Miten löydän hyvät viinien verkkokaupat ja miten löydän hyvät viinit

Tänä päivänä jo varsin moni viininharrastaja on löytänyt viinien verkkokaupat. Monipuolinen tarjonta ja usein Alkoa halvemmat hinnat houkuttelevat. Silti moni vielä empii.Suurin syy empimiseen on epätietoisuus; Onko tilaaminen verkkokaupasta hankalaa, voiko verkkokauppaan luottaa, miten toimin jos tulee ongelmia toimituksen kanssa, mistä yleensä löydän nämä verkkokaupat?

Verkkokaupat tarjoavat erilaisen ostokokemuksen kuin Alko. Itse ostotapahtuma on pääsääntöisesti samanlainen kuin minkä tahansa tuotteen verkko-ostotapahtuma. Valitset haluamasi tuotteet ja määrät, ilmoitat nimesi, osoitteesi, sähköpostiosoitteesi ja luottokorttisi numeron ja teet tilauksen. Yleensä saat välittömästi sähköpostiviestin onnistuneesta tilauksesta sekä muutaman päivän sisään toisen sähköpostiviestin kuljetusliikkeeltä, jonka ilmoittamasta linkistä voit seurata lähetyksesi etenemistä ja arvioitua toimituspäivää, tosin yleensä vasta muutaman tunnin kuluttua viestin saapumisen jälkeen. Luottokorttiasi veloitetaan pääsääntöisesti silloin kun toimitus lähtee kaupan varastolta. Jonkun ajan (yleensä n. 6 arkipäivää) kuluttua viinit tuodaan kotiovellesi. Jollet ole kotona vastaanottamassa viinejä, lähetti jättää ilmoituksen uudesta toimitusajasta tai osoitteen mistä viinit voi hakea.

Onko eri maiden verkkokaupoilla eroa?

Lyhyt vastaus: on. Hieman pidempi vastaus: saksalaiset verkkokaupat ovat parhaita. Yleisesti niillä on siedettävät kuljetuskustannukset (n. 2 €/plo), ne toimittavat Suomeen, niillä on selkeät sivut ja niillä on helppo asioida. Saksalaiset kaupat tunnistaa verkkosivujen ”.de”-päätteestä. Italialaisten (.it) kauppojen sivut ovat yleensä sekavat ja puutteelliset ja kuljetuskustannukset, sikäli kun ne mainitaan ovat hyvin korkeita. Ranskalaisia (.fr) kauppoja on moneen lähtöön. Brittikaupat (.co.uk) eivät yleensä toimita Suomeen tai eivät ainakaan ilmoita kuljetuskustannuksia. Lisäksi ne ilmoittavat joskus hintansa ilman arvonlisäveroa. Virolaiset kaupat (.ee) ylläpitävät usein suomenkielisiä sivuja, jotka valitettavan usein näyttävät varsin puutteellisilta. Nämä ovat yleistyksiä, poikkeuksia löytyy.

Mikä on hyvä viiniverkkokauppa?

En ota tässä vaiheessa kantaa valikoimaan. Valitsen luonnollisesti vain sellaisen kaupan, jossa haluamaani viiniä on myynnissä. Mutta entä muut hyvälle viiniverkkokaupalle asetettavat kriteerit.

Itse asetan seuraavat neljä minimikriteeriä käyttämilleni viinikaupoille:

1. Selkeät ja luotettavan näköiset verkkosivut

Jos sivut on huonosti tehty, näyttävät halvoilta ja niissä on runsaasti kirjoitusvirheitä, unohda kauppa. Jos esim. täytettävien kenttien perässä on tähtiä tai muita symboleja, joiden merkitystä ei ole selitetty, se on yleensä merkki huonosti toteutetusta sivustosta. Jos kauppa ei viitsi edes panostaa verkkosivuun, tuskin he osaavat hoitaa kaupantekoakaan kunnolla. Jos linkit tuoteinfoihin eivät toimi, tai johtavat tyhjille sivuille, suhtaudu epäilevästi koko kauppaan. Jos valkoisilla sivuilla on runsaasti kirkkaan sinistä ja punaista vilkkuvaa tekstiä, tuskin kannattaa selata pidemmälle. Selattuasi jo muutaman viiniverkkokaupan sivustoa pystyt helpoasti erottamaan jyvät akanoista.

2. Kauppa toimittaa Suomeen ja ilmoittaa verkkosivuillaan kuljetuskustannukset

Jotkut kaupat pyytävät asiakasta tiedustelemaan kuljetuskustannuksia sähköpostilla tai puhelimitse. Itse unohdan tällaiset välittömästi. Verkkokaupan pitää olla helppoa ja nopeaa. Kauppiaan on turha odottaa, että haluaisin seurustella hänen kanssaan sähköpostitse tai puhelimitse – ja jos ei kauppias viitsi nähdä niin paljon vaivaa, että laittaisi kuljetushinnaston sivuilleen, hän ei herätä ainakaan minussa luottamusta.

3. Kauppa hyväksyy luottokorttimaksun

Luottokortin numeron ilmoittaminen verkossa näyttää jostain syystä pelottavan suomalaisia. En ymmärrä miksi. Jos häviävän pieni riski siitä, että tietoja käytetään väärin, toteutuisi, et suinkaan vastaa siitä itse. Soitto luottokorttiyhtiölle riittää, sinä et joudu korvaamaan mitään. Minusta tämä on turvallista ostamista, jos mikä. Lisäksi, jos jostain syystä kauppa ei toimittaisi koskaan ostoksiasi, mutta olet maksanut luottokortilla, voit peruuttaa veloituksen soittamalla luottokorttiyhtiöllesi. Turvallista ja helppoa. Jos taat maksat tilisiirrolla tai laskulla saatat menettää rahasi jso kauppa ei jostain syystä toimitakaan tuotteita tai toimittavat vääriä tuotteita.

4. Kauppa palvelee suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi

Tämä on tietenkin kiinni asiakkaan omasta kielitaidosta. Englannin ja ruotsin alkeilla selviää yleensä aika hyvin saksankielisistä sivuista. Tuntemattomat sanat tilauslomakkeella voi tarvittaessa googlata. Tilaaminen kielellä, jota et lainkaan hallitse voi olla hieman haasteellista.

Olen kahlannut läpi monia viinin verkkokauppoja, mutta vain harvat täyttävät em. kriteerit. Useimmiten mielenkiintoisen kaupan käyttö tyssää siihen, ettei luottokorttimaksua hyväksytä tai ettei kuljetuskustannuksia kerrota.

Olen löytänyt seuraavat verkkokaupat, jotka täyttävät asettamani kriteerit:

weinfinger.de (sivuston kieli: saksa)
Usean maan viinejä. Varma, edullinen ja alle viikon kestävä toimitus. Olen käyttänyt usein.

vinexus.de (sivuston kieli: mm. saksa, englanti, ruotsi, suomi)
Usean maan viinejä. Varma, edullinen alle viikon kestävä toimitus. Olen käyttänyt usein.

superiore.de (sivuston kieli: saksa)
Vain italialaisia viinejä. Varma edullinen alle viikon kestävä toimitus. Olen käyttänyt usein.

ewine.eu (sivuston kieli: englanti, saksa)
Vain etelä-afrikkalaisia viinejä. Varma edullinen alle viikon kestävä toimitus. Olen käyttänyt usein.

wein-bastion.de (sivuston kieli: saksa)
ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit

vivinum.com (sivuston kieli: mm. englanti, saksa)
ei kokemuksia (kts. kuitenkin jutun kommentit), mutta täyttää kriteerit

zelas.co.uk (sivuston kieli: englanti)

ei kokemuksia (kts. kuitenkin jutun kommentit), mutta täyttää kriteerit

karl-kerler.de (sivuston kieli: saksa, englanti)
ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit

gourmondo.de (sivuston kieli: saksa)

Myy myös muuta kuin viinejä. ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit

no-time-for-bad-wine.de (sivuston kieli: mm. saksa, englanti)
ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit. Varsin mielenkiintoinen valikoima myös vanhempia vuosikertoja

winedirect.co.uk (sivuston kieli: englanti)
ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit. Kalliinpuoleiset kuljetuskustannukset.

pinard-de-picard.de (sivuston kieli: saksa)
ei kokemuksia, mutta täyttää kriteerit. Kalliinpuoleiset kuljetuskustannukset.

Suomenkielisiä kauppoja

kyytipoika.com (sivuston kieli: suomi)
maksu verkkopankin kautta tai luottokortilla. Listalla myös laatuviinejä.

carsinshop.com (sivuston kieli: suomi)
maksu verkkopankin kautta, hidas toimitus. Myy Chateau Carsinin viinejä.

Miten löydän hyvän viinin?

Verkkokaupat on kartoitettu. Seuraavaksi pitäisi päättää mitä ostaa. ja mihin hintaan kannattaa ostaa Tässä auttavat monet verkosta löytyvät palvelut.

wine-searcher.com on erinomainen sivusto, jos tietää mitä haluaa. Tästä voi katsella mihin hintaan tiettyä viiniä yleisesti myydään ja mistä kaupoista sitä saa. Haku kannattaa rajoittaa eurooppaan ja valuutaksi asettaa euro. Yksittäisten listattujen kauppojen sivuilta voi usein myös löytää asiantuntijoiden arvioita viinistä. Kauppaluettelo tosin ei ole kattava, ja itse ostoksen suoritan toki vain kriteerini täyttävästä verkkokaupasta.

cellartracker.com on mainio väline kun haluaa ennen ostopäätöstä selata tavallisten käyttäjien mielipiteitä tietystä viinistä. Kts aikaisempi juttuni cellartrackerista.

90pluswines.com kertoo tietyn viinin eri asiantuntijatahoilta saamat pisteet, sikäli kuin pisteitä on herunut yli 90.

Erilaisista kansainvälisistä viinilehdistä saa toki myös vinkkejä hyvistä viineistä. Itse käytän pääasiassa englantilaista Decanteria ja amerikkalaista Wine Spectatoria. Lisäksi luen eri maiden viiniblogeja (kts. tämän blogin oikean laidan linkit). Kokonaiskuva muodostuu tietysti monesta eri lähteestä.

Kun on vakuuttunut mieleisensä viinin laadusta ja käsitys ”oikeasta” hintatasosta on muodostunut jää jäljelle enää selvittää onko viini myynnissä em. kriteerit täyttävissä kaupoissa (kaikkia kauppoja ei siis esim. wine-searcherissa välttämättä ole) ja mistä sitä saa halvimmalla.

Ja vielä ennen varsinaista ostopäätöstä kannattaa tarkistaa ettei kyseistä viiniä ole myynnissä Alkossa halvemmalla (heh..). Tällainenkin ihme nimittäin joskus tapahtuu.

Ja jos joku vielä miettii verkko-ostamisen laillisuutta, suosittelen lukemaan aikaisemman juttuni viinin ostamisesta ulkomailta.

Kommentteja ja ehdotuksia em. kriteerit täyttävistä viiniverkkokaupoista ja ”parhaista ostoproseduureista” otetaan kernaasti vastaan.

Etelä-Afrikan laatuviinit eivät löydä Suomeen

Suurimmalle osalle suomalaisia kuluttajia Etelä-Afrikka merkitsee halpaa yksinkertaista viiniä erikoisissa pakkauksissa. Etelä-afrikkalaisia tonkkaviinejä on Alkon hyllyissä pilvin pimein. Uusimpana vitsauksena hyllyihin on ilmestynyt myös muovipussiin pakatut viinit ja Café Culture-tyyppiset laatuviinin irvikuvat. Markkinointiviestintä keskittyy kauniisiin viinitarhoihin, halpaan hintaan, reilu kauppa-merkintöihin ja muuhun vastaavaan hörhöilyyn. Viinin laadulla ei ole väliä. Tilastot puhuvat puolestaan. Huonosti säilyvä litku myy! Isot volyymit tuovat katetta, eikä maahantuojia voi syyttää tuottavan toiminnan pyörittämisestä.

Viini, jos näitä tuotteita sellaiseksi voi kutsua, on korkeintaan sivuroolissa. Tällaisten tököttien kauppaaminen ei valitettavasti millään tavalla edesauta pyrkimystä nostaa Suomen viinikulttuurin tasoa, pikemminkin päinvastoin. Kun alle entry-levelin tason tuotteita mainostetaan laadullisilla ylisanoilla moni kuluttaja valitettavasti uskoo nauttivansa hyvää viiniä ja tyytyy siihen, etenkin kun vaihtoehtoja on hyvin vähän tarjolla eikä harvoja vaihtoehtoja yleisesti mediassa edes hehkuteta sen paremmiksi kuin halpatuotteet. Syyttävän sormen voi toki osoittaa maahantuojien ja Alkon lisäksi myös sylttytehtaalle, eli viinintuottajiin. Etelä-Afrikan viiniteollisuus on osin omilla toimenpiteillään aiheuttanut tilanteen, jossa koko maan brändiksi on vakiintunut ”cheap and cheerful” bulkkiviinituotanto. Britannia ja Skandinavia ovat olleet helppoja kaatopaikkoja viineille, jotka on tehty halvalla ja nopeasti väärän kasvupaikan rypäleistä.

Silti – Etelä-Afrikassa osataan tehdä myös hyvää viiniä. Kuten muuallakin uudessa maailmassa pyrkimys korvata määrä laadulla on voimakas myös täällä. Iso laiva kääntyy kuitenkin hitaasti eikä halvan viinin leimasta pääse helposti eroon. WOSA järjesti Helsingissä eilen seminaarin, jossa oli mahdollisuus maistaa rinnan kuutta eri Sauvignon Blanc-viiniä. Laadullisesti erinomaiset viinit edustivat makumaailmaa laidasta laitaan, pippuri-parsasta vastaleikattuun ruohoon aina trooppisiin hedelmiin asti. Markkinoijien tarkoituksena oli osoittaa kuinka Etelä-Afrikassa on ryhdytty painottamaan alueellisia eroja ja tekemään persoonallisia viinejä, jotka kestävät kanainvälisen vertailun. Sama teema jatkui kuin siirryttiin sekoiteviineihin, eli useasta rypälelajikkeesta valmistettuihin viineihin. Kahdentoista viinin voimalla todistettiin kuinka samantapainen sekoitus eri kasvuolosuhteiden ja erilaisen valmistuksen ansiosta saadaan maistumaan erilaiselle (upein viini oli eittämättä Waterfordin 2004 The Jem.)

Kysymykseeni, eikö tonkkaviinien rynnistys pohjoisille markkinoille ole ristiriidassa laatupyrkimysten kanssa suhtauduttiin selvästi vaivautuneesti. Ristiriitaa ei myönnetty, tyydyttiin huomauttamaan että laatu on kaikissa laatuluokissa kohentunut vuosien mittaan. Käytännössä asia tuskin on näin yksinkertainen. Esimerkiksi Alkon Etelä-Afrikka-paletin kääntäminen laatupainotteiseksi lienee vuosikymmenien työ, eikä laadun nostaminen ja markkinaosuuksien kasvattaminen ole helposti yhteensovitettavissa. Toistaiseksi pyrkimys ei ole juurikaan näkynyt hyllyissä.

Maahantuojat olivat tilaisuuteen tuoneet kiitettävän määrän laatuviinejä (litkujen lisäksi!). Saatavuuskysymykseen vastaus oli kuitenkin miltei poikkeuksetta tyly. Viiniä ei valitettavasti ole saatavissa Suomesta, ”me vain edustamme merkkiä täällä”. Huoh!

Vilkaisu Alkon hinnastoon kertoo karun totuuden. Tonkkaviinien lisäksi tarjolla on runsas joukko vaatimattomia ”entry-level” tuotteita. Maagisen kymmenen euron myyntihinnan alittamisen tärkeys on silmiinpistävä. Muutama laatupunkku löytyy, maininnan arvoinen on Rust en Vrede Cabernet Sauvignon. Nederburgin ja KWV:n kaupallisen pehmeät helposti juotavat tuotteet menettelevät. Tilausvalikoimasta löytyy perinteikkään Kanonkopin viinejä. Siinä kaikki. Silmiinpistävä aukko valikoimassa löytyy hintaluokassa 15-20 euroa.

Onneksi Etelä-Afrikan viineihin pääsee käsiksi verkon kautta. Oma suosikkiviiniini on alle kahdenkymmenen euron Warwick Trilogy ”Bordeax Blend”. Muita varteenotettavia tuottajia ovat Boekenhoutskloof (jolta Alkon hyllystä löytyy yksi ylihintainen edustaja) sekä halvemmassa kategoriassa useita kanasainvälisiä laatupalkintoja pokannut Cederberg. Etelä-Afrikan viinejä kannattaa selailla esimerkiksi sivustolla ewine.eu ja vinexus.de.

Toistaiseksi Etelä-Afrikan on valitettavasti tyytyminen Alkon sylkykuppihyllyn osaan. Kun asiakkaita totutetaan juomaan sylkykupista ja viinimedia jaksaa hehkuttaa näitä juomia, oravanpyörä on valmis. Mutta jonain päivänä muuri murtuu ja janoisa kansa pääsee nauttimaan laadukkaasta etelä-afrikkalaisesta viinistä. Tämä päivä saattaa olla lähempänä kun uskotkaan – tai sitten ei.

Tarjous, josta et voi kieltäytyä?

Mikä yhdistää luvut 93 ja 11,5? No yleensä ei yhtään mikään, varsinkin jos ensimmäinen luku edustaa Wine Spectatorin viinille antamia pisteitä ja toinen luku viinin hintaa euroissa.

Viinien pisteyttämisestä voidaan olla montaa mieltä. Omat mieltymykset esimerkiksi erilaisiin viinityyppeihin ja makumaailmoihin toki usein ajavat pisteiden ohi. Mutta jos viinin alkuperä, rypälesekoitus ja tuottaja ovat muuten kiinnostavia, hyvät pisteet tuskin haittaavat. Hyvät pisteet usein tarkoittavat myös korkeaa hintaa –ymmärrettävästi laatu maksaa. Keskimääräistä useammin hyvät pisteet indikoivat kuitenkin hyvää viiniä, joten tottakai arvosteluja kannattaa hyödyntää.

Tuttujen ja hyviksi koettujen viinien osalta pisteytys ei ole kovin tärkeä. Jos viiniä on maistanut ja se oli mieleinen, sen voi huoletta hankkia uudestaan riippumatta muiden arvosteluista.

Uusia tuttavuuksia haen kuitenkin usein pisteiden perusteella. Metsästän yli 90 pisteen viinejä, ostan niitä pienehkön erän, joskus vain yhden pullon, maistan ja opin samalla tunnistamaan mistä ”asiantuntijat” pitävät ja miten heidän makunsa mahdollisesti eroavat omastani. Usein näin löytää uuden hyvän viinin itselleen, joskin matkalle sattuu pettymyksiäkin.

Kun itse satun pitämään kovasti italialaisista Toskanan viineistä (Chiantit, Brunellot, super-toskanalaiset yms.) innostuin kovasti kun uusin Wine Spectator hehkutti peräti 93 pisteen arvoiseksi Brancaian 2007 Tre Toscana IGT-viiniä. Innostus ei suinkaan hellittänyt kun huomasin että Superiore.de kauppaa kyseistä viiniä 11,50 euron hintaan. Harvemmin 93 pisteen viinejä löytää kympin hintaluokasta.

Samalta istumalta tilasin tusinan verran puteleita ja äsken postinkantaja kantoi viinit eteiseeni. Kätevää ja upeata palvelua, toimitus Saksasta kotiovelle neljässä arkipäivässä maksoi n. 2€/pullo.

Nyt jää enää nähtäväksi oliko Wine Spectatorin viininmaistaja kesäterässä vai onko kyseessä (omasta mielestäni) todella 93 pisteen arvoinen viini. Kunhan ehdin maistamaan, julkaisen oman arvioni viiniarvioblogissani ”Viini-Virénin lasissa tänään”.

Sadan pisteen arvosteluasteikon kuvauksia:
Wine Spectator
Robert Parker

Chianti D.O.G. tuli taloon

Uusi perheenjäsen on saapunut taloon. Punaviininnoutaja Chianti on väriltään tumma, miltei musta, olemukseltaan varsin täyteläinen ja notkea. Tuoksussa erottaa kahvia ja hikeä ja silloin tällöin tallintaustaa. Koira on varsin ketterä jo nyt, mutta kehittynee suotuisasti vielä usean vuoden ajan.

Chianti on vielä varsin nuori mutta koulutus on jo alkanut. Ensimmäisiä leluja on mm. kuminen samppanjapullo. Viinikellaria on toki jo nuuhkittu, mutta suosikkiviiniä ei ainakaan ensinuuhkaisulla osanut tunnistaa. Ensikosketus laatuviineihin on myös saatu. Huonosti avatusta samppanjapullosta keittiön lattialle vaahdonnut nektari päätyi nopeasti Chiantin suuhun - tuntui maistuvan.

Viini-lehden päälle rakki ei ole vielä suostunut tarpeitaan tekemään (eikö tästä lehdestä ole mitään hyötyä :)). Haukkuminen on toistaiseki heikonlaista, mutta pitänee opettaa ainakin haukkumaan huonot viinit. Leukojen hieman vahvistuttua on vuorossa kolmen viinipullon korin kantamisen opettelu. Toistaiseksi viinipullojen korkit jauhetaan muruiksi, mutta ajan myötä täytynee opettaa samppanjapullon korkin noutamista sekä viinipullon korkin viemistä sille tarkoitettuun lasipurkkiin. Korkkivikojen tunnistaminen ja niistä isännälle ilmoittaminen olisi myös suotavaa.

Matka koulutetuksi viinikoiraksi on pitkä, mutta pyrkimys toki on että tämä kaveri joskus valmistuu Suomen ensimmäiseksi "Dog Master of Wine"iksi (DMW).

Pitäisikö perustaa SM-viiniliiga?

Jääkiekkokausi on taas alkanut. Pohdiskelen miksi SM-liigan ottelulipusta niin moni on valmis maksamaan kolmekymmentä euroa, mutta viinipullosta masketaan yleensä vain kymppi? Jääkiekon ystävälle on selviö, että SM-liigaottelu on parempitasoinen ja samalla kalliimpi kuin esimerkiksi junioriottelu, jota pääsisi katsomaan huomattavasti halvemmalla. Kun kertoo menevänsä ”katsomaan lätkää” tarkoitetaan nimenomaan liigaottelua (sikäli kun paikkakunnalla on liigakiekkoa tarjolla). Jopa kolme kertaa viikossa kymmenet tuhannet ihmiset ovat valmiit maksamaan kolmekymppiä parin tunnin nautinnosta. Heille harvemmin edes juolahtaa mieleen liigakiekkoilun sijaan mennä katsomaan jonkun alemman sarjan ottelua, vaikka liput olisivatkin huomattavasti halvemmat. Laadusta ollaan valmiit maksamaan.

Toisin on viinin kanssa. Hyvä viini tarjoaa myös helposti parin tunnin nautinnon. Mutta Alkoon mennäänkin ostamaan vain viiniä, ei liiga-viiiniä. Jostain syystä monelle laatu ei ole merkittävä kriteeri viiniä valittaessa, hinta kylläkin.

Syykin on selvä. Viineillä ei ole kuluttajaystävällistä laatuluokitusta. Ei ole olemassa huippuviinien viini-liigaa. Viineistä ei kirjoiteta lehtien palstoilla, ei spekuloida viinin tämän hetken kuntoa, ei haastatella viinintekijöitä eikä faneja. Viinintekijän saamat potkut aiheuttavat harvemmin otsikoita.

Kaikki Suomessa myytävät viinit ovat ikään kuin samassa liigassa ja niistä kirjoitetaan tasapuolisesti yhtä paljon tai vähän. Huonotkin viinit saadaan sopimaan johonkin tilanteeseen. Miten kuluttaja edes voisi kiinnostua enemmän laatuviineistä, kun viinijournalismi enimmäkseen asettaa kaikki viinit samalle viivalle? Mistä voi tietää mikä viini on hyvä, mikä ei?

Tulisiko Suomeen perustaa kiekkoilusta mallia ottaen viiniliiga? Yli kolmenkympin viinit kuuluisivat ”eliittiliigaan”, alle kolmenkympin mutta yli viidentoista euron viinit ”mestikseen” ja alle viidentoista euron viinit olisivat divaritason viinejä.

Viiinikirjoittajat vosivat sitten hehkutella viikonlopun eliittiviinikierroksella ja täyttää palstat urheiluhenkiseen tyyliin. Eliittiurheiluun panostamista pidetään jopa kansallisena hyveenä, jotta urheiluinnostus leviäisi laajemmin. Sama analogia toiminee viinienkin suhteen.

Eri asia on kenen intressissä viiniharrastuksen ja laatuviinien ilosanoman levittäminen olisi, mutta ajatus on toki kiehtova. Elämä on liian lyhyt huonojen viinien juomiseen, mutta kuka kertoisi sen kansalle – ja miten?

Katsoisinko illalla viiniä?

Viini on parhaimmillaan herkullisen ruoan ja hyvien ystävien seurassa. Viineistä on myös mukava lukea ja ehkä kirjoittaakin :). Jos taas haluaa katsella viiniä, voi toki tuijottaa pulloa, mutta se on melko puuduttavaa hommaa. Viiniaiheisia elokuvia on varsin rajallinen määrä. Tunnetuin lienee Sideways, joka ei sinänsä kerro viineistä mutta jossa viini näyttelee tärkeää osaa. Tämän elokuvan merkityksellisyyttä on mm. hehkutettu väitteellä, että Pinot Noir viinien myynti Yhdysvalloissa kasvoi elokuvan myötä 30%:lla. (Vähemmän puhutaan siitä, että kyseisten viinien osuus kokonaismyynnistä nousi vaivaisesta 1,1%:sta 1,4 %:iin.) Itse elokuva kertoo kahden kaveruksen automatkasta Kaliforniaan ja erilaisista kommelluksista. Toki elokuvassa keskustellaan paljon viineistä ja niitä myös juodaan! Katsottava elokuva kaikesta huolimatta.

Viinimaailmasta kertovia semidokumentteja ovat Mondovino, josta olen kirjoittanut aikaisemmin sekä varsin tuore Corked!, jossa mollataan viinimaailmaa esittämällä totuuksina fiktiiviisiä tapahtumia.

Varsinaisia viiniaiheisia elokuvia lienee vain viime vuonna tuotettu Bottle Shock, joka ei ilmeisesti koskaan löytänyt tiensä suomalaisiin elokuvateattereihin. Elokuun lopussa 2009 myyntiin tuleva suomeksi tekstitetty dvd-elokuva kertoo vapaasti muokattuna vuoden 1976 ”Paris tasting” kilpailusta, jossa amerikkalainen viini ensimmäistä kertaa voitti ranskalaiset huippuviinit. Omaksi dvd:n tai blu-rayn voi tilata vaikka osoitteesta cdon.fi.

Kommenteista kiitollisena lisään vielä linkin elokuvan A Good Year traileriin. Vaikuttaa leffalta, jonka voisi vaikka katsoa nautittavan ranskalaisen punaviinin kera.

Madonna ja Sancerre Pinot Noir

Tänä iltana Madonna konsertoi Helsingissä. Omia perheenjäseniä ja runsaasti tuttuja halusi mennä paikan päälle. Itse päätin kutsuista huolimatta jäädä kotiin, jolloin minulle lankesi lapsenvahdin osa – pitää hoitaa konserttiin menevien aikuisten lapsia. Käytännössä se tarkoittaa, että joudun keittämään spagetit viiden aikaan iltapäivällä. Tämän jälkeen 5-9-vuotiaat lapset hoitavat toisiaan ja minulle jää runsaasti aikaa viinin nauttimiseen.

Säätiedotus lupasi lämmintä ja aurinkoista iltaa, joten viinimaistelu ulkoilmassa omalla pihalla tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Valmistautumisen aloitin jo alkuiltapäivästä paikallisessa Alkossa. Kun suunnittelee juovansa viiniä yksin - mitä en yleensä suosittele - viinin on tarjottava jotain erikoista. Yksioikoiset Etelä-Afrikkalaiset Shirazit, halvat Chileläiset Cabernet Sauvignonit tai Argentiinalaiset Malbec-pihviviinit saavat odottaa. Nyt tarvitaan vivahteikasta, eleganttia viiniä, joka toimii innostajana ja elämyksentuottajana ihan eri tavalla kun jos auttamassa on hyvä ruoka ja hyvä seura.

Kiertelin myymälän hyllyjä etsiskellen uusia tuttavuuksia, joita en ollut aikaisemmin maistanut. Ensimmäiseksi osui silmään Autralialainen Ninth Island Pinot Noir. Se jäi kuitenkin hyllyyn, koska paremman tiedon puutteessa pelkäsin sen mahdollisesti olevan hillomainen ”uuden maailman” tuote. Ranskan hyllyssä osui silmään Chateauneuf-du-Pape Juliette Avril. Alle kahdenkympin CdP on kuitenkin aina sen verran epävarma ostos, että hyllyyn jäi. Mitään pettymystä en tälle illalle halunnut ostaa. Seuraava mielenkiintoa herättävä viini oli tilausvalikoimasta hyllyyn poimittu Peppoli Chianti Classico 2006. Tiesin, että tämä viini on saanut hyviä arvosteluja, mutta Chiantia on tullut lipiteltyä viime aikoina sen verran paljon, että kaipasin jotain muuta. Mistä löytyisi eksotiikkaa, jotain erikoista ja uutta? Aloin jo vaipua epätoivoon kun päätin vielä suorittaa toisen hyllykierroksen. Lopulta erikoisuus löytyi, Laporte Sancerre La Cresle Rouge 2007,

Ranskan Loiren laaksosta Sancerren alueen punainen viini! Sancerrestä tulee loistavia valkoviinejä, mutta miltä mahtavat maistua alueen punaviinit? Sattumalta olin eilen lukaissut uusimmasta Decanter-lehdestä jutun Sancerren Pinot Noir-viinien uudesta tulemisesta. Jutun innoittamana ja innoissani siitä, että Alkoon oli saatu tällainen uutuus kaappasin hetimmiten pullollisen mukaani.

Spagetinkeittoon kului kahdeksan minuuttia ja lasten ruokkimiseen toinen mokoma. Tämän jälkeen areena oli minun ja La Creslen. Kuuden aikaan illalla ulkolämpötila oli edelleen yli kahdenkymmenen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Siirryin pihaterassille mukanani viinipullo ja kunnollinen isokupuinen kristallilasi. Istahdin mukavasti tuoliin, avasin pullon ja annoin viinin virrata lasiin. Katselin viiniä, joka oli vaaleata, lähes roséviinin väristä. Viinilasin läpi näkyi sinistä taivasta ja vehreä puutarha. Ainoastaan metsäkyyhkyn ääntely ja naapurin kaukaa kuuluva sadettajan ääni rikkoivat hiljaisuuden. Idylli tuntui olevan luotu nimenomaan tätä maistelutilaisuutta varten.

Ensinuuhkaisu paljasti karheat marjaisat tuoksut, karpaloa ja kypsää kirsikkaa. Ensikulauksen myötä makuaisti vahvisti hajuaistin havainnot. Lasissani oli mausteinen ja karheamarjainen melko kevyt viini, jossa näkymättömät tanninit kuitenkin aiheuttivat voimakkaan suuta kuivattavan tunteen. Ilkeästi tällaista viiniä voisi kuvata viherpipertäjäviiniksi. Siitähän näytti puuttuvan kokonaan äijämäisyys. Ei runsasta hedelmäisyyttä, täyteläistä makua, tallintaustaa tai kiristävää tanniinisuutta. Toisaalta tämä on Pinot Noir, jonka parhaita ominaisuuksia ovat nimenomaan keveys ja eleganssi. Kyseessä ei suinkaan ole mikään mitätön vähäpätöinen nössöviini, vaan elegantti ja vivahteikas nektari, jonka hennot piirteet ansaitsevat rauhallisen ja pitkäkestoisen arvioinnin.

Myönnän kernaasti, etten sokkotestissä pystyisi erottamaan tätä Bourgognen viinistä. Jo ensimmäisten kulausten jälkeen hymyilin leveästi kun kelasin mielessäni Alkossa suorittamaani valintaprosessia – olin onnistunut valitsemaan täydellisen viinin tarkoitukseensa.

Maistoin kokeilumielessä lasten spagettijämiä jauheliha- ja tomaattikastikkeeesa. Viinin kitalakea kuivattava ominaisuus hävisi samantien. Ruoan rasvaisuus pehmensi viiniä mukavasti.

Lasillinen seurasi toistaan ja ajatukset pyörivät vinhaan viinin ympärillä. Tuoksuja, makuja, marjoja, mausteita. Kuinka ihanaa onkaan vaihteeksi nauttia viiniä, jonka alkoholipitoisuus on vain 12,5%. Hyvä viini ei tarvitse korkeaa alkoholipitoisuutta vaan hyvää makumaailmaa. Maukas viini inspiroi pyörittämään lasia yhä vinhammin, nuuhkimaan yhä uudelleen ja löytämään yhä uusia makuja. Lintujen viserrys aurinkoisessa illassa vuorotteli kaatojen aiheuttamien virtausäänien kanssa. Elämisen siedettävää keveyttä – taas kerran (courtesy of Alko à 20€ ja luonto for free).

Puolitoista tuntia myöhemmin pullo oli tyhjä. Mielihyvän valtaamana siirryin sisätiloihin miettimään ystäviäni, jotka olivat päättäneet seistä kuutisen tuntia Helsinkiläisellä asfalttikentällä korvia huumaavassa metelissä katsellen, sikäli kun näköyhteyttä on, silinterihattuun ja verkkosukkiin sonnustautunutta keski-ikäistä rouvaa, joka loikkii edestakaisin vartavasten kyhätyllä lavalla. Mahtavatko he nauttia yhtä paljon kuin minä nauttiessani Loiren laakson punavinistä, jonka vivahteikkuutta ja nautiskelun ainutkertaisuutta kesäillassa arvostin suunnattomasti. Saattavat nauttiakin. Itse hankin ensimäisen Madonna-levyni jo 1980-luvun alussa. Vaikka Madonnan musiikista aina olen pitänytkin, täytyy rehelliseti tunnustaa, ettei Madonna ikinä ole pystynyt tuottamaan minulle samanlaista tyydytystä kuin tämäniltainen viini. Tässäkin suhteessa valintani siis osui nappiin.

Toisaalta olin tietenkin onnellinen siitä, ettei satatuhatta ihmistä ollut päättänyt nauttia tätä viiniä nimenomaan tänä iltana. Silloin olisin saattanut jäädä ilman. Olisin ehkä siinä tapauksessa joutunut menemään yksin kuuntelemaan Madonnaa – kokemus ehkä sekin.

PS.

Madonnalla on muuten vankka yhteys viiniin. Hänen isänsä omistaa viinitilan, joka myös on käyttänyt Madonnaa markkinoinnissaan. Viinitila on mm. tuottanut Madonna-nimisiä viinejä, joiden etikettiä komistaa, kuinkas muuten, Madonna itse. Ihan vain faneille tiedoksi.

Tätä viiniä ei juo Erkkikään!

Milloin olet viimeksi nähnyt vastaavanlaisen otsikon merkittävällä viinipalstalla? Väitän, että et koskaan. Olen pannut merkille, että viinitoimittajat kirjoittavat enimmäkseen hyvistä viineistä, tai ainakin antavat viineille enemmän tai vähemmän hyviä arvosteluja. Perusteluna käytetään usein hokemaa, että ei kannata uhrata palstatilaa huonoille viineille. Olisikohan noin? Itse suhtaudun kyynisen hymyilevästi moiseen selitykseen.

Jos toimittaja rehellisesti on sitä mieltä että vain hyvistä viineistä kannattaa kirjoittaa, olkoon se hänen oikeutensa. Tietenkin on silloin myös hyvä, että kyseinen kirjoittaja tuo julki vastenmielisyytensä negatiivisen kritiikin tuottamiseen. Mutta onko totuus todella näin yksinkertainen? Ettei vain olisi niin, ettei haluta riskeerata sinänsä tärkeitä suhteita maahantuojiin, tuottajiin ja ravintoloihin kirjoittamalla negatiiviseen sävyyn jostakin viinistä. Voisivat ilmaisnäytteet ja maistelukutsut loppua, kun asianomainen kehtaa kirjoittaa tuotteesta kriittiseen sävyyn.

Nimenomaan Suomen kaltaisessa maassa, jossa tarjonta on pelkästään Alkon varassa luulisi kuitenkin, että kuluttajalle olisi tärkeä kertoa ei vain helmistä vaan myös surkeista viineistä. Väitän jopa, että kuluttajan pettymys huomatessaan laittaneensa roposensa huonoon viiniin ylittää hänen kokemansa nautinnon kun kohdalle sattuu oikein hyvä viini – ainakin yleisellä tasolla.

Autojen kolaritesteistä tai lasten turvaistuimista kirjoittavat toimittajat tuskin pitäisivät työpaikkansa kovin pitkään, jos jättäisivät kirjoittamatta huonoista tuotteista vetoamalla siihen, että sellaiset tuotteet eivät ansaitse palstatilaa. He harvemmin myös käyttävät kiertoilmaisuja kuten ”sopii mutkattomiin tilanteisiin kauniina kesäpäivinä”. Harva uutismedia myöskään kertoo pelkästään hyvät uutiset – pikemminkin päinvastoin. Miksi viinitoimittajat sitten usein pitäytyvät hymistelyjournalismissa?

Parhaiten tähän vastaisivat tietenkin asianomaiset itse, sikäli kun katsovat voivansa tai haluavat. Onhan se tietenkin turvallista ja ehkä mukavampaakin, kun aina kirjoitetaan kivoista ja hyvistä asioista, eikä tarvitse pelätä suututtavansa ketään. Voidaan myös ajatella, että viininjuominen on luonteeltaan aristokraattista nautiskelua piireissä, joissa ymmärretään olla arvostelematta toisten virheitä. Kohteliasta ja sivistynyttä hauskanpitoa siis. Nykyinen hymistelyjournalismi ei valitettavasti edusta parasta mahdollista kuluttajavalistusta. Lehtien viiniarvostelut kamppailevat lähinnä samassa sarjassa horoskooppien ja ”testaa millainen olet”-palstojen kanssa; harmitonta ajanvietettä, jossa analyyttisyys ja krittisyys loistavat poissaolollaan. Herää kysymys kokevatko viinitoimittajat edes olevansa kuluttajan asialla?

Viinipalstojen uskottavuus kasvaisi merkittävästi, jos välillä myös lyötäisiin huonot viinit maan rakoon tai jos yksittäisen viinin ”väärästä” hinnoittelusta nostettaisiin meteli - ei vain huomaamattomasti sivulauseessa, vaan ihan avoimesti vaikka otsikossa. Uskon, että kuluttajien lisäksi myös maahantuojat ja vastaavat tahot ajan myötä osaisivat antaa arvoa toimittajille, jotka eivät noudattaisi Pohjois-Korealaisia journalismioppeja.

Kriittinen journalismi on tietenkin vaativampaa kuin ”horoskooppien” kirjoittaminen. En kuitenkaan usko, että kyse olisi tietotaidon puutteesta. Suomesta löytyy kyllä taitavia ja osaavia viinitoimittajia. Kyse on ennemmin kunnianhimon ja uskalluksen puutteesta. Jos on tyytyväinen elämäänsä kun kirjoittaa puolihauskoja hymistelyjuttuja, jotka viikosta toiseen somistaa samoilla tähdillä, pisteillä ja kenolasisymboleilla ja joista vielä jonkun verran maksetaankin, niin miksi vaivautua kertomaan rehellinen mielipiteensä, joka pahimmillaan saattaisi vielä suututtaa jonkun.

Optimistisesti haluan ajattella, että kyse on kehitysvaiheesta. Suomen viinipiirit saattavat olla vielä niin pienet, että muuhun kuin hymistelyjournalismiin ei ole mahdollisuuksia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja odotan innolla sitä päivää kun viineistä kirjoitetaan samaan avoimeen sävyyn kuin muista kulutustuotteista.

Sitä päivää odotellessa onneksi on verkkoblogeja ja keskustelupalstoja, joiden kirjoittajilla ei ole samanlaisia sidonnaisuuksia ja estoja kuin monella työkseen kirjoittavilla. Näistä löytyy kyllä kriittisyyttä ihan ylilyönteihin saakka. Uskottavuus on myös näissä foorumeissa ansaittava.

Viini-Virénin Lasissa Tänään

Avasin tänään rinnakkaisblogin "Viini-Virénin lasissa tänään". Tähän rinnakkaisblogiin on tarkoitus kerätä lyhyet havainnot ja arviot nauttimistani viineistä. Cellartracker paljastaa armotta, että nautin vuodessa n. 300 pulloa viiniä (tosin perheeni ja ystävieni seurassa ja avustuksella), joten miksen jakaisi arvioni myös lukijoideni kanssa.

Tämä blogi rauhoitetaan jatkossa pidemmille jutuille, joissa tarkastellaan laajemmin viineihin liittyviä kokonaisuuksia. Yksittäisten viinien arviot siirtyvät siten rinnakkaisblogiin. Molemmat blogit on vasemman palstan ylälaidasta linkitetty toisiinsa ja linkistä näkyy myös toisen blogin viimeisimmän jutun päivityaika ja sisällön alku.

Rinnakkaisblogin osoite on http://viinivireninlasissa.blogspot.com/ .

Viinikokemuksia Imatralta

FINE-lehden viiniravintola-arvostelussa muutamat Helsingin ulkopuoliset ravintolat mahtuivat 40 parhaan joukkoon. Ainoana Karjalan edustajana komeilee sijalla 36 Imatran Buttenhoff, eli paikallisesti ”Puteri”. Buttenhoffin tunnistaa jo kaukaa räikeänoransseista valokirjaimista, jotka kerrostalon seinässä kaikessa yksinkertaisuudessaan vievät ajatukset lähinnä rautakauppaan. Jos ymmärtää raottaa ovea ja kävellä portaat yläkertaan, paikan tunnistaa jo ravintolaksi. Sisätilat ovat kaikkea muuta kuin räikeän oransseja. Viinit ovat merkittävä osa ravintolan charmikkan romanttista sisustusta. Eri puolelle ravintolaa on sijoitettu viinikaappeja näkyville paikoille, keskellä salia on pöytä, jossa on kutsuvasti esillä tarjolla olevia viinejä. Ikkunalautaa koristaa komea tyhjien arvoviinipullojen rivistö. Oman ikkunapöytämme viereen oli kasattu runsaasti viinikirjallisuutta, jota oli mukava selailla ruokailun lomassa. Kaiken kaikkiaan miljöö on hieno ja antaa odottaa erinomaista ruokailukokemusta.

Tarjoilu oli ystävällistä ja välitöntä joskin hieman ailahtelevaa. Kesken tilauksen tarjoilija vaihtui pariinkin otteeseen eikä uudelleen pöytäämme palannut tarjoilija ollut tietoinen siitä, että alkuruokatilaus oli jo tehty. Helsingin Demossakin aikoinaan työskennellyt tarjoilija jutteli mukavia, muut eivät montaa sanaa suustaan päästäneet. Alkuruoaksi tilasimme erinomaisiksi alkupaloiksi osoittautuneet mätiblinit ja lasilliset Jacquart Brut-samppanjaa. Täytetyt lasit tuotiin pöytään pulloa näyttämättä ja vasta ruoka-annoksen oltua edessämme jo tovin. Jo sitä ennen oli kuitenkin asiantuntevasti tarjoiltu pääruoalle tilaamamme punaviini Poggio Antico Brunello 2001 (87€, joten ravintolan hintakerroin jäänee alle kahden!). Pullo tuotiin näytille, vuosikerta vahvistettiin vielä erikseen ja asianmukaisen maistatuksen jälkeen viiniä kaadettiin laseihin tuulettumaan. Viini oli erinomaista Brunelloa; täyteläinen ja marjaisa, mutta suurimman vaikutuksen teki erittäin pitkät ja pehmeät tanniinit. Jo tätä viiniä nauttiessani olin valmis hyväksymään Buttenhoffin Suomen viiniravintoloiden aateliin.

Pääruokanamme oli yrttilammas, joka tarjoiltiin bataatin, yrttien ja valkosipuliperunoiden kera.”Medium miinus”-tilauksemme oli toteutettu siten, että osa lammassiivuista oli paistettu läpikypsiksi ja osa jätetty täysin raaoiksi. Liha oli kuitenkin sen verran laadukasta ja mureaa, että annos maistui tästä huolimatta. Runsaasti suolattua valkosipuliperunaa oli lautaselle mätkitty sellainen keko, että ruokailijan vastuulle jäi jättää osa syömättä jos halusi nauttia lihan, yrttien, bataatin ja viinin vivahteikkaasta yhteiselosta.

Jälkiruokasi valitsimme Suklaakakku a la Buttenhoffin. Olikohan kakussa taikinaa lainkaan - kermaa, voita ja suklaata sitäkin enemmän. Herkullista ja näyttävää annosta oli koristeltu vaniljajäätelöllä, kermalla ja tuoreilla mansikoilla. Jälkiruokaviinilista oli turhan lyhyt - tasan kolme vaihtoehtoa. Kun tarjoilija ei osanut kertoa viineistä kattavasti, hän pelasti tilanteen hienosti kaatamalla kahta niistä laseihin maistettavaksi. Tarjoilija suositteli itävaltalaista Lenz Moseria, mutta koska sitä on tullut juotua jo miltei puhki (taitaa olla joka toisen ravintolan listalla) valitsin minulle tuntemattoman viinin, Mas Janeil. Raikkaampi ja makeampi Lenz Moser olisi kyllä sopinut paremmin rasvasokeripommin seuraksi. Olisi pitänyt uskoa tarjoilijaa.

Kokonaisuus oli miellyttävä. Mukava ympäristö, yritteliäs asenne ja tietenkin hyvät kohtuullisesti hinnoitellut viinit antoivat anteeksi pienet virheet. Kaiken kaikkiaan Buttenhoffista jäi mielikuva positiivisena poikkeuksena ”muun Suomen” ravintolatarjonnassa. Yritystä ja kunnianhimoa lienee enempäänkin, mutta jotenkin paistoi läpi se, että ravintolan on täytynyt mukautua paikalliseen kysyntään pärjätäkseen. Isot, rasvaiset ja suolaiset ruoka-annokset sekä salaattipöytä à la S-ryhmän Rosso riitelee ikävästi hienon miljöön ja upean viinilistan kanssa. Ei ihme jos tarjoilijat tuntevat olonsa hieman tukalaksi viineistä kysyttäessä, kun he henkisesti jo valmistautuvat hokemaan 70-lukulaista ”Olkaa hyvä ja aloittakaa salaattipöydästä.”

Ainoa samassa sarjassa kamppaileva kilpailija saattaisi olla parin sadan metrin päässä sijaitseva Imatran Valtionhotelli (osa Rantasipi-ketjua), mutta täällä pallo on reippaasti hukassa. Puitteet ovat mitä mahtavimmat, mutta ravintolan viinilista ei vakuuttanut; yksinkertaisia tai keskinkertaisia viinejä myydään jopa viisinkertaiseen hintaan Alkoon verrattuna. Yhdistetyssä baarissa ja vastaanotossa henkilöstö keskittyi juttelemaan keskenään päivän mokista. Pyytäesssäni juomia viereiseen loungeen sain tuiman katseen ja päättäväisen ”Ne tilataan tästä” määräyksen. Palvelu ei näyttänyt kiinnostavan.

Ruokalista näytti paperilla mielenkiintoiselta, mutta se jäi tällä kertaa kokeilematta. Aamiaista söimme samassa tilassa ja jos siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä a la carte-ravintolan tasosta, en koskisi tähän tikullakaan. Aamiaiseksi oli jostain keskuskeittiöstä kasattu erilaisia eineksiä valikoimaksi, joka päihittää keskivertosuomalaisen aamiaislautasen määrällisesti, mutta ei laadullisesti. Kovareunaiset letut, sitkeät leivät, harmaat nakit ja nahkeat juustot kuvaavat hyvin aamiaisen harmaata yllätyksettömyyttä. Loma-Suomen riesa, ylipitkissä vaakaraita-T-paidoissaan ja sandaaleissaan lyllertävät jokinorsuperheet, ei tietenkään nostanut tunnelmaa. No, paikka oli joka tapauksessa täyteen myyty, joten miksi vaivautua parantamaan palvelua.

Hotellin (näkyvän) henkilöstön määrä suhteessa asiakasmäärään oli huolestuttavan pieni. Uudella kylpyläosastolla, asiakkaat harhailivat omin päin, mitä nyt allasbaarissa joku näytti laatikoita availevan. Ikävä totuus on, että kun kilpailua ei ole niin laatu kärsii. Plussaa siitä, että hotellihuoneet ovat siistit, tilavat ja mukavat.

Buttenhoffiin tulen uudelleen! Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Gourmetaterian äärellä

Olen vuosien varrella istunut lukuisissa illallispöydissä ja nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Siksi on mukava huomata, että hyvä ruoka ja viini kykenee jatkuvasti tarjoamaan uusia ikimuistettavia elämyksiä. Hyvin toteutettuna ateria voi olla kokemus, joka nostattaa ruokailijan yhä uusiin nautinnon sfääreihin.

Pääsin nauttimaan tällaisesta kokemuksesta kun vastasin myöntävästi keskiviikkoillaksi perheellemme osoitettuun illalliskutsuun. Isäntäpariskunta oli päättänyt toteuttaa arkiaterian ”hieman toisin”. Ruokaan ja viineihin oli panostettu, tunnetta oli mukana runsaasti ja yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Kulmakarvani kohosivat ensimmäisen kerran kun minulle selvisi, että aterian suunnitteluun ja valmistukseen oli laadittu kirjallinen koko päivän kattava minuuttiaikataulu. Vaikuttavaa! Ruoka oli valmistettu tuoreista raaka-aineista itse alusta loppuun ja viinilista oli laadittu huolella tukemaan aterian etenemistä.

Alkujuomaksi ja tunnelmankohottajaksi tarjottiin australialainen ”samppanjarypäleistä” valmistettu kuohuviini Taltarni Brut Taché. Kaunis punertava täyteläinen hapokas viini, jossa paahtoleivänkin tuoksut on hyvin erotettavissa. Siemailun lomassa pääsin seuraamaan karitsankyljysrivien ruskistamista ja munakoisojen grillaamista pihagrillissä.

Kauniisti katettuun pöytään tarjottiin ensin alkuruoka, täytettyä raviolia itse valmistetusta pastataikinasta huhtasienikastikkeessa. Maukasta pastaa täydensi erinomaisesti varsin hento ja vivahteikas Tommasin Valpolicella.

Alkruoan jälkeen nostettiin uudet lasit pöytään ja kaadettiin ”väliviini”, niinikään Tommasin Poggio al Tufo Rompicollo 2006 (varoituksen sana; tämän viinin vuosikerta 2007 on aika karmea). Täyteläisempänä ja hedelmäisempänä viininä se valtasi heti paikkansa ruoka-annosten välissä. Annosten välissä ruokaseurue keskittyi vertaamaan kahta edessään olevaa viiniä, joka tosin osoittautui vasta alkusoitoksi.

Viinejä oli luvassa lisää, edellisten kahden lasin viereen katettiin lupaavasti toiset kaksi lasia. Toiseen niistä kaadettiin Zenaton Ripassa Valpolicella Superiore, erittäin täyteläinen, lämmin ja hedelmäinen tanniininen viini. Tässä vaiheessa lautaselle ilmestyi vaaleanpunaiseksi kypsytettyä karitsankyljysriviä, uunissa kypsytettyä kirsikkatomaattia ja basilikaa, minttukastiketta ja grillattua munakoisoa. Taivaallinen yhdistelmä huippuunsa valmistettua karitsaa ja kolmea varsin erilaista makumaailmaa edustavaa viiniä kruunattiin kaatamalla neljänteen lasiin Alonso Del Yerro Mariaa (saatavana mm. Silja Linen Bon Vivant myymälästä), espanjalaista lakritsalle, tammelle ja yrteille maistuvaa pureksittavan täyteläistä tempranillorypäleestä valmistettua viiniä.

Karitsa lisukkeinen piti erinomaisuudessaan huolen siitä, ettei viinien vertailu vienyt siltä kaikkea huomiota. Ilta eteni rattoisasti kun viini kaadettaessa liplatti äänekkäästi milloin mihinkin lasiin. Isäntä onnistui kiitettävästi tehtävässään muistaa mihin lasiin mitäkin viiniä piti kaataa.Viinien paremmuudesta ja varsinkin niiden eroista käytiin vilkasta keskustelua. Lopulta pullot ja lasit kuitenkin tyhjenivät ja päästiin käsiksi jälkiruokaan.

Pöytään tuotiin kotitekoista mansikkajäätelöä ja suklaaseen kastettu mansikalla ja kermalla täytetty vohvelirulla. Sitä ei ehtinyt kauan ihastelemaan kun taustalta kuulunut korkin ääni paljasti jälkiruokaviinin ajan koittaneen. Chateau Roumieu, Sauternes jonka hankintapaikka jäi hieman hämäräksi, oli sopivan täyteläinen ja viikunainen. Sopivasti viilennettynä viini sinetöi täydellisen aterian.

Siirryimme olohuoneeseen nauttimaan vielä muutamasta raikastavasta Gin Tonicista ja odottamaan kuljettajan saapumista. Intensiivinen ksekustelu ruoasta ja nautituista viineistä olisi voinut jatkua pitkään, mutta oli aika kiittää illasta. Tällaisia iltoja soisi mielellään kaikille silloin tällöin. Maailma olisi varmasti paljon parempi paikka, jos ihmiset keskittyisivät syömään ja juomaan hyvin ja pitämään hauskaa.

Autossa kotimatkalla oli aikaa selailla kalenteria. Perjantaiksi on luvassa rapukeittoa ja Drappier samppanjaa, grillattua entrecotea ja Beringerin Clear Lake Zinfandelia sekä mansikoilla kuorutettua kermamarenkikakkua ja Florion Targa Marsala Superiore Riservaa. Lauantaiksi on buukattu hummeri-illallinen ja Montanan Gisborne Chardonnayta. Mitä sitten vaikka ulkona on kylmää ja sateista. Kippis ja Röyh!

Säännökset viinin tuonnista EU:n alueelta omaan käyttöön järkeistettävä - ja vähän äkkiä!

Viranomaiset (tulli ja Valvira) ovat 9.7.2009 julkaisseet tiedotteen (päivitys 25.8.2009: elokuun lopulla tiedote poistui tullin verkkosivuilta), jonka mukaan internetistä tilatusta alkoholista tulee maksaa verot Suomeen. Tiedote ei sinänsä sisällä mitään uutta, vaan toistaa aikaisempia tulkintoja.

Tiedotteesta käy ilmi, että tulli voi takavarikoida viinilähetykset, jos ulkomailla sijaitseva verkkokauppa ei ole maksanut valmisteveroja Suomeen. Tulkintaa voidaan syystä arvostella, koska ei voida mitenkään olettaa, että EU:n alueella toimivat lukuisat verkkokaupat ymmärtäisivät tai osaisivat suorittaa veroja antaessaan myytyjä tuotteitaan kuljetusliikkeelle kuljetettaviksi Suomeen. Ostaja taas ei voi tietää suorittaako myyjä verot vai ei - eikä sen tietenkään pitäisi edes olla ostajan ongelma. Tällainen verovelvollisuus mielestäni selvästi muodostaa "kaupan esteen", jota EU:n alueella ei pitäisi olla.

Koko tulkinnan huvittavuushan näkyy myös siinä, että jos itse matkustaa viiniensä mukana ulkomailta Suomen rajan yli, mitään verovelvollisuutta myyjällä ei ole, mutta jos pullot toimittaa rajan yli kuljetusliike, pitäisi myyjän ymmärtää maksaa verot. Mitähän järkeä siinä sitten on?

Viranomaisten tarve tulla julkisuuteen vanhoilla linjauksillaan liittyy tietenkin mediassa julkisuutta saaneeseen virolaisfirmaan alkotaxi.eu. Alkotaxista voi perustellusti olla montaa mieltä. Hutaisten tehdyt runsaasti kielivirheitä sisältävät halvan näköiset verkkosivut eivät luo kuvaa vastuuntuntoisesta yrityksestä. Sillä perusteella ei kuitenkaan toimintaa voi eikä pidä julistaa laittomaksi.

Alkotaxin olisi ehkä kannattanut selvittää asioita hieman tarkemmin, koska lienee selvä että noinkin korkealla profiililla nykyisten tulkintojen vastaista toimintaa viranomaiset eivät voi kovin kauan sallia.

Tutkitaanpa miten pienillä muutoksilla "tulkintojenvastainen toiminta" saadaan vastaamaan viranomaisten nykyisiä tulkintoja. Kas tässä:

Alkotaxin toimintaa katsotaan lainvastaiseksi, koska he eivät ole eriyttänet myyntitoimintaa ja kuljetustoimintaa eri yhtiöiksi. Alkotaxin oma perustelu, jonka mukaan kuljetus on ilmainen, puhuu itse asiassa heitä vastaan, koska näin ilmaistuna on helppo tulkita että kyse on "myynnnistä Suomeen", joka on kiellettyä muilta kuin Alkolta.

Perustamalla alkomyynti-yhtiön, joka Virossa myy tuotteita verkon välityksellä sekä erillisen alkotaxi-yhtiön, joka ottaa kuljetettavakseen suomalaisten asiakkaiden ostoksia, homma olisi täysin laillista nykytulkintojenkin mukaan. Eihän tällaisessa pykäläviilauksessa paljoakaan järkeä ole, mutta jotenkin viranomaisten pitää tehdä pesäero sallitun "kuljettamisen" ja kielletyn "Suomeen myynnin" välillä.

Valmisteverovelvollisuutta em. yhtiöittäminen ei nykytulkinnalla poistaisi vaan alkomyynti-yhtiön tulisi Suomen viranomaisten tulkinnan mukaan maksaa valmisteverot Suomeen mahdollisten Viroon maksettavien verojen lisäksi.

Jotta tämäkin viranomaisten vaatimus voitaisiin välttää, tulisi alkotaxi-yhtiön muuttaa liiketoimintaansa siten, että taksi hakisi aamulla suomalaiset asiakkaat kotoaan, kuljettaisi ne Tallinnaan, jossa ostokset lastataan taksiin ja asiakkaat ja ostokset kuljetetaan taas illalla kotiinsa. Samalla reissulla taksi voisi sitten kerätä uudet asiakkaat Viroon kuskattavaksi. Tällä tavalla toimien myynti- ja kuljetustoiminta olisi laillista eikä valmisteverovelvollisuutta olisi, koska ostajat ylittävät Suomen rajan yhdessä ostoksensa kanssa.

Jo se, että laittomaksi tulkitun liiketoiminnan pystyy vääntämään lailliseksi muutamin yksinkertaisin viilauksin, kuten edellä kuvasin, osoittaa, että nykyiset rajoitukset ovat keinotekoisia eivätkä palvele mitään järkevää tarkoitusta. Viranomaiset yrittävät epätoivoisesti keksiä tulkintoja, joiden varassa vanhentuneita lakipykäliä voisi noudattaa.

Eiköhän kaikille olisi helpointa jos lakia muutettaisiin siten, että minkäänlainen alkoholijuomien kuljettaminen EU:n alueelta omaan käyttöön ei olisi kiellettyä eikä Suomen valmisteverotuksen alaista. Viranomaisten ajan käyttäminen sen tutkimiseen onko kuljetusliike eri kuin myyjä, vai onko ostaja ylittänyt valtakunnan rajan viiniensä mukana vai ei, olisi syytä siirtää historiaan. Sellainen kun ei palvele kenenkään etua sivistyneessä yhteiskunnassa.

Tarkempi kuvaus viinituonnin nykytulkinnoista löytyy aikaisemmasta kirjoituksestani Viinin ostaminen ulkomailta – mitä saa tehdä ja mitä voi tehdä 27.2.2009 .

Viiniä itämerellä

Kesän parhaita nautiskeluhetkiä ovat eittämättä Silja Serenadella tai Symphonylla vietetyt risteilyvuorokaudet. Tämän kesän kokemus oli Serenadelta. Jo laivaan astuttaessa Suomen holhousyhteiskunta tuntuu etäiseltä kun aurinkoisella kannella vapauden tuuli pyyhkii alkoholiverot ja monopolit mielestä. Sukellus laivan syvyyksiin tuo uusia elämyksiä. Bon Vivantin baaritiskillä voisi viettää useampiakin päiviä. Myymälän viinejä voi maistella laseittain ja siten perustaa ostopäätöksensä viinin ominaisuuksiin. Näinhän pitäisi tietenkin olla kaikissa viinimyymälöissä, mutta kun ei niin ei.

Bon Vivant-ravintola tarjoaa herkullisen yhdistelmän gourmetruokaa ja hyvän palvelun viinimyymälän. Asiantuntevat viinimyyjät opastavat mielellään ja hartaasti ja osaavat myös kuunnella asiakkaan toiveita. Ruokaravintolan ruoan taso ylittää kirkkaasti laivan – kuten myös muiden itämeren laivojen - muun ruokatarjonnan. Mitä tärkeintä, saat rauhallisen ruokailuhetken ilman huutavia tahmatassuisia lapsia ja riiteleviä perheitä, jotka usein kansoittavat laivojen bulkkiravintolat.

Seurueemme valitsi listalta Seasons Menun, viiden ruokalajin illallisen viineineen. Viineinä oli saman tuottajan, Etelä-afrikkalaisen Lanzeracin, eri viinejä läpi aterian. Alkuruoan Sauvignon Blanc oli parasta antia. Voimakas herukkamainen maku sai runsaasti kiitosta. Seuraavina tarjoiltavat Pinotage ja ’Bordeaux Blend’ olivat melko tavanomaisia tasapaksuja viinejä, joita ei jäänyt erityisesti kaipaamaan. Jälkiruoalle tarjoiltu Semillon oli suorastaan epäonnistunut kumppani jäätelölle, mansikoille ja marengille. Makeahko jälkiruoka olisi kaivannut huomattavasti makeamman viinin. Ateriakokonaisuus oli kuitenkin miellyttävä. Ruoka oli erinomaista, mutta viinikokonaisuus turhan vaatimaton. Olisi tietenkin pitänyt jo hinnasta arvata. Onneksi on vielä paluumatka, jolloin viinit valitaan itse.

Tukholmassa päivä alkoi vierailulla Viini- ja viinahistorialliseen museoon. Tämän näkemisen arvoisen paikan parasta antia ovat hyvin toteutetut näyttelyt, jotka tarjoavat historiakatsauksen ruotsalaiseen juomatapakulttuuriin. Museon voi kiertää omassa tahdissa ja kuulokkeista voi kuunnella ruotsin- tai englanninkielistä opastusta niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Itse jätin viinaosuuden vähemmälle. Tietenkin olisi kaivannut mahdollisuutta maistaa viinejä, mutta Ruotsissa kun ollaan, piti tyytyä katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan.

Tukholman helteessä (30 C ) vietimme herkullisen hetken Östermalmshallenin kala- ja äyriäisravintolassa Lisa Elmqvist. Herkullinen Toast Skagen ja pullollinen Pol Roger samppanjaa ilmastoidussa upeassa hallissa piristi kummasti. Tähän ravintolaan tulen vielä palaamaan useasti.

Paluumatkalla unohdimme Bon Vivantin valmismenut ja valitsimme listalta alkuruoaksi tuorejuustomoussea, punajuurisorbettia ja kesävihanneksia. Viiniksi valitsimme sommelierien suosittelemana pullollisen Autralialaista vuoden 2006 Yabby Lake Pinot Noiria. Tämä viini osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Uuden maailman mansikkahillosta ei ollut tietoakaan. Kokonaisuus oli erittäin hillitty ja viinin voisi helposti kuvitella valmistetun Burgundissa. Tätä piti toki hankkia matkalaukkuun muutama pullollinen (35,50€/plo).

Pääruoaksi valitun tournedon, ankanmaksavoin ja tryffelikastikkeen seuraksi valikoitui pullollinen Renato Rattin Barolo Marcenasco 2004. Tämä yhdistelmä hipoi jo täydellisyyttä ja särmikkääksi ja multaisen tanniiniseksi osoittautunutta Baroloa tarttui myös mukaan matkalaukun täytteeksi (43,50€/plo).

Matka- ja vatsalaukut täynnä herkkuja palasimme tyytyväisinä onnistuneelta gourmetristeilyltä. Näin viineistä tulee nauttia. Hyvässä seurassa, miellyttävässä ympäristössä ja hyvien ruokien saattelemina. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Tasapainotetaan nyt kuitenkin tätä ylistyslaulua myös muutamalla kritiikin sanalla. Bon Vivant on perinteisesti ollut paikka, jossa hyviä viinejä on saanut ostaa edulliseen hintaan. Onkohan hinnoittelussa tapahtunut joku tietoinen muutos, koska muutamia viinejä myytiin melko poskettomaan hintaan? Esimerkiksi Hermitage Farconnet oli myynnissä hintaan 49 €, kun Alkosta saa saman tuotteen hintaan 47,90€. Kehumani Renato Rattin Barolo maksoi 43,50 €, kun esimerkiski weinfinger.de myy samaa tuotetta hintaan 24,80 €. Hinnoitella saa toki miten haluaa, mutta mielestäni on vaikea perustella tämänkaltaisia tax free hintoja. Lieneekö yhteensattuma, että Bon Vivantin verkkosivujen linkit tax free viinihinnastoon eivät toimi, jolloin hintojen vertailu etukäteen vaikeutuu. Toimimattomat linkit verkkosivulla ja tökerö hinnoittelu himmentävät muuten erinomaista Bon Vivantin kokonaisvaikutelmaa. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan tiedustella tuotteita myös muualta mikäli hinta vaikuttaa ostopäätökseen.

Viinipopulismia – helppoja yksinkertaistuksia Alkon viinihyllyviidakosta

Alkossa viinit lajitellaan hyllyyn alkuperämaan mukaan. Lukuisiin kymyyksiin siitä, minkä maan hyllystä saa hyvää viiniä olen tyypillisesti vastannut poliitikkomaisesti että kyse on pohjimmiltaan omasta maustasi, eikä alkuperämaa suinkaan yksinomaan määrää viinin makumaailmaa. Mm. käytetyt rypäleet, maaperä, yksittäisen viinintekijän taito ja monet muut seikat ovat tärkeitä tekijöitä viinejä arvioitaessa.

Käytyäni taas kerran pitkän keskustelun aiheesta ja saatuani taas kerran kuulla kuinka tuollaiset vastaukset eivät auta hyllyjen välissä seikkailevaa tietämätöntä viininkuluttajaa, joka kaipaa ehdottomia vastauksia silläkin uhalla etteivät ne joka tilanteessa olekaan lopullisia totuuksia, intouduin keskusteluun viinien stereotyypeistä. Aivan kuten monilla meistä on varmat käsitykset eri maiden kansalaisten ominaisuuksista kuten laiskuudesta, epärehellisyydestä yms. täytynee eri maiden viinejäkin pystyä lokeroimaan osittain ennakkoluulojen ja osittain kokemusperäisen tiedon varassa. Keskustelun lopputulemana syntyi viinipopulistinen ehdoton totuus siitä mitä eri maiden viinihyllyistä sopii odottaa. Joten jos vivahteet ja yksityiskohdat eivät jaksa kiinnostaa osut seuraavien totuuksien avulla joskus oikeaan.

Keskityn tarkastelussa vain punaviineihin, joten seuraavassa Alkon punaviinhyllyjen viidakon navigointiohjeita:

Argentiina

Argentiinan punaviinihylly on helppo. Jos rypälelajike on joku muu kuin Malbec voit unohtaa sen saman tien. Parhaimmillaan Argentiinan Malbec-viinit ovat hyviä. Osta n. 15 euron hintaisia Malbec-pulloja.

Australia

Suurimmaksi osaksi Australian punaviinit ovat täyteläisiä, erittäin voimakkaita ja hyvin alkoholipitoisia. Ne maistuvat usein hillolle, eukalyptukselle ja pippurille. Jos tällainen maku jostain syystä miellyttää, kannattaa valita summamutikassa joku pullo hintahaarukassa 10-15 euroa.

Chile

Jos viinejä saisi ruokakaupoissa Chilen punaviinit löytyisivät halpaketjujen hyllyistä. Jos olet tykästynyt laatikkoviineihin, vastaavanlaisen kokemuksen saat Chilen punaviinipulloista. Esanssin maku tulee kaupan päälle. Osta alle kympin Cabernet Sauvignon ja ihmettele mikset käyttänyt rahojasi johonkin muuhun.

Espanja

Espanjalainen punaviini on kuin vaniljajäätelö. Varma valinta, joka ei tarjoa mitään yllätyksiä. Pehmeä, pyöreä ja helppo juoda. Jos etsit makukokemuksia, etsi muualta . Jos kuitenkin arvostat enemmän kullanväristä kirjoitusta etiketissä tai verkkosukkaan pukeutuneita pulloja, voit valita ihan minkä tahansa tuotteen ja tarjota sen päivällisvieraille. Kukaan ei valita, mutta kukaan ei myöskään muista sitä seuraavana päivänä.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikan punaviinihylly on haasteellinen. Aivan karmeat ja ihan kohtuulliset tuotteet seisovat sulassa sovussa samassa hyllyssä. Hintakaan ei välttämättä ohjaa oikeaan. Pahimmillaan saat palaneelle kumille ja esanssille maistuvaa huonosti tehtyä litkua. Parhaimmillaan saat tasapainoisen, joskin runsaan hedelmäisen viinin, josta ei löydy samoja ylilyöntejä kuin Australian hedelmähillopommiviineistä (esim. Rust en Vrede, Radford, Vergelegen).

Italia

Italian punaviinihyllystä löytyy hyviä viinejä kohtuuhintaan. Jos rypäle on Sangiovese ja viini on tuotettu Toscanassa se on suurella todennäköisyydellä hyvä. Pullon kyljessä oleva merkintä ”Chianti Classico” tai ”Brunello” on sekin yleensä hyvä merkki. Kokeilemalla eri vaihtoehtoja löytyy lopulta mieleinen. Piemonten viineillä, Baroloilla ja Barbarescoilla, on maailmalla hyvä maine, mutta totuus on se, että halvalla ei saa hyvää. Unohda Alkossa myytävät alle viidenkympin pullot. Veneton Valpolicellat ja Amaronet ovat hyviä, edelliset vieläpä edullisia. Hanki Toscanassa tai Venetossa tuotettuja pulloja. Muut Italian viinialueet ovat mitä ovat, sattuman kauppaa.

Portugali

Portugalin punaviinihyllyssä enemmistö tuotteista maistuu vihreille koville tanniineille, parfyymille, kukille ja ovat usein tasapainottomia. Hyvä vertaus on Suomen miesten jalkapallomaajoukkue, muutamia hyvä yksilöitä, mutta tulosta syntyy harvoin. Molemmat ovat tulevaisuuden nousevia tähtiä - nyt ja ikuisesti? Hypeä on enemmän kuin substanssia. Jos kaipaat kummallisia makuelämyksiä, hanki toki viinisi tästä hyllystä. Ne eivät ole hinnalla pilattuja.

Ranska

Ranskalaiset punaviinit ja niiden maineen tuntee kaikki. Ehkä juuri siksi tässä mennään usein vikaan. Hankitaan hienoon tilaisuuteen ranskalainen punkku ja petytään raskaasti. Totuus on että suurin osa Ranskassa tuotetusta viinistä on häpeällisen huonolaatuista.

Ranskaa ei voi tarkastella kokonaisuutena vaan alueittain. Useimmiten kuitenkin hinta on hyvä laadun mittari.

Bordeaux

Bordeaux’n maine perustuu pitkälti muutamaan huippukalliseen viiniin, jota pitää ensin säilyttää toistakymmentä vuotta ennen kuin viini on pehmennyt juotavaan kuntoon. Lisäksi alle 20 euron hyvän Bordeaux-viinin löytäminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin jääkarhun kohtaaminen kadulla. Jollet ole valmis uhraamaan paljon rahaa ja säilyttämään viinisi pitkään, unohda Bordeaux. Tulet pettymään nuoren viinin liian karvaaseen makuun, joka ei edes säilyttämällä parane. Jos nyt välttämättä pitää jotain hankkia heti juotavaksi, valitse edes Merlot-pohjainen St Emilionin viini hintaluokassa yli 20 euroa.

Bourgogne

Burgundilaisten hyvä maine perustuu kuten Bordeaux’ssakin muutamaan huippuviiniin. Alle 30 euron hintaan tuskin löydät kuin heikkolaatuista marjamehua. Unohda tai satsaa paljon rahaa ja säilytä pullo pitkään.

Rhone

Hinta ratkaisee. Yli 20 euron viinit ovat kelvollisia, esim Chateauneuf-du-papet jopa hyviä. Halvat Rhonelaiset tuottavat usein pettymyksen.

Muut alueet

Hakuammuntaa. Beaujolias Nouveaux ja Alsace ovat punaviineistä puhuttaessa lähinnä hauska vitsi.

Uusi Seelanti

Kohtuullisia hedelmäisiä Pinot Noir viinejä. Hieman kalliinpuoleisia, mutta ihan juotavia.

Yhdysvallat

Alkoon rahdataan ilmeisesti punaviinejä, joita amerikkalaiset eivät itse halua juoda. USA:ssa tehdään kyllä erinomaisia punaviinejä, mutta niitä ei Alkossa näy. Muutamat kelvolliset taas ovat ylihintaisia. Nautittavia ostokandidaatteja on tasan kaksi, Beringerin Clear Lake Zinfandel ja Northstar Wineryn Stella Maris.

Muut maat

Bulgaria ja Romania - tarjoa pahimmille vihamiehillesi ja varmistu ettei sinun tarvitse maistaa itse. Saksa ja Itävalta – siihen on syynsä, että näissä maissa valmistetaan nimenomaan valkoviiniä, jätä suosiolla punaviinit muille.

Libanon – erikoista kyllä, Alkon suppea valikoima on erinomainen. Ch Musar on taivaallinen.

Muut maat – hakuammuntaa. Tuskin ostaisit Uruguaylaista autoakaan. Punaviiinin ostaminen näistä maista on erikoisuuden tavoittelua, maun takia tuskin kannattaa ostaa.

Laatikkoviinit maasta riippumatta

Jos olet sitä mieltä, että pakkauksella ei ole väliä et ole ajanut Trabantilla. Sekin valmistettiin osaksi pahvista ja kulki kyllä eteenpäin, mutta ajonautinto oli kyseenalainen. Laatikkoviinistäkin juopuu, mutta makuelämys on ala-arvoinen. Hinta on paras laadun mittari. Mitä kalliimpi boxi, sitä vähemmän pahanmakuista se on. Hanki boxi jos on tärkeää että vieraillasi on punainen juoma muovimukissaan ja että he juopuvat. Hanapakkaukset pitäisi lailla kieltää - ugh!

Tästä on hyvä lähteä, kunhan muistaa että säännöt vahvistavia poikkeuksia saattaa löytyä yllättävän runsaasti. Ja jos totta puhutaan, poikkeuksien metsästäminen on joskus viiniharrastuksen suola.

Zinfandel - äijäviinien aatelia

Zinfandelia pidetään Yhdysvaltojen kansallisrypäleenä, vaikka on pystytty osoittamaan että kyseessä on aivan sama rypäle kuin Italiasta tuttu Primitivo. ”Aitoja” Zinfandel-viinejä tehdään kuitenkin vain Yhdysvalloissa.

Kokeneen punaviinisiepon kannattaa ehdottomasti tutustua Zinfandeleihin. Kunnon Zinin makumaailma edustaa jotain aivan muuta kuin mitä esimerkiksi espanjalainen tusinatuote tarjoaa. Parhaassa tapauksessa löytää itselleen uuden viini-ihastuksen, kuten kävi minun kohdallani. Hyvä Zin tuoksuu ja maistuu rahalle – sen tunnistaa välittömästi arvoviiniksi.

Varoituksen sana on paikallaan. Zinfandel-viinejä on kolmea lajia. Huonosti tehtyjä pahalle maistuvia yksinkertaisia tekeleitä, hyvin tehtyjä ärjyjä luonneviinejä sekä hieman hillomaisia pehmeitä viinejä.

Vilkaisu Alkon valikoimaan osoittaa, että suurin osa Alkon Zinfandel-viineistä valitettavasti löytää itsensä ensimmäisestä kategoriasta. Alle kymmenen euron Zinfandelit eivät tarjoa kummempaa makunautintoa, enkä suosittele niiden hankkimista ainakaan jos haluaa selvittää mille Zinfandel parhaimmillaan voi maistua.

Kahdenkympin Ravenswood edustaa hilloluokkaa. Ainakin minun makuuni se on aivan liian hillomainen ja makea poiketakseen merkittävästi edukseen.

Jäljelle jää alle 18 euron Beringer Clear Lake Zinfandel. Tässä viinissä riittää potkua. Kyseessä on vahva äijäviini, jossa maistuu lakritsa ja yrtit. Mausta tunnistaa myös selkeän luumuvivahteen. Voimakkaasta ja pitkästä jälkimausta tämän viinin erottaa missä tahansa sokkotestissä.

Viini valloittaa tyrmäävällä raakuudellaan ja illallisvieraat tuntevat takuulla nauttivansa jotain erikoista. Voimakkaana viininä se vaatii seurakseen voimakasmakuista ruokaa. Grillattu mausteinen liha tai vaikkapa homejuustorisotto ei peitä alleen tämän viinin makumaailmaa. Lipitysviiniksi illanistujaisiin en suosittele.

Jos haluaa nostaa Zinfandel-kokemuksensa vielä ylempiin sfääreihin kannattaa kokeilla Seghesion Old Vine Zinfandeliä Alkon tilausvalikoimasta. Hintaa on jo yli kolmekymmpiä, mutta makunautinto ei jätä kylmäksi. Suosittelen .

Elämisen siedettävä keveys

Useimmiten nautin viinini hyvän ruoan saattelemana. Kesäkuun ensimmäinen sunnuntai oli kuitenkin kuin tehty rentoutumiseen pelkästään hyvän viinin seurassa. Pitkään jatkunut sateinen ja kolea sää oli muuttunut aurinkoiseksi. Ruokailu sai odottaa. Kävin aamulla ännestämässä EU-vaaleissa, palasin kotiin ja siirryin viinipullon, korkkiruuvin ja lasin kanssa kotipihan puutarhaan. Otin mukavan asennon aurinkotuolissani, avasin pullon ja kaadoin lasini puoleksi täyteen.

Viiniksi olin valinnut ruotsinlaivojen kestosuosikin Marchese Antinori Chianti Classico Riserva. Vuosikerta oli yksi parhaista, 2004. Vaikka viini sopii erinomaisesti hyvän pastan tai vaikkapa naudanmaksapihvien kera nautittavaksi, siitä on nopeasti tullut oma siemailusuosikkini. Harva viini näet näyttää parhaat puolensa ilman ruokaa. Joko tanniinit tai hapot dominoivat tai sitten viini ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi virheetön, jotta se yksinään jaksaisi inspiroida . Marchese Antinori ei tuota vaikeuksia. Jokaisen sieamilun jälkeen suu kääntyy hymyyn ja pää nyökyttää hyväksyvästi. Siitä tulee hyvä mieli.

Lievä tallin tuoksu antaa odottaa talonpoikaista viiniä. Happojen ja hedelmän tasapaino kuitenkin viehättää. Maku kantaa pitkään ja tanniinit ovat kohdallaan. Viinin vahvuus on sen kantavuudessa. Talliaromit herättävät mielenkiinnon, hedelmä ja hapot hurmaavat ja pitkä tanniinen jälkimaku kruunaa siemailukokemuksen jättäen nahkaisen ja täyteläisen jälkivaikutelman pitkäksi aikaa. Missän vaiheessa lento ei katkea, mikä on hyvin tehdyn viinin tärkeä ominaisuus.

Aurinkoisena kesäpäivänä on mukava siemailla viiniä, katsella ohi kiitäviä pilviä ja pohtia maailman menoa. Niinpä lasillinen seuraa toista. Parin lasillisen jälkeen valkoiset pilvenhattarat näyttävät liikkuvan taivaalla hieman aikaisempaa nopeammin. Linnut visertävät entistä kauniimmin ja elämä hymyilee.

Selailen Decanter-lehteä, joka vuosien saatossa on noussut suosikikseni maailman viinilehdistä. Asiantuntemus paistaa lehden jutuista ja upea kuvitus innostaa seuraavaan lasilliseen. Lehdessä on juttu, jossa luetellaan maailman vaikuttavimmat viinipersoonat. Sijalta 22 löytyy Piero Antinori, jonka kuva lehdessä tuijottaa minua kysyvästi. Nostan lasini ja nyökkään hyväskyvästi. Viinisi on erinomaista. Mietin onkohan Piero käynyt aamulla äänestämässä samoissa EU-vaaleissa kuin minäkin. Äänestämme Pieron kanssa samoissa vaaleissa, olemme siis melkein maanmiehiä. Alan tuntea merkillistä yhteenkuuluvuutta italialaisen viini-ikonin kanssa.

Aurinkoinen sää, mukava ympäristö, kiinnostavat jutut Decanterissa ja nautittavan ihana viini täyttävät päivän. Muu maailma sulkeutuu idyllin ulkopuolelle. Neljä tuntia myöhemmin pullo on tyhjä, lehti on luettu ja maailman menoa on tullut pohdittua. Hyvällä mielellä voi vetäytyä päiväunille ja katsoa sitten illalla vaalivalvojaisia televisiosta. Pääsiköhän Pieron ehdokas läpi?

---

Marchese Antinori Chianti Classico Riservaa on myynnissä Vikingin ja Siljan taxfree-myymälöissä n. 15 euron hintaan sekä Tallinkin Tallinnan-reitillä n. 18 euron hintaan. Hinta on edullinen ja viini on ehdottomasti hintansa arvoinen. Ennen kuin varaa risteilyn ja kauhoo korikaupalla kyseistä viinä kannattaa ehkä Alkon valikoimasta tutustua ”pikkuveljeen” Villa Antinoriin. Sen makumaailma on samansuuntainen, joskaan ei tarjoa ihan samantasoista päätä räjäyttävää kokemusta kuin isoveljensä.

Lopuksi pettynyt purkaus. Toinen miellyttävä siemailuviini on tähän asti ollut Poggio al Tufo Rompicollo. Nyt Alkoon tullut uusi vuosikerta 2007 ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Epätasapainoisena ja pirskahtelevana viini tuntuu hieman epäonnistuneelta. En enää suosittele. Kokemus on kahdesta pullosta, kolmannelle pullolle annan vielä mahdollisuuden, mutta vasta perusteellisen monen tunnin ilmauksen jälkeen.

Portugal – muutakin kuin kukkaa, parfyymia ja vihreitä parkkihappoja

Viininharrastaja kohtaa usein palan Portugalia. Korkki, joka pitää poistaa pullosta ennen kuin viinistä pääsee nauttimaan on useimmiten juuri Portugalista. Mitä itse juomiin tulee, Portugal tunnetaan lähinnä portviineistään ja madeirasta. Mietojen pöytäviinien tuottajana Portugalia on jo jonkun aikaa pidetty ”nousevana viinimaana” – luonnehdinta, joka parhaimmilllaan on totta, pahimmillaan taas on kohtelias kiertoilmaisu kuvaamaan hieman omituisia viinejä. Oma kokemukseni Portugalin pöytäviineistä on rajallinen, joten osallistuin innolla ja avoimin mielin ViniPortugalin Helsingissä järjestämään tastingtilaisuuteen, jossa edustettuna oli yli kahdenkymmenen tuottajan viinejä.

Yleisenä havintona täytyy valitettavasti todeta, että perinteisiä käsityksiä kukkaisista, parfyymisista ja karvaista tanniinisista punaviineistä ei voi täysin haudata. Varsin moni tarjolla ollut tekele edusti vähemmän mairittelevaa makumaailmaa. Kukka- ja parfyymiaromit ovat tyypillisiä paikallisille rypäleille, mutta se ei selitä miksi viinin pitää maistua rypälerangalle. Valkoviiniit osoittautuivat varmemmaksi valinnaksi. Niiden makumaailma on täyteläisen vivahteikas, joskin melko voimakas, ja tuo mieleen Alsacen rieslingit ja gewürztraminerit.

Miellyttäviä yllätyksiä toki löytyi. Mm. Casa Santos Liman Pinot Noir 2005 erottui edukseen. Varsinainen tilaisuuden tähti oli Quinta do Vale Meao. Heidän vuoden 2006 Quinta do Vale Meao ja Meandro do Vale Meao ovat erinomaisia viinejä. Molemmat ovat sekoituksia portugalilaisia rypäleitä. Täyteläisiä luumua, kirsikkaa ja mausteita tihkuvia viinejä, joissa pitkä jälkimaku ja tasapainoiset tanniinit pelastivat illan. Annettiin jopa ymmärtää, että näitä herkkuja tulisi myyntiin myös Suomessa.

Hieman vaatimattomammassa sarjassa Portugalin perinteinen pöyäviini Periquita loisti; hedelmäinen ja pehmeätanniininen. Se, että tätä vuodesta 1840 valmistettua punaista ikonia ei ole Alkon Portugal-valikoimassa on jonkin asteen häpeä. Mm. Ruotsissa se kuuluu Systembolagetin vakiokalustoon ja myydään alle kuuden euron hintaan. Tämä pitää saada takaisin Suomen Alkoihin.

Suomessa myynnissä olevista viineistä huomionarvoisia ovat ainakin Fonte de Beco sekä Quinta da Espiga. Molemmat ovat hyviä ja huokeita arkiviinejä. Oma portugalilainen suosikkini Quinta da Cortezia Touriga Nacional ei ollut esillä, mutta tätä viiniä maistoin joskus vuosi sitten. Täyteläisenä ja yrttisenä viininä se sopii erinomaisesti monelle liharuoalle.

Yhteenvetona totean, että Portugalissa osataan kyllä tehdä hyviä pöytäviinejä, joista moni on hyvinkin edullinen. Joukossa on kuitenkin paljon ’kuraa’, joten onnistuneen valinnan tekeminen, varsinkin kun laatu ei välttämättä näy hinnassa, on haastavaa. Sen verran tilaisuus innosti kokeiluihin, että pitänee hankkia Alkosta pullollinen Redoma Tintoa (Quinta do Vale Meaoa odotellessa...)

Ai niin, Winestaten standilla oli tarjolla hapokasta raikasta ja rusinaista madeiraa. Vuoden 1971 Blandy´s Bual on nyt myynnissä mm. Viking Linellä alle kuudenkympin hintaan. Loisto-ostos!