Tätä viiniä ei juo Erkkikään!

Milloin olet viimeksi nähnyt vastaavanlaisen otsikon merkittävällä viinipalstalla? Väitän, että et koskaan. Olen pannut merkille, että viinitoimittajat kirjoittavat enimmäkseen hyvistä viineistä, tai ainakin antavat viineille enemmän tai vähemmän hyviä arvosteluja. Perusteluna käytetään usein hokemaa, että ei kannata uhrata palstatilaa huonoille viineille. Olisikohan noin? Itse suhtaudun kyynisen hymyilevästi moiseen selitykseen.

Jos toimittaja rehellisesti on sitä mieltä että vain hyvistä viineistä kannattaa kirjoittaa, olkoon se hänen oikeutensa. Tietenkin on silloin myös hyvä, että kyseinen kirjoittaja tuo julki vastenmielisyytensä negatiivisen kritiikin tuottamiseen. Mutta onko totuus todella näin yksinkertainen? Ettei vain olisi niin, ettei haluta riskeerata sinänsä tärkeitä suhteita maahantuojiin, tuottajiin ja ravintoloihin kirjoittamalla negatiiviseen sävyyn jostakin viinistä. Voisivat ilmaisnäytteet ja maistelukutsut loppua, kun asianomainen kehtaa kirjoittaa tuotteesta kriittiseen sävyyn.

Nimenomaan Suomen kaltaisessa maassa, jossa tarjonta on pelkästään Alkon varassa luulisi kuitenkin, että kuluttajalle olisi tärkeä kertoa ei vain helmistä vaan myös surkeista viineistä. Väitän jopa, että kuluttajan pettymys huomatessaan laittaneensa roposensa huonoon viiniin ylittää hänen kokemansa nautinnon kun kohdalle sattuu oikein hyvä viini – ainakin yleisellä tasolla.

Autojen kolaritesteistä tai lasten turvaistuimista kirjoittavat toimittajat tuskin pitäisivät työpaikkansa kovin pitkään, jos jättäisivät kirjoittamatta huonoista tuotteista vetoamalla siihen, että sellaiset tuotteet eivät ansaitse palstatilaa. He harvemmin myös käyttävät kiertoilmaisuja kuten ”sopii mutkattomiin tilanteisiin kauniina kesäpäivinä”. Harva uutismedia myöskään kertoo pelkästään hyvät uutiset – pikemminkin päinvastoin. Miksi viinitoimittajat sitten usein pitäytyvät hymistelyjournalismissa?

Parhaiten tähän vastaisivat tietenkin asianomaiset itse, sikäli kun katsovat voivansa tai haluavat. Onhan se tietenkin turvallista ja ehkä mukavampaakin, kun aina kirjoitetaan kivoista ja hyvistä asioista, eikä tarvitse pelätä suututtavansa ketään. Voidaan myös ajatella, että viininjuominen on luonteeltaan aristokraattista nautiskelua piireissä, joissa ymmärretään olla arvostelematta toisten virheitä. Kohteliasta ja sivistynyttä hauskanpitoa siis. Nykyinen hymistelyjournalismi ei valitettavasti edusta parasta mahdollista kuluttajavalistusta. Lehtien viiniarvostelut kamppailevat lähinnä samassa sarjassa horoskooppien ja ”testaa millainen olet”-palstojen kanssa; harmitonta ajanvietettä, jossa analyyttisyys ja krittisyys loistavat poissaolollaan. Herää kysymys kokevatko viinitoimittajat edes olevansa kuluttajan asialla?

Viinipalstojen uskottavuus kasvaisi merkittävästi, jos välillä myös lyötäisiin huonot viinit maan rakoon tai jos yksittäisen viinin ”väärästä” hinnoittelusta nostettaisiin meteli - ei vain huomaamattomasti sivulauseessa, vaan ihan avoimesti vaikka otsikossa. Uskon, että kuluttajien lisäksi myös maahantuojat ja vastaavat tahot ajan myötä osaisivat antaa arvoa toimittajille, jotka eivät noudattaisi Pohjois-Korealaisia journalismioppeja.

Kriittinen journalismi on tietenkin vaativampaa kuin ”horoskooppien” kirjoittaminen. En kuitenkaan usko, että kyse olisi tietotaidon puutteesta. Suomesta löytyy kyllä taitavia ja osaavia viinitoimittajia. Kyse on ennemmin kunnianhimon ja uskalluksen puutteesta. Jos on tyytyväinen elämäänsä kun kirjoittaa puolihauskoja hymistelyjuttuja, jotka viikosta toiseen somistaa samoilla tähdillä, pisteillä ja kenolasisymboleilla ja joista vielä jonkun verran maksetaankin, niin miksi vaivautua kertomaan rehellinen mielipiteensä, joka pahimmillaan saattaisi vielä suututtaa jonkun.

Optimistisesti haluan ajattella, että kyse on kehitysvaiheesta. Suomen viinipiirit saattavat olla vielä niin pienet, että muuhun kuin hymistelyjournalismiin ei ole mahdollisuuksia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja odotan innolla sitä päivää kun viineistä kirjoitetaan samaan avoimeen sävyyn kuin muista kulutustuotteista.

Sitä päivää odotellessa onneksi on verkkoblogeja ja keskustelupalstoja, joiden kirjoittajilla ei ole samanlaisia sidonnaisuuksia ja estoja kuin monella työkseen kirjoittavilla. Näistä löytyy kyllä kriittisyyttä ihan ylilyönteihin saakka. Uskottavuus on myös näissä foorumeissa ansaittava.

Viini-Virénin Lasissa Tänään

Avasin tänään rinnakkaisblogin "Viini-Virénin lasissa tänään". Tähän rinnakkaisblogiin on tarkoitus kerätä lyhyet havainnot ja arviot nauttimistani viineistä. Cellartracker paljastaa armotta, että nautin vuodessa n. 300 pulloa viiniä (tosin perheeni ja ystävieni seurassa ja avustuksella), joten miksen jakaisi arvioni myös lukijoideni kanssa.

Tämä blogi rauhoitetaan jatkossa pidemmille jutuille, joissa tarkastellaan laajemmin viineihin liittyviä kokonaisuuksia. Yksittäisten viinien arviot siirtyvät siten rinnakkaisblogiin. Molemmat blogit on vasemman palstan ylälaidasta linkitetty toisiinsa ja linkistä näkyy myös toisen blogin viimeisimmän jutun päivityaika ja sisällön alku.

Rinnakkaisblogin osoite on http://viinivireninlasissa.blogspot.com/ .

Viinikokemuksia Imatralta

FINE-lehden viiniravintola-arvostelussa muutamat Helsingin ulkopuoliset ravintolat mahtuivat 40 parhaan joukkoon. Ainoana Karjalan edustajana komeilee sijalla 36 Imatran Buttenhoff, eli paikallisesti ”Puteri”. Buttenhoffin tunnistaa jo kaukaa räikeänoransseista valokirjaimista, jotka kerrostalon seinässä kaikessa yksinkertaisuudessaan vievät ajatukset lähinnä rautakauppaan. Jos ymmärtää raottaa ovea ja kävellä portaat yläkertaan, paikan tunnistaa jo ravintolaksi. Sisätilat ovat kaikkea muuta kuin räikeän oransseja. Viinit ovat merkittävä osa ravintolan charmikkan romanttista sisustusta. Eri puolelle ravintolaa on sijoitettu viinikaappeja näkyville paikoille, keskellä salia on pöytä, jossa on kutsuvasti esillä tarjolla olevia viinejä. Ikkunalautaa koristaa komea tyhjien arvoviinipullojen rivistö. Oman ikkunapöytämme viereen oli kasattu runsaasti viinikirjallisuutta, jota oli mukava selailla ruokailun lomassa. Kaiken kaikkiaan miljöö on hieno ja antaa odottaa erinomaista ruokailukokemusta.

Tarjoilu oli ystävällistä ja välitöntä joskin hieman ailahtelevaa. Kesken tilauksen tarjoilija vaihtui pariinkin otteeseen eikä uudelleen pöytäämme palannut tarjoilija ollut tietoinen siitä, että alkuruokatilaus oli jo tehty. Helsingin Demossakin aikoinaan työskennellyt tarjoilija jutteli mukavia, muut eivät montaa sanaa suustaan päästäneet. Alkuruoaksi tilasimme erinomaisiksi alkupaloiksi osoittautuneet mätiblinit ja lasilliset Jacquart Brut-samppanjaa. Täytetyt lasit tuotiin pöytään pulloa näyttämättä ja vasta ruoka-annoksen oltua edessämme jo tovin. Jo sitä ennen oli kuitenkin asiantuntevasti tarjoiltu pääruoalle tilaamamme punaviini Poggio Antico Brunello 2001 (87€, joten ravintolan hintakerroin jäänee alle kahden!). Pullo tuotiin näytille, vuosikerta vahvistettiin vielä erikseen ja asianmukaisen maistatuksen jälkeen viiniä kaadettiin laseihin tuulettumaan. Viini oli erinomaista Brunelloa; täyteläinen ja marjaisa, mutta suurimman vaikutuksen teki erittäin pitkät ja pehmeät tanniinit. Jo tätä viiniä nauttiessani olin valmis hyväksymään Buttenhoffin Suomen viiniravintoloiden aateliin.

Pääruokanamme oli yrttilammas, joka tarjoiltiin bataatin, yrttien ja valkosipuliperunoiden kera.”Medium miinus”-tilauksemme oli toteutettu siten, että osa lammassiivuista oli paistettu läpikypsiksi ja osa jätetty täysin raaoiksi. Liha oli kuitenkin sen verran laadukasta ja mureaa, että annos maistui tästä huolimatta. Runsaasti suolattua valkosipuliperunaa oli lautaselle mätkitty sellainen keko, että ruokailijan vastuulle jäi jättää osa syömättä jos halusi nauttia lihan, yrttien, bataatin ja viinin vivahteikkaasta yhteiselosta.

Jälkiruokasi valitsimme Suklaakakku a la Buttenhoffin. Olikohan kakussa taikinaa lainkaan - kermaa, voita ja suklaata sitäkin enemmän. Herkullista ja näyttävää annosta oli koristeltu vaniljajäätelöllä, kermalla ja tuoreilla mansikoilla. Jälkiruokaviinilista oli turhan lyhyt - tasan kolme vaihtoehtoa. Kun tarjoilija ei osanut kertoa viineistä kattavasti, hän pelasti tilanteen hienosti kaatamalla kahta niistä laseihin maistettavaksi. Tarjoilija suositteli itävaltalaista Lenz Moseria, mutta koska sitä on tullut juotua jo miltei puhki (taitaa olla joka toisen ravintolan listalla) valitsin minulle tuntemattoman viinin, Mas Janeil. Raikkaampi ja makeampi Lenz Moser olisi kyllä sopinut paremmin rasvasokeripommin seuraksi. Olisi pitänyt uskoa tarjoilijaa.

Kokonaisuus oli miellyttävä. Mukava ympäristö, yritteliäs asenne ja tietenkin hyvät kohtuullisesti hinnoitellut viinit antoivat anteeksi pienet virheet. Kaiken kaikkiaan Buttenhoffista jäi mielikuva positiivisena poikkeuksena ”muun Suomen” ravintolatarjonnassa. Yritystä ja kunnianhimoa lienee enempäänkin, mutta jotenkin paistoi läpi se, että ravintolan on täytynyt mukautua paikalliseen kysyntään pärjätäkseen. Isot, rasvaiset ja suolaiset ruoka-annokset sekä salaattipöytä à la S-ryhmän Rosso riitelee ikävästi hienon miljöön ja upean viinilistan kanssa. Ei ihme jos tarjoilijat tuntevat olonsa hieman tukalaksi viineistä kysyttäessä, kun he henkisesti jo valmistautuvat hokemaan 70-lukulaista ”Olkaa hyvä ja aloittakaa salaattipöydästä.”

Ainoa samassa sarjassa kamppaileva kilpailija saattaisi olla parin sadan metrin päässä sijaitseva Imatran Valtionhotelli (osa Rantasipi-ketjua), mutta täällä pallo on reippaasti hukassa. Puitteet ovat mitä mahtavimmat, mutta ravintolan viinilista ei vakuuttanut; yksinkertaisia tai keskinkertaisia viinejä myydään jopa viisinkertaiseen hintaan Alkoon verrattuna. Yhdistetyssä baarissa ja vastaanotossa henkilöstö keskittyi juttelemaan keskenään päivän mokista. Pyytäesssäni juomia viereiseen loungeen sain tuiman katseen ja päättäväisen ”Ne tilataan tästä” määräyksen. Palvelu ei näyttänyt kiinnostavan.

Ruokalista näytti paperilla mielenkiintoiselta, mutta se jäi tällä kertaa kokeilematta. Aamiaista söimme samassa tilassa ja jos siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä a la carte-ravintolan tasosta, en koskisi tähän tikullakaan. Aamiaiseksi oli jostain keskuskeittiöstä kasattu erilaisia eineksiä valikoimaksi, joka päihittää keskivertosuomalaisen aamiaislautasen määrällisesti, mutta ei laadullisesti. Kovareunaiset letut, sitkeät leivät, harmaat nakit ja nahkeat juustot kuvaavat hyvin aamiaisen harmaata yllätyksettömyyttä. Loma-Suomen riesa, ylipitkissä vaakaraita-T-paidoissaan ja sandaaleissaan lyllertävät jokinorsuperheet, ei tietenkään nostanut tunnelmaa. No, paikka oli joka tapauksessa täyteen myyty, joten miksi vaivautua parantamaan palvelua.

Hotellin (näkyvän) henkilöstön määrä suhteessa asiakasmäärään oli huolestuttavan pieni. Uudella kylpyläosastolla, asiakkaat harhailivat omin päin, mitä nyt allasbaarissa joku näytti laatikoita availevan. Ikävä totuus on, että kun kilpailua ei ole niin laatu kärsii. Plussaa siitä, että hotellihuoneet ovat siistit, tilavat ja mukavat.

Buttenhoffiin tulen uudelleen! Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Gourmetaterian äärellä

Olen vuosien varrella istunut lukuisissa illallispöydissä ja nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Siksi on mukava huomata, että hyvä ruoka ja viini kykenee jatkuvasti tarjoamaan uusia ikimuistettavia elämyksiä. Hyvin toteutettuna ateria voi olla kokemus, joka nostattaa ruokailijan yhä uusiin nautinnon sfääreihin.

Pääsin nauttimaan tällaisesta kokemuksesta kun vastasin myöntävästi keskiviikkoillaksi perheellemme osoitettuun illalliskutsuun. Isäntäpariskunta oli päättänyt toteuttaa arkiaterian ”hieman toisin”. Ruokaan ja viineihin oli panostettu, tunnetta oli mukana runsaasti ja yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Kulmakarvani kohosivat ensimmäisen kerran kun minulle selvisi, että aterian suunnitteluun ja valmistukseen oli laadittu kirjallinen koko päivän kattava minuuttiaikataulu. Vaikuttavaa! Ruoka oli valmistettu tuoreista raaka-aineista itse alusta loppuun ja viinilista oli laadittu huolella tukemaan aterian etenemistä.

Alkujuomaksi ja tunnelmankohottajaksi tarjottiin australialainen ”samppanjarypäleistä” valmistettu kuohuviini Taltarni Brut Taché. Kaunis punertava täyteläinen hapokas viini, jossa paahtoleivänkin tuoksut on hyvin erotettavissa. Siemailun lomassa pääsin seuraamaan karitsankyljysrivien ruskistamista ja munakoisojen grillaamista pihagrillissä.

Kauniisti katettuun pöytään tarjottiin ensin alkuruoka, täytettyä raviolia itse valmistetusta pastataikinasta huhtasienikastikkeessa. Maukasta pastaa täydensi erinomaisesti varsin hento ja vivahteikas Tommasin Valpolicella.

Alkruoan jälkeen nostettiin uudet lasit pöytään ja kaadettiin ”väliviini”, niinikään Tommasin Poggio al Tufo Rompicollo 2006 (varoituksen sana; tämän viinin vuosikerta 2007 on aika karmea). Täyteläisempänä ja hedelmäisempänä viininä se valtasi heti paikkansa ruoka-annosten välissä. Annosten välissä ruokaseurue keskittyi vertaamaan kahta edessään olevaa viiniä, joka tosin osoittautui vasta alkusoitoksi.

Viinejä oli luvassa lisää, edellisten kahden lasin viereen katettiin lupaavasti toiset kaksi lasia. Toiseen niistä kaadettiin Zenaton Ripassa Valpolicella Superiore, erittäin täyteläinen, lämmin ja hedelmäinen tanniininen viini. Tässä vaiheessa lautaselle ilmestyi vaaleanpunaiseksi kypsytettyä karitsankyljysriviä, uunissa kypsytettyä kirsikkatomaattia ja basilikaa, minttukastiketta ja grillattua munakoisoa. Taivaallinen yhdistelmä huippuunsa valmistettua karitsaa ja kolmea varsin erilaista makumaailmaa edustavaa viiniä kruunattiin kaatamalla neljänteen lasiin Alonso Del Yerro Mariaa (saatavana mm. Silja Linen Bon Vivant myymälästä), espanjalaista lakritsalle, tammelle ja yrteille maistuvaa pureksittavan täyteläistä tempranillorypäleestä valmistettua viiniä.

Karitsa lisukkeinen piti erinomaisuudessaan huolen siitä, ettei viinien vertailu vienyt siltä kaikkea huomiota. Ilta eteni rattoisasti kun viini kaadettaessa liplatti äänekkäästi milloin mihinkin lasiin. Isäntä onnistui kiitettävästi tehtävässään muistaa mihin lasiin mitäkin viiniä piti kaataa.Viinien paremmuudesta ja varsinkin niiden eroista käytiin vilkasta keskustelua. Lopulta pullot ja lasit kuitenkin tyhjenivät ja päästiin käsiksi jälkiruokaan.

Pöytään tuotiin kotitekoista mansikkajäätelöä ja suklaaseen kastettu mansikalla ja kermalla täytetty vohvelirulla. Sitä ei ehtinyt kauan ihastelemaan kun taustalta kuulunut korkin ääni paljasti jälkiruokaviinin ajan koittaneen. Chateau Roumieu, Sauternes jonka hankintapaikka jäi hieman hämäräksi, oli sopivan täyteläinen ja viikunainen. Sopivasti viilennettynä viini sinetöi täydellisen aterian.

Siirryimme olohuoneeseen nauttimaan vielä muutamasta raikastavasta Gin Tonicista ja odottamaan kuljettajan saapumista. Intensiivinen ksekustelu ruoasta ja nautituista viineistä olisi voinut jatkua pitkään, mutta oli aika kiittää illasta. Tällaisia iltoja soisi mielellään kaikille silloin tällöin. Maailma olisi varmasti paljon parempi paikka, jos ihmiset keskittyisivät syömään ja juomaan hyvin ja pitämään hauskaa.

Autossa kotimatkalla oli aikaa selailla kalenteria. Perjantaiksi on luvassa rapukeittoa ja Drappier samppanjaa, grillattua entrecotea ja Beringerin Clear Lake Zinfandelia sekä mansikoilla kuorutettua kermamarenkikakkua ja Florion Targa Marsala Superiore Riservaa. Lauantaiksi on buukattu hummeri-illallinen ja Montanan Gisborne Chardonnayta. Mitä sitten vaikka ulkona on kylmää ja sateista. Kippis ja Röyh!

Säännökset viinin tuonnista EU:n alueelta omaan käyttöön järkeistettävä - ja vähän äkkiä!

Viranomaiset (tulli ja Valvira) ovat 9.7.2009 julkaisseet tiedotteen (päivitys 25.8.2009: elokuun lopulla tiedote poistui tullin verkkosivuilta), jonka mukaan internetistä tilatusta alkoholista tulee maksaa verot Suomeen. Tiedote ei sinänsä sisällä mitään uutta, vaan toistaa aikaisempia tulkintoja.

Tiedotteesta käy ilmi, että tulli voi takavarikoida viinilähetykset, jos ulkomailla sijaitseva verkkokauppa ei ole maksanut valmisteveroja Suomeen. Tulkintaa voidaan syystä arvostella, koska ei voida mitenkään olettaa, että EU:n alueella toimivat lukuisat verkkokaupat ymmärtäisivät tai osaisivat suorittaa veroja antaessaan myytyjä tuotteitaan kuljetusliikkeelle kuljetettaviksi Suomeen. Ostaja taas ei voi tietää suorittaako myyjä verot vai ei - eikä sen tietenkään pitäisi edes olla ostajan ongelma. Tällainen verovelvollisuus mielestäni selvästi muodostaa "kaupan esteen", jota EU:n alueella ei pitäisi olla.

Koko tulkinnan huvittavuushan näkyy myös siinä, että jos itse matkustaa viiniensä mukana ulkomailta Suomen rajan yli, mitään verovelvollisuutta myyjällä ei ole, mutta jos pullot toimittaa rajan yli kuljetusliike, pitäisi myyjän ymmärtää maksaa verot. Mitähän järkeä siinä sitten on?

Viranomaisten tarve tulla julkisuuteen vanhoilla linjauksillaan liittyy tietenkin mediassa julkisuutta saaneeseen virolaisfirmaan alkotaxi.eu. Alkotaxista voi perustellusti olla montaa mieltä. Hutaisten tehdyt runsaasti kielivirheitä sisältävät halvan näköiset verkkosivut eivät luo kuvaa vastuuntuntoisesta yrityksestä. Sillä perusteella ei kuitenkaan toimintaa voi eikä pidä julistaa laittomaksi.

Alkotaxin olisi ehkä kannattanut selvittää asioita hieman tarkemmin, koska lienee selvä että noinkin korkealla profiililla nykyisten tulkintojen vastaista toimintaa viranomaiset eivät voi kovin kauan sallia.

Tutkitaanpa miten pienillä muutoksilla "tulkintojenvastainen toiminta" saadaan vastaamaan viranomaisten nykyisiä tulkintoja. Kas tässä:

Alkotaxin toimintaa katsotaan lainvastaiseksi, koska he eivät ole eriyttänet myyntitoimintaa ja kuljetustoimintaa eri yhtiöiksi. Alkotaxin oma perustelu, jonka mukaan kuljetus on ilmainen, puhuu itse asiassa heitä vastaan, koska näin ilmaistuna on helppo tulkita että kyse on "myynnnistä Suomeen", joka on kiellettyä muilta kuin Alkolta.

Perustamalla alkomyynti-yhtiön, joka Virossa myy tuotteita verkon välityksellä sekä erillisen alkotaxi-yhtiön, joka ottaa kuljetettavakseen suomalaisten asiakkaiden ostoksia, homma olisi täysin laillista nykytulkintojenkin mukaan. Eihän tällaisessa pykäläviilauksessa paljoakaan järkeä ole, mutta jotenkin viranomaisten pitää tehdä pesäero sallitun "kuljettamisen" ja kielletyn "Suomeen myynnin" välillä.

Valmisteverovelvollisuutta em. yhtiöittäminen ei nykytulkinnalla poistaisi vaan alkomyynti-yhtiön tulisi Suomen viranomaisten tulkinnan mukaan maksaa valmisteverot Suomeen mahdollisten Viroon maksettavien verojen lisäksi.

Jotta tämäkin viranomaisten vaatimus voitaisiin välttää, tulisi alkotaxi-yhtiön muuttaa liiketoimintaansa siten, että taksi hakisi aamulla suomalaiset asiakkaat kotoaan, kuljettaisi ne Tallinnaan, jossa ostokset lastataan taksiin ja asiakkaat ja ostokset kuljetetaan taas illalla kotiinsa. Samalla reissulla taksi voisi sitten kerätä uudet asiakkaat Viroon kuskattavaksi. Tällä tavalla toimien myynti- ja kuljetustoiminta olisi laillista eikä valmisteverovelvollisuutta olisi, koska ostajat ylittävät Suomen rajan yhdessä ostoksensa kanssa.

Jo se, että laittomaksi tulkitun liiketoiminnan pystyy vääntämään lailliseksi muutamin yksinkertaisin viilauksin, kuten edellä kuvasin, osoittaa, että nykyiset rajoitukset ovat keinotekoisia eivätkä palvele mitään järkevää tarkoitusta. Viranomaiset yrittävät epätoivoisesti keksiä tulkintoja, joiden varassa vanhentuneita lakipykäliä voisi noudattaa.

Eiköhän kaikille olisi helpointa jos lakia muutettaisiin siten, että minkäänlainen alkoholijuomien kuljettaminen EU:n alueelta omaan käyttöön ei olisi kiellettyä eikä Suomen valmisteverotuksen alaista. Viranomaisten ajan käyttäminen sen tutkimiseen onko kuljetusliike eri kuin myyjä, vai onko ostaja ylittänyt valtakunnan rajan viiniensä mukana vai ei, olisi syytä siirtää historiaan. Sellainen kun ei palvele kenenkään etua sivistyneessä yhteiskunnassa.

Tarkempi kuvaus viinituonnin nykytulkinnoista löytyy aikaisemmasta kirjoituksestani Viinin ostaminen ulkomailta – mitä saa tehdä ja mitä voi tehdä 27.2.2009 .

Viiniä itämerellä

Kesän parhaita nautiskeluhetkiä ovat eittämättä Silja Serenadella tai Symphonylla vietetyt risteilyvuorokaudet. Tämän kesän kokemus oli Serenadelta. Jo laivaan astuttaessa Suomen holhousyhteiskunta tuntuu etäiseltä kun aurinkoisella kannella vapauden tuuli pyyhkii alkoholiverot ja monopolit mielestä. Sukellus laivan syvyyksiin tuo uusia elämyksiä. Bon Vivantin baaritiskillä voisi viettää useampiakin päiviä. Myymälän viinejä voi maistella laseittain ja siten perustaa ostopäätöksensä viinin ominaisuuksiin. Näinhän pitäisi tietenkin olla kaikissa viinimyymälöissä, mutta kun ei niin ei.

Bon Vivant-ravintola tarjoaa herkullisen yhdistelmän gourmetruokaa ja hyvän palvelun viinimyymälän. Asiantuntevat viinimyyjät opastavat mielellään ja hartaasti ja osaavat myös kuunnella asiakkaan toiveita. Ruokaravintolan ruoan taso ylittää kirkkaasti laivan – kuten myös muiden itämeren laivojen - muun ruokatarjonnan. Mitä tärkeintä, saat rauhallisen ruokailuhetken ilman huutavia tahmatassuisia lapsia ja riiteleviä perheitä, jotka usein kansoittavat laivojen bulkkiravintolat.

Seurueemme valitsi listalta Seasons Menun, viiden ruokalajin illallisen viineineen. Viineinä oli saman tuottajan, Etelä-afrikkalaisen Lanzeracin, eri viinejä läpi aterian. Alkuruoan Sauvignon Blanc oli parasta antia. Voimakas herukkamainen maku sai runsaasti kiitosta. Seuraavina tarjoiltavat Pinotage ja ’Bordeaux Blend’ olivat melko tavanomaisia tasapaksuja viinejä, joita ei jäänyt erityisesti kaipaamaan. Jälkiruoalle tarjoiltu Semillon oli suorastaan epäonnistunut kumppani jäätelölle, mansikoille ja marengille. Makeahko jälkiruoka olisi kaivannut huomattavasti makeamman viinin. Ateriakokonaisuus oli kuitenkin miellyttävä. Ruoka oli erinomaista, mutta viinikokonaisuus turhan vaatimaton. Olisi tietenkin pitänyt jo hinnasta arvata. Onneksi on vielä paluumatka, jolloin viinit valitaan itse.

Tukholmassa päivä alkoi vierailulla Viini- ja viinahistorialliseen museoon. Tämän näkemisen arvoisen paikan parasta antia ovat hyvin toteutetut näyttelyt, jotka tarjoavat historiakatsauksen ruotsalaiseen juomatapakulttuuriin. Museon voi kiertää omassa tahdissa ja kuulokkeista voi kuunnella ruotsin- tai englanninkielistä opastusta niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Itse jätin viinaosuuden vähemmälle. Tietenkin olisi kaivannut mahdollisuutta maistaa viinejä, mutta Ruotsissa kun ollaan, piti tyytyä katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan.

Tukholman helteessä (30 C ) vietimme herkullisen hetken Östermalmshallenin kala- ja äyriäisravintolassa Lisa Elmqvist. Herkullinen Toast Skagen ja pullollinen Pol Roger samppanjaa ilmastoidussa upeassa hallissa piristi kummasti. Tähän ravintolaan tulen vielä palaamaan useasti.

Paluumatkalla unohdimme Bon Vivantin valmismenut ja valitsimme listalta alkuruoaksi tuorejuustomoussea, punajuurisorbettia ja kesävihanneksia. Viiniksi valitsimme sommelierien suosittelemana pullollisen Autralialaista vuoden 2006 Yabby Lake Pinot Noiria. Tämä viini osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Uuden maailman mansikkahillosta ei ollut tietoakaan. Kokonaisuus oli erittäin hillitty ja viinin voisi helposti kuvitella valmistetun Burgundissa. Tätä piti toki hankkia matkalaukkuun muutama pullollinen (35,50€/plo).

Pääruoaksi valitun tournedon, ankanmaksavoin ja tryffelikastikkeen seuraksi valikoitui pullollinen Renato Rattin Barolo Marcenasco 2004. Tämä yhdistelmä hipoi jo täydellisyyttä ja särmikkääksi ja multaisen tanniiniseksi osoittautunutta Baroloa tarttui myös mukaan matkalaukun täytteeksi (43,50€/plo).

Matka- ja vatsalaukut täynnä herkkuja palasimme tyytyväisinä onnistuneelta gourmetristeilyltä. Näin viineistä tulee nauttia. Hyvässä seurassa, miellyttävässä ympäristössä ja hyvien ruokien saattelemina. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Tasapainotetaan nyt kuitenkin tätä ylistyslaulua myös muutamalla kritiikin sanalla. Bon Vivant on perinteisesti ollut paikka, jossa hyviä viinejä on saanut ostaa edulliseen hintaan. Onkohan hinnoittelussa tapahtunut joku tietoinen muutos, koska muutamia viinejä myytiin melko poskettomaan hintaan? Esimerkiksi Hermitage Farconnet oli myynnissä hintaan 49 €, kun Alkosta saa saman tuotteen hintaan 47,90€. Kehumani Renato Rattin Barolo maksoi 43,50 €, kun esimerkiski weinfinger.de myy samaa tuotetta hintaan 24,80 €. Hinnoitella saa toki miten haluaa, mutta mielestäni on vaikea perustella tämänkaltaisia tax free hintoja. Lieneekö yhteensattuma, että Bon Vivantin verkkosivujen linkit tax free viinihinnastoon eivät toimi, jolloin hintojen vertailu etukäteen vaikeutuu. Toimimattomat linkit verkkosivulla ja tökerö hinnoittelu himmentävät muuten erinomaista Bon Vivantin kokonaisvaikutelmaa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan tiedustella tuotteita myös muualta mikäli hinta vaikuttaa ostopäätökseen.