Miksi en nauti viineistä suomalaisessa ravintolassa?

Otsikon voi käsittää kategoriseksi väitteeksi. Ihan näin jyrkkää kantaa en kuitenkaan edusta. Tässä jutussani haluan pikemminkin tuoda esille syyt siihen miksen nykyistä useammin käytä ravintoloiden palveluja ja samalla ihmetellä monien ravintoloiden valitsemaa ansaintalogiikkaa.

Olisi mukava poiketa useammin hyvään ravintolaan syömään hyvin valmistettua ruokaa ja nauttimaan samalla tasokkaasta viinistä. On kuitenkin syitä miksi näin en tee – ja keskusteltuani aiheesta olen huomannut että en ole mielipiteineni yksin. Seuraavassa mainitsen kolme syytä siihen miksi suomalainen ravintolapalvelu viinien kohdalla ei yksinkertaisesti innosta. 

1. Hyperhinnoittelu 

Ylivoimaisesti tärkein rajoite useammalle ravintolakäynnille on tasokkaiden viinien hinnoittelu. Ymmärrän, että Helsingin ydinkeskustan huippuravintolat hinnoittelevat viininsä kertoimella, joka liikkuu kolmen ja viiden välillä. Lukuisten yritysasiakkaiden ansiosta kauppa ilmeisesti käy näilläkin hinnoilla ja katetta tulee. 

Sen sijaan minulle on täysi mysteeri että myös muualla Suomessa kopioidaan vastaavanlainen hinnoittelu, joka johtaa siihen että myydään muutamaa halpaa viiniä arvokkaampien viinien jäädessä hyllyyn pölyttymään. 

Olen valmis maksamaan kolmekymppiä ”kympin viinistä”. Parinkymmenen euron korvaus pullon varastoinnista, avaamisesta, tarjoilemisesta jne tuntuu kohtuulliselta. Mutta kun kuudenkympin samppanjasta tai burgundilaisesta pyydetään yli 150 euroa, mennään jo pahasti metsään. Miksei sama kahdenkympin korvaus ”pullon käsittelystä” enää toimikaan?

Olen monesti keskustellut ravintolanomistajien kanssa näiden arvoviinien menekistä ja moni tuntuu olevan uskossa, että koska niitä menee niin vähän täytyy saada edes hyvä kate. Olisikohan niin, että ”niitä menee niin vähän” koska ne on hinnoiteltu väärin?

Kun pullo on hinnoiteltu pilviin, viiniä ei usein suostuta myymään laseittain, "koska loput viinit happanevat avattuun pulloon". Näin hyllyynpölyyntymiskierre vahvistuu entisestään.

Jos kaikissa viineissä olisi kiinteä (vaikkapa kahdenkympin) kate kävisin ainaikin itse paljon useammin ravintolassa. Hyvän viinin lisäksi ostaisin myös ruoka-annoksia ja  ravintoloitsijalle syntyisi katetta lisääntyneen volyymin ansiosta. Varmaa on ainakin se, että hyllyssä pölyttyvä pullo ei tuo mielihyvää kenellekään. 

Itse en näet suostu juomaan ”kympin viiniä” jos tarjolla on hyvin valmistettua ruokaa. Yhtä vähän olen kuitenkin valmis maksamaan satasia paremmasta viinistä – ainakaan joka viikko. Lopputulema on se, että syön ja juon ennemmin kotona tai ystävien luona.

Olisi mukava kuulla ravintola-alalla toimivilta, onko vallalla todella käsitys, että hyvä viini ei toimi sisäänheittotuotteena ja myynnin edistäjänä. Kun viinilistalla on pari halpisviiniä ja liuta arvoviinejä, jotka pölyttyvät varastoon, pääpaino näyttää ennemmin olevan kattavan viinilistan tuottamisessa – arvoviinejä ei edes yritetä myydä. 

Toki kalliimpi viini sitoo hieman enemmän pääomaa, mutta en jaksa uskoa, että se on syy arvoviinien hyperhinnoitteluun. Itse uskon, että hyvien viinien merkitystä myynninedistäjänä ei ymmärretä. Ainakin kunnes joku minulle toisin todistaa.

2. Viinin väärä lämpötila

Kun ravintola veloittaa sievoisen summan viineistään, voisi olettaa että ne edes tarjoillaan oikein. Liian usein punaviinit tarjoillaan ”huoneenlämpöisinä”, mikä etenkin kesällä joskus saattaa tarkoittaa 25-30 astetta. Sellaisen viini juominen ei välttämättä ole nautinto. Haluan punaviinini 16-18-asteisena, kiitos! Viinikaappi, jos sellainen on, varataan usein vain valkoviineille, jotka vastaavasti tarjotaan jääkaappikylminä. 

Kun huomauttaa liian lämpimästä punaviinistä saa usein osakseen kysyvän hieman epäuskoisen katseen. Jos sen sijaan valittaisi kylmästä kahvista, se todennäköisesti vaihdettaisiin välittömästi. 

3. Viinilistan suppea tietomäärä

Monessa paikassa listalta voi lukea vain viinin nimen ja hinnan. Usein nimikin on puutteellinen, mainitaan vain viinin tyyppi, ei tuottajaa. Esim. pelkkä ”Brunello di Montalcino 120€” tai ”Shiraz Barossa 60€” ei hirveästi vielä kerro. Ruokalistoissa on usein seikkaperäiset selostukset annoksen aineksista, gluteenittomuudesta, laktoosittumuudesta  ym. ym., mutta viinit pitäisi pystyä valitsemaan lyhyen nimikuvauksen perusteella.

Ongelmaa ei tietenkään ole, jos tarjoilija osaa asiantuntevasti kuvailla ja suositella viinejä, mutta näinhän harvoin on. Ymmärrän hyvin, että ammattitaitoisia sommelierejä ei riitä joka kyläravintolaan, mutta juuri siksi viinien kirjallinen kuvaus listassa on tärkeää.

En näe tähän puutteeseen muuta syytä kuin välinpitämättömyys. Viinin toimittajalta ravintoloitsija saa takuuvarmasti kuvauksen viinistä, jonka helposti voisi painattaa listaan jos ei henkilökunta kykene omaksumaan viinien ominaisuuksia.

Alkoa tai viranomaisia em. ongelmista ei tällä kertaa voi syyttää. Ravintoloitsijat saavat itse katsoa peiliin. Toki omien pullojen nauttiminen ravintoloissa korvausta vastaan olisi tervetullut muutos lainsäädäntöön. En usko, että ravintolat silloin kehtaisivat pyytää korkkausmaksua, joka määräytyisi viinin arvon perusteella. Silloin viimeistään nykyisen hinnoittelumallin kieroutuneisuus paljastuisi. 

Onneksi muutamia poikkeuksia edellä kuvatusta valtavirrasta on. Välinpitämätön suhtautuminen viineihin elää kuitenkin edelleen voimakkaana suomalaisessa ravintolamaailmassa. Ja niin kauan kuin se jatkuu, toimin kuten monet muut viininystävien kasvavassa joukossa – nautin viinini ja ruokani muualla. 

Useita laatuviinejä juhlapöytään

Tulossa isot juhlat - paljon vieraita ja hyvää ruokaa. Mutta miten valitsen viinit? Melko yleinen tapa on hankkia ”vähän alle kympin maksavaa Alkon myyjän suosittelemaa viiniä” – käytännöllistä ja melko edullista. Mutta mistä juontaa juurensa tapa tarjota einesmakaroonilaatikon tasoista viiniä pitkään ja hartaasti valmistetulle juhlaruoalle?

Varmasti osasyynä on Suomen lyhyt viiniperinne. Toinen syy löytyy viinin hinnoittelussa. Suomalainen alkoholipolitiikka veroineen ja monopolikatteineen rankaisee taloudellisesti niitä, jotka haluvat panostaa iloiseen mielenkiintoiseen viinikulttuuriin. Miksi, sopii kysyä, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

Viiniin ei panosteta – se kuuluu kyllä aterialle, mutta vain kylkiäisenä, jolla välillä kostutetaan suuta. Valitettavan moni ravintola sortuu samaan. Ruoan laatuun ja annosten ulkonäköön kyllä panostetaan, mutta heikkolaatuinen viinilista ei mahdollista kokonaisvaltaista nautintoa. Prosenttipohjainen katehinnoittelu johtaa siihen, että vain halvimmat kuraviinit menevät kaupaksi. Muut, jos niitä listalla on, jäävät varastoon. En ymmärrä tuota businesslogiikkaa. Viinikulttuuria se ei ainakaan edistä.

Jos syön ravintolassa hyvää ruokaa, haluan myös hyvää viiniä – en halua maksaa neljäkymppiä heikkolaatuisesta liian lämpimänä tarjoillusta punkusta. Sama koskee yksityisiä juhlia.

Ruokaan on usein panostettu paljonkin, mutta notkuvan pitopöydän antimien juomaksi on tarjolla usein vain yksi vaatimaton viini, jota pahimmillaan vielä annostellaan muovimukeihin valmiiksi. Jos välttämättä pitäisi valita, tyydyn itse mieluusti jopa hieman vaatimattomampaan ruokaan kunhan viini on hyvää.

Olen toistuvasti törmännyt ”helmiä sioille”-väitteeseen, että viiniin ei kannata panostaa, koska ei keskivertoihminen erota hyvää viiniä huonosta. Olisikohan näin? Väitän, että aika moni viininjuoja tunnistaa hyvän viinin kun se sattuu kohdalle. Siihen ei tarvita syvää tietämystä terroirin merkityksestä, mikro-oksidaatiosta tai tammilastujen käytöstä viininvalmistuksessa.

Hyvin valmistettu ruoka maistuu koska se on hyvää, ei siksi että olisi etukäteen tutustunut sen proteiini- tai hiilihydraattipitoisuuteen. Sama koskee viinejä, laadun aistii – kukin omalla tavallaan.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen – miten valitsen juhlaviinit. Valitettavan yleinen tapa on tarjota pakollinen hymistelycocktail (halpa kuplajuoma, pahimmillaan makea), snapsi (joka tuhoaa makuaistin), ”joku Alkon hyllystä löytyvä valkkari” alkuruoalle , taskulämmin cabernet-pohjainen chileläinen esanssipunkku pääruoalle ja kahvi ja konjakki jälkiruoalle. Tämän jälkeen nostetaan J.P.Chenet-tonkka ja muovimukit pöydälle ja vieraat saavat huolehtia itsestään loppuillan.

On selvää, että e.m. setupissa viinit ovat vain välttämättömän sivuosan esittäjänä – samalla tasolla kuin lautasliinat ja salaatinottimet. Hyvä ruoka ja ennenkaikkea vieraasi ansaitsevat parempaa.

Suurehko vierasmäärä tekee helpommaksi useampien viinien käyttöä. Miksei alkucocktailiksi olisi vaihtoehtoja – useampia kuohuviinejä ja raikkaita mineraalisia valkoviinejä. Vastaanotto tuntuu ihan erilaiselta kun pääsee heti alkuun maistamaan ja vertailemaan pinkkiä samppanjaa, kullankeltaista cavaa ja vaikkapa miltei väritöntä kuivaa saksalaista rieslingiä.

Moninaisuus ja vaihtoehtojen tarjoilu voi jatkua läpi ruokailun. Pihvin kanssa on luontevaa tarjota erilaisia lisukkeita kuten perunaa, vihanneksia ja kastikkeita, mutta viinejä on usein vain yhtä laatua – aivan turha rajoitus.

Kun useita erilaisia viinejä on samanaikaisesti pöydässä se mahdollistaa vertailun ja viinistä keskustelemisen ihan eri tavalla. Toki viinit on sovitettava tarjolla olevaan ruokaan, mutta miksi hankkia kaksitoista pulloa samaa tavaraa, kun voi helposti maistattaa neljää eri punaviiniä ruoan aikana. Lasi tyhjäksi ja toista laatua samaan lasiin ja vertailemaan.

Riskinä on railakkaiksi rinnakkaismaistajaisiksi kehittyvä tilaisuus, jolloin juomalasien määrä helposti karkaa käsistä. Tosin, juhlissa on pahempiakin riskejä kuin se, että vieraat viihtyvät liian hyvin.

Jälkiruoan kanssa rinnan maistettavat portviinit, makeat sherryt ja jalohomeiset makeat valkoviinit varmasti tekevät vieraisiin suuremman vaiktuksen kuin iänikuinen Juhlamokan ryystäminen liian pienistä kupeista.

Kun ruokapöydästä noustaan ja aloitetaan vapaampi seurustelu hyvää mieltä ei tarvitse tappaa tarjoamalla ala-arvoista punkkua humaltumistarkoitukseen. Voi valita mielenkiintoisia viinejä, jotka herättävät keskustelua ja innoittavat uusiin iloisiin tutkimusmatkoihin viinin maailmaan.

Okei, vastaväite on että useisiin mielenkiintoisiin juomiin satsaaminen on melko kallista. Mutta juuri Suomessa, jossa laatuviinin nauttiminen ravintolassa on tehty monelle miltei mahdottomaksi hinnoittelemalla se pilviin, kannattaisi satsata edes kotioloissa laatuviineihin. Enkä nyt tarkoita välttämättä kalliita huippuviinejä. Jo hintaluokassa 10-30 euroa löytyy paljon mielenkiintoisia viinejä.

Monipuolisen viinintarjonnan tuominen juhlapöytiin on lastenkengissä. Vaikka vieras uskaltaa empimättä pyytää lisää pippuria ruokaansa, matkaa on vielä kuljettavana ennenkuin yhtä luonteva pyyntö olisi pyytää isännältä hieman Pinot Noiria koska se sopisi aterialle hyvin.

Hurahdin laatusamppanjaan

Kun nauttittuani neljätoista senttilitraa kuohujuomaa pidän kokemusta koko päivän, ellen peräti koko viikon kohokohtana, siihen voi olla vain kaksi syytä. Joko elämäni on niin tylsää että pienikin poikkeama rutiineista aiheuttaa hurmostilan tai sitten olen oppinut nauttimaan elämän pienistä iloista.

Itse haluan uskoa jälkimmäistä selitystä. Viime viikolla istuin Silja Serenaden Bon Vivant-baarissa kun lasiini kaadettiin NV Jacques Selosse Initiale Blanc de Blancs Brut-samppanjaa. Halusin kokeilla tyylikästä, vahva-aromista samppanjaa, jossa voin kokea kypsän omenan ja paahteisen leivän aromeja samettisenpehmeiden pienten kuplien hieroessa kitalakea.

Kokemus oli ainutlaatuinen. Vain muutama senttilitra tällaista juomaa toi mielihyvän, joka jatkuu edelleen vaikka tapahtumasta on kohta viikko. Kokemusta on luonnollisesti vaikea pukea sanoiksi. Tilanteeseen vaikutti varmasti rento ja mukava seura ja ilmapiiri sekä asiansa osaava sommelier, joka ansiokkaasti valotti kyseisen samppanjan taustoja.

Eittämättä oma viini-innostukseni ja vuosia jatkunut viinimaailman yksityiskohtiin perehtyminen auttoi niin odotusten luomisessa kuin sopivan mielentilan saavuttamiseksi.

Laatusamppanja näet on enemmän kuin vain juoma. Nautinnon maksimoimiseksi siihen on valmistauduttava kuin urheilusuoritukseen. Rentous, mielentila, paikka ja ympäristö – kaikkien elementtien on oltava kohdallaan, jotta suoritus onnistuisi.

Ja tällä kertaa se onnistui. Pienten kuplien kutittaessa kitalakea ja aromien hivellessä maku- ja hajuaistia mielihyvän tunne oli yhtäkkiä valtaisa. Ajatukset fokusoituivat analysoimaan jumalaisen juoman rakennetta, makua ja aromeja. Ympäröivä maailma lakkasi hetkeksi olemasta. En nauranut ääneen enkä itkenyt onnesta, mutta lähellä se oli.

Kaikki puheet prestige-samppanjan elitistisyydestä ja kalleudesta joutuivat äkkiä romukoppaan. Jos kahdellakympillä voin ostaa itselleni viikoksi mielihyvää, olen löytänyt harrastuksen, jonka hinta-laatusuhdetta voi olla vaikea lyödä.

Olen aikaisemmin suhtautunut lievästi epäillen kuohuviinien ja samppanjan ylistäjiin. Tavallinen cava tai jopa halpa samppanja kun parhaimmillaankin maistuu  raikkaalle janojuomalle, jota rutiininomaisesti juodaan juhlatilaisuuksissa koska ”niin kuuluu tehdä”.

Se, että lasillinen laatusamppanjaa todella voi tarjota maata järisyttävän nautinnon on minulle sekä uusi että varsin ihana asia.

Vieraskirjoitus: Pieni viininosto-opas Tallinnaan

Viini-Virén julkaisee seuraavassa vieraskirjoittajan tekemän viinin osto-oppaan Tallinnaan. Hyödyllistä tietoa Tallinnan-matkailijoille viininhakumatkaa varten.

Nimim. Johannes:
PIENI VIININOSTO-OPAS TALLINNAAN

Olen vuosina 2004–2010 ostanut Tallinnasta viiniä kahdeksalla eri matkalla. Virosta Suomeen tuomieni viinien määrät ovat vaihdelleet muutamasta pullosta jopa kahdeksankymmenen pullon autolastiin. Kuten tiedämme, Virossa ei ole alkoholin vähittäismyyntimonopolia, joten viiniä voi Tallinnassa ostaa lähes mistä vain: ruokakaupoista, tavarataloista, viinien erikoisliikkeistä, muista yksityisistä alkoholikaupoista, ravintoloista, kioskeista ja huoltoasemilta. Kerron tässä tekstissä niistä kokemuksista, joita minulla on viiniä Tallinnassa myyvistä liikkeistä ollut.

Tallinnaan ei kannata mennä hakemaan mitään grand cru -Bordeauxia tai muita ns. arvoviinejä. Sellaisiakin kaupungista kyllä saa, lähinnä vanhan kaupungin kalliista erikoisliikkeistä sekä Stockmannin ja Kaubamajan viiniosastoilta. Mutta usein hinnat näissä ovat aika korkeat. Mielestäni Tallinnasta kannattaa ostaa ennen kaikkea ns. tasokkaita arkiviinejä ja edullisemman luokan laatuviinejä. Niissä valikoima on varsin hyvä ja hinnat edulliset. (Myönnän laatukäsitteideni epämääräisyyden ja pahoittelen asiaa. Käytän tässä kyseisiä käsitteitä seuraavassa summittaisessa merkityksessä:
Tasokas arkiviini = viini, joka Alkossa maksaisi noin 8–15 euroa.
Edullisemman luokan laatuviini = viini, joka Alkossa maksaisi noin 15–25 euroa.)

Kuten yleensäkin vapaassa maailmassa (siis maissa, joissa ei ole monopolia), myös Tallinnassa yksittäisten kauppojen viinivalikoima ei useinkaan ole kovin kummoinen. Kun jokaisella liikkeellä kuitenkin on oma maahantuontinsa ja valikoimansa, saattaa kokonaisvalikoima kaupungissa olla jopa parempi kuin Suomessa. Ja kuten vapaassa maailmassa yleensäkin, myös Tallinnassa ostajan oma vastuu korostuu verrattuna monopolimyymälään. Kokenutta ostajaa tämä ei varsinaisesti haittaa. Viime kädessähän jokaisen uuden viinin ostaminen on jonkinlainen riski: etukäteen ei voi tietää, vastaako viini ainakaan omaa makua. 

Kannattaa muistaa, että viinikulttuuri ei Eestissä toistaiseksi ole ihan samalla tasolla kuin meillä. Sen rakentaminen nimittäin jouduttiin aloittamaan aivan nollasta neuvostoajan jälkeen - ei siis kovin kauan sitten. Tallinnan viinivalikoimia ei siksi ole syytä pitää suoranaisena mallina siitä, millainen meidän tarjontamme tulisi olemaan, jos viinien myynti Suomessa vapautettaisiin. (Kannatan muuten vahvasti viinien myynnin vapauttamista.)

Seuraavia liikkeitä olen Tallinnassa käyttänyt:

SuperAlko (lempinimi Viinaranta):

Aivan ehdoton edullisempien viinien ostopaikka. Mitään kovin hienoja juomia ei sen sijaan  kannata hakea. Hanapakkauksia löytyy jopa alle puolella Alkon hinnoista. (Tarvitaanhan niitäkin juhlissa, mökillä tai ruuanlaittoon.) Esimerkiksi kolmen litran pakkaus espanjalaista Piqueras Monastrell-Syrah -viiniä, joka on ihan ok, on maksanut kympin, Alkossa noin 25 euroa. Vina Albali Barrel Aged näyttää maksavan kolmen litran pakkauksessa 13,80 euroa.

Myymälät sijaitsevat sataman lähellä osoitteissa Lootsi 4 ja Uus-Sadama 19/11, näistä jälkimmäinen on isompi ja parempi. Varo edullisissa viineissä vanhoja vuosikertoja! Niitäkin on myynnissä. Liikkeeseen voi tehdä etukäteistilauksen, mutta vanhojen vuosikertojen riskin takia en tätä suosittele. Kaljaa ja viinaakin saa, tietysti. Eestiläinen portteri on tosi hyvää ja maksaa 0,80 euroa / 0,5 litran pullo. Ja tsekkiläistä ja saksalaista kaljaa on, jos suomalais-balttilainen ei tyydytä. Liikkeen tarjontaan voi tutustua nettisivuilla osoitteessa www.viinarannasta.ee

Pari lisäviinivinkkiä SuperAlkoon:

-    Punaviini La Chasse du Pape Côtes du Rhone Ranskasta maksaa 6,65 € ja on tosi kiva. Samanmerkkinen valkoviini vuodelta 2006 oli myös hintaansa nähden erinomainen, mutta vuosikerta 2008 ei ollut: se oli aivan erilainen kuin edeltäjänsä, todella kireä, tympeä ja vastenmielinen.

-    Pommery Brut Royal -samppanja maksaa 26,97 euroa. Tämä on edullinen hinta.

Winestore:

Tämä myymälä on Norde Center -kauppakeskuksessa sataman lähellä. Myös tämä on hyvä ja edullinen ostopaikka. Valikoima on ehkä vähän hienostuneempi kuin SuperAlkossa/Viinarannassa, joten myös kalliimpia ja ”hienompia” tuotteita löytyy. Joulukuussa 2009 ostin mm. Jerome Quiotin Chateauneuf-du-Papea, joka maksoi reilut pari kymppiä. Ja Amaronea löytyy viidellätoista eurolla. (En ole kyseistä Amaronea ostanut, ja Winestoren sivuilta ei näe sen tuottajaa. Mutta tuskinpa Amarone on koskaan pahaa.) Olen hankkinut Winestoresta myös mm. sveitsiläistä Fendant-valkoviiniä, joka on kiinnostava tuttavuus. Mutta kyllä kolmen litran hanapakkauksiakin saa kahdeksalla eurolla, jos niitä haluaa. (Aivan halvimmat eivät taida olla kovin hyviä, vaikka nekin kai ovat ihan juotavia.) Nettisivut osoitteessa www.winestore.ee

Pari lisäviinivinkkiä Winestoreen:

-    Il Feuduccio Ursonia Montepulciano d’Abruzzo 2003 on hieno, iso ja voimakas punaviini toistaiseksi aliarvostetulta Italian Montepulciano d’Abruzzon alueelta. Vuosikerta 2003 oli keväällä 2010 erinomaisessa vaiheessa. Hinta 14,38 euroa. 

-    Il Feuducco Cerasuolo Montepulciano d’Abruzzo on saman firman roseeviini samalta alueelta. Iso ja voimakas viini, itse asiassa paras roseeviini, jota olen nauttinut (minusta jopa parempi kuin Tavel Rhônesta). Hinta 8,24 euroa. 

-    Punaviini Il Feuduccio Montepulciano d’Abruzzo Margae on sitten saman firman lippulaivaviini. Vuosikerta 2000 oli kymmenen vuoden ikäisenä täydessä vedossa ja luultavasti parhaimmillaan. Tässä on kaikki loistavan italialaisen viinin kvaliteetit. Mietin jopa, onko tämä tehty Amaronen tapaan kuivatetuista rypäleistä, mutta tuottajan sivujen mukaan näin ei ole. Vasta korkattuna viini on hieman kireä, mutta auettuaan upea. Hinta Winestoressa 25,50 euroa. Se on vähän, sillä Jenkeissä tämä maksaa Snooth-palvelun mukaan vähintään 58 dollaria pullo.

-    Chablis Domaine Servin 2006 maksaa 11,44 euroa. Pullon tätä viiniä olen ostanut, mutta vielä en ole sitä maistanut. Joka tapauksessa hinta on Chablis-viinistä niin pieni, että koeosto kannattanee tehdä.

-    Sveitsiläinen pinot noir –viini näyttää hintansa vuoksi hyvältä ostokselta, mutta viini ei minua vakuuttanut.

Rimi:

Tämä on tavallinen iso ruokakauppa (onkohan osa K-ketjua?), joka on Norde Center -kauppakeskuksessa Wine Storen vieressä. Viiniosastolla löytyy jonkin verran myös tasokkaampaa ja hintavampaa tarjontaa mm. Ranskasta. Kokenut ostaja saattaa tehdä täältä löytöjä, mutta myös pettymyksiä voi tulla vastaan.

Kaubamajan viiniosasto:

Kaikista kokeilemistani Tallinnan viiniliikkeistä täältä löytyy Stockmannin ohella paras laatuviinien valikoima. Grand cru Bordeauxia ja premier cru Bourgognea siis löytyy. Samoin Chablista, hyviä saksalaisia valkoviinejä jne. Täältä voi tehdä hyviä ostoksia edullisesti, mutta ei välttämättä. Joidenkin hienojen tuotteiden hinnat (esimerkiksi Bollingerin samppanja) saattavat olla Alkoa korkeammat. Kannattaa siis olla tarkkana. Myös vanhojen vuosikertojen kunto hieman epäilyttää. Ostin täältä vuonna 2007 pullon Château Rauzan-Gassies 1998 -punaviiniä (Bordeaux, Medoc, 2ème cru classé), ja se oli ihan hyvässä kunnossa. Mutta kun saman viinin sama vuosikerta oli kaupan hyllyssä vielä kaksi vuotta myöhemmin, tuli vain mieleen, olivatkohan ne samat pullot seisseet siinä kahden vuoden ajan. Eli vanhempien vuosikertojen kanssa kannattanee käyttää ns. tervettä järkeä.

Stockmann:

Päivitetty tieto, lisätty 19.6.2010:
Stockmannin viinivalikoima on varsin hyvä ja edustava, kunnollisen Alkon myymälän veroinen. Sataman liikkeistä poiketen Stockmannilla saa myös asiantuntevaa palvelua. Myös tuotteiden laatu, kunto ja säilytysolosuhteet tuntuivat ehdottoman luotettavilta. Arvoviinejä varten Stockmannilla on jopa oikea viinikaappi. Hintataso Stockmannilla on kalliimpi kuin sataman seudun liikkeissä, mutta halvempi kuin Alkossa. Hintaero suhteessa Alkoon vaihtelee tuotteesta riippuen; kaikissa viineissä se ei ole kovin iso. Joskus kuitenkin on. Erinomainen uusiseelantilainen kuohuviini Montana Chardonnay Pinot Noir Brut (paras tuntemani kuohuviini, joka ei ole aito samppanja) maksoi Stockmannilla vain 11 euroa, kun sen hinta Alkossa on 15,98 euroa. Stockmannilla kannattaa seurata tarjouksia. Ostin esimerkiksi Deutz Brut Classic –samppanjaa, joka maksoi 30 euroa, kun sen hinta Alkon tilausvalikoimassa on 47,90 euroa! (Alko on kallis! Ja ei vain verojen vuoksi.) Myös Cattier Brut –samppanja löytyi 30:lla eurolla. Jos ostat Stockmannilta jonkin tarjouksessa olevan viinin, niin se ainakin on todennäköisesti erinomainen ostos.

Stockmann on parempien viinien ostopaikka. Hanapakkaukset ja muut arkiset viinit löytyvät halvemmalla sataman läheltä Winestoresta tai Superalkosta, tai sitten jostakin Tallinnan Prismasta.

Vanhankaupungin pienet viinien erikoisliikkeet:

En ole käynyt. On kuulemma tarkoitettu lähinnä uusrikkaille venäläisille turisteille. Ovat siis ilmeisesti kalliita kauppoja, mutta valikoimat voivat kuulemma olla kiinnostavat. Kannattaa varmaan siis katsastaa. Kerro, jos käyt. Gloria-ravintolan yhteydessä on enoteekki, joka myy viiniä ulos.

Muut alkoholikaupat (esimerkiksi Liviko):

Viinivalikoimat surkeat. Ei kannata käydä ostamassa viiniä.

Prisma:

En ole valitettavasti käynyt. Saattaa olla ihan hyvä, jos haluaa edullisesti bulkkitavaraa. Laatuviinejä tuskin kannattaa hakea.

Nordlandia-laiva/Eckerö Lines:

Nordlandia-laivan viinivalikoima on pieni, mutta selvästikin asiantuntijan valitsema. Se kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Samppanjat ovat olleet edullisia: esimerkiksi Veuve Cliqcuot Brut on joskus ollut laivalla 35 euroa, Alkossa 47 euroa. Kannattaa muistaa, että myynnissä oleva Pommery Sec/Dry ei ole oikeasti kuivaa, koska se ei ole Brut. Torresin Mas la Plana -punaviini Espanjasta on maksanut 25 euroa, Alkossa 38,50 euroa. Myös halvempaa viinitarjontaa kuten hanapakkauksia löytyy. Konjakit ja mallasviskit ovat laivalla edullisia, halvempia kuin Tallinnassa. Pakastimesta löytyy ankanrintoja edulliseen hintaan 16,80 euroa kilo; jos haluat pitää ne jäässä kotiin asti, ota termokassi mukaan. Ota matkalle S-etukortti mukaan, sillä laivalla tehdyistä ostoksista saa bonukset.


Tallink/Tallinnan laivat:

En ole Viron EU-jäsenyyden aikana matkustanut Tallinkilla Tallinnaan. Nettisivujen perusteella Tallinkin viinivalikoima ei vaikuta kauhean kiinnostavalta, ei myöskään kovin edulliselta. Tosin hinnat ovat halvempia kuin Suomessa.

Paras hinta–laatu -suhde:

Kaikkein parhaan hyödyn suhteessa Suomen hintoihin saisi, jos ostaisi Tallinnasta kirkasta viinaa. Puolen litran vodkapullosta ei 4,5 euroa ole paljon. Ikävä kyllä minä en saa vodkaa kurkusta alas, en edes lantrattuna. (No, ehkä kerran vuodessa jouluglögin yhteydessä.) Seuraavaksi paras kate tulee ostamalla hanaviinejä.

Pakkaaminen:

Jos aiot tuoda Tallinnasta ison erän viiniä, on ehdottoman kätevää ottaa auto mukaan. Sinä ja kaverisi voitte tuoda viiniä molemmille vaikka puolen vuoden tai vuoden tarpeisiin, ja ei tunnu missään. Tällaisten erien kohdalla säästö suhteessa Suomen hintoihin on myös niin suuri, että kolmenkymmenen euron hinta autopaikasta laivalla on mitätön, varsinkin jos matkustajia on enemmän kuin yksi.

Mutta kyllä viiniä Tallinnasta voi tuoda ilman autoakin. Tällöin maksimi lienee noin 20–25  pulloa henkeä kohti.

Olitpa liikkeellä sitten auton kanssa tai ilman, toimi pakkaamisessa seuraavasti. Ota mukaan iso vedettävä matkalaukku/matkalaukkuja, huopia ja pyyhkeitä. Pane matkalaukun pohjalle ensin kerros huopaa tai pyyhettä. Lado sen jälkeen pohjalle pulloja tiiviiseen riviin makaamaan. Voit pehmustaa pullojen välejä hieman. Vedä uusi huopa- tai pyyhekerros pullojen päälle, ja lado sitten laukkuun uusi rivi pulloja. Jatka, kunnes laukku on täynnä. Tällä tavalla isoon matkalaukkuun voi saada menemään noin parikymmentä pulloa. Pullot eivät hankaa toisiaan eivätkä mene rikki. Aivan täysi laukku painaa kuin synti, mutta kyllä sen jaksaa kotiin vetää, kun motivaatiota on. Katukiveysten kanssa pitää olla tarkkana, niiden yli laukku pitää kantaa, mutta muuten laukun saa kulkemaan vetämällä suhteellisen ongelmattomasti. Lisäksi mukaan voi ottaa selkärepun, johon saa ainakin muutaman viinipullon.

Myös auton kanssa liikuttaessa edellä selostettu pakkaussysteemi matkalaukkuineen, huopineen ja pyyhkeineen on ehdottoman hyvä. Juomia saa kulkemaan auton tavaratilassa ja takaistuimilla suuren määrän, pullot eivät pahemmin kolise ja keiku, ja teoreettisessa onnettomuustilanteessa ne eivät aiheuta vaaraa.

Palaute:

 
Jos teet viininostoretken Tallinnaan, kuulen mielelläni kokemuksistasi. Otan tästä oppaasta myös mielelläni vastaan palautetta, lisäehdotuksia ja kritiikkiä.

Iloisia viininostoreissuja! Tämä on hassu turismin laji, mutta ei sitä tarvitse hävetä. On normaalia kuluttajan logiikkaa ostaa sieltä, mistä halvimmalla saa. Viineissä on Suomen ja Viron välillä selkeä hintaero, ja tästä voimme syyttää vain Suomen valtiovaltaa.

Johannes

Tankkausreissu Tallinnaan

Suomen alkoholipolitiikan kummajaisia ovat valtion kansalaisilleen tarjoamat ilmaiset laivaristeilyt Tallinnaan. Kun Alkon sijasta hankkii alkoholijuomansa Tallinnasta säästää helposti matkalipun verran ja keskittämällä ostoksensa muutamaan reissuun vuodessa säästöä kertyy merkittävästi lisää. Järjestely, missä valtiomme edellyttää kansalaistensa matkustavan laivalla edestakaisin, jotta saavat ostaa vapaasti hinnoiteltua alkoholia, josta osa on jopa ensin rahdattu rekoilla Suomesta Tallinnaan on lievästi ilmaistuna älytön, mutta minkäs teet.

Hankintamatkani teema oli ”hyvää halvalla”. Laatuviinejä ei Tallinnasta (eikä laivoilta) pahemmin saa, ainakaan edullisesti, joten mielenkiinto kohdistuu alle kahdenkympin tuotteisiin. Halpojen viinien viidakossa on helppo eksyä. Tarjolla on runsaasti kuraa, joten helmien löytäminen vaatii jonkun verran etukäteissuunnittelua.

Onneksi monella kaupalla on hinnastot verkossa. Myös Tallinkin viinihinnasto – tosin luvattoman huonosti toteutettu (puutteellista informaatiota ja runsaasti kirjoitusvirheitä) – löytyy verkosta, joten tarjontaan voi helposti etukäteen tutustua.

Matka alkoi sukelluksella Tallink Starin viinivalikoiman syövereihin. Torresin Mas La Plana ja monet samppanjat on varsin edullisesti hinnoiteltu, mutta ne jäivät tällä kertaa väliin. Mielenkiintoni oli etukäteen kohdistunut kahteen espanjalaisviiniin; 2004 Montecillo Gran Reserva ja 2004 Museum Real Reserva. Neljä pulloa molempia kassiin. Laivalta löytyi hinnaston ulkopuolelta ilmeisesti viimeisiä pulloja aiemmin myynnissä ollutta Marchese Antinori Chianti Classicoa. Tyhjensin myymälän hyllyt niistä ja mukaan kertyi 2004 ja 2005 vuosikertaa. Upea yllätys. Kesän kynnyksellä tulee monesti hieman hermostunut olo, jos ei kellarissa ole tarpeeksi Marchese Antinori punaviiniä – nyt on.

Kädessä pyörittelin melko hinnakkaita Volveria ja Il Vino dei Poeti Brunelloa, mutta jätin hyllyyn, koska omat tietoni niistä olivat olemattomat.

Tallinnassa matka jatkui autolla kohti paikallista Prismaa. Sinänsä laaja viinivalikoima oli pettymys. Hyllyissä oli enimmäkseen yhdentekeviä viinejä, joiden hinnat olivat melko tasaisesti n. 2 euroa alle Alkon hintojen, eli merkittävästi yli satama-alueen kauppojen hintatason. Matkaseurue haali – lähinnä etiketin peusteella – mukaansa muutaman kuuden euron Woodhaven Cabernet’n ja Zinfandelin. Itse en ostanut mitään.  

Sunnuntaina Tallinnan pienet viinipuodit ovat valitettavasti kiinni, joten ne piti jättää väliin. Lounasravintola tarjosi päivän toisen positiivisen yllätyksen. Vanhan kaupungin ravintola Villa Borghese (osoitteessa Harju 7) tarjosi erittäin maukasta italialaista ruokaa hienossa ympäristössä upeasti tarjoiltuna. Palvelu pelasi ja mitä tärkeintä - viini oli erinomaista. Vuoden 2006 Il Feuduccio Fonte Venna maistui luumuisen pehmeälle.

Seuraava pysähdyspaikka oli satama-alueen Winestore, josta löytyi em. italialaisviiniä uskomattomaan kuuden euron hintaan. Pakkohan tässä tilanteessa oli ostaa hylly tyhjäksi. Kesäiltojen yllätysvieraita varten hankin suunnitellusti ”bulkkiviiniksi” helpon 2007 Jacob’s Creek Shiraz-Cabernet’n viidellä eurolla. Taas kerran rajoittimena toimi myymälän varaston rajallisuus. Kannoin mukanani kaikki myymälän putelit. Kokeeksi piti vielä ottaa yksi 2006 Ruffino Santedame Chianti Classico.

Auto melkoisen täynnä kiliseviä pulloja suuntasin vielä laivaterminaalin viereiseen SuperAlkoon. Suurehko hallirakennus on täynnä alkoholijuomia ja mitä parasta,  viineille on oma suuri osastonsa. Vaikoima on laaja, mutta pitää sisällään enimmäkseen vaatimattomia viinejä. Olin etukäteen tarkistanut valikoiman netistä joten asiointi sujui nopeasti. 2007 Antinori Peppoli ja 2005 Marques de Riscal Reserva tulivat suunnitellusti mukaan. Heräteostoksena 3 puttonin Tokaji Aszu ja kokeeksi yksi pullo 2004 Coto de Imaz Reserva.

Kotimatkaa odotellessa oli vielä pakko katsastaa houkuttelevasti tyrkyllä ollut Sadama Market, josta mukaan kertyi helppoja kesäviinejä; laatikollinen 2008 Bonacchi Chianti Classicoa á 6 euroa pullo ja muutama pullo Torresin 2007 De Casta Rosado roséviiniä.

Laivamatkalla ostoksia piti vielä täydentää muutamalla jälkiruokaviinillä ja Chablis’lla – ja tietenkin tyhjentää hyllyt ylijäämä-Marchese Antinorista.

Tuomisina oli 52 pulloa viiniä, enimmäkseen etukäteen tehdyn ostoslistan tuotteita . Toki muutama yllätys pitää hankkia – niitä on kiva arvioida myöhemmin. Viinien maistelu- ja arviointiosio on vasta edessäpäin. Suomen valtiota kiitän hauskasta matkasta.

Viikko viinejä maistellen

Mielenkiintoinen viiniviikko takana. Tiistaina maistelin unkarilaisia viinejä, joita esitteli Juhani Huotari.

Alkon tilausvalikoiman kuohuviini Chateau Vincent Extra Brut on luonteikas kuohari, jossa omenakodan ja leivän maku vei ajatukset laatusamppanjaan. Alle 20€:n hintaan tämä pesee helposti saman hintaluokan halpissamppanjat. Voisi hankkia kellariin.

Alkon tilausvalikoiman valkoviini Pannonhalmi Tricollis Cuvée on varsinainen aromipommi, jonka parfyymituoksut toivat mieleen mummolan vaatekaapit. Traminer-rypäleestä pitää tai siteen ei. En pitänyt.

Toinen kuiva valkoviini oli myös Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Disznókö Tokaji Dry Furmint. Tokajin alueen Furmint-rypäleen ominaistuoksu on agressiivisen hyökkäävä, enkä mitenkään saa viinin aromimaailmaa muistuttamaan mitään miellyttävää. Varsin vastenmielinen kokemus.

Bock Villányi Pinot Noir Barrique 2006 on melko tyypillinen lämpimän alueen Pinot Noir. Täyteläinen, tulinen ja jopa tanniininen. Alkoholin tulisuus puski läpi ja häiritsi kokonaisvaikutelmaa. Taannoin   Alkon Arkadian myymälässä myynnissä yli 40€:n hintaan. Ei tarjoa rahoille vastinetta.

Tüzkö Domb Cuvée 2005 on Cabernet-Merlot-pohjainen punaviini. Hapokkuus ja kirsikka yhdistettynä lyijykynätuoksuihin tekee tästä viinistä mielenkiintoisen sekoituksen Bordeaux'ta ja Toskanaa. Laadukas ja hyvin tehty viini yllätti positiivisesti. Viinitilan omistaa italialainen Antinori, joten laatuun on panostettu. Taannoin myynnissä Alkossa yli 30€:n hintaan, joka on tästä viinistä hieman liikaa. Tilan verkkosivuilla kauppaavat viiniä hintaan 16,50€, joka on kohtuullinen hinta hyvälle viinille.

Oremus Late Harvest Tokaj on makea ja hapokas valkoviini, jonka mielellään joisi esimerkiksi hyvien homejuustojen kera.

Illan päätti Dobogó Tokaji Aszú 6 puttonyos 2000, jonka syvä kullankeltainen väri ja uhkea aprikoosintuoksu valloittaa. Varsinaista nektaria, joka täytyy itse kokea. Sanat eivät riitä kuvaamaan  sen monimuotoisuutta.

Torstaina jatkoin viinin maistamista minulle perinteisemmässä muodossa eli aterian yhteydessä. Illan isäntä oli valinnut kolme varsin erilaista viiniä tarjolle, joka teki illasta mielenkiintoisen.

Ensimmäisenä maistamisvuorossa oli Winedirect.co.uk:sta hankittu uusi-seelantilainen Nautilus Pinot Noir 2008  Marlboroughn alueelta. Täyteläinen ja tulinen viini, joka ei kärsi hillomaisuudesta. Mansikka toki maistuu voimakkaasti ja viini on muutenkin melko tuhti, mutta kokonaisuus on hillitty ja miellyttävä. Ehkä hieman nuori vielä.

Väliviininä helteisenä päivänä maistui Beaujolais-viini Raisins Gaulois 2009. Gamay-rypäleestä tehty viini tuoksuu ja maistuu oikeaoppisesti vaahtokarkille. Mehumainen helppo seurusteluviini tämän tyylilajin kannattajille löytyy Alkon tilausvalikoimasta.

Lopuksi vuorossa oli Hesarin hehkuttama Alkon portugalilaisuutuus Sá de Baixo 2008. Viinissä maistuu pippuriset mausteet ja neilikka.  Portugalilaisrypäleistä tehtyä viiniä ei vaivaa maan viineille tyypillinen kukkaisuus ja vihreys. Tämä varsin karvas kokonaisuus kantaa melko hyvin. Erilaisuudessaan mielenkiintoinen.

Perjantai kului kotioloissa. Kun viikon mittaan oli päässyt vertailun makuun, teemaa jatkettiin vertaamalla espanjalainen Museum Crianza 2004 ja eteläafrikkalainen The Gunnar 2005.
Pihviateria toteutettiin siten, että ruoan valmistusviininä nautimme espanjalaista pehmeää ja rustiikkia hyvin pyöristynyttä tiilenpunaista tempranilloa, jonka kirsikkavivahteet nostattivat ruokahalua. Pystyn vieläkin muistamaan pitkän tanniinisen jälkimaun. Ruokailun koittaessa lasiin kaadettiin etelä-afrikkalaista Cabernet-Merlot-Petit Verdot-viiniä. Intensiivinen runsaan hedelmäinen, mutta myös herukka-lyijykynävivahteita tarjoava kelpo pihviviini maistui sekin.

Tänään lauantaina vuorossa on vuohenjuustolla täytetyt kanafileet ja viinivalinta on kohta edessä. Ei ne viinit juomalla lopu, onneksi.

Arvoviinit ruokakauppoihin!

"Kaikkien yli 15 euroa maksavien viinien myynti tulisi sallia vapaasti Suomessa. Niiden myynnin rajoittamiselle ei ole kestäviä perusteita!"

Viininystävien on  aika vaihtaa strategiaa ja ryhtyä käyttämään samanlaista pragmaattista oman edun tavoitteluun tähtäävää taktiikkaa kuin mihin poliitikot ovat itsekin tottuneet.

Unohdetaan siis analyyttisen tarkastelun kestävä objektiivinen katsantokanta ja lakataan vaatimasta kaikkia viinejä ruokakauppaan. Eivät poliitikot kuitenkaan ole aikeissa vapauttaa kaikkien viinien myyntiä.

Jos totta puhutaan, meille viininystäville on ihan sama myydäänkö Magyar Fehér Boria, J.P. Chenetiä tai Huttunen hedelmäviiniä ruokakaupoissa – tai yleensä missään. Keskitytään siis olennaiseen, eli meille tärkeisiin tuotteisiin, viinikulttuurin edistämiseen ja hyviin viineihin.

Jos ahtaajat, opiskelijat ja maanviljelijät katsovat voivansa ajaa itsekkäästi itselleen rahallisia korvauksia muiden kustannuksella, miksemme me viininystävätkin saisi ajatella itsekkäästi ja ajaa vain meidän etujamme – etuja, jotka eivät edes veisi keneltäkään muulta mitään pois.

Ei siis jankuteta enää Reiskan perusoikeudesta haalia kassikaupalla pussiviiniä viikonlopuksi Prismasta vain koska Pierre ja Güntherkin saavat tehdä niin. Ostakoon jatkossakin Alkosta ...tai Tallinnasta, tai kaverilta.

Arvoviinien myynnin vapauttamiselle on itse asiassa vankat perustelut ja harvoja kestäviä vasta-argumentteja.  Kukaan järjissään oleva poliitikko tai terveysintoilija ei voi vakavasti väittää, että Amaronen, Brunellon tai Bordeaux Grand Crun ilmestyminen ruokakaupan hyllylle olisi suomalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille tuhoisaa.

Alkon viinimyynnistä yli 90% on viinejä, joiden ulosmyyntihinta on alle 10 euroa / 0,75 litraa. Tästä voi päätellä, että alle 10 euron viinit aiheuttavat 90% niistä terveyshaitoista, työkyvyn menetyksistä ja perheväkivallasta, joihin vedoten viinien myyntiä rajoitetaan.

Arvoviinien myynnin rajoittaminen ei siten mitenkään edistä poliitikkojen asettamia terveystavoitteita, Näiden  viinien myynti on melko vähäistä, niitä tuskin ostetaan ”rähinäviiniksi” ja vapaassa kaupassakin valtio saisi alkoholiverot nykyiseen tapaan.

Viinien tulo ruokakauppojen hyllyille saattaisi toki houkutella heräteostoksiin, mutta poliitikothan ovat jo vuosia vakuuttaneet, että viinin hinta vaikuttaa suoraan kulutukseen, joten jos halpojen 7-8 euroa maksavien viinien kuluttajia näin saadaan kuluttamaan rahansa yli 15 euron juomaan, kyse on itse asiassa tavoiteltavasta tilasta heidän juodessa nyt vain puolet aikaisemmasta määrästä. Ja olisihan se mukavaa jos Suomi niittäisi mainetta maana, jossa juopotkin kittaavat vain arvoviinejä.

Arvoviinit ruokakauppojen hyllyillä olisi lisäksi huomattavasti parempi tapa totuttaa suomalaiset uuteen ja terveellisempään alkoholikulttuuriin kuin nykyinen kieltoihin ja holhoukseen perustuva tapa.

Joten, millähän perusteella arvoviinien myyntiä Suomessa edelleen rajoitetaan?

Viiniexposta jäi käteen muutakin kuin punaviinitahroja

Vuoden 2010 Viiniexpo Helsingin messukeskuksessa tarjosi runsaasti maisteltavaa fokuksen ollessa tällä kertaa Kalifornian viineissä. Kävin tutustumassa tarjontaan ensimmäisenä messupäivänä. Viininkuluttajan ja –harrastajan mieleen jäivät erityisesti seuraavat asiat.

Suurin osa tarjolla olevista viineistä on halpaa kuraa, joka ei hirveästi mieltä lämmitä. Ennestään tuntemattomien viinien kohdalla valintaa helpottava hyvä nyrkkisääntö on edelleen se, että mitä kiiltävämpi, muovisempi ja värikkäämpi etiketti sen huonompi viini.

Tutut ja turvalliset kestosuosikit jylläävät edelleen. Italialaisista punkuista maistuivat taas Antinorin Chianti Classicot, Tignanello, Flaccianello, Fontodin Chianti Classico sekä  Pio Cesaren Barolo.

Chateauneuf-du Papeista maistamisen arvoisia ovat ainakin Domaine de Vieux Lazaretin eri versiot sekä tietenkin Chateau de Beaucastel.

Vuoden viiniksi valittu erittäin täyteläinen ja aromikas 2004 Arzuaga Reserva tarjosi varsin mielenkiintoisen nuuhkaisukokemuksen. Saavuttamansa tittelin johdosta viiniä tuskin enää Alkosta löytyy. Seuraavaa vuosikertaa ehkä joskus.

Kalifornia-osastolla parasta antia edusti Zinfandel-viinit. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Seghesion Zinfandel-setti, joista parhaimpana pidin Old Vine pullotetta. Paul Dolan Zinfandel oli positiivinen yllättäjä. Sitä tulee varmasti löytymään kellaristani kunhan Alkon tilausvalikoimasta ehdin hankkia.

Omaa luokkaansa olivat tosin Rubicon Estaten (huom. ei mitään tekemistä Alkosta löytyvän etelä-afrikkalaisen Meerlust Rubicon-viinin kanssa) Cabernet-painotteiset Cask ja Rubicon-viinit. Näitä siemaili mielellään ja pitkään.

Kalifornia-osastolla jäi myös mieleen monet sujuvasanaiset ja asiaansa intohimoisesti suhtautuvat esittelijät, jotka jaksoivat hymyillä ja kertoa juttujansa vaikka yleisön kommunikointitaso usein jäi tasolle ”Ai vont vait vain”.

Chateua Carsinin standissa jaksettiin esitelmöidä pitkään ja asiallisesti tilan satsauksesta biodynaamiseen viljelyyn sekä tilan viinifilosofiasta muutenkin. Erittäin mielenkiintoista.

Jo tallattujen polkujen vierestä löytyi ehkä messujen mielenkiintoisin anti. Varsin vaatimattomia mutta terroir-uskollisia burgundilaisia oli tarjolla aika liuta. Alkon hyllystä löytyvät burgundilaiset ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Siksi tällaisten persoonallisten joskin yksinkertaisten viinien maistaminen on varsin avartava kokemus. Toivonsa menettänyt esittelijä tosin huokaisi syvään kertoessan, ettei näitä ikinä huolita Alkon hyllylle erilaisuutensa takia. Sääli.

Vielä eksoottisempi kokemus oli Sardinialaisten viinien standi. Tiilenpunainen, hyvin rustiikki ja aromikkuudessaan kiehtova Gostolain ”Su Inn de Onzi Die” jäi erityisesti mieleen. Halpa viini, jossa ei kuitenkaan tuoksu liima, vanilja tai esanssi löytäisi varmasti tiensä ruokapöytääni, jos sitä vain jostain voisi järkevästi hankkia.

Pekka Suorsan viiniarvostelut löytyvät nyt sähköisinä iPhonelle ja iPod Touchille. Pekka kertoi, että pian ilmestyy myös Nokian puhelimille tarkoitettu versio. Varsin kätevä ja toimiva konsepti, jonka toimivuus jatkossa pitkälti jää riippumaan päivitystiheydestä. Jos uutuusviinit päivittyvät palveluun kovin hitaasti hyvästä ideasta tulee helposti kuluttajan pinnaa kiristävä turhake. Varsinkin uutuusviineistä kuluttaja kaipaa arvosteluja heti eikä vasta kuukausien kuluttua.

24 euroa maistelulasista, josta sai palutettaessa kympin takaisin oli tökeryydessään messujen pohjanoteeraus.  (Päivitys 20.3.: lasit taisivat tosiaan maksaa vain12€, kts. kommentti, joten vedetään tämä vuodatus takaisin.) Likaista lasia ei voinut myöskään välillä vaihtaa puhtaaseen. Lasinjakelija osoitti lavuaaria ja totesi ”Tos voit huuhdella”.

Seitsemän tunnin siemailun jälkeen tanniinit olivat tehneet tehtävänsä. Kraanavesi oli poikkeuksellisesti parasta juomaa!

Viinin ostaminen verkosta – asemasota jatkuu

Helsingin käräjäoikeus toetesi päätöksessään 5.3.2010, että alkoholin verkkokauppa on tietyin edellytyksin laillista. Kunhan ostaja saa omistusoikeuden tuotteisiin jo ulkomailla ja kunhan toimitus ostajalle Suomeen tapahtuu erillistä kuljetusliikettä käyttäen (myyjä ei siis itse saa kuljettaa tuotteita Suomeen) toiminta on lainmukaista.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Päätöksellä saattaa kuitenkin olla vaikutusta tullin tulkintaan siitä kuka on valmisteverovelvollinen.

Tulli on tähän asti pitänyt myyjää verovevollisena tapauksissa, joissa myyjä myötävaikuttaa kuljetusliikkeen valintaan. Tullin tulkinnan mukaan kyseessä on tällöin ollut ns. ”kaukomyynti”, jolloin myyjä - ei ostaja - vastaa valmisteveroista.

Oikeuden päätöksessä todetaan, ettei alkoholin tuonnissa omaan käyttöön kyse ole kaukomyynnistä. Tulli joutunee siis rukkaamaan tulkintaansa siten, että jatkossa verovelvollinen olisi aina ostaja. Suomalaiselle kuluttajalle tämä ei välttämättä ole mikään hyvä uutinen.

Tulli julkaisikin heti oikeuden päätöksen jälkeen tiedotteen, jossa tähdennetään sitä, että valmisteverot pitää maksaa, vaikka alkoholin ostaminen verkossa onkin laillista. Tiedotteessa annetaan myös ohjeita kuluttajille siitä, miten valmisteverot tulisi hoitaa.

Tämä saattaa viitata siihen, että tulli olisi luopunut kaukomyynti-tulkinnastaan ja pitää jatkossa aina kuluttajaa eli ostajaa verovelvollisena.

Perehdyin tullin lomakkeisiin ja soitin myös tullin asiakaspalveluun selvittääkseni, miten kuluttajan oikein pitäisi toimia jos haluaa täytää lakisääteiset velvoitteensa.

Tullin virallisen kannan mukaan oikeaoppinen viinin verkko-ostotapahtuma on seuraavanlainen:

1.Ostaja valitsee verkkokaupasta haluamansa viinit ja tekee tilauksen.
2.Ostajaa laskee itse kuinka paljon hänen tulisi maksaa alkoholi- ja juomapakkausveroa. Valistunut ostaja tietää (?), että veroa pitää maksaa 2,505€/pullo.
3.Ostaja täyttää tullilaitoksen nelisivuisen lomakkeen 627s, r, e, sa. Lomakkeessa kysytään toki paljon sellaisia asioita, joita ostaja ei välttämättä edes tiedä, kuten paketin brutto- ja nettopaino,  tavaranimikkeen CN-koodi, laskun numero yms. Lomakkeen oikeaoppiseen täyttämiseen menee noin 20-30 minuuttia.
4.Ostaja maksaa laskemansa veron määrän tullin pankkitilille. Tulli käsittelee maksua vakuutena.
5.Ostaja lähettää täyttämänsä nelisivuisen lomakkeen postissa tullipiirille.
6.Tullissa kohdistetaan tehty maksu lähetettyyn lomakkeeseen noin viikossa(!!!). Tulli lyö leimoja lomakkeeseen ja postittaa kaksi sivua ostajalle takaisin.
7.Ostajan tulisi toimittaa yksi sivu edelleen kuljetusliikkeelle(!!!)
8.Viinipullot saapuvat ostajan ilmoittamaan osoitteeseen.
9.Ostaja täyttää tullihallituksen nelisivuisen lomakkeen 163 Bs ja kaksisivuisen lomakkeen 164 Bs. Pääsääntöisesti kysytään samoja tietoja kuin aikaisemmassa lomakkeessa. Tähän lomakkeeseen ostajan tulisi kuitenkin pystyä merkitsemään viittauksen edelliseen lomakkeeseen, jotta tulli osaa kohdistaa uudet lomakkeet aikaisemmin lähetettyyn. Lomakkeiden täyttämiseen menee n. 10-20 minuuttia.
10.Ostaja lähettää täytetyt lomakkeet postissa tullipiirille viimeistään kaksi arkipäivää pullojen vastaanottamisen ajankohdasta.
11.Tulli tarkistaa nyt saatujen lomakkeiden perusteella onko ostaja onnistunut laskemaan maksamansa summan oikein. Jos summa on väärin, tulli joko perii lisää rahaa tai palauttaa liikaa maksetun summan ostajan pankkitilille (joka piti ilmoittaa ensimmäisellä lomakkeella).
12.Tulli postittaa sinulle leimatun kopion lopullisesta verotuspäätöksestä.

No niin, tämähän on helppoa ja käytännöllistä, eikö...?

Kysyin tullilta onko veronkannolle alarajaa, eli pitääkö pientenkin tilausten osalta noudattaa em. kaavaa. Alaraja kuulemma on KOLME euroa!!! Tämä tarkoittaa, että YHDEN viinipullon voi tuoda ilman lomakerumbaa. Jos tilaa kaksi pulloa täytyy jo toimia edellä mainitulla tavalla.

Innostuneesti virkailija kertoi, että huhtikuun alusta tulee voimaan helpottava säännös. Kohdan 10 ”kaksi arkipäivää” muuttuu neljäksi arkipäiväksi. Jippii, mikä helpotus!!!!!

Kun edelleen kyseenalaistin koko homman järkevyyden kuluttajalle, joka tilaa verkossa esim. kuusi pulloa viiniä, vaivautunut asiakaspalveluvirkailija varmisti asian esimieheltään, joka totesi että mitään poikkeuksia ei ole. Muunlaista vastausta tullivirkailija ei tietenkään voi julkisesti antaakaan, koska hän toimii virkavastuun alla.

Käytännössä on selvää, että em. käytäntö on luotu aivan muuhun tarkoitukseen kuin muutaman viinipullon maahantuontiin. Ehdotettu käytäntö on sen verran kankea ja vaikeaselkoinen, ettei sitä oikeastaan voi pitää varteenotettavana vaihtoehtona. Tällaisenaan järjestelmä ainoastaan estää viinin hankkimisen verkosta laillisesti.

Tätä taustaa vasten olisi toivottavaa, että myös itse veronmaksukysymys käsiteltäisiin oikeudessa. Olen melko vakuuttunut siitä, että oikeus katsoisi nykykäytännön hankaline lomakkeineen kaupan esteeksi ja siten lainvastaiseksi.

Tästä ilmiselvästi tietoisena tulli on pahassa välikädessä. Toisaalta pitäisi noudattaa määräyksiä, toisaalta nähdään ettei määräyksissä ja käytännössä ole mitään järkeä. Koko em. lomakerumban pyörittäminen maksaa moninkertaisesti sen, mitä veronkanto tuottaa.

Eletään tilanteessa, jossa tulli julkaisee tiedotteita, joita se ei edes toivo kansalaisten noudattavan. Lisäksi tulli ei käytännössä pysty eikä halua tutkia yksittäisiä pakettilähetyksiä.

Mitä sitten tulisi tehdä. Pahoin pelkään, että nykytilanne jatkuu. Tulli valitsee pragmaattisen linjan ja puuttuu vain suuriin viinalasteihin, ei yksittäisiin paketteihin.

Parempi tietenkin sekin kuin että ryhdytään käyttämään resursseja yksittäisten lähetysten jahtaamiseen. Toisaalta pitäisi päästä eroon säännöksistä, jotka ovat aikansa eläneitä.

Helpointa olisi tietenkin luopua valmisteveron ja juomapakkausveron perimisestä yksityistuonnin (=juomat omaan käyttöön) osalta, eli asettaa yksityistuonti samalle viivalle kuin jos itse matkustaa juomiensa kanssa ulkomailta. Vaihtoehtona voisi säätää esimerkiksi sadan euron alarajan, jota pienempiä veroja ei kanneta.

Ongelmana on tietysti poliittisen tahdon puuttuminen. Kukkahattutädit, uskonnolliset fundamentalistit, kansanterveysintoilijat yms eivät lämpene muutoksille. Heidän mielestään on pelkästään hyvä, että viinin ostaminen on hankalaa. Valinnan vapaus, vapaat markkinat ja yksilön vastuu omista teoistaan ei argumentteina paljoa paina näiden ryhmien ajattelussa.

Pelkään myös, että omaa etuaan ajavat itseään vastuullisiksi verkkokauppiaiksi mainostavat myyntiliikkeet ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen. Verkkokaupoille, jotka nyt hoitavat veronmaksun asiakkaiden puolesta näkevät mieluusti, että muunlaiset toimijat suljetaan markkinoilta pois. Tämä ryhmä voikin olla suurempi uhka muutoksille, koska jos edes alalla ei olla yksimielisiä muutoksen tarpeesta, en usko että muutoksia kukaan lähtee kovin voimakkaasti ajamaan. Toivottavasti olen väärässä.

Viiniostoksille Alkoon

Ajattelin vaihteeksi mennä Alkoon ostoksille. Aloitan selailemalla nettiä. Viinilehden viikon viini näyttää olevan Chianti Colli Senesi. Vilkaisu Wine Spectatorin arvioihin ”Simppeliä marjamehua, 82 pistettä” saa minut toisiin ajatuksiin. Miksi ihmeessä tällaista suositellaan – hatustako nuo suositukset vedetään?

Seuraavaksi päätän vilkaista josko Alkon valikoimaan olisi vihdoin saatu laadukasta amerikkalaista viiniä. Syötän Alkon kolme kalleinta amerikkalaista punaviiniä vuoronperään Wine Spectatorin hakukoneeseen ja äimistyn lukiessani arviot. Samasta vuosikerrasta ei löydy arvioita, mutta läheisten vuosikertojen arviot alkavat jopa seiskalla, joka sadan pisteen asteikolla tarkoittaa surkeaa viiniä. Käsittämätöntä. Katsooko Alko voivansa myydä kuraa hintaan neljänkymppiä per pullo? Sisäinen kyynikkoni olettaa, että huonoon maineeseen joutuneet viinit dumpataan ulkomaille pahaa aavistamattomalle eurooppalaiselle monopolille, jolla ei ole eettistä selkärankaa kertoa asiasta asiakkailleen. Vaikka arviot ovatkin jossain määrin subjektiivisia, en mitenkään voi ymmärtää, että korkean moraalin omaava jälleenmyyjä pitäisi moista kolmikkoa kärkivalikoimanaan. ...mutta Alkolla on kanttia. Hmpf...

Vaihdan strategiaa. Viime viikolla tuli katsastettua helsinkiläinen ravintola Vaelsa, josta saa erinomaista ja edullista italialaista ruokaa. Jos lentokenttämäinen sisustus ja valaistus sekä  hengetön tarjoilu saadaan kuntoon siellä voisi vierailla useamminkin.

Ravintolan viinilista on hämmästyttävän lyhyt, mutta hinnat ovat kiitettävän edulliset. Maistamani Nozzole Chianti Classico 2006 (ravintolassa 30€)  löytyy näköjään myös Alkosta (18€). Se vaikuttaa mielenkiintoiselta ostokandidaatilta. Varsin täyteläinen nahkainen ja viikunamainen Chianti voisi maistua kotioloissakin. Sitä siis.

Ja kun kerran Pohjois-Amerikan herkkua ei Alkosta saa, päätin suunnata katseeni Etelä-Amerikkaan, Chileen - esanssin ja bulkkiviinin luvattuun maahan. Joskus Chile-hyllyynkin täytyy eksyä juotavia viinejä. Yllättäen yksi viineistä ponnahtaa muiden yläpuolelle. Leyda Las Brisas Pinot Noir 2008. Hinta alle 14€, Decanter 18/20p, Wine Spectator 89 pistettä ja positiivinen arvio sekä suomalaiselta Viini-TV:ltä positiivinen arvio. Avot! Tuollainen hankitaan – ja toivotaan ettei mansikkamehu jyllää lasissa.

Palaan aiheeseen kun on omakohtaisen arvion paikka.

Osallistutko Alkon ”viinilottoon”?

Yksi monopolimme vähemmän tunnettuja palvelumuotoja lienee kuukausittain toteutettava ”viinilotto”. Virallisesti kyse ei ole arpajaisista, Alko nimittää palveluaan varattaviksi tuotteiksi. Homma toimii siten, että Alkon verkkosivuilta käydään varaamassa harvinaisia laatuviinejä. Varattavissa olevat viinit vaihtuvat kuukausittain ja ovat varattavissa kunkin kuukauden 1-15. päivä.

Sivulle syötetään yhteystiedot, viinien lukumäärä ja Alkon myymälä, johon haluaa viinit toimitettavaksi. Sähköpostiin tulee välittömästi vahvistus ja kuun lopulla postissa (jostain syystä tätä ilmoitusta ei saa sähköpostiinsa) tulee ilmoitus siitä, saitko viinisi vai et!?! Luit aivan oikein. Varaus on nimittäin vain varaus. Varattavia viinipulloja on sen verran vähän, että yleensä ne loppuvat kesken. Siksi sinun on melko turha varata kahta pulloa enempää. Hyvässä lykyssä saat yhden pullon  – tai et mitään. Tässä korostuu palvelun lottoluonne.

Sinänsä mukavat arpajaiset, koska saat joko viinisi tai säästät rahasi. Jos ”häviät” et menetä mitään. Jos voitat, menetät rahasi mutta saat viinin.

Kokenut varaaja käyttää haravajärjestelmää ja valjastaa koko perheen ja ystävät mukaan viinilottoon. Kun kuusi henkilöä varaa kukin yhden pullon, mahdollisuus useampaan pulloon moninkertaistuu. Ylivaraustapauksessa Alko näet jakaa pullot mahdollisimman monelle varaajalle.

Varattavat viinit ovat yleisesti melko arvokkaita, mutta Alkon yleislinjasta poiketen, ne saattavat olla varsin edullisia kansainvälisessä hintavertailussa. Esim. nyt helmikuussa 2010 varattava Sassicaia on erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltu, joskin arvokas.

Mikäli yli viidenkympin viinit eivät kiinnosta voit unohtaa viiniloton, mutta laatuviinien metsästäjälle lottoon osallistuminen on mukava tapa kartuttaa viinivarastoaan maltillisesti muutamalla putelilla kuukausittain.

Hipaise tai skannaa viiniarvostelut kännykkääsi – Cor.kz

Älypuhelimien ja niille tehtyjen sovellusten lisääntyessä kasvaa myös viiniharrastajan ulottuvilla oleva arsenaali. Varsinaisen läpimurron on tuonut Applen iPhone, jolle löytyy jo useita kymmeniä nk. appeja eli applikaatioita. (Monet niistä toimivat myös iPod touchilla, verkkoyhteyttä vaativat appit tosin vain jos laitteen ulottuvilla on langaton verkkoyhteys.)

Rypäletietoutta, viinisanastoa, ehdotuksia ruoan ja viinin yhdistämisestä yms löytyy toki kirjamuodossa yllin kyllin, mutta kuinka kätevää onkaan kantaa tämä tieto mukanaan omassa kännykässään. Monista viinisivustoista löytyy jo nyt mobiililaitteeseen soveltuva versio, josta on riisuttu ylimääräiset tilaa vievät kilkkeet. (Kunhan Blogger saisi aikaan mobiililaite-layoutin, tämäkin blogi olisi helpommin luettavissa pienellä ruudulla. Toistaiseksi blogin rss-syöte toimii parhaiten mobiililaitteella.)

Kovaäänisiä riemunkiljahduksia viiniharrastajassa saa aikaan visuaalisesti hyvin toteutetut interaktiiviset sovellukset, joiden avulla voi helposti hakea tietoa haluamastaan viinistä.

Uskomattomin sovellus lienee iPhonelle ja iPod touchille kehitetty Cor.kz Wine Info. Sovellus on kytketty maailman ehkä kattavimpaan viinitietokantaan Cellartrackeriin, josta löytyy toista miljoonaa viiniarvostelua vajaasta miljoonasta viiniä. Näppäilemällä viinin nimen saat laitteen ruudulle Cellartracker-käyttäjien arvostelut tästä viinistä. Jos viinin nimen näpyttäminen tuntuu hankalalta, voit käyttää viivakoodinlukua. Sovelluksen avulla laite lukee pullon viivakoodin ja tuo näytölle arvostelut viinistä – wow!

Cor.kz-sovellus sisältää myös viinisanaston sekä tietoa viinialueista ja -rypäleistä, joten sitä voi käyttää jopa opiskeluun.

Ehkä maata järisyttävin ominaisuus on kuitenkin sen yhdistäminen omiin viinikellaritietoihisi. Mikäli käytät oman viinikellarisi hallintaan verkkopohjaista  Cellartracker-tietokantaa (käytä ihmeessä, se on niin hyvä! Kts. aikaisempi juttuni Cellartrackerista) nämä tiedot päivittyvät automaattisesti Cor.kziin. Voit siis omalta iPhoneltasi (tai iPod touchiltasi) selata oman viinikellarisi sisältöä, tarkastaa mitä viimeksi on tullut juotua tai mitkä viinit alkavat olla ehtoopuolella eli pitää kohta juoda pois. Voit valita omasta kellaristasi sopivan viinin valitsemaltasi alueelta tai rypäleen perusteella, tai vaikkapa selata koko kellarin sisältöä. Kaikista viineistä näet arvostelut sekä hyllypaikan mistä ne kellaristasi löydät.

Jos intoa riittää, voit jopa puhelimestasi näpyttää Facebookiin ja/tai Cellartrackeriin arvostelut ”on-line” juomisen aikana (ehkä vähän extreme).

Koko sovellus maksaa uskomattomat 2,99€, joten sen hankkimista ei tarvitse kauan miettiä.

Muita hyviä viiniappeja ovat 0,79€ maksavat iPairings (ruoka-viiniyhdistelmät) ja  World Wine Vintages (vuosikertataulukot) ja tietenkin WineSpectator Mobile (käyttö edellyttää tilausta).

Vaikkei sinulla (vielä) olisikaan iPhonea tai iPod Touchia voit käydä tutkailemassa viiniaiheisia sovelluksia verkosta esim. MacWorldista.

Toivoa sopii, että kotimaisia palveluntarjoajiakin pian löytyisi. Alkon hinnasto ja suomenkieliset viiniarvostelut/-vinkit olisi kiva saada kännykkään älykkäässä muodossa.

Viini-Virén nyt myös facebookissa

Viini-Virén löytyy nyt myös facebookissa. Sivuilta löydät viimeisimmät päivitykset sekä Viini-Virén-blogista että Viini-Virénin lasissa tänään-blogista sekä ajan myötä toivottavasti myös keskustelua, kuvia, linkkejä yms.

Klikkaa Viini-Virénin facebook-sivulle, liity faniksi ja varmista näin että saat uusimmat päivitykset omalle facebook-sivullesi.

Vuoden 2009 mielenkiintoisimmat viinit

Viinin maistaminen on tunnetusti muutakin kuin pisteiden metsästystä, ennen kaikkea elämysten ja kokemusten metsästämistä. Olen alla olevaan listaan keränyt kymmenen mielenkiintoisinta viiniä vuonna 2009. Listaa kasatessani olen painottanut erityisesti ”vau”-elämystä, jonka kyseinen viini tuotti.

Toisessa blogissani Viini-Virénin lasissa tänään arvostelen säännöllisesti maistamani viinit. ”Parhaat viinit" voi sieltä käydä tsekkaamassa esim. asiahakemiston kautta, josta löytyvät arvostelut ryhmiteltynä pisteiden mukaan.

Kymmenen mielenkiintoisinta viiniä 2009 perusteluineen

1. Antinori Chianti Classico Peppoli (vk 2006 ja 2007)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Superalko-Tallinna 14€

Hyvin tehty moneen tilanteeseen sopiva viini, josta tuli vuoden kestosuosikkini

Linkki uusimpaan arvosteluun

2. Renato Ratti Barolo Marcenasco (vk 2004 ja 2005)

Weinfinger.de 25€
Silja Line Bon Vivant 48€

Kohtuullisesti hinnoiteltu upea Barolo, joka tarjoaa nuorenakin hienon kokemuksen

Linkki uusimpaan arvosteluun

3. Vietti Langhe Nebbiolo Perbacco (vk 2005)

Alko 22€ (tilausvalikoima)
Superiore.de 14€

Ehdoton lämpimien kesäpäivien viini, joka mykisti monet suut upealla maullaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

4. Chateau Senilhac (vk 2005)

Alko 13€

Bordeaux’n punaviini, joka on sekä hyvä että halpa - harvinainen yhdistelmä

Linkki uusimpaan arvosteluun

5. Donnafugata Passito di Pantelleria Ben Ryé (vk 2007)

Silja Line Bon Vivant 20€ (375ml)

Makea valkoviini, jossa aivan erityisen huikea aprikoosin tuoksu ja maku yhdistettynä mm. rusinaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

6. Brancaia TRE (vk 2007)

Superiore.de 12€

Halpa mutta silti vaikuttava toskanalainen, joka kaipaa pitkää usean tunnin ilmaamista ennen kuin se puhkeaa kukkaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

7. Ruffino Chianti Classico Riserva Ducale (vk 2006)

Alko 20€ (tilausvalikoima)
Vinexus.de 12€.

Hapokas ja vivahteikas erilainen Chianti, joka jää mieleen

Linkki uusimpaan arvosteluun

8. Yarden Pinot Noir (vk 2003)

Alko 21€ (tilausvalikoima)

Hedelmäinen, silti tasapainoinen vivahteikas Pinot Noir

Linkki uusimpaan arvosteluun

9. La Vieille Ferme Cotes du Ventoux (vk 2007 ja 2008)

Alko 8€

Aivan ehdoton kevyenkarhea Rhonelainen ja mihin hintaan

Linkki uusimpaan arvosteluun

10. Beringer Clear Lake Zinfandel (vk 2005)

Alko 17€

Alkon vakiovalikoiman ainoa kunnon Zinfandel. mutta sitäkin parempi

Linkki uusimpaan arvosteluun

Viiniä ja alkoholipolitiikkaa

Viinivuosi 2009 on päättynyt. Tilastot paljastavat, että kellaristani on vuoden aikana tullut avattua 309 viinipulloa. Viiniä on litkitty 146 eri päivänä yhteensä noin 4.400 euron arvosta. Samaan aikaan kellariin on hankittu noin 6.500 eurolla 393 uutta pulloa, joten kellarin pullomäärä on siten hieman kasvanut ja harrastukseni kuukausibudjetti, 500 €, on pitänyt aika hyvin. Edelliseen tulee toki lisätä muualla kuin kotona nauttimani viinit, joita epäilemättä on jonkun verran.

Viiniharrastajana olen syvästi harmissani siitä kuinka holhoavaa ja rajoittavaa suomalainen alkoholipolitiikka on. Monopolin ylläpitäminen, kaavamainen hinnoittelu, mielivaltainen tuotehankinta, alkoholiverotuksen veivaaminen edestakaisin sekä surkuhupaisat säännökset viinin tuonnista omaan käyttöön eivät vakuuta.

Vapaampien aikojen toivossa pyrin mahdollisuuksieni mukaan ohjaamaan viiniharrastustani siten, että tuen mahdollisimman vähän nykyisiä vinoutuneita rakenteita ja pyrin samalla levittämään tietoa vaihtoehtoisista toimintatavoista. Ostan mahdollisimman vähän viinejä monopoliyhtiöstä, tuon viinini itse vapaasta maailmasta joko kuriirin avulla tai haen ne itse. Tietoutta vaihtoehtoisista toimintatavoista pyrin levittämään mm. tämän blogin kautta. Myönnän, että laiskuuttani käytän joskus Alkon palveluja, mutta enenevässä määrin pyrin käyttämään Alkoa vain referenssinä ja teen ostokseni muualta.

Varsin tragikoominen piirre alkoholipoliittisessa ajattelussamme on, että koska vähemmistö ei osaa käyttää alkoholia vastuullisesti, on päätetty rajoittaa kaikkien kansalaisten alkoholinkäyttöä. Vastaavia ”kollektiivisia rangaistuksia” on toki käytössä muitakin, mutta se tuskin on mikään puolustus.

Alkoholinkäytön lieveilmiöiden torjumiseksi tulisi kohdistaa rangaistukset suoraan väärinkäyttäjiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä en saa ostaa viiniä ruokakaupasta vain siksi että naapurini saattaisi juovuspäissään pahoinpidellä perhettään, jos tällainen mahdollisuus suotaisiin.

On oikeasti kohtuutonta, että minä joudun maksamaan harrastuksestani erityisveroa alkoholiveron muodossa kun naapurini keräilee postimerkkejä aivan verovapaasti.

On oikeasti kohtuutonta, etten halutessani saa myydä hankkimiani viinejä vaikkapa naapurilleni valitsemaani hintaan jne., jne...

Olen pohdinnoissani päätynyt siihen, että vapaamman kehityksen jarruna on asiassa kuin asiassa pitkälti julkinen terveydenhuolto. Jos tästä poliitikoiden suitsuttamasta – mutta varsin kehnossa maineessa olevasta – kalliista ”hyvinvointipalvelusta” luovuttaisiin siten, että kansalaiset joutuisivat enenevässä määrin huolehtimaan itse omista terveyspalveluistaan, viranomaisilla ei olisi enää syytä holhota kansalaisia rajoittavilla määräyksillään.

Alkoholipoliittisten rajoitusten perimmäinen tarkoitushan on tänä päivänä hoitokulujen kurissa pitäminen. Koska tänä päivänä alkoholin aiheuttamat sairaudet hoidetaan yhteiskunnan varoin on jossain määrin ymmärrettävää, että alkoholista johtuvien haittojen vähentäminen on tarkoituksenmukaista.

Päättäjiltä unohtuu, että tässä ajattelussa ”häntä heiluttaa koiraa” eikä päinvastoin.

On oikeasti kohtuutonta, että minun viiniharrastustani vaikeutetaan vain jotta Reiska Ryyppäjä ei saattaisi itseään hoidettavaan tilaan. Näillä kahdella asialla kun ei ole minkäänlaista syy-yhteyttä.

Toivoa antaa kuitenkin se, että suunta kohti vapaampaa alkoholipolitiikkaa on väistämätön eikä se ole käännettävissä. Tuskin kukaan uskoo, että viinit esim. voitaisiin vetää pois ruokakaupoista, jos niitä nyt siellä olisi myynnissä. Askeleet kohti täydellistä vapautta ovat kovin harvassa ja lyhyitä, mutta joskus aika vielä koittaa, kun nykymeno kompastuu omaan mahdottomuuteensa.

Minä en oikeasti kaipaa sellaista päättäjää yhtään mihinkään, joka päätöksillään vaikeuttaa elämääni. Viranomaisten ja poliitikoiden säätelyinto on kuitenkin valitettavan loputonta. Yhdysvaltain edesmenneen presidentin Ronald Reaganin kuuluisia lausahduksia oli “Government is not a solution to our problem, government is the problem.” Kunpa joku täällä Suomessakin tuon joskus oivaltaisi.