Tekoja suomalaisen viinikulttuurin puolesta

Viiniexpo-vierailuni kohokohta oli kiistatta Arrape, muutaman vuoden Suomessa toiminut laadukkaiden viinien maahantuoja.

Arrapen esittelytila oli monessa suhteessa ”kuin toiselta planeetalta”. Keskustelu viineistä kävi vilkkaana. Esittelijä Arja Rautakallio huomioi jokaisen asiakkaansa, teki parhaansa että jokainen asiakas viihtyisi ja ja käänsi keskustelun sujuvasti esittelemiinsä viineihin. Monet vierailijat näyttivät olevan yrityksen vakioasiakkaita. Välillä tuntui kuin kaikki olisivat yhtä suurta perhettä kun joukolla maistelimme upeita italialaisia viinejä. Esittelijän intohimoinen suhtautuminen viineihinsä näkyi ja kuului – ja teki vaikutuksen.

Hyviä tuotteita on tietenkin helppo markkinoida. Viinit olivat kaikkea muuta kuin tusinatuotteita. Vilkaisu yrityksen verkkosivuille kertoo paljon. Sivut ovat varsin askeettiset ja niukat, mutta sanoma tuodaan esille ytimekkäästi. Hyvien ja kohtuuhintaisten viinielämyksien tuottaminen suomalaisille on yrityksen kunnianhimoinen tavoite. Viinit myydään lähinnä suomalaisille ravintoloille, joten toivoa sopii että ravintolat ymmärtävät hinnoitella nämä helmet tavalla, joka houkuttelee asiakkaat tutustumaan laadukkaaseen juomaan.

Omia suosikkejani olivat erityisesti Canonica A Cerreton Chianti Classicot sekä Magian Brunello. Aromimaailman runsaus ja viipyvä monivivahteinen maku saivat suun hymyyn. Hieman rauhallisemmassa ympäristössä olisin mieluusti tutustunut paremmin myös lukuisiin aromaattisiin valkoviineihin, joita jatkossa aion metsästää ravintoloiden viinilistoilta. 

Viinien maahantuontiyritys, jonka omistajat suhtautuvat toimintaansa innolla ja rakkaudella on erinomainen esimerkki siitä miten viiniä voi markkinoida  gastronomisena tuotteena, joka tuottaa ihmisille iloa ja mielihyvää.

Katsellessani hieman myöhemmin etäältä esittelytilan lämminhenkistä tunnelmaa, en voinut välttyä ajatukselta kuinka hienoa on että tässä rajoitusten luvatussa maassa jotkut ihmiset vielä jaksavat yrittää levittää viinin ilosanomaa. Jos tämänkaltaiset ihmiset saisivat avata pikkupuotejaan, jossa kauppaisivat intohimonsa kohteita meille kuluttajille, lähiympäristö ja sen myötä monen elämä voisi muuttua hieman iloisemmaksi.

Viini on olennainen osa meidän eurooppalaisten kulttuuriperintöä ja ansaitsisi myös meidän maassamme arvolleen sopivan kohtelun. 

Viranomaisemme sen sijaan kuvittelevat suojelevansa ongelmakäyttäjiä itseltään rajoittamalla kaikkien kansalaisten mahdollisuuksia nauttia elämästään haluamallaan tavalla. Surkeata. Elämämme on aivan turhaan astetta harmaampi ja säännellympi kuin mitä se voisi olla.

Muutosta odotellessa – tsemppiä Arrape!

Alkoholin vähittäismyyntimonopoli purettava

Me allekirjoittaneet viinibloggaajat vastustamme alkoholin vähittäismyynnin monopolijärjestelmää ja esitämme sen purettavaksi. Jaamme ajatuksen monopolin kilpailua vääristävästä luonteesta ja kulttuuria kuihduttavasta vaikutuksesta.

Katsomme, että monopoli on kuluttajalle kallis ja suljettuna järjestelmänä altis väärinkäytöksille. Monopolijärjestelmä edustaa poikkeamaa hyväksi havaitusta suomalaisesta käytännöstä, joka perustuu lainkäytön oikeudenmukaisuuteen, läpinäkyvyyteen ja kohtuullisuuteen. 

Paheksumme politiikkaa, jossa yhteiskunnassa esiintyvien alkoholiongelmien ratkaisuna ylläpidetään monopolin keinoin kaikkiin kuluttajiin kohdistuvia rajoitteita, jotka hankaloittavat tavallisen kuluttajan elämää kykenemättä ratkaisemaan itse ongelmaa.

Haluamme viinikirjoittajina romuttaa kohdallamme myytin monopolijärjestelmän nauttimasta suosiosta viinin harrastajien parissa.

Kirjoitus on julkaistu samanaikaisesti seuraavilla sivuistoilla. 

Viinipiru
Arto Koskelo 

Rypäleistä viis
Mikko Ruuhonen

Viini-Virén
Johan Lindberg

Repository of useless information
Otto Nieminen

ViiniTV
Ilkka Sirén

Viinijano
Janne Salo

Aleksimehtonen
Aleksi Mehtonen


Kampanjan yhteyteen on perustettu myös Facebook-sivusto, Monopoliton perjantai, jossa kuka tahansa voi ottaa osaa tapahtumaan pidättäytymällä monopolista ostettujen tuotteiden nauttimisesta kuluvan päivän aikana.

Suomessa viini on viiniä

Osallistuin alkuvuodesta Helsingissä järjestettävään seminaariin, jossa mm. pohdittiin Burgundin viinien menekinedistämiskeinoja. Kovasti ihmeteltiin miksei Burgundin viinit myy paremmin ja miksi kuluttajat eivät ota niitä omakseen.

Burgundin viinien paras myyntivaltti on eittämättä niiden maine maailman parhaimpina viineinä. Hieman paradoksaalisesti tässä piilee myös markkinointiongelma. ”Maiilman paras viini” kun nostattaa kaikenlaisia odotuksia – ja kun ne eivät toteutdu, petytään raskaasti.

Burgundin viinien ansioita ovat ennenkaikkea monivivahteisuus, eleganssi ja terroirin ilmentäminen. Lisäksi viinit ovat parhaimmillaan usein vasta pitkän säilytysjaan jälkeen.

Kun peruskuluttaja astelee Alkoon hankkimaan ensimmäisen Burgundin viininsä hintaluokassa 7-15 euroa hän todennäköisesti pettyy raskaasti. Viini ei muistuta lainkaan hedelmäisen runsaita espanjalaisia tai tanniinisia chileläisiä punaviinejä, joiden makumaailma hallitsee suomalaisten viinivalintoja.

Sen sijaan lasissa maistuu kevyt ja hapokas "kitkerä" puolukkamehu, josta puuttuu kaikki hedelmäisyyden ja hillomaisuuden piirteet. Monen burgundikokeilut päättyvät tähän.

Itse seminaarissa menekin kasvattamseksi esitettin kaikenlaisia konsteja. Alueen oma väki näytti luottavan perintesiin keinoihin. Kuluttajanvalistusta tulee lisätä. Yksittäisten viinialueiden terroir-tarinoiden saloja tulisi kertoa kuluttajille. Onnea vaan yrityksille, heh! Muut vippaskonstit liittyivät sitten lähinnä etikettien yksinkertaistamiseen ja rypäletiedon korostamiseen aluepainotusten sijaan. Ratkaisu sekin, mutta tuskin toimiva, kun ongelma on muualla.

Karu totuus on ettei Burgundin viinien myynti lähde nousuun muuta kuin itse viinikulttuuriin panostamalla. Vain jos kuluttajat kokevat Burgundin viinien ansiot tärkeäksi osaksi omaa viininautintoaan, muutos voi tapahtua.

Milloin tälläinen muutos sitten tapahtuu. Oma arvioni on karu - ei koskaan. 

Monelle suomalaiselle, ilmeisesti myös monelle veroja pohtivalle poliitikolle, viini on vain alkoholia. Viinin vaihtoehto on olut tai kossu. 

Hieman ylemmällä evoluution portaalla istuskelevat arvostavat jo viiniä ruokajuomana. Kuitenkin Suomessa juodan viiniä enimmäkseen sanan geneerisessä merkityksessä. Viinikulttuuri on tasolla, jolloin puna- ja valkoviini erotetaan toisistaan ja niiden ympärille on kehkeytynyt tietynlaisia ruokatottumuksia. Kakki tämän yli menevä on pienen piirin hifistelyä – ja tulee myös olemaan.   

Mihin perustuu viininystävän kannalta synkähkö olettamukseni? Verrataan vaikka suomalaisten suosikkijuomaan kahviin. Voidaanko Suomessa puhua kahvikulttuurista, tuskin? Erilaisia latteviritelmiä toki on syntynyt vuosien saatossa lisää pienten erikoiskahviloiden ja erikoiskahvimyymälöiden ansioista. Kehitys alkoi jo vuosikymmeniä sitten, mutta mitän läpimurtoa ei ole tapahtunut. Suomessa juodaan Juhlamokkaaa tai Presidenttiä – muu on hifistelyä. Ruokakulttuurin kanssa asiat eivät ole paljon paremmin; vatsa nopeasti täyteen jotakin moskaa.

Jos suomalaisen perinnejuoman, kahvin ympärille ei muodostu kukoistavaa kulttuuria, miten voidaan olettaa että tiukassa monopoliohjauksessa oleva suomalaisille varsin eksoottinen viini voisi koskaan olla olennainen osa kansalaisten arkea.

Alko on jo määritellyt viinin Juhlamokaksi – ainoaksi viralliseksi totuudeksi - alle kympin Chileläisen. 

Suomessa kahvi on kahvia ja viini vain viiniä. Pardon, Bourgogne.

P.S. Jos joku nyt kuitenkin kiinnostui Burgundin viineistä kannatttaa lukea lisää www.burgundy-wines.fr sivustolta.  

Miksi en nauti viineistä suomalaisessa ravintolassa?

Otsikon voi käsittää kategoriseksi väitteeksi. Ihan näin jyrkkää kantaa en kuitenkaan edusta. Tässä jutussani haluan pikemminkin tuoda esille syyt siihen miksen nykyistä useammin käytä ravintoloiden palveluja ja samalla ihmetellä monien ravintoloiden valitsemaa ansaintalogiikkaa.

Olisi mukava poiketa useammin hyvään ravintolaan syömään hyvin valmistettua ruokaa ja nauttimaan samalla tasokkaasta viinistä. On kuitenkin syitä miksi näin en tee – ja keskusteltuani aiheesta olen huomannut että en ole mielipiteineni yksin. Seuraavassa mainitsen kolme syytä siihen miksi suomalainen ravintolapalvelu viinien kohdalla ei yksinkertaisesti innosta. 

1. Hyperhinnoittelu 

Ylivoimaisesti tärkein rajoite useammalle ravintolakäynnille on tasokkaiden viinien hinnoittelu. Ymmärrän, että Helsingin ydinkeskustan huippuravintolat hinnoittelevat viininsä kertoimella, joka liikkuu kolmen ja viiden välillä. Lukuisten yritysasiakkaiden ansiosta kauppa ilmeisesti käy näilläkin hinnoilla ja katetta tulee. 

Sen sijaan minulle on täysi mysteeri että myös muualla Suomessa kopioidaan vastaavanlainen hinnoittelu, joka johtaa siihen että myydään muutamaa halpaa viiniä arvokkaampien viinien jäädessä hyllyyn pölyttymään. 

Olen valmis maksamaan kolmekymppiä ”kympin viinistä”. Parinkymmenen euron korvaus pullon varastoinnista, avaamisesta, tarjoilemisesta jne tuntuu kohtuulliselta. Mutta kun kuudenkympin samppanjasta tai burgundilaisesta pyydetään yli 150 euroa, mennään jo pahasti metsään. Miksei sama kahdenkympin korvaus ”pullon käsittelystä” enää toimikaan?

Olen monesti keskustellut ravintolanomistajien kanssa näiden arvoviinien menekistä ja moni tuntuu olevan uskossa, että koska niitä menee niin vähän täytyy saada edes hyvä kate. Olisikohan niin, että ”niitä menee niin vähän” koska ne on hinnoiteltu väärin?

Kun pullo on hinnoiteltu pilviin, viiniä ei usein suostuta myymään laseittain, "koska loput viinit happanevat avattuun pulloon". Näin hyllyynpölyyntymiskierre vahvistuu entisestään.

Jos kaikissa viineissä olisi kiinteä (vaikkapa kahdenkympin) kate kävisin ainaikin itse paljon useammin ravintolassa. Hyvän viinin lisäksi ostaisin myös ruoka-annoksia ja  ravintoloitsijalle syntyisi katetta lisääntyneen volyymin ansiosta. Varmaa on ainakin se, että hyllyssä pölyttyvä pullo ei tuo mielihyvää kenellekään. 

Itse en näet suostu juomaan ”kympin viiniä” jos tarjolla on hyvin valmistettua ruokaa. Yhtä vähän olen kuitenkin valmis maksamaan satasia paremmasta viinistä – ainakaan joka viikko. Lopputulema on se, että syön ja juon ennemmin kotona tai ystävien luona.

Olisi mukava kuulla ravintola-alalla toimivilta, onko vallalla todella käsitys, että hyvä viini ei toimi sisäänheittotuotteena ja myynnin edistäjänä. Kun viinilistalla on pari halpisviiniä ja liuta arvoviinejä, jotka pölyttyvät varastoon, pääpaino näyttää ennemmin olevan kattavan viinilistan tuottamisessa – arvoviinejä ei edes yritetä myydä. 

Toki kalliimpi viini sitoo hieman enemmän pääomaa, mutta en jaksa uskoa, että se on syy arvoviinien hyperhinnoitteluun. Itse uskon, että hyvien viinien merkitystä myynninedistäjänä ei ymmärretä. Ainakin kunnes joku minulle toisin todistaa.

2. Viinin väärä lämpötila

Kun ravintola veloittaa sievoisen summan viineistään, voisi olettaa että ne edes tarjoillaan oikein. Liian usein punaviinit tarjoillaan ”huoneenlämpöisinä”, mikä etenkin kesällä joskus saattaa tarkoittaa 25-30 astetta. Sellaisen viini juominen ei välttämättä ole nautinto. Haluan punaviinini 16-18-asteisena, kiitos! Viinikaappi, jos sellainen on, varataan usein vain valkoviineille, jotka vastaavasti tarjotaan jääkaappikylminä. 

Kun huomauttaa liian lämpimästä punaviinistä saa usein osakseen kysyvän hieman epäuskoisen katseen. Jos sen sijaan valittaisi kylmästä kahvista, se todennäköisesti vaihdettaisiin välittömästi. 

3. Viinilistan suppea tietomäärä

Monessa paikassa listalta voi lukea vain viinin nimen ja hinnan. Usein nimikin on puutteellinen, mainitaan vain viinin tyyppi, ei tuottajaa. Esim. pelkkä ”Brunello di Montalcino 120€” tai ”Shiraz Barossa 60€” ei hirveästi vielä kerro. Ruokalistoissa on usein seikkaperäiset selostukset annoksen aineksista, gluteenittomuudesta, laktoosittumuudesta  ym. ym., mutta viinit pitäisi pystyä valitsemaan lyhyen nimikuvauksen perusteella.

Ongelmaa ei tietenkään ole, jos tarjoilija osaa asiantuntevasti kuvailla ja suositella viinejä, mutta näinhän harvoin on. Ymmärrän hyvin, että ammattitaitoisia sommelierejä ei riitä joka kyläravintolaan, mutta juuri siksi viinien kirjallinen kuvaus listassa on tärkeää.

En näe tähän puutteeseen muuta syytä kuin välinpitämättömyys. Viinin toimittajalta ravintoloitsija saa takuuvarmasti kuvauksen viinistä, jonka helposti voisi painattaa listaan jos ei henkilökunta kykene omaksumaan viinien ominaisuuksia.

Alkoa tai viranomaisia em. ongelmista ei tällä kertaa voi syyttää. Ravintoloitsijat saavat itse katsoa peiliin. Toki omien pullojen nauttiminen ravintoloissa korvausta vastaan olisi tervetullut muutos lainsäädäntöön. En usko, että ravintolat silloin kehtaisivat pyytää korkkausmaksua, joka määräytyisi viinin arvon perusteella. Silloin viimeistään nykyisen hinnoittelumallin kieroutuneisuus paljastuisi. 

Onneksi muutamia poikkeuksia edellä kuvatusta valtavirrasta on. Välinpitämätön suhtautuminen viineihin elää kuitenkin edelleen voimakkaana suomalaisessa ravintolamaailmassa. Ja niin kauan kuin se jatkuu, toimin kuten monet muut viininystävien kasvavassa joukossa – nautin viinini ja ruokani muualla. 

Useita laatuviinejä juhlapöytään

Tulossa isot juhlat - paljon vieraita ja hyvää ruokaa. Mutta miten valitsen viinit? Melko yleinen tapa on hankkia ”vähän alle kympin maksavaa Alkon myyjän suosittelemaa viiniä” – käytännöllistä ja melko edullista. Mutta mistä juontaa juurensa tapa tarjota einesmakaroonilaatikon tasoista viiniä pitkään ja hartaasti valmistetulle juhlaruoalle?

Varmasti osasyynä on Suomen lyhyt viiniperinne. Toinen syy löytyy viinin hinnoittelussa. Suomalainen alkoholipolitiikka veroineen ja monopolikatteineen rankaisee taloudellisesti niitä, jotka haluvat panostaa iloiseen mielenkiintoiseen viinikulttuuriin. Miksi, sopii kysyä, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

Viiniin ei panosteta – se kuuluu kyllä aterialle, mutta vain kylkiäisenä, jolla välillä kostutetaan suuta. Valitettavan moni ravintola sortuu samaan. Ruoan laatuun ja annosten ulkonäköön kyllä panostetaan, mutta heikkolaatuinen viinilista ei mahdollista kokonaisvaltaista nautintoa. Prosenttipohjainen katehinnoittelu johtaa siihen, että vain halvimmat kuraviinit menevät kaupaksi. Muut, jos niitä listalla on, jäävät varastoon. En ymmärrä tuota businesslogiikkaa. Viinikulttuuria se ei ainakaan edistä.

Jos syön ravintolassa hyvää ruokaa, haluan myös hyvää viiniä – en halua maksaa neljäkymppiä heikkolaatuisesta liian lämpimänä tarjoillusta punkusta. Sama koskee yksityisiä juhlia.

Ruokaan on usein panostettu paljonkin, mutta notkuvan pitopöydän antimien juomaksi on tarjolla usein vain yksi vaatimaton viini, jota pahimmillaan vielä annostellaan muovimukeihin valmiiksi. Jos välttämättä pitäisi valita, tyydyn itse mieluusti jopa hieman vaatimattomampaan ruokaan kunhan viini on hyvää.

Olen toistuvasti törmännyt ”helmiä sioille”-väitteeseen, että viiniin ei kannata panostaa, koska ei keskivertoihminen erota hyvää viiniä huonosta. Olisikohan näin? Väitän, että aika moni viininjuoja tunnistaa hyvän viinin kun se sattuu kohdalle. Siihen ei tarvita syvää tietämystä terroirin merkityksestä, mikro-oksidaatiosta tai tammilastujen käytöstä viininvalmistuksessa.

Hyvin valmistettu ruoka maistuu koska se on hyvää, ei siksi että olisi etukäteen tutustunut sen proteiini- tai hiilihydraattipitoisuuteen. Sama koskee viinejä, laadun aistii – kukin omalla tavallaan.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen – miten valitsen juhlaviinit. Valitettavan yleinen tapa on tarjota pakollinen hymistelycocktail (halpa kuplajuoma, pahimmillaan makea), snapsi (joka tuhoaa makuaistin), ”joku Alkon hyllystä löytyvä valkkari” alkuruoalle , taskulämmin cabernet-pohjainen chileläinen esanssipunkku pääruoalle ja kahvi ja konjakki jälkiruoalle. Tämän jälkeen nostetaan J.P.Chenet-tonkka ja muovimukit pöydälle ja vieraat saavat huolehtia itsestään loppuillan.

On selvää, että e.m. setupissa viinit ovat vain välttämättömän sivuosan esittäjänä – samalla tasolla kuin lautasliinat ja salaatinottimet. Hyvä ruoka ja ennenkaikkea vieraasi ansaitsevat parempaa.

Suurehko vierasmäärä tekee helpommaksi useampien viinien käyttöä. Miksei alkucocktailiksi olisi vaihtoehtoja – useampia kuohuviinejä ja raikkaita mineraalisia valkoviinejä. Vastaanotto tuntuu ihan erilaiselta kun pääsee heti alkuun maistamaan ja vertailemaan pinkkiä samppanjaa, kullankeltaista cavaa ja vaikkapa miltei väritöntä kuivaa saksalaista rieslingiä.

Moninaisuus ja vaihtoehtojen tarjoilu voi jatkua läpi ruokailun. Pihvin kanssa on luontevaa tarjota erilaisia lisukkeita kuten perunaa, vihanneksia ja kastikkeita, mutta viinejä on usein vain yhtä laatua – aivan turha rajoitus.

Kun useita erilaisia viinejä on samanaikaisesti pöydässä se mahdollistaa vertailun ja viinistä keskustelemisen ihan eri tavalla. Toki viinit on sovitettava tarjolla olevaan ruokaan, mutta miksi hankkia kaksitoista pulloa samaa tavaraa, kun voi helposti maistattaa neljää eri punaviiniä ruoan aikana. Lasi tyhjäksi ja toista laatua samaan lasiin ja vertailemaan.

Riskinä on railakkaiksi rinnakkaismaistajaisiksi kehittyvä tilaisuus, jolloin juomalasien määrä helposti karkaa käsistä. Tosin, juhlissa on pahempiakin riskejä kuin se, että vieraat viihtyvät liian hyvin.

Jälkiruoan kanssa rinnan maistettavat portviinit, makeat sherryt ja jalohomeiset makeat valkoviinit varmasti tekevät vieraisiin suuremman vaiktuksen kuin iänikuinen Juhlamokan ryystäminen liian pienistä kupeista.

Kun ruokapöydästä noustaan ja aloitetaan vapaampi seurustelu hyvää mieltä ei tarvitse tappaa tarjoamalla ala-arvoista punkkua humaltumistarkoitukseen. Voi valita mielenkiintoisia viinejä, jotka herättävät keskustelua ja innoittavat uusiin iloisiin tutkimusmatkoihin viinin maailmaan.

Okei, vastaväite on että useisiin mielenkiintoisiin juomiin satsaaminen on melko kallista. Mutta juuri Suomessa, jossa laatuviinin nauttiminen ravintolassa on tehty monelle miltei mahdottomaksi hinnoittelemalla se pilviin, kannattaisi satsata edes kotioloissa laatuviineihin. Enkä nyt tarkoita välttämättä kalliita huippuviinejä. Jo hintaluokassa 10-30 euroa löytyy paljon mielenkiintoisia viinejä.

Monipuolisen viinintarjonnan tuominen juhlapöytiin on lastenkengissä. Vaikka vieras uskaltaa empimättä pyytää lisää pippuria ruokaansa, matkaa on vielä kuljettavana ennenkuin yhtä luonteva pyyntö olisi pyytää isännältä hieman Pinot Noiria koska se sopisi aterialle hyvin.