perjantai 27. helmikuuta 2009

Viinin ostaminen ulkomailta – mitä saa tehdä ja mitä voi tehdä

Alkon valikoima on ymärrettävistä syistä rajallinen. Siksi moni viininystävä harkitsee ”omaa tuontia” joko hankkimalla pulloja ulkomaan matkalta tai ostamalla netistä suoraan viinitilalta tai nettikauppiaalta. Viranomaisten säännökset ja tulkinnat ovat harvinaisen epäselviä, joten ei ihme että viiniharrastaja usein jää pohtimaan minkälainen tuonti on sallittua, milloin pitää maksaa valmisteveroja yms. Odotan edelleen jonkun viinilehden juttua aiheesta, mutta toistaiseksi alan julkaisujen ”tutkiva journalismi” on loistanut lähinnä poissaolollaan.

Yritän seuraavassa kuvata vallitsevaa tilannetta. Yksityishenkilön viiniostoksia ulkomailta koskee kolme eri rajoitusta; 1) tuonnin sallittavuus/laillisuus ylipäätään, 2) tuonnin määrärajoitukset ja 3) verojen maksuvelvollisuus. Omaa viinintuontia pohtivan on otettavaa kantaa rajoituksiin numerojärjestyksessä. Ensin on pohdittava onko tuonti ylipäätään laillista, seuraavaksi mitkä määrärajoitukset ovat voimassa ja lopuksi mahdollisia veroseuraamuksia. Nämä rajoitukset on syytä pitää toisistaan erillään. Valitettavan usein nämä sotketaan yhteen, jolloin helposti päädytään siihen, että viinin tuonti olisi toimintana harmaata aluetta, joka olisi aina laitonta mutta jota valvotaan huonosti – näin ei ole. Paneudutaanpa asiaan tarkemmin:

1. Tuonnin sallittavuus/laillisuus ylipäätään

Laillinen tuonti tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että viinejä ylipäätään voi tuoda. Mahdolliseen veronmaksuvelvollisuuteen ei oteta tässä kantaa. Laitonta tuontia ei saa lailliseksi maksamalla veroja.

Yksityishenkilö voi tuoda viiniä ulkomailta ”omaan käyttöön” laillisesti. Hän voi tuoda viinit mukanaan matkalta autossa tai matkalaukussa tai hän voi tilata ne netistä tai puhelimitse, jolloin viinit kuljetetaan kotiin. Viinit pitää kuitenkin hankkia omaan käyttöön, niitä ei saa tilata kaverille, eikä myydä tai vaihtaa edelleen. Niitä saa toki tarjota vieraille järjestämillään kutsuilla. Jos tuonnin kohteena on useita satoja pulloja kerralla on syytä varautua selvittämään syytä näinkin suureen ”omaan käyttöön”, mikäli viranomaiset tiedustelisivat asiaa.

Käytäntö: alle sadan pullon ostokset katsotaan hankitun ”omaan käyttöön”. Tällainen määrä voidaan helposti perustella kesäjuhlilla, syntymäpäiväkutsuilla tms. Suurempia määriä ei voi perustella ns. kimppahankintana, eli että tilaajia/vastaanottajia olisi useampia. Jokaisen tulee hankkia omat viininsä. Jos viinit kuljettaa itse, jokaisen ”hankkijan” tulee olla matkalla mukana.

Jos tilaat ulkomailta (esim. netistä) viinejä kotiin kuljetettavaksi, se on laitonta, jos myyjä itse hoitaa kuljetuksen. Jos käytetään myyjästä riippumatonta kuljetusliikettä, hankinta on sallittua kunhan viinit on maksettu ennen kuin ne saapuvat Suomen maaperälle ja viinit toimitetaan suoraan asiakkaan kotiovelle.

Käytäntö: tuotevalvontakeskuksen kirjallisen tulkinnan mukaan tuonti on laillista jos myyjän laskussa eritellään viinien ja kuljetuksen osuus. Käytännössä viinit aina maksetaan luottokortilla ostohetkellä, siis ennen Suomeen saapumista, ja toimitetaan kotiovelle. Täten laittomaksi jää sellainen hankinta, jossa viiniliike kuljettaisi viinit itse tai myy könttäsummalla viinin ja kuljetuksen. ...tai kuljettaa viinit Suomessa sijaitsevaan välivarastoon. Sellaisiin myyjiin en käytännössä ole koskaan törmännyt.

2. Tuonnin määrärajoitukset

Tuonnin määrärajoitukset koskevat tuontia EU:n veroalueen ulkopuolelta. Vaikka tällainen tuonti onkin laillista, enimmäismäärät ylittävän tuonnin osalta on maksettava veroa. Tällä hetkellä voimassa olevat rajoitukset viinintuonnista EU:n ulkopuolelta ovat ”4 litraa kuohumatonta viiniä ja 2 litraa muita alkoholijuomia”. EU:n sisällä ei ole voimassa mitään määrärajoituksia. On huomattava, että tuontirajoitukset koskevat myös Ahvenanmaan kautta kulkevilla aluksilla tuotuja juomia, eli vaikka ostokset onkin hankittu esim. Ranskasta, niitä ei voi tuoda Ahvenanmaan kautta maksamatta veroja. (kts. kuitenkin tämän jutun lopussa oleva päivitys asiasta) Ahvenanmaa on EU:n veroalueen ulkopuolella. Siksi myös ”Ruotsinlaivoilla” on voimassa ostomäärärajoitukset. Sen sijaan esim. Viron kautta laivalla tai maateitse Ruotsista tuotaessa, veroja ei tarvitse maksaa eikä määrärajoituksia ole. Jos tilaat viinejä EU:n veroalueella sijaitsevasta liikkeestä, sinua ei myöskään koske mitkään määrärajoitukset.

Käytäntö: EU:n ulkopuolelta tuskin kannattaa hankkia viinejä. Käytännössä Ahvenanmaan kautta tuotuja viinejä ei tarkasteta eikä lasketa, mutta on hyvä olla tietoinen siitä että tullilla säännösten mukaan on oikeus takavarikoida viinit, jos rikotaan määrärajoitussääntöä eikä viinejä omaehtoisesti tullata määräsatamassa. Siksi en ehkä toisi suurempia määriä viinejä Ahvenanmaan kautta. Euromääräisen takavarikkoriskin kasvaessa tarpeeksi suureksi kiertäisin kiltisti Haaparannan (tai Uumaja-Vaasa) kautta – tai tullaisin viinit kiltisti.

3. Verojen maksuvelvollisuus

Tämä on ehkä eniten päänvaivaa aiheuttanut säännös. Oletetaan, että kumpikaan edellä mainituista rajoituksista eivät estä viinien hankintaa ulkomailta. Tällöin tulee arvioida seuraavia asioita:

3a. Matkustat viinien mukana

Kun itse kuljetat viinejä mukanasi ulkomailta, mitään veroja ei peritä, eikä viinejä tarvitse tullata.

Käytäntö: selvää pässinlihaa

3b. Viinit kuljetetaan sinulle ja järjestät itse kuljetuksen

Jos ostat viinit ulkomailla, joko paikan päällä tai puhelimitse netissä, ja järjestät kuljetuksen itse (matkustamatta itse viinien mukana), joudut maksamaan viineistä valmisteveroa. Kun ostat suoraan viinitilalta tai paikan päältä liikkeestä on tavallista, että joudut itse järjestämään kuljetuksen. Sinun pitää itse ottaa etukäteen yhteyttä tulliin ja maksaa verot ennen kuin kuljetus voi tapahtua. Kts. kuitenkin alla kohta "päivitys elokuussa 2009". Vältät verovelvollisuuden jos kuljetuksen kohteena on lahjansaaja.

Käytäntö: en tiedä miten tällainen vero käytännössä edes maksettaisiin. En ole löytänyt edes selkeää ”toimi näin”-ohjetta tullin sivuilta, joka osaltaan osoittaa että asiaa ei edes pidetä tärkeänä. Paketit liikkuvat EU:n sisällä vapaasti eikä säännönmukaisia tarkastuksia tehdä. Yksittäisen lähetyksen avaaminen ja sen selvittäminen onko vastaanottaja itse järjestänyt kyseisen kuljetuksen vai ei on melko mahdotonta eikä kovin kustannustehokasta. Käytännössä veronmaksua ei valvota eikä veroja makseta.

3c. Viinit kuljettaa sinulle myyjän järjestämä kuljetusliike

Jos hankit viinisi myyjäliikkeestä, joka järjestää kuljetuksen (erillistä kuljetusliikkettä käyttäen toki) kotiovellesi, et vastaa veroista. Valtaosa netin viinimyyntiliikkeistä toimivat näin. Verosta vastaa myyjä ja kuljetusliike. Viranomaisten mukaan myyjäliikkeellä tulisi olla Suomessa ns. veroedustaja hoitamassa asiaa.

Käytäntö: Paketit liikkuvat EU:n sisällä vapaasti eikä säännönmukaisia tarkastuksia tehdä. Yksittäisen lähetyksen avaaminen ja sen selvittäminen onko sisällön myyjä järjestänyt kyseisen kuljetuksen vai ei on melko mahdotonta eikä kovin kustannustehokasta. Jotkut myyjäliikkeet, lähinnä sellaiset joilla on joitakin siteitä Suomeen, maksavat verot. Suurin osa eurooppalaisista myyjäliikkeistä jättävät todennäköisesti verot maksamatta lähinnä tietämättömyyttään.

”Disclaimer”

Edellä oleva selvitys perustuu niihin tietoihin, mitä olen eri paikoista onnistunut kaivamaan. Vaikka itse oletan, että edellä selostettu pitää kutinsa melko hyvin, tulkinnat ovat kuitenkin ”parhaita arvauksia” (best guestimates) enkä luonnollisesti ota mitään vastuuta, jos joku toimii em. tietojen perusteella.

Avoimia kysymyksiä

Avoimia kysymyksiä on toki edelleen. Lähinnä ne liittyvät verojen maksuvelvollisuuteen. Koska tätä ei käytännössä valvota, asia on hiukan teoreettinen. Suotavaa olisi toki, että asioista voisi saada viranomaisilta selkeitä ohjeita ja neuvoja. Jos haluaisin maksaa verot itse järjestämästäni kuljetuksesta, kuinka minun pitäisi käytännössä toimia? Ei ole liikaa vaadittua, että viranomaiset kertoisivat miten tulisi toimia kun seison Toscanalaisessa viiniliikkeessä ja haluan kuljettaa ostamani viinit Suomeen esim. kuriiripalvelua käyttäen.

Tavallisempi tilanne lienee se, että ostan viinini netistä, myyjäliike toimittaa viinit kuljetusliikkeelle, joka kuljettaa ne kotiovelleni. Viineistä ja kuljetuksesta (laskussa tai tilausvahvistuksessa eriteltynä) veloitetaan samalla luottokorttiveloituksella. Myyjä siis vastaa veroista, mutta vain harvoin (ilmeisesti) täyttää verovelvollisuutensa. Voiko tulli takavarikoida tällaisen lähetyksen? Jotuisiko yksityishenkilö maksamaan tuotteista, jotka hän takavarikkotilanteessa ei saa haltuunsa vai voiko hän ilmoittaa luottokorttiyhtiölleen ettei hyväksy luottokorttiveloitusta jolloin veloitus perutaan?

Kommentteja kaivataan

Kokemuksia, tietoja, ohjeita otetaan ilomielin vastaan. Jos sinulla on parempaa tietoa, lisätietoa yms heitä kommentti asiasta niin päivitän tämän kirjoituksen.

Päivitys heinäkuussa 2009:

Viini-web.netissä nimimerkki Ennae kirjoittaa huhtikuussa 2009 soittaneensa tullin neuvontaan ja saaneensa seuraavanlaisen suullisen ohjeen:

"Soitin viimein tullin neuvontaan ja kysyin asiasta. Jos Ranskasta, Ruotsista tai muusta EU-maasta ostetuille viineille on kuitti, oma kuljetus ja ne menevät omaan käyttöön, niin mitään ilmoitusta tullille ei tarvitse tehdä asiasta eivätkä viinit poikkeamisella Maarianhaminassa muutu "tax free" -tavaraksi, mitä laivalla myytävät viinit ovat."

Tämä lienee yhden virkailijan näkemys, joka on ristiriidassa tullin verkkosivujen tietojen kanssa. Mielenkiintoinen tilanne.


Päivitys elokuussa 2009:

Edellä 3b-kohtaan lisättäköön vielä, että viisi litraa viiniä voi verovapaasti lahjoittaa EU-maasta toiseen. Eli kun olet vaikkapa Italiassa tai Ranskassa ja olet ostanut viinisi, voit verovapaasti lähettää viinit Suomeen lahjana. Itsellesi et voi viinejä lahjoittaa, mutta puoliso tai ystävä käy hyvin. Jos haluat lähettää viinit itsellesi olet veronmaksuvelvollinen edellä selostetun mukaisesti.

Päivitys lokakuussa 2009:

Lähteitä:

http://www.valvira.fi/files/Tiedote172007.pdf

http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/ostaminen_ulkomailta/tiedostot/019.pdf

http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/alkoholi_tupakka/index.jsp

http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/lahjat_ulkomailta/alkoholi_tupakka_EU/index.jsp

http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/Esitteet/tiedostot/ohjeita_matkustajille_2009_A4.pdf

Päivitys marraskuussa 2010:


Tulli on taas julkaissut uuden tiedotteen. Tiedote antaa tällä kertaa ymmärtää, että nettikauppojen kautta tehtävät ostokset ovat etämyyntiä, jolloin verovelvollinen on myyjä, ei ostaja. Missään ei tosin sanota, mitä sitten tapahtuu, kun myyjä ei ehkä maksakaan veroja eikä sitä voiko esim. ostaja huolehtia veroista halutessaan?

Tiedote kokonaisuudessaan:


http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/ostaminen_ulkomailta/tiedostot/019_yksityish.pdf

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mainiosta postista Virén. Olen tulkinnut asian samoin kuin sinä. Koska kyseessä on enemmän normien ohjaama epäselvän lain tulkinta, se saattaa tosin muuttua milloin vain (kuten kävi pari vuotta sitten).

Tämä sieppaa, sillä mielivaltaisuus lainkäytössä on hieman poikkiteloin oikesvaltion periaatteiden kanssa. Tulli tuntuukin hetkittäin toimivan kuin valtio valtion sisällä. Ehkäpä sheriffimäisyys karisisi, jos eduskunta hoitaisi sille kuuluvat tehtävät hieman ansiokkaammin?

Joka tapauksessa, on rasittavaa kun Suomen lakia pitää tulkita kuin mitäkin Rukhnamaa.

Grand Cru kirjoitti...

Tässä minun käytännön kokemukseni, kun kuuliaisesti yrittää maksaa verot. Asun itse Ranskassa ja haluan ostaa tilalta/erikoisliikkeestä viiniä ja toimittaa Suomeen. Prosessi menee näin: 1)Ostan viinit 2) täytän tullin (vero)vakuuslomakkeen tarvittavilla tiedoilla 3) lähetän skannatun lomakkeen ja skannatun ostolaskun tullipiiriin sähköpostilla 4) tulli leimaa vakuuslomakkeen ja lähettää pyydettäessä pdf:nä takaisin 5)annan leimatun vakuuslomakkeen viiniliikkeelle liitettäväksi lähetykseen 6) Suomessa tulli tarkastaa (jos tarkastaa) onko vakuus ollut riittävä ja jollei tulee veroseuraamus. Prosessi ei ole kovinkaan käytännöllinen ja varsinkin viinituristeille käytännössä mahdoton.

Pablo Linares kirjoitti...

Hei, minä kirjoitan Espanjasta, olen viinin jakelija Olen kiinnostunut myymään viinin Suomessa autoimportación viini on vapautettu veroista, esimerkiksi jos ostat minulle laatikollisen viiniä ja lähetin heille, joutuu maksamaan veroa lisää, lisäksi hinta ja tavaran toimittamista. Kiitos erittäin paljon.

Kääntäjä Google

-----------------

Hi, I write from Spain, I am a wine distributor I am interested in selling wine in Finland autoimport wine is exempt from taxes, for example if you buy me a box of wine and I sent them, would have to pay any tax extra, besides the price and shipping the goods. Thank you very much.

My website is www.elbuensentido.com
The answer in English much better. Thanks

Viini-Virén kirjoitti...

Pablo,
to sell wine into Finland is quite complicated if you want to abide by all laws. A distance seller in the EU needs to pay excise duties to Finland. Also you have to register for VAT in Finland and pay VAT to Finland.

For details, check this customs link (in english), in particular Alcohol-related info starting on page 2.

http://www.tulli.fi/en/finnish_customs/publications/general_information/general_information/019_private_persons.pdf

Ehkä pidät myös näistä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...