneksi muutamia poikkeuksia edellä kuvatusta valtavirrasta on. Välinpitämätön suhtautuminen viineihin elää kuitenkin edelleen voimakkaana suomalaisessa ravintolamaailmassa. Ja niin kauan kuin se jatkuu, toimin kuten monet muut viininystävien kasvavassa joukossa – nautin viinini ja ruokani muualla. 

Useita laatuviinejä juhlapöytään

Tulossa isot juhlat - paljon vieraita ja hyvää ruokaa. Mutta miten valitsen viinit? Melko yleinen tapa on hankkia ”vähän alle kympin maksavaa Alkon myyjän suosittelemaa viiniä” – käytännöllistä ja melko edullista. Mutta mistä juontaa juurensa tapa tarjota einesmakaroonilaatikon tasoista viiniä pitkään ja hartaasti valmistetulle juhlaruoalle?

Varmasti osasyynä on Suomen lyhyt viiniperinne. Toinen syy löytyy viinin hinnoittelussa. Suomalainen alkoholipolitiikka veroineen ja monopolikatteineen rankaisee taloudellisesti niitä, jotka haluvat panostaa iloiseen mielenkiintoiseen viinikulttuuriin. Miksi, sopii kysyä, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

Viiniin ei panosteta – se kuuluu kyllä aterialle, mutta vain kylkiäisenä, jolla välillä kostutetaan suuta. Valitettavan moni ravintola sortuu samaan. Ruoan laatuun ja annosten ulkonäköön kyllä panostetaan, mutta heikkolaatuinen viinilista ei mahdollista kokonaisvaltaista nautintoa. Prosenttipohjainen katehinnoittelu johtaa siihen, että vain halvimmat kuraviinit menevät kaupaksi. Muut, jos niitä listalla on, jäävät varastoon. En ymmärrä tuota businesslogiikkaa. Viinikulttuuria se ei ainakaan edistä.

Jos syön ravintolassa hyvää ruokaa, haluan myös hyvää viiniä – en halua maksaa neljäkymppiä heikkolaatuisesta liian lämpimänä tarjoillusta punkusta. Sama koskee yksityisiä juhlia.

Ruokaan on usein panostettu paljonkin, mutta notkuvan pitopöydän antimien juomaksi on tarjolla usein vain yksi vaatimaton viini, jota pahimmillaan vielä annostellaan muovimukeihin valmiiksi. Jos välttämättä pitäisi valita, tyydyn itse mieluusti jopa hieman vaatimattomampaan ruokaan kunhan viini on hyvää.

Olen toistuvasti törmännyt ”helmiä sioille”-väitteeseen, että viiniin ei kannata panostaa, koska ei keskivertoihminen erota hyvää viiniä huonosta. Olisikohan näin? Väitän, että aika moni viininjuoja tunnistaa hyvän viinin kun se sattuu kohdalle. Siihen ei tarvita syvää tietämystä terroirin merkityksestä, mikro-oksidaatiosta tai tammilastujen käytöstä viininvalmistuksessa.

Hyvin valmistettu ruoka maistuu koska se on hyvää, ei siksi että olisi etukäteen tutustunut sen proteiini- tai hiilihydraattipitoisuuteen. Sama koskee viinejä, laadun aistii – kukin omalla tavallaan.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen – miten valitsen juhlaviinit. Valitettavan yleinen tapa on tarjota pakollinen hymistelycocktail (halpa kuplajuoma, pahimmillaan makea), snapsi (joka tuhoaa makuaistin), ”joku Alkon hyllystä löytyvä valkkari” alkuruoalle , taskulämmin cabernet-pohjainen chileläinen esanssipunkku pääruoalle ja kahvi ja konjakki jälkiruoalle. Tämän jälkeen nostetaan J.P.Chenet-tonkka ja muovimukit pöydälle ja vieraat saavat huolehtia itsestään loppuillan.

On selvää, että e.m. setupissa viinit ovat vain välttämättömän sivuosan esittäjänä – samalla tasolla kuin lautasliinat ja salaatinottimet. Hyvä ruoka ja ennenkaikkea vieraasi ansaitsevat parempaa.

Suurehko vierasmäärä tekee helpommaksi useampien viinien käyttöä. Miksei alkucocktailiksi olisi vaihtoehtoja – useampia kuohuviinejä ja raikkaita mineraalisia valkoviinejä. Vastaanotto tuntuu ihan erilaiselta kun pääsee heti alkuun maistamaan ja vertailemaan pinkkiä samppanjaa, kullankeltaista cavaa ja vaikkapa miltei väritöntä kuivaa saksalaista rieslingiä.

Moninaisuus ja vaihtoehtojen tarjoilu voi jatkua läpi ruokailun. Pihvin kanssa on luontevaa tarjota erilaisia lisukkeita kuten perunaa, vihanneksia ja kastikkeita, mutta viinejä on usein vain yhtä laatua – aivan turha rajoitus.

Kun useita erilaisia viinejä on samanaikaisesti pöydässä se mahdollistaa vertailun ja viinistä keskustelemisen ihan eri tavalla. Toki viinit on sovitettava tarjolla olevaan ruokaan, mutta miksi hankkia kaksitoista pulloa samaa tavaraa, kun voi helposti maistattaa neljää eri punaviiniä ruoan aikana. Lasi tyhjäksi ja toista laatua samaan lasiin ja vertailemaan.

Riskinä on railakkaiksi rinnakkaismaistajaisiksi kehittyvä tilaisuus, jolloin juomalasien määrä helposti karkaa käsistä. Tosin, juhlissa on pahempiakin riskejä kuin se, että vieraat viihtyvät liian hyvin.

Jälkiruoan kanssa rinnan maistettavat portviinit, makeat sherryt ja jalohomeiset makeat valkoviinit varmasti tekevät vieraisiin suuremman vaiktuksen kuin iänikuinen Juhlamokan ryystäminen liian pienistä kupeista.

Kun ruokapöydästä noustaan ja aloitetaan vapaampi seurustelu hyvää mieltä ei tarvitse tappaa tarjoamalla ala-arvoista punkkua humaltumistarkoitukseen. Voi valita mielenkiintoisia viinejä, jotka herättävät keskustelua ja innoittavat uusiin iloisiin tutkimusmatkoihin viinin maailmaan.

Okei, vastaväite on että useisiin mielenkiintoisiin juomiin satsaaminen on melko kallista. Mutta juuri Suomessa, jossa laatuviinin nauttiminen ravintolassa on tehty monelle miltei mahdottomaksi hinnoittelemalla se pilviin, kannattaisi satsata edes kotioloissa laatuviineihin. Enkä nyt tarkoita välttämättä kalliita huippuviinejä. Jo hintaluokassa 10-30 euroa löytyy paljon mielenkiintoisia viinejä.

Monipuolisen viinintarjonnan tuominen juhlapöytiin on lastenkengissä. Vaikka vieras uskaltaa empimättä pyytää lisää pippuria ruokaansa, matkaa on vielä kuljettavana ennenkuin yhtä luonteva pyyntö olisi pyytää isännältä hieman Pinot Noiria koska se sopisi aterialle hyvin.

Hurahdin laatusamppanjaan

Kun nauttittuani neljätoista senttilitraa kuohujuomaa pidän kokemusta koko päivän, ellen peräti koko viikon kohokohtana, siihen voi olla vain kaksi syytä. Joko elämäni on niin tylsää että pienikin poikkeama rutiineista aiheuttaa hurmostilan tai sitten olen oppinut nauttimaan elämän pienistä iloista.

Itse haluan uskoa jälkimmäistä selitystä. Viime viikolla istuin Silja Serenaden Bon Vivant-baarissa kun lasiini kaadettiin NV Jacques Selosse Initiale Blanc de Blancs Brut-samppanjaa. Halusin kokeilla tyylikästä, vahva-aromista samppanjaa, jossa voin kokea kypsän omenan ja paahteisen leivän aromeja samettisenpehmeiden pienten kuplien hieroessa kitalakea.

Kokemus oli ainutlaatuinen. Vain muutama senttilitra tällaista juomaa toi mielihyvän, joka jatkuu edelleen vaikka tapahtumasta on kohta viikko. Kokemusta on luonnollisesti vaikea pukea sanoiksi. Tilanteeseen vaikutti varmasti rento ja mukava seura ja ilmapiiri sekä asiansa osaava sommelier, joka ansiokkaasti valotti kyseisen samppanjan taustoja.

Eittämättä oma viini-innostukseni ja vuosia jatkunut viinimaailman yksityiskohtiin perehtyminen auttoi niin odotusten luomisessa kuin sopivan mielentilan saavuttamiseksi.

Laatusamppanja näet on enemmän kuin vain juoma. Nautinnon maksimoimiseksi siihen on valmistauduttava kuin urheilusuoritukseen. Rentous, mielentila, paikka ja ympäristö – kaikkien elementtien on oltava kohdallaan, jotta suoritus onnistuisi.

Ja tällä kertaa se onnistui. Pienten kuplien kutittaessa kitalakea ja aromien hivellessä maku- ja hajuaistia mielihyvän tunne oli yhtäkkiä valtaisa. Ajatukset fokusoituivat analysoimaan jumalaisen juoman rakennetta, makua ja aromeja. Ympäröivä maailma lakkasi hetkeksi olemasta. En nauranut ääneen enkä itkenyt onnesta, mutta lähellä se oli.

Kaikki puheet prestige-samppanjan elitistisyydestä ja kalleudesta joutuivat äkkiä romukoppaan. Jos kahdellakympillä voin ostaa itselleni viikoksi mielihyvää, olen löytänyt harrastuksen, jonka hinta-laatusuhdetta voi olla vaikea lyödä.

Olen aikaisemmin suhtautunut lievästi epäillen kuohuviinien ja samppanjan ylistäjiin. Tavallinen cava tai jopa halpa samppanja kun parhaimmillaankin maistuu  raikkaalle janojuomalle, jota rutiininomaisesti juodaan juhlatilaisuuksissa koska ”niin kuuluu tehdä”.

Se, että lasillinen laatusamppanjaa todella voi tarjota maata järisyttävän nautinnon on minulle sekä uusi että varsin ihana asia.

Vieraskirjoitus: Pieni viininosto-opas Tallinnaan

Viini-Virén julkaisee seuraavassa vieraskirjoittajan tekemän viinin osto-oppaan Tallinnaan. Hyödyllistä tietoa Tallinnan-matkailijoille viininhakumatkaa varten.

Nimim. Johannes:
PIENI VIININOSTO-OPAS TALLINNAAN

Olen vuosina 2004–2010 ostanut Tallinnasta viiniä kahdeksalla eri matkalla. Virosta Suomeen tuomieni viinien määrät ovat vaihdelleet muutamasta pullosta jopa kahdeksankymmenen pullon autolastiin. Kuten tiedämme, Virossa ei ole alkoholin vähittäismyyntimonopolia, joten viiniä voi Tallinnassa ostaa lähes mistä vain: ruokakaupoista, tavarataloista, viinien erikoisliikkeistä, muista yksityisistä alkoholikaupoista, ravintoloista, kioskeista ja huoltoasemilta. Kerron tässä tekstissä niistä kokemuksista, joita minulla on viiniä Tallinnassa myyvistä liikkeistä ollut.

Tallinnaan ei kannata mennä hakemaan mitään grand cru -Bordeauxia tai muita ns. arvoviinejä. Sellaisiakin kaupungista kyllä saa, lähinnä vanhan kaupungin kalliista erikoisliikkeistä sekä Stockmannin ja Kaubamajan viiniosastoilta. Mutta usein hinnat näissä ovat aika korkeat. Mielestäni Tallinnasta kannattaa ostaa ennen kaikkea ns. tasokkaita arkiviinejä ja edullisemman luokan laatuviinejä. Niissä valikoima on varsin hyvä ja hinnat edulliset. (Myönnän laatukäsitteideni epämääräisyyden ja pahoittelen asiaa. Käytän tässä kyseisiä käsitteitä seuraavassa summittaisessa merkityksessä:
Tasokas arkiviini = viini, joka Alkossa maksaisi noin 8–15 euroa.
Edullisemman luokan laatuviini = viini, joka Alkossa maksaisi noin 15–25 euroa.)

Kuten yleensäkin vapaassa maailmassa (siis maissa, joissa ei ole monopolia), myös Tallinnassa yksittäisten kauppojen viinivalikoima ei useinkaan ole kovin kummoinen. Kun jokaisella liikkeellä kuitenkin on oma maahantuontinsa ja valikoimansa, saattaa kokonaisvalikoima kaupungissa olla jopa parempi kuin Suomessa. Ja kuten vapaassa maailmassa yleensäkin, myös Tallinnassa ostajan oma vastuu korostuu verrattuna monopolimyymälään. Kokenutta ostajaa tämä ei varsinaisesti haittaa. Viime kädessähän jokaisen uuden viinin ostaminen on jonkinlainen riski: etukäteen ei voi tietää, vastaako viini ainakaan omaa makua. 

Kannattaa muistaa, että viinikulttuuri ei Eestissä toistaiseksi ole ihan samalla tasolla kuin meillä. Sen rakentaminen nimittäin jouduttiin aloittamaan aivan nollasta neuvostoajan jälkeen - ei siis kovin kauan sitten. Tallinnan viinivalikoimia ei siksi ole syytä pitää suoranaisena mallina siitä, millainen meidän tarjontamme tulisi olemaan, jos viinien myynti Suomessa vapautettaisiin. (Kannatan muuten vahvasti viinien myynnin vapauttamista.)

Seuraavia liikkeitä olen Tallinnassa käyttänyt:

SuperAlko (lempinimi Viinaranta):

Aivan ehdoton edullisempien viinien ostopaikka. Mitään kovin hienoja juomia ei sen sijaan  kannata hakea. Hanapakkauksia löytyy jopa alle puolella Alkon hinnoista. (Tarvitaanhan niitäkin juhlissa, mökillä tai ruuanlaittoon.) Esimerkiksi kolmen litran pakkaus espanjalaista Piqueras Monastrell-Syrah -viiniä, joka on ihan ok, on maksanut kympin, Alkossa noin 25 euroa. Vina Albali Barrel Aged näyttää maksavan kolmen litran pakkauksessa 13,80 euroa.

Myymälät sijaitsevat sataman lähellä osoitteissa Lootsi 4 ja Uus-Sadama 19/11, näistä jälkimmäinen on isompi ja parempi. Varo edullisissa viineissä vanhoja vuosikertoja! Niitäkin on myynnissä. Liikkeeseen voi tehdä etukäteistilauksen, mutta vanhojen vuosikertojen riskin takia en tätä suosittele. Kaljaa ja viinaakin saa, tietysti. Eestiläinen portteri on tosi hyvää ja maksaa 0,80 euroa / 0,5 litran pullo. Ja tsekkiläistä ja saksalaista kaljaa on, jos suomalais-balttilainen ei tyydytä. Liikkeen tarjontaan voi tutustua nettisivuilla osoitteessa www.viinarannasta.ee

Pari lisäviinivinkkiä SuperAlkoon:

-    Punaviini La Chasse du Pape Côtes du Rhone Ranskasta maksaa 6,65 € ja on tosi kiva. Samanmerkkinen valkoviini vuodelta 2006 oli myös hintaansa nähden erinomainen, mutta vuosikerta 2008 ei ollut: se oli aivan erilainen kuin edeltäjänsä, todella kireä, tympeä ja vastenmielinen.

-    Pommery Brut Royal -samppanja maksaa 26,97 euroa. Tämä on edullinen hinta.

Winestore:

Tämä myymälä on Norde Center -kauppakeskuksessa sataman lähellä. Myös tämä on hyvä ja edullinen ostopaikka. Valikoima on ehkä vähän hienostuneempi kuin SuperAlkossa/Viinarannassa, joten myös kalliimpia ja ”hienompia” tuotteita löytyy. Joulukuussa 2009 ostin mm. Jerome Quiotin Chateauneuf-du-Papea, joka maksoi reilut pari kymppiä. Ja Amaronea löytyy viidellätoista eurolla. (En ole kyseistä Amaronea ostanut, ja Winestoren sivuilta ei näe sen tuottajaa. Mutta tuskinpa Amarone on koskaan pahaa.) Olen hankkinut Winestoresta myös mm. sveitsiläistä Fendant-valkoviiniä, joka on kiinnostava tuttavuus. Mutta kyllä kolmen litran hanapakkauksiakin saa kahdeksalla eurolla, jos niitä haluaa. (Aivan halvimmat eivät taida olla kovin hyviä, vaikka nekin kai ovat ihan juotavia.) Nettisivut osoitteessa www.winestore.ee

Pari lisäviinivinkkiä Winestoreen:

-    Il Feuduccio Ursonia Montepulciano d’Abruzzo 2003 on hieno, iso ja voimakas punaviini toistaiseksi aliarvostetulta Italian Montepulciano d’Abruzzon alueelta. Vuosikerta 2003 oli keväällä 2010 erinomaisessa vaiheessa. Hinta 14,38 euroa. 

-    Il Feuducco Cerasuolo Montepulciano d’Abruzzo on saman firman roseeviini samalta alueelta. Iso ja voimakas viini, itse asiassa paras roseeviini, jota olen nauttinut (minusta jopa parempi kuin Tavel Rhônesta). Hinta 8,24 euroa. 

-    Punaviini Il Feuduccio Montepulciano d’Abruzzo Margae on sitten saman firman lippulaivaviini. Vuosikerta 2000 oli kymmenen vuoden ikäisenä täydessä vedossa ja luultavasti parhaimmillaan. Tässä on kaikki loistavan italialaisen viinin kvaliteetit. Mietin jopa, onko tämä tehty Amaronen tapaan kuivatetuista rypäleistä, mutta tuottajan sivujen mukaan näin ei ole. Vasta korkattuna viini on hieman kireä, mutta auettuaan upea. Hinta Winestoressa 25,50 euroa. Se on vähän, sillä Jenkeissä tämä maksaa Snooth-palvelun mukaan vähintään 58 dollaria pullo.

-    Chablis Domaine Servin 2006 maksaa 11,44 euroa. Pullon tätä viiniä olen ostanut, mutta vielä en ole sitä maistanut. Joka tapauksessa hinta on Chablis-viinistä niin pieni, että koeosto kannattanee tehdä.

-    Sveitsiläinen pinot noir –viini näyttää hintansa vuoksi hyvältä ostokselta, mutta viini ei minua vakuuttanut.

Rimi:

Tämä on tavallinen iso ruokakauppa (onkohan osa K-ketjua?), joka on Norde Center -kauppakeskuksessa Wine Storen vieressä. Viiniosastolla löytyy jonkin verran myös tasokkaampaa ja hintavampaa tarjontaa mm. Ranskasta. Kokenut ostaja saattaa tehdä täältä löytöjä, mutta myös pettymyksiä voi tulla vastaan.

Kaubamajan viiniosasto:

Kaikista kokeilemistani Tallinnan viiniliikkeistä täältä löytyy Stockmannin ohella paras laatuviinien valikoima. Grand cru Bordeauxia ja premier cru Bourgognea siis löytyy. Samoin Chablista, hyviä saksalaisia valkoviinejä jne. Täältä voi tehdä hyviä ostoksia edullisesti, mutta ei välttämättä. Joidenkin hienojen tuotteiden hinnat (esimerkiksi Bollingerin samppanja) saattavat olla Alkoa korkeammat. Kannattaa siis olla tarkkana. Myös vanhojen vuosikertojen kunto hieman epäilyttää. Ostin täältä vuonna 2007 pullon Château Rauzan-Gassies 1998 -punaviiniä (Bordeaux, Medoc, 2ème cru classé), ja se oli ihan hyvässä kunnossa. Mutta kun saman viinin sama vuosikerta oli kaupan hyllyssä vielä kaksi vuotta myöhemmin, tuli vain mieleen, olivatkohan ne samat pullot seisseet siinä kahden vuoden ajan. Eli vanhempien vuosikertojen kanssa kannattanee käyttää ns. tervettä järkeä.

Stockmann:

Päivitetty tieto, lisätty 19.6.2010:
Stockmannin viinivalikoima on varsin hyvä ja edustava, kunnollisen Alkon myymälän veroinen. Sataman liikkeistä poiketen Stockmannilla saa myös asiantuntevaa palvelua. Myös tuotteiden laatu, kunto ja säilytysolosuhteet tuntuivat ehdottoman luotettavilta. Arvoviinejä varten Stockmannilla on jopa oikea viinikaappi. Hintataso Stockmannilla on kalliimpi kuin sataman seudun liikkeissä, mutta halvempi kuin Alkossa. Hintaero suhteessa Alkoon vaihtelee tuotteesta riippuen; kaikissa viineissä se ei ole kovin iso. Joskus kuitenkin on. Erinomainen uusiseelantilainen kuohuviini Montana Chardonnay Pinot Noir Brut (paras tuntemani kuohuviini, joka ei ole aito samppanja) maksoi Stockmannilla vain 11 euroa, kun sen hinta Alkossa on 15,98 euroa. Stockmannilla kannattaa seurata tarjouksia. Ostin esimerkiksi Deutz Brut Classic –samppanjaa, joka maksoi 30 euroa, kun sen hinta Alkon tilausvalikoimassa on 47,90 euroa! (Alko on kallis! Ja ei vain verojen vuoksi.) Myös Cattier Brut –samppanja löytyi 30:lla eurolla. Jos ostat Stockmannilta jonkin tarjouksessa olevan viinin, niin se ainakin on todennäköisesti erinomainen ostos.

Stockmann on parempien viinien ostopaikka. Hanapakkaukset ja muut arkiset viinit löytyvät halvemmalla sataman läheltä Winestoresta tai Superalkosta, tai sitten jostakin Tallinnan Prismasta.

Vanhankaupungin pienet viinien erikoisliikkeet:

En ole käynyt. On kuulemma tarkoitettu lähinnä uusrikkaille venäläisille turisteille. Ovat siis ilmeisesti kalliita kauppoja, mutta valikoimat voivat kuulemma olla kiinnostavat. Kannattaa varmaan siis katsastaa. Kerro, jos käyt. Gloria-ravintolan yhteydessä on enoteekki, joka myy viiniä ulos.

Muut alkoholikaupat (esimerkiksi Liviko):

Viinivalikoimat surkeat. Ei kannata käydä ostamassa viiniä.

Prisma:

En ole valitettavasti käynyt. Saattaa olla ihan hyvä, jos haluaa edullisesti bulkkitavaraa. Laatuviinejä tuskin kannattaa hakea.

Nordlandia-laiva/Eckerö Lines:

Nordlandia-laivan viinivalikoima on pieni, mutta selvästikin asiantuntijan valitsema. Se kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Samppanjat ovat olleet edullisia: esimerkiksi Veuve Cliqcuot Brut on joskus ollut laivalla 35 euroa, Alkossa 47 euroa. Kannattaa muistaa, että myynnissä oleva Pommery Sec/Dry ei ole oikeasti kuivaa, koska se ei ole Brut. Torresin Mas la Plana -punaviini Espanjasta on maksanut 25 euroa, Alkossa 38,50 euroa. Myös halvempaa viinitarjontaa kuten hanapakkauksia löytyy. Konjakit ja mallasviskit ovat laivalla edullisia, halvempia kuin Tallinnassa. Pakastimesta löytyy ankanrintoja edulliseen hintaan 16,80 euroa kilo; jos haluat pitää ne jäässä kotiin asti, ota termokassi mukaan. Ota matkalle S-etukortti mukaan, sillä laivalla tehdyistä ostoksista saa bonukset.


Tallink/Tallinnan laivat:

En ole Viron EU-jäsenyyden aikana matkustanut Tallinkilla Tallinnaan. Nettisivujen perusteella Tallinkin viinivalikoima ei vaikuta kauhean kiinnostavalta, ei myöskään kovin edulliselta. Tosin hinnat ovat halvempia kuin Suomessa.

Paras hinta–laatu -suhde:

Kaikkein parhaan hyödyn suhteessa Suomen hintoihin saisi, jos ostaisi Tallinnasta kirkasta viinaa. Puolen litran vodkapullosta ei 4,5 euroa ole paljon. Ikävä kyllä minä en saa vodkaa kurkusta alas, en edes lantrattuna. (No, ehkä kerran vuodessa jouluglögin yhteydessä.) Seuraavaksi paras kate tulee ostamalla hanaviinejä.

Pakkaaminen:

Jos aiot tuoda Tallinnasta ison erän viiniä, on ehdottoman kätevää ottaa auto mukaan. Sinä ja kaverisi voitte tuoda viiniä molemmille vaikka puolen vuoden tai vuoden tarpeisiin, ja ei tunnu missään. Tällaisten erien kohdalla säästö suhteessa Suomen hintoihin on myös niin suuri, että kolmenkymmenen euron hinta autopaikasta laivalla on mitätön, varsinkin jos matkustajia on enemmän kuin yksi.

Mutta kyllä viiniä Tallinnasta voi tuoda ilman autoakin. Tällöin maksimi lienee noin 20–25  pulloa henkeä kohti.

Olitpa liikkeellä sitten auton kanssa tai ilman, toimi pakkaamisessa seuraavasti. Ota mukaan iso vedettävä matkalaukku/matkalaukkuja, huopia ja pyyhkeitä. Pane matkalaukun pohjalle ensin kerros huopaa tai pyyhettä. Lado sen jälkeen pohjalle pulloja tiiviiseen riviin makaamaan. Voit pehmustaa pullojen välejä hieman. Vedä uusi huopa- tai pyyhekerros pullojen päälle, ja lado sitten laukkuun uusi rivi pulloja. Jatka, kunnes laukku on täynnä. Tällä tavalla isoon matkalaukkuun voi saada menemään noin parikymmentä pulloa. Pullot eivät hankaa toisiaan eivätkä mene rikki. Aivan täysi laukku painaa kuin synti, mutta kyllä sen jaksaa kotiin vetää, kun motivaatiota on. Katukiveysten kanssa pitää olla tarkkana, niiden yli laukku pitää kantaa, mutta muuten laukun saa kulkemaan vetämällä suhteellisen ongelmattomasti. Lisäksi mukaan voi ottaa selkärepun, johon saa ainakin muutaman viinipullon.

Myös auton kanssa liikuttaessa edellä selostettu pakkaussysteemi matkalaukkuineen, huopineen ja pyyhkeineen on ehdottoman hyvä. Juomia saa kulkemaan auton tavaratilassa ja takaistuimilla suuren määrän, pullot eivät pahemmin kolise ja keiku, ja teoreettisessa onnettomuustilanteessa ne eivät aiheuta vaaraa.

Palaute:

 
Jos teet viininostoretken Tallinnaan, kuulen mielelläni kokemuksistasi. Otan tästä oppaasta myös mielelläni vastaan palautetta, lisäehdotuksia ja kritiikkiä.

Iloisia viininostoreissuja! Tämä on hassu turismin laji, mutta ei sitä tarvitse hävetä. On normaalia kuluttajan logiikkaa ostaa sieltä, mistä halvimmalla saa. Viineissä on Suomen ja Viron välillä selkeä hintaero, ja tästä voimme syyttää vain Suomen valtiovaltaa.

Johannes